Joo, ei ole mitään muuta paikkaa, tai ihmistä jolle voisin tästä asiasta puhua ja kyllä tiedän että tämä on väärä paikka siihen ja että kannattaisi tehdä jotain muuta ja plää plää plää. Lähinnä kuitenkin haluaisin kuulla samoissa tilanteissa olleiden mielipiteitä.
Eli siis, mä opiskelen, ja meidän koulussa on yksi aivan äärettömän mukava kundi. Hän on aika fiksu, ja pidän hänestä juuri siksi, kun hän ei ole mikään copy pastella läpi koulusta- tyyppi. No, tiedän myös että jotkut muut naiset pitävät häntä komeana, mutta ei hän ole sellaisella tavallisella tavalla komea, vaan, no mukavan ja tavallisen näköinen. Minua kiinnostaa ainakin hänen luonteensa. Hän on ollut mulle tosi mukava, ollaan jutskailtukin aika paljon, eikä pelkästään porukan keskellä, vaan on ollut yksityisempiäkin keskusteluja, ja tämä mies on osoittanut kiinnostusta, jota ei minun tietääkseni ole osoittanut kellekään muulle. Mutta, meidän sanotaan nyt ryhmän "coolein" jätkä ei ollut vähään aikaan koulussa ja jokaisen ryhmän pakollinen miestennielijä iski silmänsä tähän mun kundiin, koska hän oli tässä niin sanotussa "laumassa" heti tän coolin jätkän alapuolella. Tämä nainen oli sitä ennen aina roikkunut ja "mielistellyt" tätä coolia jätkää. Mutta tää mun kundi kuitenkin ilmeisesti pitää tästä naisesta enemmän kuin musta. Sitä ennen kuin tämä nainen ei osoittanut mitään huomiota häneen, heillä ei ollut oikeastaan minkäänlaista kanssakäymistä, mutta nyt he ovat aina yhdessä, juttelevat. Mies käyttäytyy samalla tavalla häntä kohtaan kuin minua kohtaan silloin. Olen ollut asiasta lähinnä vihainen, koska meidän "suhteemme" ei ollut niin syvä, tai ylipäänsä minun ei pitäisi olla mustasukkainen tuollaisesta asiasta. Mutta kuitenkin olen. Peli taitaa olla menetetty. Surullisinta tässä on se, että tämä nainen ei ole kiinnostunut tuon kundin tyylisistä miehistä. Hän ei etsi mitään vakavaa, hän vain rakastaa keskipisteenä olemista.
Että onko kukaan kokenut mitään samanlaista? Tärkein kysymys kuuluukin miten voin unohtaa kundin, joka on paljastunut täydeksi kusipääksi?
Kiitos vastauksista ja siitä että luitte tekstini, ei kiitos dissauskommentteja.
Epätoivoista
3
496
Vastaukset
- it'sme
Vastaan sen verran myöhään, ettei tää oo varmaan millään tavalla ajankohtaista enää :DD tuntuu vaan jollain asteella tutunpuoleiselta tilanteelta, niin aattelin kirjottaa jotain omasta elämästä..
Mulla on koulussa tällä hetkellä vähän samantyylinen kaveripoika, johon oon nyt alkanut ihastua (poika ei itse vielä tiedä sitä, ja luultavimmin pitää mua vain kaverina). Samalla luokalla on myös yksi melko diivamainen ja huomiota rakastava tyttö, joka viettää aikaa usein samassa kaveriporukassa meidän kanssa. Ihan mukava ihminen ja muuta, mutta se tuntuu pyörivän kyseisen pojan ympärillä tavalla, joka ärsyttää mua melko paljon. Enhän minä tyyppiä omista, mutta silti ottaa päähän, kun joku miestennielijä tunkee väliin ja varastaa huomion.
Ja kun tyttö ei nimenomaan ole kiinnostunut pojasta "siinä mielessä"!! On vaan jotenkin niin osa sen luonnettaan flirtata, pyöriä tyypin ympärillä ja tavallaan härnätä sitä kuin olisi ihastunut. Juttujensa perusteella se kuitenkin on kiinnostunut ihan toisentyyppisistä miehistä ja elää myös jonkinlaisessa on/off kaukosuhteessa, eli koko juttu on sille pelkkää leikkiä. Oonpahan vaan mustis aina kun tuntuu että tyttö saa enemmän huomiota pojalta kuin minä. En itse kehtaa flirtata niin suorasukaisesta, ja ärsyttää kun joku, jolle asialla ei ole mitään suurempaa väliä, varastaa huomion itselleen.
Eipä oikeastaan ollut tarkoitus tänne suomi24:lle avautua, mutta teki vaan mieli kommata jotain, kun osittain ehkä tiedän, miltä moinen voi tuntua :/ Hyviä vinkkejä jätkän unohtamiseen mulla ei kyllä taida olla, paitsi että keskittyy tarkastelemaan tyyppiä kriittisessä valossa ja painottaa itelleen, ettei ole moisen ihmisen / suhteen arvoinen, jos toisen kiinnostus on niin helposti vietävissä muualle. Ja ehkäpä se tyyppi on puolessa vuodessa jo jonkun verran unohtunutkin :P- höhöö
Joo mulla vähän samatilanne... tai no oli. Olin ihan hulluna yhteen poikaan jonka näin kaverin luona. Se kiinitti yhteen mun diiva kaveriin huomion joka on kans semmonen miestennielijä.. Se viestitteli sille ja tää kaveri alko sit ett hyi vittu yhyy se haluu mut hihihihihii... ja viestitti sille tyyliin mä oon kiinostunu susta. Sit myöhemmin ku liikuin sen kaverin kaa koulun käytävällä ja se tyyppi tuli vastaan. Se kysy tältä että niin meinasikko tulla tänään mun luo. Mä sit seisoin siinä vieressä. Mun kaveri oli silleen et joo otan kaljaa mukaan hihihihihihiii.. Se kääns pään mua kohti ja kysy haluutko sä tulla? Mä olin vähän aikaa hiljaa ja sanoin ok, mä tuun. Siellä sit se diiva joi kaljaa ja esitti känniläistä ja oli silleen aah vittu en pääse pois yyh kanna mut. Se tyyppi katto mua ja huokas. Sit mä olin lähössä ja se pyys mun numeroa.
Juteltiin sit tosi paljon puhelimessa ja seuraavana päivänä se pyys mua käymään sen luona. Se kerto kuinka vihaa tyttöjä jotka juo. Mä oon absolutisti. Sit se yhtenä kertana ku nähtiin sen kaa vetas mut sen luo ja suuteli pitkään - it'sme
höhöö kirjoitti:
Joo mulla vähän samatilanne... tai no oli. Olin ihan hulluna yhteen poikaan jonka näin kaverin luona. Se kiinitti yhteen mun diiva kaveriin huomion joka on kans semmonen miestennielijä.. Se viestitteli sille ja tää kaveri alko sit ett hyi vittu yhyy se haluu mut hihihihihii... ja viestitti sille tyyliin mä oon kiinostunu susta. Sit myöhemmin ku liikuin sen kaverin kaa koulun käytävällä ja se tyyppi tuli vastaan. Se kysy tältä että niin meinasikko tulla tänään mun luo. Mä sit seisoin siinä vieressä. Mun kaveri oli silleen et joo otan kaljaa mukaan hihihihihihiii.. Se kääns pään mua kohti ja kysy haluutko sä tulla? Mä olin vähän aikaa hiljaa ja sanoin ok, mä tuun. Siellä sit se diiva joi kaljaa ja esitti känniläistä ja oli silleen aah vittu en pääse pois yyh kanna mut. Se tyyppi katto mua ja huokas. Sit mä olin lähössä ja se pyys mun numeroa.
Juteltiin sit tosi paljon puhelimessa ja seuraavana päivänä se pyys mua käymään sen luona. Se kerto kuinka vihaa tyttöjä jotka juo. Mä oon absolutisti. Sit se yhtenä kertana ku nähtiin sen kaa vetas mut sen luo ja suuteli pitkäänMäkin haluisin uskoo, että koska tollanen diivakäytös ja pelleily on oikeestaan tosi rasittavaa, niin loppujen lopuks pojan sympatiat sais puolelleen enemmin sellasella rauhallisella, ystävällisellä käytöksellä ja olemalla toiselle kaveri enemmän kuin mikään pelleilijä. Just noi kaikki "kanna mut" -jutut ja muut... agh.
Hienoo että teidän juttu eteni niin hyvi kaikesta huolimatta :) Jotain samanlaista tässä itekin oottelen, mutta saapa nähdä miten asiat etenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386