Yhtiö ilman hallitusta ?

Kysymys on teoreettinen, mutta miten toimitaan tilanteessa mikäli käy niin ettei taloyhtiön asukkaista kukaan ole halukas hallitukseen ?
Taloyhtiössämme on 80 huoneistoa ja henkilöitä hallituspaikoille saa nykyisin melkein pakottaa ja juuri kukaan ei ole kiinnostunut puheenjohtajan tehtävästä. Pieni korvaus, iso rasitus ja taloyhtiön asukkaiden valitukset. Käytännössähän tämänkaltainen tilanne saattaa syntyä jossain taloyhtiössä, joten miten toimitaan tämänkaltaisessa tilanteessa. Mitä sanoo asunto-osakeyhtölaki ?
102703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ei tarvitse olla osakas

Äänestä

Silloin on palkattava ulkopuoliset hallituksen jäsenet. As oy lain mukaan yhtiöllä on oltava hallitus, joten jos kukaan ei hallitukseen suostu, niin edellisen hallituksen on palkattava ulkopuolinen hallitus.
Tuon kun ottaa yhtiökokouksessa puheeksi ja varsinkin, kun kertoo, paljonko se maksaa, niin eiköhän ala löytyä halukkaita hallitukseen.

Äänestä

Kyllähän ainaski semmoset jotka eivät ole koskaan tehneet tässä maalimassa mitään järkevää(mitä nyt rakennuksilla ovat tiiliä kantaneet),hehän ovat perin innokkaita hallitukseen ja järjestämään taloyhtiön asiat päin persettä.

Äänestä
  • Olin mielissäni, kun aikoinaan hallituksen jäseneksi valittiin. Nyt olen hallituksen puhenjohtaja. Olen toiminut aikoinani myöskin rakennuksilla ja tehnyt Helsingin sudulla urakointia rakennuksilla. Elämääni on mahtunut monenmoista työelemnttia. Olen toiminut aina metsätöistä varastopäällikköön saakka. Joten voin sanoa olevani jonkinsortin ammattilainen.
    Nyt kerrostaloomme on tulossa suurehkot remontit. Asia on vienyt noin vuodenverran.
    isännöitsijämme on ammattilainen, hänen kanssaan on hyvä työskennellä (isännöitsijä on nainen) Hänellä on ammattitaitoa ja hän osaa kuunnella, ei yksistään päättää.
    Miksi sitten olen tyytyväinen asemaani taloyhtiössä, on se että. Huomasin yhtiösäämme juuri sellaista toimintaa, että työ tehtiin ja halpuus oli ehdoton edellytys. Ympäristöstä ei paljon piitattu. Kuvaavaa on se, kun huomasin pyykinkuivatustelineen (2os.) toisenpään ylettyvän metsikköön ja puut olivat kasvaneet jo tukkipuiksi. Eli, piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
    Päätin, jos valitaan hallitukseen, on asioiden muututtava. Nyt valittiin hpj:n tehtäviin ja se helpotti asioiden hoitoa. Asukkaat elävät kuin heille ei kuuluisi kuin omanhuoneiston hyvinvointi, jos aina sekään.

    Äänestä

  • Hermanni kirjoitti:

    Olin mielissäni, kun aikoinaan hallituksen jäseneksi valittiin. Nyt olen hallituksen puhenjohtaja. Olen toiminut aikoinani myöskin rakennuksilla ja tehnyt Helsingin sudulla urakointia rakennuksilla. Elämääni on mahtunut monenmoista työelemnttia. Olen toiminut aina metsätöistä varastopäällikköön saakka. Joten voin sanoa olevani jonkinsortin ammattilainen.
    Nyt kerrostaloomme on tulossa suurehkot remontit. Asia on vienyt noin vuodenverran.
    isännöitsijämme on ammattilainen, hänen kanssaan on hyvä työskennellä (isännöitsijä on nainen) Hänellä on ammattitaitoa ja hän osaa kuunnella, ei yksistään päättää.
    Miksi sitten olen tyytyväinen asemaani taloyhtiössä, on se että. Huomasin yhtiösäämme juuri sellaista toimintaa, että työ tehtiin ja halpuus oli ehdoton edellytys. Ympäristöstä ei paljon piitattu. Kuvaavaa on se, kun huomasin pyykinkuivatustelineen (2os.) toisenpään ylettyvän metsikköön ja puut olivat kasvaneet jo tukkipuiksi. Eli, piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä.
    Päätin, jos valitaan hallitukseen, on asioiden muututtava. Nyt valittiin hpj:n tehtäviin ja se helpotti asioiden hoitoa. Asukkaat elävät kuin heille ei kuuluisi kuin omanhuoneiston hyvinvointi, jos aina sekään.

    aikansa kutakin, meilläkin hallituksen puh.johtaja teetti kukkapekin oikein kaivinkoneella..ja mikä parasta, se tehtiin hänen oman ikkunansa alle, se onkin ainut asia mistä hänet muistetaan taloyhtiön puheenjohtajana.

    Äänestä

  • enää,, kirjoitti:

    Olet oikeassa, paljon on hallituksen jäseniä/hpj:a joiden omasuu on lähinnä. Mielestäni yhtiökokoukset pitäisi saada pakollisiksi, jotta vältyttäisiin ylilyönneiltä. Ei ole mitään järkeä siinä, että muutama ihminen sanelee mitä yhtiössä tehdään. Toisaalta taas jos muutama henkilö saa päättää, niin asiat yleensä sujuvat kitkattomasti. Kuitenkaan se ei ole asuntodemokratiaa.

    ...Mielestäni yhtiökokoukset pitäisi saada pakollisiksi....

    Yhtiökokoukset on pakollisia, ihan lain mukaan. Vähintään kerran tilikaudessa.
    Vai meinaatko, että yhtiöllä ei olisi hallitusta, ja kaikki asiat päätettäisiin aina yhtiökokouksissa. Mitäköhän tuostakin tulisi. Jokaisen pikkuasian takia kutsuttaisiin yhtiökokous koolle? Hallitukselle tulee vuoden mittaan jos jonkinlaista päätettävää, ja jos jokaista tämmöistä päätöstä varten kutsuttaisiin yhtiökokous koolle, niin melkoista rumbaa olisi ja kustannuksia syntyisi.
    No, onneksi laki vaatii taloyhtiölle hallituksen joka päättää noista pienistä asioista. Ja jos yhtiöllä on hallitus, joka tekee "huonoja" päätöksiä tai on muuten kädetön tai ajaa omaa etuaan, niin hallituksenhan voi aina vaihtaa.

    Äänestä

  • Pakollisia.. kirjoitti:

    Yhtiökokousta, joka olisi pakollinen kaikille asukkaille, tai valtakirjalla edustettuna. Nyt voi käydä niin, että kokouksissa ei käydä ja sitten nuristaan päätöksistä. Mikä ei ole hyvä asia.

    Äänestä

Yhtiöllä pitää olla toimiva hallitus. Jos ei ole, niin yhtiö pitäisi periaatteessa purkaa ja tämähän ei oikein onnistu asunto-osakeyhtiöissä. Eli jos kukaan ei lähde hallitukseen, niin ei auta muu kuin palkata hallitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei halukkaita kirjoitti:

Kysymys on teoreettinen, mutta miten toimitaan tilanteessa mikäli käy niin ettei taloyhtiön asukkaista kukaan ole halukas hallitukseen ?
Taloyhtiössämme on 80 huoneistoa ja henkilöitä hallituspaikoille saa nykyisin melkein pakottaa ja juuri kukaan ei ole kiinnostunut puheenjohtajan tehtävästä. Pieni korvaus, iso rasitus ja taloyhtiön asukkaiden valitukset. Käytännössähän tämänkaltainen tilanne saattaa syntyä jossain taloyhtiössä, joten miten toimitaan tämänkaltaisessa tilanteessa. Mitä sanoo asunto-osakeyhtölaki ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu