tarot tulkitsija

Saisinko tulkintaa.
Olemme myymässä asuntoamme ja kiinnostaisi tietää mitä kertovat kortit, meneekö kaupaski ennen kesää?
Helpottaako suru yhtään,lapseni kuolemasta kohta neljä vuotta?
Näkyykö työssäni muutoksia, entä perheasioissani?
Kiitollisin mielin jätän kysymyksen, jos saisin vaikka vastauksen!
2231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei. Olen harrastanut tarot-kortteja kymmenisen vuotta ja pyydän saada vastata siltä pohjalta kysymyksiisi.

Katsoisin talonne menevän kaupaksi hyvinkin ennen kesää ja pääsette muuttamaan uuteen kotiin.

Surua ei voi ottaa toiselta pois, siitä pitää itse luopua. Hiljenny ja tunnista itsessäsi se kohta, jossa ei ole surua. Se on sinussa, luota siihen. Ole joka päivä kosketuksessa tähän kohtaan itsessäsi. Hedelmistään puu tunnetaan ja sinussa on muutakin kuin suru.

Lapsen kuolemalla oli parisuhteellenne tuhoisa vaikutus. Tämän hetkinen tilanne ei ole kuitenkaan huono. Hyviä asioita on kehittymässä. Keskustelkaa paljon ja tukekaa toisianne elämän jokaisella osa-alueella. Korteista näkee paljon rakkautta välillänne.

Työelämässä on tulossa uudistusta. Pyörä ei ole vielä pyörähtänyt liikkeelle, mutta kun se tapahtuu, suuntaus on myönteinen. Hyvä vaikutus näyttäytyy ennen kaikkea myönteisten ihmissuhteiden muodossa.

Hyvää kevättä ja kesää perheellenne.

Äänestä
  • Kiitos sinulle vastauksestasi.
    Olisin todella mielissäni asunnon mentyä kaupaksi.Ja vielä ennen kesää. Tulkintasi osuu oikeaan, parisuhde on kärsinyt kovasti poikani kuolemasta.Suru on ollut niin läsnä niin läsnä nämä neljä vuotta että on vaikea sisäistää tuleeko parempaa elämää enää.
    Tyttäreni kaveriasiat ovat hirveästi tuottaneet mielipahaa. Näetkö muuten niihin parannusta?
    Osaatko sanoa, onko osoite sama paikkakunta kuin n nyt? Kiittäen sinua oikein kovasti

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huntu kirjoitti:

Saisinko tulkintaa.
Olemme myymässä asuntoamme ja kiinnostaisi tietää mitä kertovat kortit, meneekö kaupaski ennen kesää?
Helpottaako suru yhtään,lapseni kuolemasta kohta neljä vuotta?
Näkyykö työssäni muutoksia, entä perheasioissani?
Kiitollisin mielin jätän kysymyksen, jos saisin vaikka vastauksen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu