hoidettaja

Hei

kysyisin neuvoa kiperässä tilanteessa. Kyse on mt-kuntoutujien ohjaajasta. Hän on käytöksellään sekoittanut koko paikan, mm jatkuvalla työkavereidensa mustamaalaamisella ja käskee jopa asiakkaiden kehua häntä ylemmille. Hän jatkuvasti kehuu itseään ja mollaa toisten työtä.Tilanne alkaa olla kaaottinen. Hän on myös levittänyt juorua, että yhdellä työntekijällä on mt-diagnoosi. Sanomattakin on selvää, että asiakkaat voivat huonosti. Hän on täysin härsi teoissaan ja kun häntä on koetettu tasoitella niin mustamaalaaminen vain pahenee. Onko tavallista, että alalle hakeutuu näin persoonallisuushäiriöisiä työntekijöitä. En halua mustata koko alan mainetta mutta aika hurjaa touhu on.
2419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielisairaalassa potilaat ovat fiksumpia, kuin henkilökunta. Potilaat tulevat usein hyvin toimeen keskenään. Hoitajat ovat usein erimieltä asioista ja jakautuvat eri kuppikuntiin. Itse MTH:na en enää aio katsella tuota mielisairaalameininkiä. Mieleisairaalassa ovat näes kaikki hulluja. Mutta se ero siinä sentään on, että potilaat on tarkoitus saada hyvään kuntoon. Henkilökunta on mitä on, aika moni psyk.hoitaja on pohjimmiltaan ilkeä ihminen.

Äänestä

hoitamaan itseään. gaash,, kyllä tuollaiseen käytökseen on työnantajan puututtava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoitaja kirjoitti:

Hei

kysyisin neuvoa kiperässä tilanteessa. Kyse on mt-kuntoutujien ohjaajasta. Hän on käytöksellään sekoittanut koko paikan, mm jatkuvalla työkavereidensa mustamaalaamisella ja käskee jopa asiakkaiden kehua häntä ylemmille. Hän jatkuvasti kehuu itseään ja mollaa toisten työtä.Tilanne alkaa olla kaaottinen. Hän on myös levittänyt juorua, että yhdellä työntekijällä on mt-diagnoosi. Sanomattakin on selvää, että asiakkaat voivat huonosti. Hän on täysin härsi teoissaan ja kun häntä on koetettu tasoitella niin mustamaalaaminen vain pahenee. Onko tavallista, että alalle hakeutuu näin persoonallisuushäiriöisiä työntekijöitä. En halua mustata koko alan mainetta mutta aika hurjaa touhu on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu