GSM Suomi & YT

Feeder5

Mielenkiintoista Taloussanomista hankittua_:
TS260309
**************
"

GSM Suomi irtisanoo ja rekrytoi
GSM Suomi irtisanoo ja rekrytoi
GSM Suomi aikoo vähentää yhdeksän työpaikkaa. Samaan aikaan yritys käy näyttävää rekrytointikampanjaa sadan tähtimyyjän palkkaamiseksi.


– Yt-neuvottelujen irvikuva, tuhahtaa työntekijöitä edustavan Tietoalan toimihenkilöiden puheenjohtaja Jouko Malinen GSM Suomen yhteistoimintaneuvotteluista.

– Yt-neuvotteluille ei ole esitetty GSM Suomessa taloudellisia perusteita eikä neuvotteluja ole näin ollen edes kunnolla aloitettu. Yritysjohto on lähtenyt takki auki neuvottelemaan.

Malinen lisää, että GSM Suomessa voi kyllä olla taloudellisia perusteita neuvotteluihin, mutta ne pitäisi pystyä esittämään.

Taloudellisiin perusteisiin viittaaminen tuntuu Malisen mielestä irvokkaalta yrityksessä, joka kampanjoi näyttävästi sadan uuden tähtimyyjän rekrytoimiseksi. GSM Suomi lupaa tähtimyyjille jopa 8 000 euron kuukausiansioita kahden viikon perehdyttämisjakson jälkeen.

GSM Suomi vertaa
itseään Finnairiin

GSM Suomen toimitusjohtaja Antti Seistola puolustautuu sanomalla, että väen karsiminen ja myyjien rekrytoiminen ovat kaksi eri asiaa.

– Finnair vähentää matkalaukkujen heittäjiä ja samaan aikaan se palkkaa uusia lentäjiä, Seistola vertaa.

GSM Suomi aikoo Seistolan mukaan vähentää väkeä tuotannosta, taloudesta, asiakaspalvelusta ja ostopalveluista. Työt loppuvat enimmillään yhdeksältä hengeltä.

– Yritämme tehostaa toimintoja palkkaamalla lisää myyjiä. Tuotannosta karsimme läskiä pois, Seistola kuvaa yhtälöä.

Tähtimyyjien rekrytointikampanjaa on Seistolan mielestä turha sotkea GSM Suomen neuvotteluihin. Kampanja on pikemminkin mielikuvamarkkinointia. Kampanja on ollut käynnistä yrityksen perustamisesta lähtien.

GSM Suomen palveluksessa on 170 henkeä. Yt-neuvottelut koskevat noin 50 hengen töitä.

Epäselvää on Seistolankin mielestä, milloin yt-neuvottelut ovat alkaneet. Hän laskee, että neuvottelujen aloittamista on yritetty pari kertaa.

– Pari kolme viikkoa sitten aloitettiin neuvottelut, mutta sitten työntekijät ilmoittivat, että heidän pitää valita luottamusmies. Valinnan jälkeen aloitimme neuvottelut toisen kerran. Tänään tuli luottamusmieheltä viesti, ettei neuvotteluja ole laillisesti aloitettu. No, voidaanhan ne käynnistää vielä kolmannen kerran.

YrityksetGSM Suomi"

Ilmeisesti yrityksen maine, asiakaspalvelun puute, web sivuston & itsepalvelusivuston puute. Millään
näissä ei mitään tekemistä että myynti ei vedä.
Firma menee ilmeisesti pian ulkomaille johonkin, asiakkaita n. 10 000 viimeisen tiedon mukaan.

10

1878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyytyväinen asiakas

      Eipä kiinnosta, pääasia, että puhelut yms. pelaa.

    • Alamaalainen

      Juu, näinhän se menee.
      Yritys on myyntiorganisaatio, jonka tehtävänä on MYYDÄ. Se osa firmasta joka toteuttaa myyjien lupaukset ja asiakaspalvelun, on LÄSKIÄ, josta pitää päästä pois.

      Yritysfilosofian lyhyt oppimäärä:
      Myyjä tuo rahaa taloon -- lisää!
      Muut aiheuttavat vain kustannusta -- vähennä!
      Asiakas jolta on jo saatu rahat -- unohda!

