Yksityistiemme tiekunta päätti liittyä toisen yksityistien tiekunnan kanssa yhteen, toki siunaus liitolle haetaan tiejaostolta.
Nyt vain on mielestäni ongelma, että nämä kaksi tiekuntaa ovat niin erilaiset luonteeltaan, kun meidän tiekunnassa on osakkaita 50 ja tie hyvässä kunnossa, tässä toisessa tiekunnassa on vain viisi osakasta ja tie surkeassa kunnossa. Molempien tiekuntien tiet ovat samanpituisia, mutta tämä huonompi osuus on vielä vaikeammin hoidettavaa osuutta maastollisesti mm. suurien routavaurioiden vuoksi.
Kokouskutsussa oli kyllä maininta, että tätä yhdistymistä käsitellään, mutta mitään asiaan liittyviä papereita ei ollut nähtävillä ennen kokousta, eikä niitä oikein esitelty kokouksessakaan. Muutamalle yksittäiselle osakkaalle oli näytetty ennen kokousta hyvin puutteellisia laskelmia, joissa oli vielä lukuisia virheitä, mutta yleisesti niitä ei osakkaille näytetty. Vain muutama osakas pääsi tulemaan kokoukseen paikalle huonon ajan ja paikan vuoksi, että päätös tehtiin ihan "mutu-tuntumalla" ja junttausperiaatteella. Vain yksi paikalla olleista osakkaista toimitsijamiehen ja sihteerin lisäksi ilmoitti lukeeneensa etukäteen sitä vähään materiaalia, mitä oli.
Yritin vaatia kokouksessa, että asia valmisteltaisiin huolellisemmin ja tuotaisiin esille seuraavassa kokouksessa, mutta jäimme esitykseni kanssa vähemmistöön. Onko nyt tyytyminen tähän enemmistön päätökseen, vai onko valituksen lähdettävä jotenkin valittamaan?
Minun lisäkseni hanketta epäili yksi osakkaana ollut maanrakennusurakoitsija, jolla on kokemusta tienrakennuksesta, että tuon huonomman liitettävän tienosan kuntoon saataaminen maksaa todella paljon ja ilman kunnostusta vuotuiset kustannukset ovat huomattavat.
Ongelma tiekunnan kanssa
Tieosakas**
0
233
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770