4 viikon matka?

haaveilijat

Me haaveilemme jo uudesta matkasta, ja toiveissamme olisi olla matkalla neljä viikkoa.
Mieheni kanssa saisimme pidettyä loman yhteen putkeen ja jopa samaan aikaan mutta ongelmaksi saattaa muodostua lapsen poissaolo koulusta.
Mahtaako koulu antaa lomaa neljäksi viikoksi?
Toki läksyjä tulisi paljonkin, mutta se ei olisi ongelma.Poika on nyt siirtymässä yläkouluun (pienryhmään) ja en oikein tiedä heidän käytäntöjään.
Onko kenelläkään kokemusta asiasta,miten koulu on suhtautunut pitkiin loma-anomuksiin?
Olemme joka talvi olleet etelän lämmössä akkuja lataamassa ja se on aina ollut enemmänkuin tarpeen. Meillä on kotona ns.erityislapsi jonka kanssa arki on todella haastavaa monessakin mielessä.

6

1150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuolen nauruun

      täällä kyselet kun pitää kysyä koulusta. Ja minun mielipide on että koulussa ollaan silloin kun sitä on ja miksi ette käytä koulun lomia hyödyksi kuten ne jotka lapsista ja heidän tulevaisuudesta välittävät. En antaisi lomaa jos olisin rehtori, eohdotttamsti en.

    • lomalla ulkomailla

      Kerroit, etta kysymyksessa on erityislapsi, joka lahtisi kanssanne 4 viikon matkalle.

      En valttamatta suosittelisi, koska koulujen opetusohjelmat on laadittu loogisesti eteneviksi.

      Varsinkin erityislapsen kohdalla, opiskelujen katkeaminen sekoittaa rytmin, jota koko lukukausi on haettu. Tasapaino ja ennustettavus rakentaa lapsen maailmasta turvallisen.

      Olisiko vanhempien mahdollista kayda lomamatkoilla erikseen, ja toinen vanhemmista silla valin hoitaisi erityislapsen arkea ja nain koulunkaynti ei kesken lukukauden katkeasi.

      • haaveilijat

        monelta kantilta ja paljonkin. Toki jos lomalle lähdetään niin aioin koulusta kysyä, nyt vain olisin halunnut kuulla onko muilla kokemuksia asiasta.
        Tottakai olemme aina pyrkineet siihen, että lapsella tulisi mahdollisimman vähän koulusta poissaoloa max. viikko vuodessa.

        Toki se olisi ihannetilanne, että lomalla käytäisiin vain lapsen loma-aikoina mutta meillä se on mahdotonta työmme takia. Me emme saa lomia lasten loma-aikoina kuin joskus harvoin, koska työpaikoissamme on muitakin koululaisten vanhempia.
        Erikseenkin olemme lomailleet.

        Meillä on myös se suurin huoli opiskelurytmin katkeaminen ja sen takia asiaa on kovasti pohdittu ja tulemme vielä paljon pohtimaan.
        Emme ole vielä reissuun lähdössä vaan haaveilemme lomasta. Se voi hyvinkin olla niin, että se jää myös haaveeksi.


    • ei ole

      koulupakkoa. On vaan oppimisvelvollisuus. Eli varmaan voi olla pois, mutta täytyy sitten itse opettaa ne asiat hänelle, joita muut opiskelee sillä välin.

      • kyllä on

        sillä kyllä Suomessa on koulupakko isolla I:llä.


    • jo saitkin

      Omasta kokemuksesta...
      Jopa kahden viikon lomasta väännettiin kättä (ei erityisoppilas) koulun kanssa. Yleensä ne pyrittiin sijoittamaan syys-/hiihtolomien yhteyteen, lapsella oli läksyt mukana jne.

      Sanoisin aika tylysti, että 4 viikkoa teidän tapauksessa on aika mahdoton yhtälö. Huomioikaa myös se, että kouluyhteisössä voi olla ihan silkkaa kateutta, joka eri tavoin sitten kohdistuisi lapseen hänen palattuaan. Ja kuten "ope" tuolla sanoi, koulunkäynnin rytmi on tarkkaan suunniteltua ja haluatko lapselle ongelmia, jotka seuraavat mukana, kun koulutyöstä ollaan pois noinkin pitkä aika. Ja haluatko/onko sinulla valmiudet erityisopetukseen?

      Ymmärrän täysin, että arki on rankkaa ja akkuja on lupa ladata. Myös perheen kesken. Ei ole helppo tilanne ja varmasti olette miettineet asiaa eri kanteilta. "Tylyttämisellä" ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi. Toivottavasti asia järjestyy tavalla tai toisella. Haaveitakin on joskus hyvä toteuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      239
      2729
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      837
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      129
      814
    Aihe