    • Feeder5

      Nyt on GSM suomen kassa lähes tyhjä. Taanoinen osinkonosto ei ilmeisesti tehnyt hyvää eikä pankit tykännyt huhuista millainen firma tuo oikeasti on.
      Kyllä pankkien sisäinen tarkastus etsii "syötävää"
      Suomi24 palstallakin olutta litkien takkahuoneessa... Myös huhut palkanmaksuongelmissa ja henkilövaihdoksista ei tee hyvää.
      Luottoluokitukset on sitten oma lukunsa.

      Uusin juttu Kauppalehdessä 31032009WEB:
      http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/03/20604&sort=false
      Lainaus:
      "

      Kohuoperaattorin kirstun pohja kumottaa jo

      Tiistai 31.03.2009 klo 11:49 (päivitetty ti 12:14) Kauppalehti
      A
      A
      KUVA: Eero Liesimaa/IL

      Markkinointiviestintäyhtiö Evian kertoo viime vuoden joulukuussa ostetun GSM Suomen rahoitustilanteen vaikeutuneen.

      Lisäksi Evia harkitsee yrityskaupan loppusumman maksua.

      - GSM Suomen toimintamalliin on olennaisena osana kuulunut myös asiakasrahoitus. Asiakasrahoituksen saatavuuden heikentyessä operaattorin rahoitustilanne on nopeasti vaikeutunut ja siihen haetaan parhaillaan eri osapuolten kanssa ratkaisua. Samalla olemme aloittaneet keskustelut GSM Suomen yrityskaupan toiseen maksuerään kohdistuvista kauppasumman vähennyksistä, Evian toimitusjohtaja Jari Torvelainen kertoo pörssitiedotteessa.

      Evia etsii GSM Suomelle rahoitusratkaisua, joka turvaa yhtiön toimintaedellytykset myös jatkossa. Eilen Evia ilmoitti konsernin tilinpäätöksen valmistumisen viivästyvän noin kuukauden yrityskaupassa ilmenneiden seikkojen takia.

      Räväköistä mainoskampanjoistaan tunnettu GSM Suomi aloitti toimintansa toissa vuonna, mutta siirtyi Evian omistukseen viime vuoden lopulla. Yhtiö muistettaan muun muassa Spiidi-liittymänsä mainoskampanjasta, jossa se lupasi maksaa Spiidin hankkineiden asiakkaittensa rikesakon, mikäli poliisi saisi heidät kiinni puhelimeen puhumisesta autoillessa.

      Tällä hetkellä yhtiö ilmoittaa puolestaan kotisivuillaan hakevansa tiimiinsä sataa uutta tähtimyyjää.

      - Niinhän se vanha kansa sanoo, että jos joku näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta, se todennäköisesti on. Onko rekrykampanjamme siis täyttä fuulaa ja pelkkää provokaatiota? kysytään GSM Suomen sivustolla.

      Nina Broström, Kirsi Hantula

      Kauppalehti"

      Taloussanomat:
      31032009WEB
      http://www.taloussanomat.fi/talous/2009/03/31/gsm-suomi-rahoituksen-tarve-on-akuutti/20098478/133

      "
      Markkinointiviestintäkonserni Eviaan kuuluva operaattori GSM Suomi kertoi tänään rahoitustilanteensa vaikeutuneen. Toimitusjohtaja Antti Seistolan mukaan lisää rahaa tarvitaan pian.

      Aleksi Moisio
      31.3.2009 12:56
      Kommentit 9

      – Rahoituksen tarve on akuutti. Puhutaan joistain viikoista, Antti Seistola sanoo.

      Seistola ei kerro kuinka suuresta summasta on kyse.
      13:51Osake
      Kurssi nousussa
      Evia (LP) (T)
      0,00 %
      0,50
      0,00

      – Yhtiön mittakaavassa kyseessä ei ole huomattava summa, mutta tavalliselle palkansaajalle se kuulostaa varmasti isolta.

      Seistola vahvistaa tiedot, joiden mukaan yhtiön palkanmaksu työntekijöilleen on viivästynyt. Seistolan mukaan yhtiö on kuitenkin maksamassa parhaillaan palkkoja työntekijöilleen.

      Rahoitusta
      nihkeä saada

      Toimitusjohtaja syyttää ongelmista talouskriisiä, joka on kiristänyt luottohanoja.

      Tämä vaikeuttaa asiakasrahoitukseen nojanneen operaattorin toimintaa. Seistolan mukaan GSM Suomen asiakkaita rahoittaneista tahoista kolme on vetäytynyt markkinoilta ja rahoituksen käsittelyajat ovat pidentyneet.

      – Pk-sektorin rahoittajista moni on vetäytynyt. Eihän siellä ole enää kuin isoimmat jäljellä.

      – Tällaisena hetkenä kun tilinpäätöksiä tippuu, rahoituslaitokset eivät tee hätiköityjä päätöksiä.

      Silloin rahoituksen käsittely venyy pidemmäksi kuin mihin meidän koneemme on tottunut.

      Evia osti joulukuussa GSM Suomen koko osakekannan. Tänään Evia ilmoitti kuitenkin neuvottelevansa yrityskaupan jälkimmäisestä maksuerästä yritystutkimuksessa selvinneiden seikkojen takia.

      Eilen Evia kertoi lykkäävänsä tilinpäätöksensä julkistusta noin kuukaudella yrityskaupassa ilmenneiden seikkojen takia. Finanssivalvonta (Fiva) totesi pari viikkoa sitten, että säädösten mukaan hankkijaosapuoli kaupassa olikin GSM Suomi.

      Seistolan mukaan Fivan päätöksellä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä GSM Suomen rahoitusongelmien kanssa.

      Lisää Aiheesta
      UutinenGSM Suomi tarvitsee lisää rahaa (31.3. 11:07)
      UutinenGSM Suomi irtisanoo ja rekrytoi (26.3. 11:56)
      UutinenViherjuuri ja GSM Suomi saivat uudet johtajat (3.3. 11:52)
      UutinenKohuoperaattorin pomot lähtivät lätkimään (3.2. 13:09)
      IhmisetAntti Seistola
      YrityksetEvia (LP)
      Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
      "

    • Feeder5

      Eilen tuli ennustettua oikein, firman rahat loppu eikä palkanmaksukaan enään onnistu. IS01042009:
      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1670340
      "
      Tanja Karpelan kihlattu jäi ilman palkkaa
      01.04.2009 06:00, päivitetty 01.04. 06:10   

      Kansanedustaja Tanja Karpelan (kesk) kihlatun Janne Erjolan työnantajan matkapuhelinoperaattori GSM Suomen talousvaikeudet syvenevät.

      Pörssinoteerattu yritys ei eilen pystynyt maksamaan palkkoja työntekijöilleen. Karu totuus valkeni palkollisille aamulla.

      - Ensimmäiset puhelut tulivat kahdeksan maissa. Työntekijät valittivat, kun tilille ei ollut yöllä ilmestynyt palkkaa, Jouko Malinen Tietoalan toimihenkilöt ry:stä kertoo.

      Asiasta tiedotettiin myös työntekijöille sähköpostilla.

      - Siinä sanottiin, että rahoitusvaikeuksien vuoksi emme pysty maksamaan palkkaa, IS:n haastattelema työntekijä.

      GSM Suomessa on noin 170 työntekijää. Tanja Karpelan kihlattu Janne Erjola työskentelee GSM Suomessa myyntijohtajan titelillä. Hänen alaisinaan on noin kolmasosa yhtiön työntekijöistä. Myös Erjolan palkka jäi eilen saamatta.

      - Palkka pidätettiin häneltä, kuten jokaiselta muultakin työntekijältä, myös minulta. En ole saanut yhtiöstä vielä ensimmäistäkään palkkaa, maaliskuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Antti Seistola sanoi.

      Kuinka huono yhtiön kassatilanne on?

      - Heikko.

      Yhtiön nettisivuilla haetaan uusia työntekijöitä. Rahaa ei ole palkkoihin, yt-neuvottelut käynnissä.

      Vieläkö rekrytoitte uutta väkeä?

      - Rekrytointi ei ole enää käynnissä.

      Työntekijöille on luvattu jopa 8 000 euron kuukausitienestejä, joihin pääsee kiinni kahden viikon koulutuksen jälkeen.

      Ovatko lupaukset totta?

      - Ovat ja jopa kolme kertaa korkeammatkin. Voit käydä katsomassa myyjien verotiedoista.

      Viikko sitten GSM Suomi ilmoitti käynnistävänsä 50 työntekijää koskevat yt-neuvottelut, joiden tarkoituksena on vähentää yhdeksän työntekijää.

      Kaksi vuotta sitten perustettu GSM Suomi lupasi haastaa isot operaattorit tuoda kilpailua seisovaan operaattorikilpailuun. Vuokraoperaattori on markkinoinut itseään "Suomen halvimpana matkapuhelinoperaattorina".

      Taival on ollut kivikkoinen. Viime vuoden joulukussa markkinointiviestintäkonserni Evia Oyj osti tappiollisen GSM Suomen. Entinen toimitusjohtaja sai lähteä kuukausi sitten.

      Eilen GSM Suomen omistava Evia antoi ulos pörssitiedotteen, jossa se kertoi tytäryhtiönsä vaikeutuneesta rahoitustilanteesta.
      Pasi Jaakkonen
      "

    • Feeder5

      Nyt on DNA:n laskut jääneet maksamatta GSM Suomelta
      sekä luottoluokittajien raportit tasoa joka
      aiheutti säpinää. Myös talouslehtien jutut
      viimepäiviltä ei ole olleet ruusuisia.

      Taloussanomat:
      070409
      http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2009/04/07/gsm-suomelta-lahti-verkko/20099106/12
      "

      GSM Suomelta lähti verkko
      Taannoin rahoitusvaikeuksistaan kertoneella GSM Suomella on nyt yksi todella suuri huolenaihe lisää. DNA vetäisi yhtiöltä verkon alta.
      Hyvä2


      Taloussanomat
      7.4.2009 14:49 (päivitetty 14:53)
      Kommentit 0

      DNA on irtisanonut Evia-konserniin kuuluvan GSM Suomen verkkosopimuksen.

      GSM Suomen tarjoamat mobiilipalvelut DNA:n verkossa päättyvät ensi tiistaina. GSM Suomi ilmoittaa jatkavansa neuvotteluja mobiilipalvelujen tarjoamiseksi toisen operaattorin kautta.

      – DNA keskeytti käynnissä olleet neuvottelut verkkosopimuksen muuttamisesta yllättäen ja hyvin myöhäisessä vaiheessa. Tämä saattaa vaikeuttaa palvelujen siirtoa toiselle operaattorille. GSM Suomella on voimassaoleva sopimus toisen verkko-operaattorin kanssa ja tavoitteemme on jatkaa neuvottelua asiasta, sanoo GSM Suomen hallituksen puheenjohtaja Max Söderström tiedotteessa.

      GSM Suomi aloitti toimintansa vuonna 2007. Evia osti joulukuussa yhtiön koko osakekannan. Maaliskuun lopussa Evia ilmoitti kuitenkin neuvottelevansa yrityskaupan jälkimmäisestä maksuerästä yritystutkimuksessa selvinneiden seikkojen takia.

      GSM Suomen toimitusjohtaja Antti Seistola kertoi maaliskuun lopussa yhtiön tarvitsevan lisää rahaa muutamien viikkojen sisällä.

      Lisää Aiheesta
      UutinenEvia ostaa GSM Suomen (10.12.2008 11:07)
      UutinenGSM Suomi: Rahoituksen tarve on akuutti (31.3. 12:56)
      UutinenGSM Suomi irtisanoo ja rekrytoi (26.3. 11:56)
      YrityksetGSM Suomi"

      Ficora:
      http://www.ficora.fi/index/viestintavirasto/uutiset/2009/P_17.html
      "


      07.04.2009
      Ohjeita GSM Suomi Oyj:n matkapuhelinasiakkaille

      Matkapuhelinoperaattori GSM Suomi Oyj:n matkapuhelinliittymien toiminnan jatkuminen 14.4.2009 klo 16.00:n jälkeen on epävarmaa.

      Mikäli GSM Suomen matkapuhelinpalvelut loppuvat, ja haluat varmistaa, että voit käyttää matkaviestinpalveluja myös 14.4. jälkeen, valitse jokin seuraavista toimintavaihtoehdoista:

      1) Haluan säilyttää nykyisen matkapuhelinnumeroni

      Käänny valitsemasi matkapuhelinpalveluja tarjoavan teleyrityksen tai tämän liittymiä myyvän kauppiaan puoleen ja solmi uusi liittymäsopimus ilmoittaen samalla halusi säilyttää nykyinen numerosi. Saat teleyritykseltä uuden SIM-kortin ja tiedon nykyiseen liittymääsi siitä, milloin uusi liittymä alkaa toimia. Ilmoitetun siirtoajan jälkeen vaihda puhelimeesi uusi SIM-kortti, ja liittymä on valmis käytettäväksi.

      Huomaa, että numeron siirto saattaa pisimmillään kestää 5 työpäivää. Siten liittymän toimintaan voi tulla katkos siirron aiheuttaman viiveen vuoksi.

      Huomaa lisäksi, että matkapuhelinliittymän lisäpalvelut, kuten vastaajapalvelu, datapalvelut, jne. eivät siirry numeron siirron yhteydessä ja siten palveluista on sovittava erikseen uutta liittymää hankittaessa.

