taas käytäntöön. Ainakin Jokioisissa ja varsinkin Humppilassa on oikein koiralaumoja. Niitä näkee päivittäin ja koirien omistajat ovat välillä hätää kärsimässä, kun kolmekin isokokoista koiraa vetää hihnassa. Ja kaikki eri suuntaan. Toisilla kulkijoilla on vielä lapsenvaunut siinä sivussa työnnettävänä. Turhaa on suunnitella uusia kiinteistöveron korotuksia, kun kaikkien on kuitenkin asuttava jossain kiinteistössä. Mutta koiria ei ole pakollista pitää. Auton olisin halunnut pitää, mutta se autovero on sen verran iso, ettei pystynyt. Sen koiraveron ei tarvisis olla mikään korkea, vaikka vain 20 euroa vuodessa. Kertyis kunnalle isot rahat. Koiria on satoja.
Koiraveron
vois ottaa
3262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös se ole jo todettu, ettei tuota mitään. Kuka sitä kontrolloisi onko maksettu vai ei..
Vai on se niin vaikea kontrolloitava. Aika erikoista tänäpäivänä. Mutta siinäpä olis jollekin eteenpäin pyrkivälle talous-sihteerille oiva keino näyttää osaamisensa. Kehittelis vaan systeemin jolla verotus pelaisi. Ei luulis olevan vaikeeta. Ottais näistä toimivista, kuten just kiinteistö- ja autoverosta vähän mallia. Varmaan homma toimis jos vaan tahtoa olisi.
Lisäbisnes vaikka jollekkin kiertävälle ammattilaiselle joko kaupustelija mittarinlukija tai sutari.pieni merkintä vihkoon vaan niin provikat juoksisi