Tekivät sen mistä kaikki veronmaksajat Kokkolassa ovat haaveilleet,varmaan monet muutkin uudet valtuutetut olisivat "halunneet" toimia rehellisesti kuten Alpo Ylitalo ja Pekka Puolimatka,mutta se ei vaan ole jostai kumman syystä ollut mahdollista.
Kokkolan kaupunginvaltuustossa Perussuomalaiset Pekka Puolimatka ja Alpo Ylitalo jättivät aloitteen energiainsinööri Tapio Härkösen erottamiseen johtaneiden syiden taustojen selvittämiseksi.Aloitteessa tehtävä annetaan tarkastuslautakunalle....Jne.
Hyvä Perussuomalaiset Alpo Ylitalo/Pekka Puolimatka.....Toivottavasti koko energialaitos skandaali tulee Kokkolan veronmaksajien tietoon.....Ja tietenkin suurin toivomus on kaikilta veronmaksajilta että, asiaa EI lakaista maton alle,niin kuin Kokkolassa on ollut tapana.
Hel...n Hieno asia että olette valtuustossa.
Kokkolan
33
2444
Vastaukset
- muut ovat hiljaa?
Alkaa tuntumaan ihmeelliseltä, kun kaikki muut puolueet ovat puun takana piilossa, ettei tarvitse ottaa kantaa,(paitsi Touko Virkkala) jota puolueensa muut eivät tunnu puolustavan!? Miksi, onko muilla asiaan osallistuneilla kännyt likaantuneet salaisuuden verhon taakse?
Nämä asiat on selvitettävä ja syyllisiä pitää rangaista, sillä niitä on, koska sopimus on tehty ja me maksamme..ei mukamas mene veronmaksajilta, kyllä on paksua!- kaleviko
kaupungin lakimies (wentselli) talousopin kurssille, että hänellekkin selviäisi kulubudjetin ja energiayhtiön asiakkailta kerättävien maksusuorituksien yhteys, pyöristys-sääntöäkään unohtamatta, sillä 170000 euroa ei pyöristetä, (ei kirjoiteta, eikä ääneen lausuta) 69000 euroa.
Tietenki jos hän teki nämä virheet tietentahtoen, tai asianosaisten pyynnöstä, hän toimi kuten lakimiehen pitäänkin toimia, puolustaen asiakastaan.
Olen kyllä ymmärtänyt että kaupungin lakimiehen virka on kunnan ja kuntalaisten edunvalvojan toimi, ei yksittäisten virkaviesten virheiden peittelijäntyö. - kaffepaus ny
kaleviko kirjoitti:
kaupungin lakimies (wentselli) talousopin kurssille, että hänellekkin selviäisi kulubudjetin ja energiayhtiön asiakkailta kerättävien maksusuorituksien yhteys, pyöristys-sääntöäkään unohtamatta, sillä 170000 euroa ei pyöristetä, (ei kirjoiteta, eikä ääneen lausuta) 69000 euroa.
Tietenki jos hän teki nämä virheet tietentahtoen, tai asianosaisten pyynnöstä, hän toimi kuten lakimiehen pitäänkin toimia, puolustaen asiakastaan.
Olen kyllä ymmärtänyt että kaupungin lakimiehen virka on kunnan ja kuntalaisten edunvalvojan toimi, ei yksittäisten virkaviesten virheiden peittelijäntyö.Pienissä kopeissa kaupungintalolla istuvat ihmiset eivät ole edes työpaikalla.Missä he luuraavat?
- hiljaista
kokkolan palstalla,vaan ei mikään ihme kun ei ole aihetta ivailla.
Hyvää työtä, Perussuomalaiset Pekka Puolimatka ja Alpo Ylitalo.
Ihmetellä täytyy että,missä on meidän työväen edustajat,haisee vähäsen siltä että, eräät haluaa kävellä katettuun pöytään.
Mitä tulee Touko Virkkalaan niin,olis Demareitten kannattanut kuunnella"vanhaa" - kirstunavaimmet
kaleviko kirjoitti:
kaupungin lakimies (wentselli) talousopin kurssille, että hänellekkin selviäisi kulubudjetin ja energiayhtiön asiakkailta kerättävien maksusuorituksien yhteys, pyöristys-sääntöäkään unohtamatta, sillä 170000 euroa ei pyöristetä, (ei kirjoiteta, eikä ääneen lausuta) 69000 euroa.
Tietenki jos hän teki nämä virheet tietentahtoen, tai asianosaisten pyynnöstä, hän toimi kuten lakimiehen pitäänkin toimia, puolustaen asiakastaan.
Olen kyllä ymmärtänyt että kaupungin lakimiehen virka on kunnan ja kuntalaisten edunvalvojan toimi, ei yksittäisten virkaviesten virheiden peittelijäntyö.Välittömästi perussuomalaisten hoivaan!!
- ei sokea
hiljaista kirjoitti:
kokkolan palstalla,vaan ei mikään ihme kun ei ole aihetta ivailla.
Hyvää työtä, Perussuomalaiset Pekka Puolimatka ja Alpo Ylitalo.
Ihmetellä täytyy että,missä on meidän työväen edustajat,haisee vähäsen siltä että, eräät haluaa kävellä katettuun pöytään.
Mitä tulee Touko Virkkalaan niin,olis Demareitten kannattanut kuunnella"vanhaa"ole taluttamassa rampaa. Nimimerkki ainakin pari vaalikautta sivusta seurannut kaupunkilainen.
- on kyse
ei sokea kirjoitti:
ole taluttamassa rampaa. Nimimerkki ainakin pari vaalikautta sivusta seurannut kaupunkilainen.
Rehellisyydestä.Kuka on taluttamassa ja,ketä??Mutta ei ainakaan Isotalus ole taluttamassa Perussuomalaisia kuten Demareita/Keskustaa.
Ahkera jätkä äänestämään tuo Isotalus kun äänestää sinunkin puolesta,sinua harmittaa varmaan kun ei saa äänestä oman tahdon mukaan valtuustossa. - tämä politiikan teko!
Vielä kun heikeläiset(politiikot) puhuvat suomalaisesta rehellisyydestä, sanoisin että, ovat suoraselkäisiä kieroilijoita, pahimman luokan valehtelijoita, totuuden tullessa ilmi, alkaa veliverkosto pelastamaan, so salaamaan faktoja! Tulevia vaaleja ajatellen, kannattaa muistaa nämä veijareitten tekemät salaisuudet, jopa rikkeet! Siviilissä voivat olla hupimiehiä, mutta näissä yo tehtävissä kettuja, ketut jotka ovat raadon syöjiä! Vielä ihmetellään, kun kansaa ei kiinnosta vaalit! Yleensä jos ja kun halutaan parantaa, niin kasvain pitää poistaa mukana hiukan tervettäkin solukkoa, muuten ei tulos ole hyvä!
Hiukan karrikoidusti ilmaistu, mutta Kokkolan johtaminen on kuralla, johon on tultava parannus!!
Ps. Vai onko tapa niin kuin kikkelinheiluttaja Vanhasella, keskeneräisistä asioista ei ulos puhuta, salaista, salaista... - kirjoitat....
tämä politiikan teko! kirjoitti:
Vielä kun heikeläiset(politiikot) puhuvat suomalaisesta rehellisyydestä, sanoisin että, ovat suoraselkäisiä kieroilijoita, pahimman luokan valehtelijoita, totuuden tullessa ilmi, alkaa veliverkosto pelastamaan, so salaamaan faktoja! Tulevia vaaleja ajatellen, kannattaa muistaa nämä veijareitten tekemät salaisuudet, jopa rikkeet! Siviilissä voivat olla hupimiehiä, mutta näissä yo tehtävissä kettuja, ketut jotka ovat raadon syöjiä! Vielä ihmetellään, kun kansaa ei kiinnosta vaalit! Yleensä jos ja kun halutaan parantaa, niin kasvain pitää poistaa mukana hiukan tervettäkin solukkoa, muuten ei tulos ole hyvä!
Hiukan karrikoidusti ilmaistu, mutta Kokkolan johtaminen on kuralla, johon on tultava parannus!!
Ps. Vai onko tapa niin kuin kikkelinheiluttaja Vanhasella, keskeneräisistä asioista ei ulos puhuta, salaista, salaista...Mutta reseptisi ei kuulu Perussuomalaisten menyyn.
Tämä epärehellisyys mikä on jo kukassa Kokkolan kaupungintalolla on kitkettävä pois.
Kaikista järkevin veto olis,jos nämä "vilunkipelurit" heittäisivät pyyhkeet kehiin,ja myöntää virheensä. Tulisi vaan halvemmaksi kokkolan veronmaksajille.
Ei tämmönen peli voi enää jatkua Kokkolassa. - kokkolan nuori
tämä politiikan teko! kirjoitti:
Vielä kun heikeläiset(politiikot) puhuvat suomalaisesta rehellisyydestä, sanoisin että, ovat suoraselkäisiä kieroilijoita, pahimman luokan valehtelijoita, totuuden tullessa ilmi, alkaa veliverkosto pelastamaan, so salaamaan faktoja! Tulevia vaaleja ajatellen, kannattaa muistaa nämä veijareitten tekemät salaisuudet, jopa rikkeet! Siviilissä voivat olla hupimiehiä, mutta näissä yo tehtävissä kettuja, ketut jotka ovat raadon syöjiä! Vielä ihmetellään, kun kansaa ei kiinnosta vaalit! Yleensä jos ja kun halutaan parantaa, niin kasvain pitää poistaa mukana hiukan tervettäkin solukkoa, muuten ei tulos ole hyvä!
Hiukan karrikoidusti ilmaistu, mutta Kokkolan johtaminen on kuralla, johon on tultava parannus!!
Ps. Vai onko tapa niin kuin kikkelinheiluttaja Vanhasella, keskeneräisistä asioista ei ulos puhuta, salaista, salaista...Annoin ääneni kuntavaaleissa persuille.. Kanatti.Jumalauta ääneni tuotti heti satoa.Hyvä Alpo ja Pekka
- juntti
Vähäiset on eväät perussuomalaisilla Kokkolan asioita hoitaa. Mutta kyllä täytyy ihmetellä minkälainen sontakasa Kokkolan kaupungissa on muhinut jo vuosikausia. Nyt sitä on tonkaistu vain pinnasta talikolla ja löyhkä on kuvottava. Ei osannut kuntaliitoksessa mukaan tullut meikäläinen maalaisjuntti aavistaa mihin soppaan on lusikkansa pistänyt. Luulen ja uskon kyllä, että siitä maalaisjärjestä on hyötyä ja saadaan kantakaupungin asiat oikealle tolalle. Ei siihen perussuomalaisten eväät riitä.
- Mutta kuitenkin
Kokkolan perussuomalaiset on avannut ovet,tuhon sontaluukkuun.On se vaan järkyttävää että,kaupungin lakimieskin on sekaantunut tämän luokan skandaaliin.
Eikö esim Kokkolan kaupungin Lakimiehen tehtäviin kuulu toimia Kokkolan asukkaiden eduksi,ei vain määrättyjen päättäjien?? - Tuki paikallaan
Jos perussuomalaisten eväillä tarkoitetaan ryhmän kokoa, niin onhan pienellä valtuustoryhmällä huonommat mahdollisuudet saada asioita läpi kuin suuremmilla kokoonpanoilla, kun asioista äänestetään ja päätetään laumoina tässä ryhmäkurien maassa. Äänestäjien vallassa on täten lisätä perussuomalaisten eväitä.
Jos taas kirjoittaja tarkoittaa ryhmän jäsenten eväitä, niin eikö se jo vaadi harkintakykyä, että osaa avata keskustelun siitä, mistä esim. Härkösen hyllyttäminen johtuu ja vaatia asioiden selvittämistä.
Pääasia olisi, että väärin toiminut tai toimineet saataisiin tekemisistään vastuuseen. Budjetit, kustannukset, veroeurot ja summat tässäkin tapauksessa ovat vivahteita ja lähtökohtaisesti on uskottava, että tietysti se taho maksaa, mikä tekee väärin. Kuka tai ketkä ovat aiheuttaneet ja mistä syystä sen, että tässä tapauksessa Härkönen saa vahingon kärsineenä korvauksia? - Väärinhän on menetelty, kun korvauksia sopimuksin maksetaan.
Tosiasia on se, että ei saisi sotkea puuroja ja vellejä: jos energialaitos maksaa jostakin turhasta, sen tulos pienenee ja kaupungille energialaitokselta tuloutettava summa jää pienemmäksi. Aukko pitää täyttää verotuloilla eli me maksamme. Puhe budjetista ottamisesta on käsittääkseni asiatonta ja turhaa. Kun jostakin uhrataan kustannuksia esim. palkkoina siitä tuottoja saamatta, syntyy sen osalta tappiota. Kun henkilölle maksetaan palkkaa kotona olemisesta, hänen työpanoksensa/tuottonsa jää yrityksestä pois tai sen tuoton tekee joku toinen, joka ei varmastikaan tee sitä ilmaiseksi! - yksityinen.
Tuki paikallaan kirjoitti:
Jos perussuomalaisten eväillä tarkoitetaan ryhmän kokoa, niin onhan pienellä valtuustoryhmällä huonommat mahdollisuudet saada asioita läpi kuin suuremmilla kokoonpanoilla, kun asioista äänestetään ja päätetään laumoina tässä ryhmäkurien maassa. Äänestäjien vallassa on täten lisätä perussuomalaisten eväitä.
Jos taas kirjoittaja tarkoittaa ryhmän jäsenten eväitä, niin eikö se jo vaadi harkintakykyä, että osaa avata keskustelun siitä, mistä esim. Härkösen hyllyttäminen johtuu ja vaatia asioiden selvittämistä.
Pääasia olisi, että väärin toiminut tai toimineet saataisiin tekemisistään vastuuseen. Budjetit, kustannukset, veroeurot ja summat tässäkin tapauksessa ovat vivahteita ja lähtökohtaisesti on uskottava, että tietysti se taho maksaa, mikä tekee väärin. Kuka tai ketkä ovat aiheuttaneet ja mistä syystä sen, että tässä tapauksessa Härkönen saa vahingon kärsineenä korvauksia? - Väärinhän on menetelty, kun korvauksia sopimuksin maksetaan.
Tosiasia on se, että ei saisi sotkea puuroja ja vellejä: jos energialaitos maksaa jostakin turhasta, sen tulos pienenee ja kaupungille energialaitokselta tuloutettava summa jää pienemmäksi. Aukko pitää täyttää verotuloilla eli me maksamme. Puhe budjetista ottamisesta on käsittääkseni asiatonta ja turhaa. Kun jostakin uhrataan kustannuksia esim. palkkoina siitä tuottoja saamatta, syntyy sen osalta tappiota. Kun henkilölle maksetaan palkkaa kotona olemisesta, hänen työpanoksensa/tuottonsa jää yrityksestä pois tai sen tuoton tekee joku toinen, joka ei varmastikaan tee sitä ilmaiseksi!Miksi Kokkolan kaupunki ei voi ostaa lakimies palvelua(Toistaiseksi) yksityiseltä,esim joltain Eok.Ry. Silloinhan jäis pois puheet näistä "Hyväveli järjestelmistä."
Aivan selväähän on että Kokkolan kaupungin lakimies Weissman on toiminut toisen riitapuolen eduksi. Miksi Kokkolan kaupungin lakimiestä ei siirretty syrjään siksi aikaa kunnes Alpo Ylitalon ja Pekka Puolimatkan valtuusto aloite olisi käsitelty?
Perussuomalaisten, Ylitalon ja Puolimatkan esille ottama asia on askel Demokratiaan Kokkolassa,on suuri asia kaikille Kokkolalaisille että,vielä löytyy tämmösiä ihmisiä jotka ovat,todellisten ahdingossa elävien ihmisten asialla,eikä vain aja oman puolueen/omia etujaan.
Hyvää työtä Alpo Ylitalo ja Pekka Puolimatka. - ja vattajat
yksityinen. kirjoitti:
Miksi Kokkolan kaupunki ei voi ostaa lakimies palvelua(Toistaiseksi) yksityiseltä,esim joltain Eok.Ry. Silloinhan jäis pois puheet näistä "Hyväveli järjestelmistä."
Aivan selväähän on että Kokkolan kaupungin lakimies Weissman on toiminut toisen riitapuolen eduksi. Miksi Kokkolan kaupungin lakimiestä ei siirretty syrjään siksi aikaa kunnes Alpo Ylitalon ja Pekka Puolimatkan valtuusto aloite olisi käsitelty?
Perussuomalaisten, Ylitalon ja Puolimatkan esille ottama asia on askel Demokratiaan Kokkolassa,on suuri asia kaikille Kokkolalaisille että,vielä löytyy tämmösiä ihmisiä jotka ovat,todellisten ahdingossa elävien ihmisten asialla,eikä vain aja oman puolueen/omia etujaan.
Hyvää työtä Alpo Ylitalo ja Pekka Puolimatka.eilkkä se siitä
- nimiä mainittiin
Nyt heti rysät lukkoon!!
- nimeissä on ?
En ole koskaan kuullut että,rikoksia aletaan selvittä nimien perusteella,ja jos niin tehtäis niin Kokkolassa olisi oma bunkeri eräille nimeille.
Olet vaan murtunut,koska perussuomalaiset ei ole lahjottavissa. - sitä saa
lukeakkin,ei nimet miehiä pahenna!
Jos sinun nimesi ansiosta epäilet saavasi jotain aikaan niin, mene ihmeessä Ylitalon ja Puolimatkan hanslankariksi.
Vai onko kuitenkin niin että, pitää olla jokin määrätty nimi että hyväksytään mukaan tuohon hyvä-veli kerhoon.
Varmaan on ollut piristysruiske monelle kokkolalaiselle tuo keskiviikon uutisointi kokkolan-lehdessä.Hyvää työtä Alpo Ylitalo ja Pekka Puolimatka. - murtunut.eikä
nimeissä on ? kirjoitti:
En ole koskaan kuullut että,rikoksia aletaan selvittä nimien perusteella,ja jos niin tehtäis niin Kokkolassa olisi oma bunkeri eräille nimeille.
Olet vaan murtunut,koska perussuomalaiset ei ole lahjottavissa.minun takia ole kenenkään tarvinnut rysiin panna lukkoja. Enkä ole myöskään rakentanut toisten tontille... hah,hah,haa...
- Perussuomalaisille
A Ylitalolle ja P Puolimatkalle tämän energialaitoksen skandaalin selvittämisessä. Järkyttävältä vaikuttaa tämä kaupungin ylimpien johtajien tekemä kupru. Kaupungin lakimies vähätteli radiossa että energialaitokselle tuli maksettavaksi n. 69 tuhatta euroa, eikä veronmaksajille koidu mitään. Nythän on selvinnyt tiedotusvälineistä ettö härkössopimus tekee kaikkineen n. 170000 euroa ja maksajina on energian asiakkaat, tämä summa luonnollisesti jää energialta tulouttamatta kaupungin kassaan ja kuka tämän maksaa jos ei veronmaksaja. Tilannehan paranee huomattavasti jos Härkösen savustaneet johtajat maksaa omistaan tämän 170000 euroa.
- maksakoon
sitä tullaa vielä vaatimaa.
- vastuu.
Onko vahingon aiheuttajan vastuu erilainen kaupungin palkkalistoilla olevilla,(laki?)kuin yleensä työpaikoilla? Koska jos matti meikeläinen töppää karkeasti, törkeällä huolimattomuudella, taikka tarkoituksella, koska olen yrittänyt salata sen, olen korvausvelvollinen aiheuttamaani vahinkoon. Miten on tässä Kokkolan tapauksessa, vai onko rahamäärä liian pieni? Kun vielä tarkastelee, kuka tai ketkä on tässä asiassa olleet tuomareina ja päättäneet, ettei vahinkoa ole tullut? Energialaitoksella ei asiat ole ollenkaan normaalilla tolallaan, asioita pimitetään, koska energiajohtokunnan jäseniltä salataan jatkuvasti asioita, joista pitäisi päättää!!! Ei edes sitä, kuinka moni on vaihtanut sähkön toimittajaa, laitoksen toiminnan johdosta! Osa e-johtokunnan jäsenistä, tai suurin osa ei kysele, eikä vastusta millään lailla "pomon" itseriittoista esittelyä! Onko Kokko ja Laitila oikeilla jäljillä, taitaa valta olla pääaihe?
Sitten tieto siitä, että ulkopuolisille energian hintaa on laskettu samaan, kuin meille perusasukaille, miksi, mehän olemme maksaneet investoinnit, nyt ulkopuoliset keräävät "voiton"!
Jos se pitää paikkansa, alkaa kusiraja olla jo otsassa! - mieltä asiasta
Minun perheeni ei ole aiheuttanut tätä jättilaskua kokkolan veronmaksajille.
Poikani rikkoi koulussa noin kymmenvuotta sitten vahingossa urheilutunnilla,jalkapallolla ikkunan,vi...u mikä puhuttelut siitä tuli.Meidän perheen onneksi koittui oikeudenmukainen rehtori.
(Varmaan on rehtori perussuomalainen) - joutuu varmaan
vastuu. kirjoitti:
Onko vahingon aiheuttajan vastuu erilainen kaupungin palkkalistoilla olevilla,(laki?)kuin yleensä työpaikoilla? Koska jos matti meikeläinen töppää karkeasti, törkeällä huolimattomuudella, taikka tarkoituksella, koska olen yrittänyt salata sen, olen korvausvelvollinen aiheuttamaani vahinkoon. Miten on tässä Kokkolan tapauksessa, vai onko rahamäärä liian pieni? Kun vielä tarkastelee, kuka tai ketkä on tässä asiassa olleet tuomareina ja päättäneet, ettei vahinkoa ole tullut? Energialaitoksella ei asiat ole ollenkaan normaalilla tolallaan, asioita pimitetään, koska energiajohtokunnan jäseniltä salataan jatkuvasti asioita, joista pitäisi päättää!!! Ei edes sitä, kuinka moni on vaihtanut sähkön toimittajaa, laitoksen toiminnan johdosta! Osa e-johtokunnan jäsenistä, tai suurin osa ei kysele, eikä vastusta millään lailla "pomon" itseriittoista esittelyä! Onko Kokko ja Laitila oikeilla jäljillä, taitaa valta olla pääaihe?
Sitten tieto siitä, että ulkopuolisille energian hintaa on laskettu samaan, kuin meille perusasukaille, miksi, mehän olemme maksaneet investoinnit, nyt ulkopuoliset keräävät "voiton"!
Jos se pitää paikkansa, alkaa kusiraja olla jo otsassa!selvittämään täänkin asian.
- lakimies..
Kokkolan veronmaksajille Saksan kristalli-sunnuntain tapahtumat 1940 luvulta.
Aatelin vaan kun, toisilla on niin hyvä muisti,ja onhan Saksan historia varmaan tuttu aihe kaikille.
Nähtäväksi vielä jää kuka alkaa ahmimaan,mansikat kokkolan persujen kakusta?
Kokkolankaupungin lakimiehen Weissmannin kannattais tyhjentää piironginsa ja lähteä sinne minne kuuluukin. - ex kommari
Taitaa Alpokin olla aika hampaaton.
- Tuki paikallaan
Perustelematon maininta nimettömänä jonkun hampaattomuudesta tässä tilanteessa on asiatonta ja turhaa.
Kun jotkut "nostavat kissan pöydälle", niin eikohän ole itsestään selvää, että asiaan nimettyjen tehtävä on selvittää, mistä pohjimmiltaan on kyse, jos ja kun lähdetään korvaamaan jollekin jotakin. - Pitää vain uskoa siihen, että kun tiheällä seulalla syynätään, niin riittävä selvyys saadaan. - hyvä..
Tuki paikallaan kirjoitti:
Perustelematon maininta nimettömänä jonkun hampaattomuudesta tässä tilanteessa on asiatonta ja turhaa.
Kun jotkut "nostavat kissan pöydälle", niin eikohän ole itsestään selvää, että asiaan nimettyjen tehtävä on selvittää, mistä pohjimmiltaan on kyse, jos ja kun lähdetään korvaamaan jollekin jotakin. - Pitää vain uskoa siihen, että kun tiheällä seulalla syynätään, niin riittävä selvyys saadaan.Ulosanti,ensin tutkitaan,sitten hutkitaan.
- isä.....
Tuki paikallaan kirjoitti:
Perustelematon maininta nimettömänä jonkun hampaattomuudesta tässä tilanteessa on asiatonta ja turhaa.
Kun jotkut "nostavat kissan pöydälle", niin eikohän ole itsestään selvää, että asiaan nimettyjen tehtävä on selvittää, mistä pohjimmiltaan on kyse, jos ja kun lähdetään korvaamaan jollekin jotakin. - Pitää vain uskoa siihen, että kun tiheällä seulalla syynätään, niin riittävä selvyys saadaan.Pyydän jo entuudelta anteeksi ulosantaini.
Kokkolan tulos on ollut hyvä,kiitos siitä kuuluu ahkeralle työväestölle.Mutta onko sinusta oikein että,nämä per...en kierot omanedun valvojat vetää näitä työväen tienaamia veroeuroja kaiken näköisiin korvauksiin? Onko rahaa sitten liikaa,kokkolan kaupungin budjetissa,vai miksi toimitaan näin saat...nan likaisilla menetelmillä.
Meidän perheeseen kuluu kaksi lasta,ja kummalakin on semmonen harrastus mikä maksaa rahaa,tai oikeastaan kaikki harrastukset maksaa rahaa,mutta nämä kokkolan kaupungin harrastukset,vahingonkorvauksina on kyllä ylilyönti asemassa.Ei hel..vetti,ei tämän sortin peli vetele.
Kokkolan kaupugin lakimies antoi ymmärtää Kokkolan ledessä että Härkösen virkaa ei täytetä,oliko siis tiedossa"vippaskonsti"mikä oli sovittu Härkösen kanssa etukäteen????
Myös kokkotyö-säätiö asiassa tulee olemaan oikeudenkäynti,kuka maksaa?kuka ottaa vastuun?Paljonko meidän perheen varoista menee kokkotyö-säätiön oikeudenkäyntiin??kuka häviää oikeudenkäynnin?Vai onko tehty Härkössopimus myös Kokko työ-säätiö asiassa. - veronmaksajako
isä..... kirjoitti:
Pyydän jo entuudelta anteeksi ulosantaini.
Kokkolan tulos on ollut hyvä,kiitos siitä kuuluu ahkeralle työväestölle.Mutta onko sinusta oikein että,nämä per...en kierot omanedun valvojat vetää näitä työväen tienaamia veroeuroja kaiken näköisiin korvauksiin? Onko rahaa sitten liikaa,kokkolan kaupungin budjetissa,vai miksi toimitaan näin saat...nan likaisilla menetelmillä.
Meidän perheeseen kuluu kaksi lasta,ja kummalakin on semmonen harrastus mikä maksaa rahaa,tai oikeastaan kaikki harrastukset maksaa rahaa,mutta nämä kokkolan kaupungin harrastukset,vahingonkorvauksina on kyllä ylilyönti asemassa.Ei hel..vetti,ei tämän sortin peli vetele.
Kokkolan kaupugin lakimies antoi ymmärtää Kokkolan ledessä että Härkösen virkaa ei täytetä,oliko siis tiedossa"vippaskonsti"mikä oli sovittu Härkösen kanssa etukäteen????
Myös kokkotyö-säätiö asiassa tulee olemaan oikeudenkäynti,kuka maksaa?kuka ottaa vastuun?Paljonko meidän perheen varoista menee kokkotyö-säätiön oikeudenkäyntiin??kuka häviää oikeudenkäynnin?Vai onko tehty Härkössopimus myös Kokko työ-säätiö asiassa.Jos saataisiin valtuustoaloite, että kaupungin ja kaupungin omistamissa yrityksissä (satama, vesi-, sähkölaitos, yms) johdon tekemät virheet jotka johtavat korvauksiin, eli ne mitkä selkeästi kaupunginlakimies näin toteaa, korvataan täysmääräisesti henkilökohtaisen työsuhteen katkeamisen uhalla.
Näin nämä hyväveli-järjestelmän aiheuttamat sopimukset tulisivat hieman hankalammaksi toteuttaa.
- Peruskset?
Kun puh.joht. pakenee tai yrittää Eu:n helmoihin, ettei vain heitä pyyhetä kehään?
Soinin takiahan puolue on nostanut kannatustaan raflaavalla ulosannillaan, mistä /kenestä seuraaja? Ettei käy kuin Vennamon SMP:lle.
Ensin Soini oli niin Eu:n vastustaja että, nyt kelpaa oikein hyvin, eikö nämä politiikan tekijät olekin kieroja pelureita?! Taitaa olla oma tulonmuodostus etusijalla, kun Euussa liksa on melkoinen! Soinin painoarvo putoaa kotimaan politiikassa minimiin, jos hän poistuu puurokupin äärestä yltäkylläisyyden äärelle!- tästä ehdokkuudesta
ja mahdollisesta EUhun pääsemisestä ole enemmän hyötyä kun haittaa?
- fgty7bnh
suomi irti EU:sta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062491Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441855- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928