Meillä on yksi aivan ihana prinsessa. Olemme yrittäneet toista siitä saakka tyttäremme oli vuoden vanha, nyt tyttäremme on 3 vuotias.
Minulla todettiin Endometrioosi n. vuosi sitten ja sitä on hoidettu asianmukaisesti sen jälkeen. Viimeksi tämän vuoden puolella minut leikattiin. Lääkäri olisi aloittanut minulle hormoonihoidon, jonka jälkeen ei olisi saanut tulla raskaaksi vuosi kausiin, joten en huolinut sitä. Ilmoitin, että haluamme toisen lapsen.
Siinähän se onkin, kun meillä on jo yksi lapsi, niin tuntuu että vauvahaavettamme vähätellään. Toki ymmärrän, että on paljon pareja jotka ei ikinä saa sitä ensimmäistäkään.
Mutta silti minusta tuntuu, että perheemme on jotenkin vajaa, kun meillä on vain yksi lapsi. Ja muutenkin minusta tuntuu niin väärältä, kun lapsia syntyy jatkuvasti huonoihin ongelma perheisiin. Meillä on kuitenkin asiat kunnossa.
Uskon, että me saisimme toisen lapsen, jos lääkärit haluaisivat auttaa oikeasti. Mutta selityksiä riittää. Ollaan niin nuoria, että meillä on vielä aikaa... Mutta eipä ole lääkäri tainnut tulla ajatelleeksi, että kaikki eivät halua tehdä lapsia nelikymppisinä. Itse nimittäin päätin joskus, että lapset pitää olla tehtynä ennen kuin olen 30v.
Tämä on aiheena niin vaikea ja kukaan ei tunnu ymmärtävän. Onkin jo alkanut itsestä tuntua, että ruikutan ihan turhasta.
Toinen antaa odottaa
3
301
Vastaukset
- minä80
Pitäisi se lääkäreidenkin tietää, että endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Paras mahdollisuus raskautua on heti leikkauksen jälkeen! Mitä kauemmin odottelet, sitä enemmän endo ehtii kasvaa takaisin ja mahikset taas heikkenevät. Jos olette 2 vuotta yrittäneet, niin se on jo riittävän kauan ja hoidot tulisi aloittaa nyt eikä vuosien päästä.
- konkreettisesti
kaipaisit? Kun endo aiheuttaa lapsettomuutta, se on ihan fakta-asia.
"Uskon, että me saisimme toisen lapsen, jos lääkärit haluaisivat auttaa oikeasti." Millaisella avulla?
Itselläni on endo, raskaaksi tulin poisto-operaation jälkeen, synnytyksen jälkeen endo jälleen otti ja tuli takaisin, toki tiesinkin niin suurella todennäköisyydellä tapahtuvan.
Mielenkiinnosta kysyisin että mikä olisi ollut se hormonihoito jonka jälkeen ei olisi saanut vuosikausiin raskautua?
Kas kun en ole moiseen koskaan törmännyt, vaikka näissä endo-asioiden tiimoilta yhd.kuulun ym.
Sinut on operoitu, tällä hetkellä ei varmastikaan voi enempää tehdä kuin harrastaa seksiä ja toivoa parasta.. - toinenko
Moikkelis, äiti vain yhdelle...? Sama juttu täällä, eli meillä myös yksi lapsi ja toista ei kuulu niin ei millään...!
Meidän neiti on jo 6, 5 vuotta ja kun hän syntyi, päätettiin että toinen saa tulla vaikka heti perään, mutta eipä kuulu!
Noin pari-kolme vuotta sitten söin clomifenia 7 kk, mutta siitä ei apua. Mies on tutkittu ja sielläkin kaikki ok. Meillä lapsettomuus siis selittämätön, tähänastisten tutkimusten perusteella.
Nyt on aloitettu lääkehoito uudelleen ja eka inseminaatio on ennen pääsiäistä.
Viestissäsi oli paljon samanlaisia ajatuksia
kuin mulla...! Monet ihmettelee ja kyselee miksi meillä VAAN yksi lapsi ja eikö teillekki jo toinen sais tulla...ym...rasittavaa kun ihmiset ei voi tajuta, että lapsettomuusongelmia voi olla vaikka yksi onkin.
Tottakai sitä on tosi onnellinen, että on tuo yksi "vauva"(eskarissa), mutta sitä vaan toivoo, että sais kokea uudelleen kaiken ja kasvattaa vielä ainaki toisen oman lapsen.
Mulla ikää jo 32, joten tässä vaiheessa tuntui sopivalta lähtä kokeileen lääketieteen konsteja ongelmaan, ettei jäisi hoidot ainakaan iästä kiinni.
Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753