      2) Haluan uuden matkapuhelinliittymän uudella numerolla

      Käänny valitsemasi matkapuhelinpalveluja tarjoavan teleyrityksen tai tämän liittymiä myyvän kauppiaan puoleen ja solmi uusi liittymäsopimus. Uusi liittymä on teleyrityksestä riippuen käyttövalmis jopa saman päivän aikana.

      3) Haluan sopimuksettoman prepaid-liittymän

      Hanki sopimukseton, etukäteen maksettava liittymä (ns. prepaid) niitä myyvältä kauppiaalta (esim. kioskit). Prepaid-liittymä on käyttövalmis heti myyntihetkestä lähtien.

      Viestintäviraston tiedote"

      Ficora2:
      http://www.ficora.fi/index/viestintavirasto/lehdistotiedotteet/2009/P_15.html

      "


      07.04.2009
      GSM Suomi Oyj:n matkapuhelinliittymien toiminta on mahdollisesti loppumassa 14.4.2009 jälkeen

      Viestintävirasto on saanut tiedon, että GSM Suomi Oyj:n verkkosopimus on päättynyt ja matkapuhelinliikenne nykyisessä verkossa loppuu 14.4. klo 16.00.

      GSM Suomi Oyj tiedottaa itse mahdollisista korvaavista verkko-operaattorijärjestelyistä ja matkapuhelinpalveluiden jatkumisesta.

      Mikäli GSM Suomi Oyj:n matkaviestintoiminta loppuu ja yrityksen asiakkaat haluavat 14.4.2009 jälkeenkin käyttää matkaviestinpalveluja, tulisi asiakkaiden tehdä liittymäsopimus jonkin toisen teleyrityksen kanssa. Asiakas voi joko ottaa käyttöön uuden numeron tai säilyttää nykyisen matkapuhelinnumeronsa. Nykyisen numeron siirtäminen voi pisimmillään kestää viisi työpäivää, joten palveluun saattaa tulla katkos numeron siirron vuoksi. Viestintävirasto kehottaa teleyrityksiä kiirehtimään numeroiden siirtoa tässä tilanteessa. Asiakas voi myös hankkia erillisen prepaid-liittymän.

      Tarkemmat toimintaohjeet yksityisille ja yrityksille ovat Viestintäviraston internetsivuston etusivulla www.ficora.fi.


      Lisätietoja:
      Apulaisjohtaja Merja Saari, p. 09 6966 468, 050 386 1771
      Viestintäverkot-yksikön päällikkö Sami Kilkkilä, p. 09 6966 889, 0400 717 560
      Sivua päivitetty 07.04.2009        Tulostusversio    Tulostusversio"

    • Feeder5

      Nyt sai TJ tarpeekseen ilmaistyöskentelyyn ilman minkäänlaista korvausta. Digitoday 0704209
      http://www.digitoday.fi/mobiili/2009/04/07/gsm-suomelta-lahti-verkko-ja-johtaja/20099114/66?offset=10#comments
      Ei ilmeisesti ole ollut lounareitakaan tarjolla,
      Luottokunta kun ihan oikeasti haluaa nähdä rahat tilillään että antaa niitä lisää sekä perii aktiivisesti saatavansa pois, vaikka konkurssi menettelyllä jos ei laskut ole tullut maksettua.



      "
      Toimitusjohtajan mitta tuli täyteen
      GSM Suomelta lähti verkko ja johtaja

      7.4.2009 15:16 GSM Suomen toimitusjohtaja Antti Seistola sanoi tänään irti johtajasopimuksensa. Verkkoaan vuokraava DNA sanoi puolestaan irti verkkosopimuksen GSM Suomen kanssa..

      GSM Suomen toimitusjohtaja Antti Seistola jätti tänään kello 12.45 eroilmoituksen yhtiön johdolle. Seistolan aika yhtiön johdossa jäi lyhyeksi. Hän aloitti toimitusjohtajana maaliskuun alussa.

      * Suosittelit
      * 4 suositusta

      * Tulosta
      * Pdf-versio

      * Kuuntele

      * Kommentoi
      * Lähetä kaverille

      Lähdetkö vapaaehtoisesti vai joudutko lähtemään?

      – Minulle ei ole viiteen viikkoon maksettu palkkaa. Siitä voi jokainen päätellä, Seistola vastaa.

      GSM Suomella on tuulista myös verkkorintamalla. Teleoperaattori DNA kertoi tänään sanovansa irti verkonvuokraussopimuksen GSM Suomen kanssa. Yhteydet katkeavat ensi tiistaina.

      DNA:n konsernijohtaja Riitta Tiuraniemi kertoo, että sopimuksen puku johtuu sopimusrikkomuksesta. DNA on joutunut huomauttamaan GSM Suomelle sopimusrikkomuksesta jo useaan otteeseen. Huomautettavaa on ollut koko talven.

      – He eivät ole korjanneet tilannetta ja sen takia katsoimme parhaaksi purkaa sopimuksen nykyisten sopimusehtojen mukaisesti.

      Onko GSM Suomi jättänyt verkonvuokrausmaksuja maksamatta?

      – En kommentoi asiaa. Sen voi itse tulkita.

      Lue myösViestintävirasto neuvoo GSM Suomen asiakkaita 7.4. 15:43

      Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto
      Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssi

      Heidi Vaalisto
      [email protected]

      Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
      "

    • Feeder5

      Ficora on ällistynyt GSM Suomen tilanteesta. GSM
      Suomen asiakkaat jolla kuumaliimattu SIM kortti
      ovat myös hyvin äimänä miten vaihtaa SIM....
      Kun rahat loppui eikä maksettu liimakaupan laskuja,
      ei olla enään liimailtu SIM korttejakaan.

      Tahot joilla "tavallinen" liittymä ilman Subvent
      puhelimia saa suht helposti SIM kortin varmaan vaihdettua, saako numeron mukaan riippuu nopeudesta toimia.


      Digitoday07042009
      http://www.digitoday.fi/mobiili/2009/04/07/viestintavirasto-neuvoo-gsm-suomen-asiakkaita/20099107/66

      "
      Yhteydet katkeavat tiistaina
      Viestintävirasto neuvoo GSM Suomen asiakkaita

      * Suosittelit
      * 5 suositusta

      * Tulosta
      * Pdf-versio

      * Kuuntele

      * Kommentoi
      * Lähetä kaverille

      7.4.2009 14:50 (päivitetty 15:43) Viestintävirasto on antanut ohjeet, miten GSM Suomen asiakkaat saavat puhelinyhteydet toimimaan verkon sulkeuduttua. Rahoitusvaikeuksiin joutuneella GSM Suomella on menossa verkko alta.

      Teleoperaattori DNA on irtisanonut Evia-konserniin kuuluvan GSM Suomen verkkosopimuksen. Mobiiliyhteydet katkeavat ensi tiistaina.

      Viestintäviraston apulaisjohtaja Merja Saari pitää tilannetta Suomen oloissa harvinaisena.

      – Isoilla operaattoreilla on omat verkkonsa. En muista vastaavanlaista tilannetta.

      Viestintävirasto sai tiedon GSM Suomen verkon sulkeutumisesta DNA:lta. Viestäntävirasto neuvoo nettisivuillaan, miten GSM Suomen asiakkaiden tulee menetellä mobiiliyhteyksien säilyttämiseksi.

      – GSM Suomen nettisivuilta jos katsoo palveluvalikoimaa, siellä ei ole kytkyliittymiä. En usko, että heillä on SIM-lukon takana olevia liittymiä, Saari sanoo.

      GSM Suomi etsii
      uutta vuokraverkkoa

      GSM Suomi ilmoittaa jatkavansa neuvotteluja mobiilipalvelujen tarjoamiseksi toisen operaattorin kautta.

      – DNA keskeytti käynnissä olleet neuvottelut verkkosopimuksen muuttamisesta yllättäen ja hyvin myöhäisessä vaiheessa. Tämä saattaa vaikeuttaa palvelujen siirtoa toiselle operaattorille. GSM Suomella on voimassaoleva sopimus toisen verkko-operaattorin kanssa ja tavoitteemme on jatkaa neuvottelua asiasta, sanoo GSM Suomen hallituksen puheenjohtaja Max Söderström tiedotteessa.

      GSM Suomi aloitti toimintansa vuonna 2007. Evia osti joulukuussa yhtiön koko osakekannan. Maaliskuun lopussa Evia ilmoitti kuitenkin neuvottelevansa yrityskaupan jälkimmäisestä maksuerästä yritystutkimuksessa selvinneiden seikkojen takia.

      Jutun kirjoitti: Taloussanomat
      Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssi

      Taloussanomat [email protected]

      Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
      "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe