katsoisitko

Tapasin vastaeronneena kadulla miehen, johon tunsin outoa yhteenkuuluvuutta. Jutellessamme niitä näitä, hän pyysi "jatkoille", en mennyt. Olin enemmän kuin hämmästyksissäni, voinko löytää näinpian edellisen suhteen kariuduttua uuden ja minulle paremmin sopivan. Kysyisinkin korteilta näkyykö tämä mies millääntavalla enää minun elämässäni. Jätinkö häneen saman vaikutuksen mitä hän minuun.
1133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei. Jätit häneen hyvän vaikutuksen ja hän olisi enemmän kuin valmis tutustumaan sinuun. Mielellään hän ajattelisi sen olevan juuri sinä, jonka kanssa aloittaisi uuden parisuhteen.

Omalta osalta sinä olet valmis uuteen suhteeseen. Pöytä on pyyhitty puhtaaksi. Todennäköisesti edellinen suhteesi on käsitelty ja selvitelty uuden elämän edestä.

Jos menisitte yhteen, hän olisi sinulle vain askelma uudessa elämässäsi. Pitemmän päälle ette ole toisillenne sopivat. En sitä tarkemmin osaa kertoa, mutta mahdollinen lopputulos korttien mukaan on tuhoa ja sortuvia torneja.

Hän on kuitenkin uuden elämän airut. Kun kohtaat toisen, pian, et mieti enää, onko liian varhaista aloittaa uutta suhdetta. Pian tulee rakkaampi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mihinpäin nyt kirjoitti:

Tapasin vastaeronneena kadulla miehen, johon tunsin outoa yhteenkuuluvuutta. Jutellessamme niitä näitä, hän pyysi "jatkoille", en mennyt. Olin enemmän kuin hämmästyksissäni, voinko löytää näinpian edellisen suhteen kariuduttua uuden ja minulle paremmin sopivan. Kysyisinkin korteilta näkyykö tämä mies millääntavalla enää minun elämässäni. Jätinkö häneen saman vaikutuksen mitä hän minuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu