Onkos väellä kokemusta tolla wizz airilla matkustamisesta? Mietin, että mitenhän tuo halpalentolinja oikein menestyy täältä reunakentältä, mutta huomasin että hinnat eivät ole mitään ihan halpoja mikä kielii että paikkoja on myyty. Ja sitten kesälle onkin tullut jo lisää vuoroja eli nykyisen kahden viikkovuoron kylkeen tulee kolmaskin vuoro näköjään.
Wizz Turusta
taas mennään
162219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei oo ollu mitään tarvetta tulla lentämään joltain syrjäkentältä..
matka suurimmalle osalle suomalaisista muulle kuin vantaan korpikentälle...
koska korpikentältä on Suomen parhaat yhteydet eri puolille maailmaa! :D
Lensimme viime perjantaina pitkäksi viikonlopuksi Gdanskiin. Mennen tullen kone oli melkein viimeistä paikkaa myöden täynnä. Pääosa matkustajista oli ilmeisesti puolalaista telakkatyövoimaa, joka toistaiseksi reissaa sen verran että linja kannattaa. Jos työt telakoilla ja rakennuksilla loppuu, niin sitten reitin kannattavuus voi olla kyseenalainen. Toki joukossa oli myös meitä suomalaisia lomalaisia.
Lento sujui mainioisti, ja kone oli etuajassa mennen tullen. Kone oli uudenoloinen ja siisti Airbus.
Me varasimme lippumme jo joulun aikoihin, ja viime viikonloppu oli kevän halvin. Viiden hengen lennot maksoivat 149 euroa. Meillä oli niin hyvä matka, että toiveissa on käydä kesällä uudelleen, kun pääsisi vähän rannallekin.
Olkiluodon ja telakan työt jatkuvat tilausten perusteella vielä pitkään, joten reitin kannattavuus ja jatko lienee vielä joksikin vuodeksi sen puolesta olevan ok.
Teidän kesäreissua kandeekin suunnitella, sillä kolmas viikkovuoro alkaa juhannuksen tienoilla ja jatkuu tuonne syyskuulle asti tämän hetkisen tiedon perusteella. Ja aikataulukin on mielestäni vallan mainio, lentopäivät ovat Ma, Ke ja Pe
No selvispä tämänkin sinänsä aika älyttömältä kuulostavan reittivalinnan syy..
> älyttömältä kuulostavan reittivalinnan syy
Voisit edes tarkistaa mitä varten kannattaa lähteä Gdanskiin turistinakin, http://fi.wikipedia.org/wiki/Gdansk . Lähellä oleva Malborkin ritarilinna on jopa UNESCO:n maailmanperintöluettelossa http://www.zamek.malbork.pl/en/index.html
No kuulostaahan reittu turku - gdansk älyttömältä, entä sitten ? :D heti kun liikematkustus (telakkaporukka) ei enää reissaa, reitti lopetetaan simple. En usko "turisteja" riittävän tälle reitille muuten, ellei kovasti alettaisi markkinoimaan gdanskia.
Nautitaan reitistä niin kauan kuin sitä lennetään. Suosittelen tutustumaan Gdansk-Sopot-Gdynia -kolmoiskaupunkiin.
Olin Gdanskissa toissa kesänä. Piipahdettiin myös Sopotissa. Ihan ok paikka ja viehättävä kaupunkikuva. Ihmettelin vain mikä kumma saa yhtiön lentämään juuri kyseisten kaupunkien välillä...
Muutamia syitä:
1. Puolalaiset telakkamiehet olkiluodon rakentajat
2. Kaksi vanhaa ystävyyskaupunkia, kauppayhteys on kaupunkien välillä ollut vuosisatoja
3. Kumpikin on tuleva kulttuuripääkaupunki
4. Lyhyt lentoreitti
5. Kaksi yliopistokaupunkia, minkä ainakin Wizz on ilmoittanut olevan yhtiölle tärkeä asia (kohderyhmäajattelu)
6. Tulossa muutamia matkailullisesti merkittäviä tapahtumia jo lähitulevaisuudessa: Tall ship race, futiksen EM2012 jne.
7. Linjalla on ollut matkustajia niin että reitti on kannattava.
Wizzin kannattaisi aloittaa lennot Turusta Budapestiin. 2-3 kertaa viikossa voisi kannattaa ihan hyvin. Luultavimmin Wizzin kannattaisi lentää Budapestiin, ehkäpä myös esim. Varsovaan pari kertaa viikossa myös Tampereelta. Wizzin liikeidea muistuttaa kovasti Ryanairin liikeideaa, ja yhtiö käyttää hyvin monia samoja kenttiä kuin Ryanair (esim. Frankfurt-Hahn, Tukholma-Skavsta, Västerås ja Oslo-Torp).
Wizzair on muistaakseni perustanut base myös Prahaan. Seuraava hyvä kohde.
Onkos Wissairilla samanlainen matkalaukkumaksu systeemi kun Ryanairilla? Eli joutuuko maksamaan ekstraa jos on enemmän kuin pelkkä käsimatkatavara??
Olen ymmärtänyt että jos haluaa ruumaan jotain laittaa niin lisämaksu 10e, eli sama tapa kuin ryanairilla. Onko kenelläkään tästä käytännön kokemusta? Eli mitä kaikkia lisämaksuja tulee jos haluaa matkalaukun ottaa matkaan?
että sellasta