Ensi kertaa lähdössä matkaan Ryanairilla ja en ole aiemmin käynyt Tampereen kentällä. En siis tiedä miten nopeasti muodollisuudet hoituvat siellä. Ohjeissa sanotaan, että lähtöportilla tulee olla 30 min. ennen koneen lähtöaikaa ja portti suljetaan 10 min ennen lähtöaikaam eikä koneeseen nousu sen jälkeen ole enää mahdollista.
Bussiaikataulun vuoksi pystyn saapumaan kentällä vasta noin 25 minuuttia ennen lähtöä. Käytän online-checkiä ja tavaroita ei ole menossa ruumaan. Eli miten sujuvaa on toiminta tuolla kentällä ja kuinka kauan noissa turvatarkastuksissa menee?
Tampereen kentällä
5
1257
Vastaukset
- jambii8
Kyllä minä olen kuullut, että Ryanair todellakin sulkee lähtöportin tasan puoli tuntia ennen lähtöaikaa. Ja selittelyt eivät auta. Ovat aika tiukkoja näissä asioissa. Voithan tietysti soittaa sinne ja kysyä asiaa sieltä. En itse ottaisi riskiä.
- Mklkölö
Koska turvatarkastukseenkin menee aikaa, et ehdi lennolle. Sääntöjen mukaan lähtöportilla on oltava 30 min ennen koneen lähtöaikaa. Vaikka Tampereen kenttä on pieni, et silti ehdi ja sitä paitsi jos tulet Paunun lentokenttäbussilla (linja 61) sen pysäkki on terminaali 1:n edessä, josta on noin 150 metrin kävelymatka kakkosterminaaliin. Suosittelen, että tulet edellisellä bussilla, Ryanairin omalla bussilla (yhteys jokaiselle lennolle Tampereen rautatieasemalta) tai taksilla/Airport taksilla kentälle.
- RYRrrrr
Tiukkoja ovat ja eivät kyllä jousta tuosta minimiajasta. Olen mennyt aina vähintään puolitoista tuntia ennen, joskus kaksi. Pääsee jotakuinkin jonon keulilla ja huomattavasti pienemmällä stressillä.
- nainen, naisia
odotetaan JOKAPAIKASSA...joten ei hätäää......
- työvuoro
on päättynyt tai kahvitauko alkanut, on tasan turha yrittää enään läpi. Soita kentälle ja kysy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799