Energiaverojen nostolla paikataan Kela-maksun poisto > näin ilmoitetaan ilta-sanomien sivuilla! Elikkäs kansa maksaa kun yrityksiä jelpitään.. Hienoa!!
pitihän sekin arvata
3
727
Vastaukset
- hyvän aika....
Kannattaisikohan maailmankuva perustaa johonkin muuhun kuin iltapäivälehtiin. Eli tuo mitä kirjoita ei ensinnäkään pidä paikkaansa:
"Yksi kehysriihen aiheista oli sopia työnantajan Kela-maksun poiston synnyttämän vajeen kattamisesta. Aluksi se katetaan velalla, mutta vuonna 2011 on laskun maksamisen aika. Energiaveroja korotetaan niin, että elinkeinoelämältä kerätään 515 miljoonaa euroa ja kansalta eli kotitalouksilta 235 miljoonaa euroa"
Tuo edellä oleva on kauppalehdestä, joka on sellainen lehti joka kertoo erilaisista talousasioista ja usein ehkä jopa asiantuntevammin kuin iltasanomat....
Lisäksi oletko sitä mieltä että yrityksiä pitäisi rankaista entistä enemmän että he joutuvat irtisanomaan enemmän ihmisiä? Sitäkö tässä nyt haet?- soon mä
tuon energiamaksun voi yritys otta pois verotuksessa.
Tavallinen veronmaksajapa ei voi tehdä vähennyksiä...
Hymyile ja maksa.
Minusta alkuunkin verojen kevennykset turhia koska jotain kautta se peritään.
Mutta hyväksyn verojen kevennykset silloin jos palkkoja ei nosteta..Se hyödyttää veronmaksajia enemmän. - Vähän yritystä.
soon mä kirjoitti:
tuon energiamaksun voi yritys otta pois verotuksessa.
Tavallinen veronmaksajapa ei voi tehdä vähennyksiä...
Hymyile ja maksa.
Minusta alkuunkin verojen kevennykset turhia koska jotain kautta se peritään.
Mutta hyväksyn verojen kevennykset silloin jos palkkoja ei nosteta..Se hyödyttää veronmaksajia enemmän.No hehheh, kanattaisko sit pistää vaikka firma pystyyn? Mitä sitä köyhäilemään jonain hikisenä duunarina, ei muuta kun rahnaa takomaan.
http://www.kokoomusnuoret.fi/?q=lue&id=241
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451