Britax Multitech -turvaistuin

onko kellään kokemuksia kyseisestä istuimesta? Olen tuota harkinnut seuraavaksi kaukalon jälkeen
31768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä nyt muutaman kuukauden ollut käytössä. Arvokashan se oli, mutta kuulemma testien mukaan turvallisinkin. Vaatii hieman totuttelua istumisen ja niskatuen säädön kanssa, jotta lapsi mukavasti pystyy istumaan.

Jos istuin asetetaan selkä menosuuntaan, vaatii aika reilusti tilaa, ja silti istuin jää melko pystyasentoon, meilläkin pojan pää välillä nukkuessa retkottaa eteenpäin, kun istuinta ei meidän autossa mahdu enempää kallistamaan. Meillä on Volvo V70 vuodelta 2002. Eli kovin pieniin autoihin ei istuinta kyllä selkä menosuuntaa mahdu asentamaan.

Lisäksi istuimen edessä olevan penkin joutuu vetämään ihan eteen, jolloin etupenkillä istumiseen jää aika vähän tilaa, minä 160-senttisenä just mahdun istumaan.

Istuin on sen verran työläs asentaa, ettei sitä sitten tuosta vain siirretä autosta toiseen, mutta käytössä on helppo säätää valjaita ja muita vipstaakeja. Kuitenkin alkukankeuden jälkeen olemme kaikki olleet todella tyytyväisiä istuimeen. Tarkoituksena on kuitenkin ostaa joku muukin edullisempi istuin ja joka on helpompi asentaa, jota voi sitten vaihdella muidenkin autojen välillä, ettei aina volvolla tarvi ajella.

Äänestä

Meillä on kans tuo istuin, ja ihan oon tykännyt. Ei se minusta niin vaikea ole siirtää autosta toiseen.. vöitä vaan vaihtelee.. en kylläkään saa sitä kovin kireälle ilman, etteikö se yhtään nojaisi etupenkkiin, siis kun on selkä menosuuntaan. Nojatessaan vähän etupenkkiin on kyllä tukevasti silloin kiinni. Minun tytön pääkin on hyvässä asennossa nukkuessaan.. ei retkota :) Olen siis tykännyt :)

Äänestä
  • Näyttää multitechillä olevan hintakartelli 349e tai sitten joitain kampanjoita olen nähnyt 319e hintaan osasta väreistä. (ne tietenkin, jotka eivät tahdo liikkua ;)

    Saksastahan tätä mallia ei voi tilataan,koska britax on tehnyt tämän pohjoismaisille markkinoille,koska suosituksen mukaan lapsen tulisi matkustaa selkä menosuuntaan ainakin kolmevuotiaaksi asti.

    Kokeilin tätä metsästää ruotsista, (edullinen kruunu),mutta ei niin edullinen,että olisi kannattanut tuottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietiskelijä-- kirjoitti:

onko kellään kokemuksia kyseisestä istuimesta? Olen tuota harkinnut seuraavaksi kaukalon jälkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu