Täällä kyllä aurinko paistaa, vaan on kylmätuuli pohjoisesta "räystäät ei ole vielä paljon tippuneet" Olen melko tuore kirjoittelija mutta kai tänne sekaan sopii,jonkin päivän olen jo tässä opetellut,tässä nyt ei ole oiken aloituksen aihetta mutta jostainhan se on aloitettava.
Hyvää aamupäivää
täältä Perämeren pohkukasta
11461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kun tulee uusia. Minkälainen paatti sul on?
radiosta tuli juuri uutiset. Aurinko sulattelee paikkoja ja jääpuikkoja näin ainakin auton helmassa, kun lämmittimen kävin panemassa päälle. Kohta starttaan etelään 8 km ja haistelen noita tuulia. Olen pari tuntia metsän suojassa. Parhaiten tuolle paikalle osuu pohjatuuli, saas nähdä.
Aamulla oli -7', vaan nyt jo 0.5 ja kaunis auringonpaiste.
Ihmiset istuskelevat tuossa rannalla, ja nauttivat auringonsäteistä.
Lasitetulla parvekkeella on jo 15, vaikka onkin lännen suuntaan.
Myöhemmin jo hipoo 22-25
narsissit ja orvokit parvekkeella, pakko ollut ottaa parina yönä sisään, kun lämpötila laskenut -10, muuton narsissit olleet jo monta yötäkin siellä ulkona.
Ihmiset hiihtävät meren jäällä, ja koirien ulkoiluttajia myös paljon.
Aamuisin käy moni avannossa pulahtamassa, näkyi aamulla pieni riite olevan päällä, vaan hyvin saivat sen sivuun.
Kohta voikin pääsiäisruohoja laittaa itämään ja muutaman päivän päästä ilta valoisampi, kun kesäaikaan siirrytään.
Tervetuloa vaan, toivottavasti vastailet kirjoituksiin, jottei vaan mielipiteiksi mene, vaan saadaan keskustelu aikaiseksi.
Mukavaa päivän jatkoa sinulle!
mutta jo hyvää iltapäivää :)
Sekaan vaan, kyllä tänne mahtuupi, mie Pirre* vaan - täältä Itä-Suomesta.
Tervetuloa!
Ja terkut täältä keskisuomesta. Täälläkin on ollut kaunis aurinkoinen päivä.Näillä ei meitä ole paljon tänä keväänä hemmoteltu. Olen sen näin taimien kasvattajana kokenut, että kasvuvalot on saanut olla vain päällä joka päivä.Juttelinkin tuossa yksi päivä, että joko minä olen käynyt huonomuistiseksi, kun minulla on muistikuva, että ennen nuorena helmi, ja maaliskuussa paistoi aurinko, ja hanget oikein kimmelsi auringon paisteesta. Ja nyt on vain aina pimeitä päiviä.Toivon kuitenkin kaikille aurinkoista ja ihanaa kevättä!
Iltapäivää vaan ja tervetuloa... Minäkin olen täällä vain silloin tällöin... :)
Lienet aika Perämeren perukoilta... Minä lienen sinusta paljon sisämaahan ja monia "poronkusemia" pohjoiseen...
Mitä sitten Perämeren "pohkura" tarkoittaakin, tervetuloa mukaan remmiin!
Niiltä kulmilta en paljon muuta tiedä kuin Ajoksen - ihan siksi että minusta se on niin hurja nimi - kun siitä ohi posotetaan hiihtomaastoille silloin tällöin. Kohta taas.
Nyt ehti jo ilta, päivä meillä päin oli koko ajan nollan kylmemmällä puolella, vaikka aurinkokin näyttäytyi. Kohta se kevät alkaa kiiruulla, muutama yöpakkanen vielä. Iloista kevättä kaikille!
tarkoittaa.
Tervetuloa sekalaiseen joukkon! Kaikenlaisia mahtuu, ole huoleti.
edelleen täällä varsinaisessa Suomessa. Yöllä oli pakkasta varmaan viitisentoista astetta, nyt jo lämmennyt. Lähden ensin hiihtolenkille ja sitten raivaan vähän ojanvartta tuon ihanan sään innostamana. Aurinkoa ja hyvää tuulta kaikille. Kohta alkaa suunnistuskausi eli lumessa pitää tarpoa. Syksyllä sää olisi ollut hyvä suunnistukselle pidempään. Muistan kuinka entisellä kotipaikkakunnallani sain lapseni mukaan kevään ensimmäiseen suunnistukseen. Silloinkin oli vielä lunta ja yritimme löytää paikan, missä pääsisi ison ojan yli. Eivät ole sen koommin halunneet osallistua.
Tulevasta kesästä ennustetaan tulevan lämpöinen.
Tässä on erään säämiehen ennuste,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903259294466_uu.shtml