Nostivat Renault Uutisten postitusrajan vuoteen 1989, aikaisemmin kaikki Renaultin omistajat saivat ko. lehden kotiinsa. Ja koska en kahden rekisteröidyn Renaultin omistaja enää ole saanut Renault Uutisia kotiin, niin ajan nykyään Sitikalla ja hankin sen Citroen-piirimyyjältä. Joltakin Renault-kauppiaalta meni näin tosi hyvä kauppa ohi suun, sillä hankin uudehkon ajopelin ilman vaihtaria. Tekikö Renault-maahantuoja oikein hylätessään kaikkein uskollisimmat Renault-harrastajat?
Renault Uutiset
Rellu5L
71032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos olisitkin uskollinen, ajaisitko citroenilla? Onnea vaan.
Omistan kaksi rekisterissä olevaa vanhakoppasta Renault 5:sta. Ajoin toisella viime kesään asti, ja kun minulle selvisi syy, miksen enää saa Renault Uutisia, niin katsoin, että minua on syrjitty. En silti luopunut ranskalaisesta autosta, vaan äänestin jaloilla.
Mää ostan kans Renun ihan vaan sen takia kun Renault uutiset on niin kiva lehti.
Tulitko kysyneeksi myyjältä tai maahantuojalta, että voisivatko laittaa sulle sen lehden jatkossakin, koska muuten tulee paha mieli ja pitää ostaa toinen auto. Luulisi että ne olisi lähettäneet, mainoshan se on.
Kyseinen lehti löytyy pääosin myös netistä renaultin sivuilta, joten jos pystyy tänne kirjoittamaan pystyy sen varmaan lukemaan myös netissä.
Kyllä olen vilkoillut lehteä netissä, mutta esim. viimeisessä numerossa oleva hellyyttävä kuva vuoden 1975 Renault 5 L:stä ei ole nettiversiossa. Ai, mistä tiedän, no tiedämpä vaan.
Minä voisin mielummin ostaa auton sieltä, mistä EI lähetellä noita perkeleen mainoslippulappuja.
Ne mitää lehtiä ole, pelkkää turhaa mainosta täynnä! Sitäpaitsi kaikki jutut ylistävät ja kehuvat rellua. Osta ärrältä oikea autolehti (jos on kiinnostava "rellu" uutinen)niin saat näkemyksiin muutakin kuin maahantuojan ylistyssanoja.