Tuhmapupu!

Hei! Aina kun päästän kanini juoksentelemaan keittiöön, niin se haluaa hypätä tuoleille. Kun se on istunut tuolilla jonkin aikaa, niin sitä kiinnostaa kovasti pehmusteiden näykkiminen hampailla. Ellei siitä ajoissa kiellä, niin se alkaa järsiä niitä.

Se tottelee kyllä vähän aikaa kieltoa. Kuitenkin, kun menee n. 1/2 tuntia, niin se on taas mielipuuhassaan, eli hypännyt tuolille "köllöttelemään." Onko kanin muisti todella niin lyhyt, vai eikö se halua totella pidemmän päälle?

Muuten se on tosi mukava lemmikki. Se on kesy, ei pelkää ihmisiä eikä ulkona edes koiria. Se täyttää 18.1.2004 vuoden, on siis syntynyt Lauran nimipäivänä, on tyttö ja ristin sen siis Lauraksi.

Kirjoitan tänne siksi, että haluaisin tietää, onko muilla vastaavia kokemuksia! Miten opettaa kanille hyviä käytöstapoja? Onneksi se on täysin sisäsiisti, tekee kaikki "asiansa" omaan vessalaatikkoonsa. Eihän tämä ongelma kovin suuri ole, mutta haluaisin sen oppivan uusia asioita ja hyvää käyttäytymistä. Tiedän, että jotkut rankaisevat kaniaan kevyesti, esim. suihkauttamalla vesisumuttimella päähän. En ole vielä sitä kokeillut, luulisin, että se ei tehoa. Tiedän, että lyöminen tai kevyesti "läpsäyttäminen" ei kuulemma auta. Joku on muistaakseni sanonut, että kani ei opi kieltoa. Olen havainnut, että minun kanini muistaa kiellon vain vähän aikaa.

Vastatkaa, olkaa hyvät!
5432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se on vaan sitä kanin elämää :>
Meidän Jambolla on ihme hinku kuseskella ja paskoa mun sängylle,ja nykyään siinä pitää käyttää peiton päällä sellaista muovia,ettei tartte olla kokoajan pyykkäämässä.. ;)
Sitten se myös nostelee roskia roskiksesta. Hyviä tapoja,jepjep...

Jambo kyllä lähtee heti juoksemaan kun huudan että Jambo pois sieltä ja katon vihaisesti,jos ei tottele se hyppää viimeistään pois kun nousen ja kävelen sitä kohti.

Äänestä

Juu semmosia ne puput tosiaan on.Jyrsijöitä todellakin!Mulla on kaksi pupua ja ne ovat sisäsiistejä muuten mutta ne aina repivät verhoja!Ja toinen on sellainen tapa et ku mä täytän niitten ruoka-astian niin ne ottaa hampailla kiinni ruoka-astiasta ja kaataavat!Teinkin niille vasta oman virityksen ruokakupiksi!Mut mikään ei auta verhojen repimisessä...
Ei auta kuin vahtia =)

Äänestä

Tosiaan, minun veijari tykkäs alkuaikoina hyppiä ja kuseksia sohvalle ja sänkyyn...
Ajoin joka kerta kanin pois ja viimein se lopetti nämä hyppelyt, eikä ole sen jälkeen tarvinnut kieltää.
Voi tosin olla, että kuseskelu loppui senkii takia, kun poistatin pallit -> kani rauhottui kummasti!
Verhotkii se on jättäny jo vähemmälle, mutta maton hapsuja maistelee aina sillon tällön =) JA SÄHKÖJOHTOJA!!!
Luulen, että kieltämällä kanisi oppii jossakin vaiheessa tajuamaan ettei tuoli ole sen paikka, mutta ei tosiaan kannata alkaa kania lyömään tms.
eikun onnea yritykselle!

Äänestä

Mun pupuni on kans tytteli ja sisäsiisti... Se on vapaana kaiken aikaa paitsi yöllä...

Silloin alussa kun se tuli mun luo asumaan ja päästin ekoja kertoja vapaaksi.. Se normaalisti tutustui uuteen paikkaan jne... Ja se äkkäsi pari viherkasvia, jotka ovat lattialla ruukuissa.. Se hyppäsi sinne ruukun mullalle ja mä hihkasin siihen malliin, että ÉI ja se sai jättikohtauksen ja livahti oven taaksi/sängyn alle.. Itsekin pelästyin, et jäikö sille jokin trauma tai jotain.. Mut lopputuloksena oli se, ettei se enää mennyt ruukun mullalle...

Mutta sit taas kuukauden päästä kun tulin kotiin, oli se mennyt mullan päälle ja kaivannut multia.. Kerran se meni, ja mä sanoin koval äänel EI.. Kyl se totteli heti... Ja kyl se tietää mihin saa mennä.. Se vain unohti...

Nykyään se on ihan luotettava pupsi ja sisäsiisti.. Ja se loikkii sinne tänne vapaana ja sillä on oma paikka sängyn alla, jossa se nukkuu tai makaa tai on muuten vaan.. Yöksi se on tietty häkissä...

Äänestä

moi mailaa mulle kulti ootko sexy? omko sulla tuhmia mieles? onko sun kani vähän seko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jari kirjoitti:

Hei! Aina kun päästän kanini juoksentelemaan keittiöön, niin se haluaa hypätä tuoleille. Kun se on istunut tuolilla jonkin aikaa, niin sitä kiinnostaa kovasti pehmusteiden näykkiminen hampailla. Ellei siitä ajoissa kiellä, niin se alkaa järsiä niitä.

Se tottelee kyllä vähän aikaa kieltoa. Kuitenkin, kun menee n. 1/2 tuntia, niin se on taas mielipuuhassaan, eli hypännyt tuolille "köllöttelemään." Onko kanin muisti todella niin lyhyt, vai eikö se halua totella pidemmän päälle?

Muuten se on tosi mukava lemmikki. Se on kesy, ei pelkää ihmisiä eikä ulkona edes koiria. Se täyttää 18.1.2004 vuoden, on siis syntynyt Lauran nimipäivänä, on tyttö ja ristin sen siis Lauraksi.

Kirjoitan tänne siksi, että haluaisin tietää, onko muilla vastaavia kokemuksia! Miten opettaa kanille hyviä käytöstapoja? Onneksi se on täysin sisäsiisti, tekee kaikki "asiansa" omaan vessalaatikkoonsa. Eihän tämä ongelma kovin suuri ole, mutta haluaisin sen oppivan uusia asioita ja hyvää käyttäytymistä. Tiedän, että jotkut rankaisevat kaniaan kevyesti, esim. suihkauttamalla vesisumuttimella päähän. En ole vielä sitä kokeillut, luulisin, että se ei tehoa. Tiedän, että lyöminen tai kevyesti "läpsäyttäminen" ei kuulemma auta. Joku on muistaakseni sanonut, että kani ei opi kieltoa. Olen havainnut, että minun kanini muistaa kiellon vain vähän aikaa.

Vastatkaa, olkaa hyvät!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu