No niin, rakkaat AMK opettajat!
Täällä olisi tällainen 6kk työttömänä ollut, hyvillä papereilla varustettu tuore liiketalouden tradenomi. Olisiko kellään mitään ideaa esim. työllistymisen suhteen kenties?!? Nyt niitä neuvoja otetaan nimittäin vastaan.
Saan jatkuvasti kohteliaita sähköposteja siitä, ettei minua ole taaskaan johonkin työpaikkaan valittu. Onko tämä kohtaloni? Rahat on loppu, liittoihin en vielä kuulu, sillä ensin pitäisi olla töissä jotta siihen voisi liittyä. Rahaa saan niin vähän kelalta, että juuri ja juuri riittää ruokaan. Yhteyksiä minulla ei ole.
OPETTAJAT!!
7
567
Vastaukset
- virkamies
Voi, harmi ettei ole löytynyt töitä. Kaikille tradenomeille ei väin löydy, koska koulutusta on tällä hetkellä liikaa. Opettajat eivät tilanteeseen ole syypäitä, sillä opiskelupaikkojen määrä säädellään Opetusministeriössä. Mutta opettajat tosiaan vovat auttaa, jos heillä sattuisi olemaan joitakin työelämäsuhteita, joihin voisivat suositella sinua. Varmaan kannattaa kysyä niiltä entisiltä omilta opettajilta.
- ei taas :)
"liittoihin en vielä kuulu, sillä ensin pitäisi olla töissä jotta siihen voisi liittyä."
Ihan vain tiedoksi, että niihin liittoihin ruukataan liittyä jo opiskeluaikana, sen verta kova värväys kun niillä on AMK:ssa päällä. Mene nyt ensin edes opiskelemaan sinne kauhiaan amkiin, ennen kuin tulet tänne trollailemaan, niin tiedät jotain siitä arjesta :)- Kyllä vaan
No juu, tiedän kyllä, mutta eipä tullut silloin liityttyä..
Opiskelijaunioniin kuuluin koko opiskeluajan, mutta se oli täysin turha. TRALliin en kuulu. En voi odottaa mitään lisätukia liitoilta, mikäli ei ole päässyt edes työelämän alkuun. Ei ne maksa korotettuja tukirahoja sieltä, ellet ole ollut töissä jo tiettyä aikaa. Vai tiedätkö asian paremmin? - ei täyty
Kirjoittaja tarkoittanee, että saadakseen ansiosidonnaista päivärahaa, täytyy olla ammattiliiton jäsen tietyn ajan ja lisäksi jäsenyyden aikana on pitänyt kertyä tietty määrä työssäoloa.
- kesätyötä
ei täyty kirjoitti:
Kirjoittaja tarkoittanee, että saadakseen ansiosidonnaista päivärahaa, täytyy olla ammattiliiton jäsen tietyn ajan ja lisäksi jäsenyyden aikana on pitänyt kertyä tietty määrä työssäoloa.
Kyllähän sitä opiskeluaikana kesätöissä voi kerryttää ja palkallisessa työharjoittelussa.
Hieman huonosti kyllä ketjun aloittaja on nappinsa pelannut, vaikka hyvällä todistuksella muuten leveileekin. - Ota asioista selvää!
Kyllä vaan kirjoitti:
No juu, tiedän kyllä, mutta eipä tullut silloin liityttyä..
Opiskelijaunioniin kuuluin koko opiskeluajan, mutta se oli täysin turha. TRALliin en kuulu. En voi odottaa mitään lisätukia liitoilta, mikäli ei ole päässyt edes työelämän alkuun. Ei ne maksa korotettuja tukirahoja sieltä, ellet ole ollut töissä jo tiettyä aikaa. Vai tiedätkö asian paremmin?Ei ammatiliitto mitään tukia maksele, korkeintaan pääset ammattiliiton järjestämille koulutuksille omakustannehintaan tai työnantajan maksamana.
Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus tulee työttömyyskassasta. Työttömyyskassaan voi kuulua ammattiliiton kautta tai liittyä yksityiseen työttömyyskassaan (joissa ei ole yleensä lakimiespalveluita yms ammattiliiton kautta saataviin palveluihin).
Liity nyt hyvä ihminen sinne ammattiliittoon ja sitä kautta kassaan. Jotkut haalareita ja ryyppäjäisiä järjestävät oppilastoimimntaunionit tai killat nyt on ihan eri asia kuin ammattiliitto!
- harmaahapset
34000 63-70-vuotiasta ihmistä on vielä työelämässä tukkeena estämässä nuorten työllistymisen.Oli tuore lehtijuttu muutama päivä sitten.Kyllä nous karvat pystyyn.Saatanan ahneet.Ja nyt uuden eläkekertymän takia(4.5%) vuodessa määrä senkun kasvaa.Ovat korottamassa eläkeikää,mutta aamutelkkarissa ollut tutkija Kimmo Kevätsalo sanoi selkeästi:Antakaa työpaikat nuorille ja häipykää eläkkeelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451