silloin minä
ja sanat soivat puiden laulussa
kuuntelin niiden ääntä
joiden sävelessä soi murheen airut
silloin minä
kun sanoja ei enää ollut
näin miten maailma katso, kiehui pisteeksi
olemattomaksi ikäväksi
kyyneleiden kanavaksi, virraksi
silloin minä
silloin sinä
ja sanat soivat puiden laulussa
kuuntelin niiden ääntä
joiden sävelessä soi murheen airut
silloin minä
kun sanoja ei enää ollut
näin miten maailma katso, kiehui pisteeksi
olemattomaksi ikäväksi
kyyneleiden kanavaksi, virraksi
silloin minä
silloin sinä
Vastaukset 5
Vanhimmat
Runosi on niin surullisen kaunis,
koskettaen minussa jotain,
sielun kyyneleistä kipeää kohtaa.
Kiitos surullisen upeasta lukukokemuksesta.
"Tässä runossa ja näissä hienoissa sanoissasi voi kokea hetken jolloin kaikki olennainen hajoaa ympäriltäsi tuhansiksi sirpaleiksi kestäen kuitenkin kasassa ilman ainuttakaan sirpaletta ja kuinka koetun surun kyyneltulvalla ilman ainuttakaan kyyneltä voisi kuitenkin kastella kokonaisen kukkamaan mikäli se selviäisi ehjänä tuosta ympärillään raivoavasta myrskystä."
En tiedä mistä oikein sain aikaiseksi tuollaisen kuvauksen runostasi päähäni ja vielä, että kirjoitettuani sen tähän yhdistin päässäni laulut "aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa..." sekä se vähän pahaenteisempi "myrsky repi puita taivas salamoi,myrsky...", jääden nyt sitten miettimään, että mitä niille vanhoille piioille oikein tehtiinkään silloin kuin sattaa ja paistaa yhtäaikaa.
On olemassa niin monenlaisia kyyneleitä niinkuin ilon, surun, liikutuksen ja raivon kyyneleitä, mutta onko olemassa kyyneleitä, joille ei ole olemassa syytä, ne vain olisivat kyyneleitä. Ei varmaankaan, mutta silti on olemassa iloa, surua, liikutusta ja raivoa ilman kyyneleitä. Eikö elämä olekin kaikessa ihanuudessaan aika epäoikeudenmukainen ja epätasapuolinen jakaessaan sitä mitä kukakin ja mikäkin saa rinnalleen ja milloin saa.
Tai toisinaan runo on vain runo - vailla henkilökohtaista viitekehystä?
Mutta silti, hyvin analysoitu ja mietitty kommentti, ja alkuosa siitä voi olla jossain mielessä hyvinkin totta. Vaikka yksittäiset asiat olisivat hajallaan, on silti melko selvää, että
pohjimmiltaan kaikki on osa kokonaisuutta, tai jonkinlaista kokonaisuuden virtaa, mitä kutsumme elämäksi.
aina ja aina vaan samaa, upeaa melankoliaa ru-
nossasi. Joku runoilija nousee näistä lauseista-
si tyyliltään mieleen, mutten muista kuka. Sillä
tosin ole mitään väliäkään, koska Sinun runosihan
tässä on pääasia.
Surumielinen, mutta taidokas on runosi.
...runossasi kauniin rakkausrunon soinnin...
Hienosti kirjoitettu. Tykkäsin.