Mitä kaikkea sellaista olette luulleet lapsena/nuorena, mikä on myöhemmin osoittanut vääräksi? Tässä omiani luulojani:
Luulin, että viikonpäivät ovat maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja viikonloppu.
Ihmettelin kun eräs naapuri sanoi erästä lähikauppaa maitokaupaksi, koska luulin maitokaupan tarkoittavan kauppaa, jossa on myynnissä vain maitoa kuten esimerkiksi karkkikaupassa myydään vain karkkeja ja vain vaatekaupassa vaatteita. Ihmettelin, että miten se lähikauppa muka oli maitokauppa, kun siellä myytiin kaikkea muutakin kun maitoa.
Luulin, että lapsia voi saada vain kun on naimisissa. Luulin myös, että vauva vain ilmestyy jostain tyhjästä äidin mahaan, on heti valmis syntymään ja syntyy yöllä kun äiti nukkuu. Kuvittelin, että äiti ja isä heräävät vauvan itkuun ja huomaavat vasta sitten lapsen syntyneen, eikä äiti edes tunne mitään kun lapsi syntyy, koska hän nukkuu.
Luulin, että kaikki maailman ihmiset osaavat puhua suomea ja ajattelevat suomen kielellä, vaikka ulkomailla puhutaan vieraita kieliä. Ajattelin myös, että kun esimerkiksi suomalainen ihminen menee vaikka ruotsiin, niin hän siellä automaattisesti alkaa puhumaan ruotsia ja tullessaan takaisin suomeen hän alkaa taas puhumaan automaattisesti suomea. Ihan pienenä taisin luulla, että maailmassa on vain kaksi eri kieltä ja ne ovat suomen kieli ja ulkomaan kieli.
Minua 16 vuotta vanhempi veljeni kertoi minulle ollessani noin 3v, että joku poika oli eksynyt metsään, missä hän oli joutunut olemaan vuosia ihan yksin, ennenkuin hänet löydettiin ja minä tietenkin uskoin sen. Kai veli halusi vähän pelotella minua, että en lähtisi kesämökillä yksin metsään seikkailemaan, mitä en sitten uskaltanut tehdä, koska en tahtonut itsekin eksyä metsään vuosikausiksi. Ties vaikka olisin onnistunutkin eksymään sinne metsään ties miten pitkäksi aikaa ja olisin siellä yhä eksyneenä yli 20 vuoden jälkeen .
Luulin myös, että siellä kesämökin lähimetsikössä asui Rölli-peikko ja ties mitä eläimiä ihan mökin lähellä, karhuja, susia ja vaikka mitä.
Lulin, että kun ajaa autolla, niin auto pysyy paikallaan ja maisema auton ulkopuolella liikkuu.
Eräs noloinpia luulojani oli se, että kun ihmiset kävivät vessassa, niin kaikki maailman kakat, pissat ja vessapaperit päätyvät johonkin samaan paikkaan, jossa ne ovat todella onnellisia tavatessaan toisensa ja juhlivat siellä. En pysty tajuamaan, että miten luulin jotain noin outoa.
Tietenkin minulla oli näitä kaikkia ns. "tavallisia" lapsuuden väärinkäsityksiä ja luuloja, esim. että Joulupukki on olemassa ja että ennen vanhaan (siis vielä joskus 1960-luvulla) kaikki oli mustavalkoista. Luulin myös, että ennen vanhaan elämä oli jotenkin todella tylsää, kun piti tehdä koko ajan töitä eikä ollut televisioita, tietokoneita eikä edes lapsilla sellaisia leluja kuin minulla lapsuudessani 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa.
Joskus 14-vuotiaana luulin olevani käytännössä jo aikuinen ja kaikki tuntui
aivan itsestään selvältä, esim. että peruskoulun jälkeen menen ammattikouluun, jonka jälkeen saan hyvän työpaikan, paljon rahaa, omakotitalon, auton, kesämökin, ystäviä, lemmikkieläimiä, vaimon ja joukon lapsia eikä minulle tapahtuisi mitään ikäviä asioita. Taisin olla harvinaisen lapsellinen teini.
Lapsuuden harhaluulot.
7
452
Vastaukset
- kalleh...
Voihan vitalis.
- 24v
Kun aloitin koulun 1991, ei juuri puhuttu Neuvostoliiton kaatumisesta, jos sitten kerrottiin sellaista olevankaan. Joskus kotona todettiin vaan, että Neuvostoliitosta tuli sitten Venäjä. Silloin ei puhuttu, että siihen kuului Georgia, Ukraina sun muut.
- 24v
Joskus luulin vielä muutama vuosi sitten, että kun Kelalta saa työtön tukea, luulin, että se on henkistä tukea, eikä rahallista tai molempia.
No nyt olen sitten työtön ja tiedän mitä se on.- Terocky
He, heh.. Kelalta henkistä tukea. Ei sinne kovin moni varmaan menis sillon juttelemaan :)
- ainstaini
"Lulin, että kun ajaa autolla, niin auto pysyy paikallaan ja maisema auton ulkopuolella liikkuu. "
Jos oot suhteellisuusteoriaan yhtään perehtynyt niin tuohan on tavallaan täysin totta. - KXY
Luulin että jos telkun laittaa kiinni niin ohjelmat pysyvät siellä pysähdyksissä, ja seuraavan kerran kun avaan sen niin 17:50 suljettu TV sisälsi vielä 18:00 alkavat lastenohjelmat. :< Tirautin itkut kun näin ei ollutkaan. Lisäksi luulin myös että vuosisadan alussa kaikki oli mustavalkoista.
Äitini sanoi minulle kun olin alkanut ihan omatoimisesti punnertamaan, tekemään vatsalihaksia ja juoksemaan ennen kouluikää että jos liikun noin paljon niin jään pieneksi...olen edelleen laiha ^_^
Kun kysyin äidiltäni että miksemme lennä avaruuteen kun maapallo pyörii niin lujaa, sain vastaukseksi hieman kryptisen vastauksen että "Jos jalkapallo teipataan kiinni (mihin?) niin...eihän se minnekään lennä". Tämä kismitti minua tosi kauan kunnes luovutin. Sitten se kysymys unohtui.
Lisäksi muistan kävelleeni pienenä päin lyhtypylvästä kovan kilauksen saattelemana, josta seurasi suuri pahkura otsaani kun mietin tätä jalkapallovertausta.
--Swing life away - Terocky
Mä luulin et kaikkia mustavalkoisia elokuvia piti sanoa kotimaisiksi elokuviksi.
Sit luulin et mustat ihmiset maapallon toisella puolella (Bill Cosby perheineen) katsoo mua telkkarista, kun mä ajan kolmipyörällä. Sit tein kaikkia hassuja juttuja ja puhuin ääneen kun kuvittelin et ne istuu sohvalla kattomassa mua telkkarista.
Ja luulin kans et vauvat on äidin mahassa siellä ulosteen seassa, ja ne tulee takapuolesta tai suusta ulos. :D Siis vauvat.
Kerran ihmettelin kovasti miksi postikortissa oleva kuu ei näkynyt pimeässä vaikka kuinka yritin. Ajattelin et jos se kerran on saman värinen kuin oikea kuu, niin kyllähän sen silloin pitäis kaiken järjen mukaan näkyä.
Luulin myös että omakotitalomme alla on pelkkää vettä, jossa asuu kamalia hirviökaloja. Pelkäsin että jos tippuu vessanpönttöön niin joutuu sinne.
En usko että olit sen kummallisempi teini kuin minäkään. Itsekkin luulin että kaikki on niin itsestään selvää. Luulin saavani töitä, omakotitalon, kaksi autoa, vaimon, lapsia ja koiran heti 20 vuotiaana viimeistään. ;) Ja pyh.. Olen Köyhä sinkku joka tekee töitä pikkurahalla. Autosta ja omakotitalosta ei oo tietoakaan ja suhteet naisten kanssa kestävät korkeintaan 2kk :D Joo, ja sain mä lapsenkin... Melkein. Kunnes muija jätti mut ja teki abortin. Ei oikein oo menny tää elämä niin kuin oisin halunnu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1218454
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1415364Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333745Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1283582Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352624Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581552Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981547Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376