Olen eräässä palvelukodissa työharjoittelussa hoitajana. Minulla ei ole alan koulutusta ja muu henkilökunta työpaikallani on pääasiassa lähihoitajia. Kaikki on mennyt todella hyvin, kunnes kerroin kahvihuoneessa hakeneeni amk.uun hoitotyön "linjalle".Suhtautuminen muuttui välittömästi.
Vanhempien työntekijöiden jutut pystyn kuittaamaan tietämättömyydellä, he kun kuvittelevat, että sairaanhoitajaksi pääsee opiskelemaan vain lähihoitajan pohjakoulutuksella. Mutta nuorempien työkaverien kommentit ovat jopa loukkaavia, minua ei enää neuvota yms. sillä, "no kai nyt sairaanhoitajaksi aikovan pitää tällaiset tajuta neuvomattakin"
Muuta selitystä en keksi, kuin että näiden lähihoitajien ylpeys omaa ammattiaan kohtaan on tasoltaan lähinnä nollaa. Myös talossa silloin tällöin käyvä sairaanhoitaja saa puukkoa selkään, vaikka mielestäni hän hoitaa hommansa hyvin niin potilaiden, kuin esimiehenkin mukaan.
Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia?
Lähärin olematon
7
1230
Vastaukset
- lh+sh
No eipä tuohon nyt mitään selkeää syytä ole, miksi hoitajat käyttäytyvät niin. Ei todellakaan voi yleistää, että kaikilla työpaikkasi lähihoitajilla on huono ammattiylpeys. Sillä ei ole yleensä tämän asian kanssa mitään tekemistä.
Ehkä työpaikkallasi on yksi "työyhteisön myrkyttäjä", joka säätää millainen henki on. Eli jos tätä yhtä ottaa päähän, niin porukka tavallaan menee mukaan ja antaa vaikutelman, että kaikkia v**uttaa.. Yleensä se on näin. Ja tämä v**utus näkyy sitten erilaisena päänaukomisena.
Joskus nämä vanhemmat työntekijät, alasta täysin riippumatta, kokevat itselleen uhaksi, kun nuoremmat valtaavat alaa ja käyvät kouluja hiukan enemmän kuin he itse. Olet tavallaan tähän asti ollut "vaaraton", koska sinulla ei ole alan koulutusta ja muut pääsevät kukkoilemaan. Yleensä näillä naisvaltaisilla aloilla ne yrittävät olla päällikköjä, jotka ovat kauemmin talossa olleet..
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Yritä tottua, jos alalle kerta haaveilet. Sitä se tulee olemaan koko työuran. - kohtelusi johtuu siitä
Koska. Vanhoina hyvinä aikoina sh-koulutus oli opistotason koulutus. Nyt jaetaan hoitaja amk-sairaanhoitajiin ja opistotason lähihoitajiin. Tämänpäivän sh-koulutus on lähinnä teoria opiskelua, eikä käytännön työstä ymmärretä juuri lainkaan mitään. Lähihoitajilla saattaa olla pientä katetutta sitä kohtaan jos valmistut sh:ksi palkka sh: ja lh: välillä on n200€ sh:lla parempi. Myös se ottaa päähän että mpnet lh-paikat annetaan nykyään sh:lle, koska sh:lla on vankempi teoria pohja. Jos lh koulutusta parannettaisiin siten että teoriaa lisättääisiin, opeteltaisiin kanyloinnit ym... lh ja sh ero olisi melko mitätön. Muista että vaikka valmistuisitkin sairaanjoitajaksi, kuulut siitä huolimatta duunariammattiin, tulet pääsääntöisesti tekemään 3-vuoro työtä ja tulet kuulumaan työväenluokkaan. Ainut ero jos vuorossa on vaikka 2lh:ta ja 1sh, niin sh on sen vuoron esimies, eli jos lh "kämmää", niin sairaanhoitajan pää putoaa.
- kommenttiin...
...törmäsin. Hetikohta, kun olin kertonut hakeneeni yhteishaussa ko. kouluun, sanoi vieruskaverini sh.n työn olevan ihan tavallinen duunariammatti.
En ole koskaan kyseenalaistanutkaan asiaa. Samoin tiedän, että palkat eivät päätä huimaa kummallakaan ammattinimikkeellä.
Syy, miksi haen sairaanhoitajaksi on, että ainakin minun kotikaupungissani sairaanhoitajalla on vielä enemmän valinnanvaraa työtehtävien suhteen. Meilläpäin lähihoitajat suurimmaksi osaksi työllistyvät perushoidon tehtäviin ja olen jo tämän harjoittelun aikana huomannut, etten kestäisi kovin pitkään sellaista rutiinia.
Nyt lähihoitajakoulutusta on myös ilmeisesti lisätty täällä niin, että näistäkin työpaikoista on jo kovaa kilpailua, sairaanhoitajista taasen pulaa... - ja höpö höpö
Et nyt ihan tiedä mistä puhut.
- lähihoitajat eivät ole opistotasoisia! (vaan nykyisin ammattikoulutasoisia=toisen asteen koulun käyneitä, ennen se oli joku kouluasteentutkinto)
- Sh- koulutus ei ole lähinnä teorian opiskelua, koulutuksesta menee kuukausia käytännön harjoitteluissa.
-jos lh:lle opetetaan lisää teoriaa ja näitä hurjan vaativia taitoja kuten kanylointi, niin sittenhän he ovat sairaanhoitajia, sitten voitaisiin lakkauttaa koko lähihoitajakoulu ja ammattinimike. Samoin voitaisiin opettaa merkonomeja kattavammin niin, että niistä tulisi tradenomeja, näin voitaisiin lakkauttaa merkonomitutkinto/kauppaoppilaitos. Se siitä sun "hyvästä" logiikasta!
-Sh ei ole varsinainen duunariammatti, se on korkeakoulututkinto, kuten tradenomi, insinööri, sosionomi yms. Duunarit ovat usein ammattikoulun käyneitä.
- Sh:n pää ei putoa jos lh tekee virheen, kaikki vastaavat omista teoistaan. Tietty osastonhoitaja yms kuullaan, jos työntekijän perehdytys tai ammattitaito on jäänyt vaillinaiseksi. Vaikka sh käskisi lh:n tehdä jotain mikä ei kuulu tehtäviin ja lh tekee ja kämmää, niin oma moka, mitäs meni tekemään. Ensisijaisesti kusessa on tuo lh!
- sh sairaalan vuodeos:lla
Joo, voi kuvitella tilanteesi. Mikähän saa sinänsä viksut ihmiset käyttäytymään idioottimaisesti, aivan kuin yläasteikäiset koulukiusaajat???
Toisen halu opiskella eteenpäin ja kiinnostus ammattitaidon kehittämisestä halutaan lytätä.
Kyllä suututtaa, sillä meitä hoitajia ei järin paljon muutenkaan ole. Työ on rankkaa mutta niiin tärkeää. Uupuminen vie meitä pois alalta ja tilalle tulee sitten niitä filippiiniläisiä vai kiinalaisiako ne oli. Kylläpä on mukavaa, jollei sorja, sievä ja nöyrä ulkomaalainen hoitaja ymmärrä kun sanot että pumpusta ottaa tms. siihenhän sitä sitte tuuperrutaan kun toinen ei välttis puhekielen ilmaisua ymmärrä. oho, menin sivuraitelle, sori.
Miksi muuten perushoitajan tehtävissä olevat ihmiset ovat niin ilkeitä sairaanhoitajalle? Meidän työpaikalla piikitellään jos sh tekee niitä tuhannen lähetteitä ja vastaa omaisten kyselyihin ja on lääkärinkierroilla,, niin sh ei muka ole tekemässä kunnon duunia (eli ei ole sataprosenttisesti mukana esim. aamupesuilla).
Kerpele,,kyllä ne työt voitais jakaa niin että ph:n töitä tekevä ottais vähän suuremmin sitä vastuuta siitä potilaan kokonaishoidosta, ei se pelkkä peseminen ole riittävää hoitoa vaikka onkin tärkeää.- naulan kantaan
Kysymys on todellakin huonosta itsetunnosta.Hyvällä itsetunnolla ja ammattiylpeydellä varustettu ihminen ei käyttäydy noin.Kyllä ihmisen ammattitaito tulee esiin työssä.Olen pitkällä työurallani tavannut todella ihania perus-ja lähihoitajia ja täysin urpoja sairaanhoitajia.Ei muutkaan arvosta sinua,jos et itsekkään arvosta itseäsi.
- Nimetön
naulan kantaan kirjoitti:
Kysymys on todellakin huonosta itsetunnosta.Hyvällä itsetunnolla ja ammattiylpeydellä varustettu ihminen ei käyttäydy noin.Kyllä ihmisen ammattitaito tulee esiin työssä.Olen pitkällä työurallani tavannut todella ihania perus-ja lähihoitajia ja täysin urpoja sairaanhoitajia.Ei muutkaan arvosta sinua,jos et itsekkään arvosta itseäsi.
Lähihoitaja ei kyllä todellakaan vastaa opistotason tutkintoa, vaan vastaa vanhaa kouluasteen tutkintoa.
AMK:ssa ei opeteta tarpeellisia asioita? Oletko käynyt AMK:n? Itse ainakin sain hyvät lähtökohdat sieltä. Todellinen ammattitaito opitaan toki kokemuksen kautta, mutta mielestäni AMK:ssa opin paljon ihan käytännön työstä. Aika vähän sitä teoriaa loppujen lopuksi oli, mutta onhan se niinkin,että hyvä käytäntö rakentuu teoriapohjan päälle.
Ja olen todellakin sitä mieltä, että lh ei vastaa sairaanhoitajaa vaikka kanyloimaan oppisikin. Toinen koulutus on yo- pohjaisena 2- vuotta ja sh taas 3,5 vuotta. Lähihoitaja toki on ammattilainen ja tuikitarpeellinen, muttei kuitenkaan mikään pikkusairaanhoitaja!
Vielä tuosta sh:n vastuusta: Työskentelen itse psykiatrian yksikössä ja meillä ei juuri lähihoitajia olekaan ( ei palkata enää). Ne lähihoitajat, jotka ovat, vastaavat kyll itse mokistansa, eli jos lh mokaa, ei sh:n pää putoa, vaan lähihoitaja vastaa siitä itse.
Ja kyllä, itsekin kärsin moisista haahkoista opiskeluaikanani. Pahin oli työahrjoittelussa. Meni luu kurkkuun monelta, kun valmistuttani menin kyseiseen paikkaan sh:n sijaisuutta tekemään ja olin vastaavana hoitajana.
Ja ps. Ei vedetä sitä korttia, etten arvota lh:ta. Olenhan itsekin ylioppilastutkinnon jälkeen opikellut lh:ksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996074
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv973049Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282853Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262115Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774