Seksuaalirikosten määrä tuplaantunut viidessä vuodessa.

Voisiko olla, että luonto reagoi näin? Kun koko maailma on menossa päin helvettiä, niin äärimmäinen huoli lajin säilymisestä ilmenee seksuaalirikoksina?
15536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei kai seksuaalirikolliset ajattele lajin säilymistä, tuossa sanassa rikollisuus jo paljastuu ettei ajatuksen häivää mistään normaalista.
On vaan niin kova vietti että kaikki mahdollinen pitää hakea, ja nyt lapsiparat uhreina netissä.

Äänestä

on ollut aina, nyt vaan on parempia työkaluja toteuttaa hulluuttaan.
Tunteettomuus toisen ihmisen kärsimyksiä kohtaan kuuluu psykopaatin sairauden kuvaan. Henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä.

Äänestä

sexrikokset, mutta kuinka paljon maallakin tapahtuu kyseisen laista rikollisuutta. Kytätään, että milloin humalatila on sopiva ja isketään, kun ihminen on heikoimmillaan. Nämä jää usein piiloon häpeän takia. Tässä en erottele miehiä enkä naisia, kun muistaa "kalle tappisen" kohellukset. Viina on viisasten juoma.

Äänestä
  • muutama kirjain, tarkoitin laivoilla tapahtuvaa seksirikollisuutta.

    Äänestä

kiinnostavan samaa naisryhmää.Pohtimallako ja oikeilla neuvoilla saatte tämänkin asian kuntoon.

Äänestä
  • Niitä yleensäkin kiinnostaa tämä ala. Siitä puhe, mistä puute.

    Äänestä

  • hjalmari kirjoitti:

    Niitä yleensäkin kiinnostaa tämä ala. Siitä puhe, mistä puute.

    Hyväksytkö sen minkä suomen laki luokittelee rikollisuudeksi, tämähän on keskustelun aihe, heitoillasi viestität jotain mitä emme tietäisi ilman kirjoitustasi.

    Mikäli tulkitsen oikein kannan ottosi, on sinulla jotain samaa kuin raiskaajissa.

    Kyllä alaikäisten uteliaisuus joskus ylittää rajat, ja vanhemmat eivät ole kaiken aikaa heitä valvomassa, vaikka paljon voisivat valistaa ja keskustella nuorten kanssa.

    Äänestä

  • Oletko pedofiili kirjoitti:

    henkilöön käyvästä viestistä. Sanoiko kirjoittaja hyväksyvänsä rikokset? Eivätkä kaikki seksuaalirikokset ole pedofiliatapauksia eivätkä raiskauksia.

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    henkilöön käyvästä viestistä. Sanoiko kirjoittaja hyväksyvänsä rikokset? Eivätkä kaikki seksuaalirikokset ole pedofiliatapauksia eivätkä raiskauksia.

    en ole koskaan ymmärtänyt Jocus*en kommentteja näihin seksuaalirikoksiin. Vaikka et sanokaan hyväksyväsi pedofiilejä, annat kuitenkin sen suuntaisia viestejä, ettei pedofiilit ole aina pahasta yms. Niissä on aina puolusteleva sävy.
    Ja toiselle kirjoittajalle: ai seksuaalirikoksita puhuminen ,siitä puute?!

    Äänestä

  • voi meitä kirjoitti:

    Pedofilia on aina pahasta, mutta ei tappaminenkaan ole pieni rikos. Jotenkin vain sukupuolimoraali on monella astunut moraalin paikalle.

    Jos puhutaan pedofiliasta, sitä ei pidä sekoittaa muihin seksuaalirikoksiin, niin kuin näkyy tapahtuvan. Pedofilialla tarkoitetaan esimurrosikäiseen kohdistunutta seksuaalirikosta - ei siis kaikkiin alle 16-vuotiaisiin.

    Myös muutamaan muuhun seikkaan olen puuttunut.
    En hyväksy sukupuolielinten silpomista rangaistuksena. Sadismi on sekin poikkeavan seksuaalisuuden ilmenemismuoto, ja sen nimenomaan väitetään olevan yhtenä syynä raiskauksiin. (Henkilökohtaisesti en tosin siihen usko.)

    Usein pidetään itsestään selvänä, että pedofiilit ovat miehiä. Omien ja ystävieni kokemusten perusteella naisissa on enemmän pedofiilejä kuin miehissä, ja luulen, että harva mies on säästynyt naispedofiilien lähentelyiltä. Pojat vain eivät kerro vanhemmilleen kokemuksistaan, eikä naispedofiilejä edes yleisesti tuomita.

    Tässä malliksi muutamia esittämiäni väitteitä. Puolusteleeko kiihkoton asioiden käsittely pedofiliaa?

    Esitit viestissäsi sen verran rankkoja väitteitä, että voisit kommentoida vastaustani. Tyydyttikö se sinua, vai jäikö jokin seikka vielä vaivaamaan mieltäsi?

    Äänestä

  • jocus* kirjoitti:

    Pedofilia on aina pahasta, mutta ei tappaminenkaan ole pieni rikos. Jotenkin vain sukupuolimoraali on monella astunut moraalin paikalle.

    Jos puhutaan pedofiliasta, sitä ei pidä sekoittaa muihin seksuaalirikoksiin, niin kuin näkyy tapahtuvan. Pedofilialla tarkoitetaan esimurrosikäiseen kohdistunutta seksuaalirikosta - ei siis kaikkiin alle 16-vuotiaisiin.

    Myös muutamaan muuhun seikkaan olen puuttunut.
    En hyväksy sukupuolielinten silpomista rangaistuksena. Sadismi on sekin poikkeavan seksuaalisuuden ilmenemismuoto, ja sen nimenomaan väitetään olevan yhtenä syynä raiskauksiin. (Henkilökohtaisesti en tosin siihen usko.)

    Usein pidetään itsestään selvänä, että pedofiilit ovat miehiä. Omien ja ystävieni kokemusten perusteella naisissa on enemmän pedofiilejä kuin miehissä, ja luulen, että harva mies on säästynyt naispedofiilien lähentelyiltä. Pojat vain eivät kerro vanhemmilleen kokemuksistaan, eikä naispedofiilejä edes yleisesti tuomita.

    Tässä malliksi muutamia esittämiäni väitteitä. Puolusteleeko kiihkoton asioiden käsittely pedofiliaa?

    aloituksessa moraali aika ymmärrettävästi supistetaan vain sukupuolimoraaliksi.

    Sinä ilmeisesti tulet helposti väärin ymmärretyksi, kun tuot esille oman moraalisen kansantokantasi, joka ei hyväksy tappamista, kiduttamista, sadismia, kostamista, tuomitsemista ilman todisteita tai peräti koko sukupuolen tuomitsemista jne. Tahallaan väärin ymmärtäminenkin on mahdollista.

    Minun mielestäni nikin "Voi meitä!" sinuun kohdistuva vihjailu on erittäin moraalitonta käytöstä, halveksittavaa.

    Noin vuoden ajan palstalla olleena olen saanut sinusta sen kuvan, että osallistunut mieluiten keskusteluihin, joissa puhutaan yhteiskunnallisista asioista, arvoista ja moraalista, kirjallisuudesta ja miesasiasta. Moraalikeskustelun täällä mahdollistavat useimmiten juuri tämän tapaiset aloitukset. Sinä olet niihin osallistunut omalla vakinikilläsi, se tekee entistä vastenmielisemmäksi tuon em. "Voi meitä!" nikin vihjailevan mielipiteen.

    Kyllä kai miehiä kuitenkin on selvästi enemmän kuin naisia noissa pedofiileissa, kuten muissakin "poikkeavissa", masokisteja ehkä lukuun ottamatta. Naisiakin kyllä on huomattavasti enemmän kuin uskotaan. Sitten vielä nämä silmänsä ummistavat naiset, äiditkin.
    En kuitenkaan halua tästä aiheesta jatkaa keskustelua.

    Äänestä

Ompa suorastaan sairaasti päätelty lajin säilymisen kannalta. Eläimet ei pentujaan raiskaa.
Oletko seurannut luontoa kuinka ne hoitaa ja pitävät lähellään pentujaan.
Aika monen lapsen ja nuoren netin käyttöä ei valvota.
12v on murrosikäinen lapsi. Liian helppoa jollekin sairaalle pervolle kirjoitella.

Äänestä
  • Palvelujen myyjät tidotusvelvollisuus,lapsiin kohdistetut pelit,kaupallinen tarjonta joihin voi saada käyttörajoituksia.

    Äänestä

- Kiireiset golffaavat ja aerobikkaavat vanhemmat ovat tyytyväisiä kun lapsi viihtyy huoneessaan tietokoneella... Tietämättömänä miltä sivuilta sitä huomiota haetaan.

Muuten sitä mieltäettä rangaistukset liian pieniä. Ja oikeussalissa naamat näkyviin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tilja kirjoitti:

Voisiko olla, että luonto reagoi näin? Kun koko maailma on menossa päin helvettiä, niin äärimmäinen huoli lajin säilymisestä ilmenee seksuaalirikoksina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu