pureva koira

vanhemmillani on 7v lapinkoiranarttu. perusluonteltaan erittäin kiltti,tosin pelännyt vieraita hieman aluksi, ainakin jos vieraat "tekevät itseään tykö" koiralle. yleensä koira on pihalla kytkettynä ollessaan haukkunut tuntemattomia, mutta vieraan lähestyessä mennyt kauemmaksi, eli on pelännyt. kerran on pari-kolme vuotta sitten purrut appiukkoani, joka oli koiralle aivan vieras. koira oli kytkettynä ulko-oven lähellä ja appiukkoni ajoi mieheni kanssa pihaan ja käveli vain kohti. muita tuttuja ei ollut paikalla.appiukkoni pelkää koiria.

toinen kerta pari vuotta sitten :koira oli ihmisten kanssa sisällä.joku tuli yllättäen ulkoeteisestä sisälle siten ettei kukaan ollut kuullut mitään.yht`äkkiä vieras(koira ei ollut koskaan tavannut aikaisemmin henkilöä)oli nenän edessä.koira sai raivarin ja pääsi melkein puremaan, mutta saatiin kiinni ajoissa.

nyt koiralle on tapahtunut valtavasti. koira sairastui diabetekseen kesällä ja oli kuolla,kohtu poistettiin alkusyksystä. koiran "oma ihminen", pikkuveljeni, muutti syksyllä pois kotoa ja nyt koira tuskin näkee omaa ihmistään. lisäksi koira on sokeutunut syksyn aikana. koira on kyllä pirteä ja muuten hyväkuntoinen.

tapahtui viimeviikolla: äitini oli järvenrannassa kävelemässä koiran kanssa, sitonut tämän viereiseen puuhun siksi aikaa kun keräsi mustikan varpuja. lenkkeilijä pariskunta kulki vähän matkan päästä ohi ja rauhoitteluista huolimatta koira meinas käydä väkisin päälle. onneksi oli kiinni.

tapahtui toissapäivänä:koira oli ulkona ulko-oven vieressä vaijerissa . kaupustelijapoika tuli pihaan koira räksytti pahasti ja yritti näykkiä, mutta äitini ehti väliin ja pyysi kaupustelijan sisälle. kaupustelijan lähtiessä äitini oli saattanut kaupustelijan ulos,jutellut ystävällisiä kaupustelijan kanssa ja koira oli hyökännyt ja purrut.
tapahtui eilen:äitini oli ollut koiran kanssa lenkillä ja takaa samaa puolta oli tullut lenkkeilijä. lenkkeilijän ohittaessa koira oli käynyt kiinni.

Mitä koiralle tapahtuu? miten tämän saa loppumaan? mitä asialle on tehtävissä? auttakaa!!!!
2408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei! Tilanne on kertomastasi päätellen äitynyt erittäin pahaksi. Huomasin kokemassanne samankaltaisuuksia, kuin meidän omalla koirallamme oli aluksi, kun tämä tuli uuteen kotiin. Koira on nyt melkein 2-v.
Koiramme haukkui kaikille vastaan tulijoille lenkeillä, ja jos joku uskalsikin yrittää kotiimme sisälle se oli heti ärisemässä vastassa. Lenkeillä yrittänyt muihin kiinni. Hän on kuitenkin onneksi pienikokoinen, ettei ole ollut vaikeuksia pitää samalla puolella tietä.
Tämän tavan olemme saaneet kitkettyä pikkuhiljaa pois. Ongelman ydin oli, ettei koramme luottanut tarpeeksi kykyymme puolustaa häntä, perhettämme ja itseämme "vihollisilta". Taustalla on ikäviä kohtaamisia vihaisten koirien kanssa. Nyt olemme kiteyttäneet johtajuuttamme monissa pienissäkin asioissa: Me kuljemme ensin ovista, sitten vasta koira LUVAN SAATUAAN. Koira saa syödä vasta luvan saatuaan, vaikka ruoka olisi jo koiran edessä lattialla. Koira saa luvan syödä vasta katsottuaan ruoan tarjoajaa silmiin. Lenkeillä olemme opetttaneet koiralle sanan "ohi". Tämä merkitsee nykyään koiralle sitä, että vastaan tulijasta ei tarvitse välittää; omistajalla on homma hanskassa. Täm opetetaan ensin siten, että aina vastaantulijan kohdalla kiinnität koiran huomion esin. herkuilla ja sanot samalla "ohi". Tästä koira oppii olemaan enemmän kiinnostunut minusta ohikulkijan kohdalla. Jos koira kuitenkin vauhkoontuu, ole kuin et huomaisi. Kävele vain eteenpäin pysähtymättä, äläkä sano mitään. Jos alat torua tai huutaa koiralle tai muuten rankaiset, se on sen jälkeen varma, että vastaan tullut ihminen on ilkeä, mutta omistaja ei pysty puolustamaan. Seurauksena koira puolustaa.
Ikävä kyllä en tiedä, miten nämä neuvot juuri teidän koiraanne enää purevat. Roimenpiteet pitäisi aloittaa jo koiran tullessa uuteen taloon, vaikka ongelmia ei ilmenisi. Teidän koiranne on kuitenkin jo veteraani, joten paras oppimisikä on valitettavasti mennyt ohi. Lisäksi hän on sokeutunut. Keinoja kannattaa kuitenkin kokeilla. Ja muistakaa, että pitkä pinna on valttia tässä tilanteessa! Ei saa luovuttaa, vaikka kuinka tuntuisi nenevän pieleen. Ja ennenkaikkea: Koiran palkitseminen hyvistäteoista on paljon tehokkaampaa kuin rankaisu pahoista.
Toivon teille voimia koiran koulutukseen. Mutta muistakaa: Jos tai kun hankitte seuraavan koiranne, aloittakaa koulutus HETI! Koiran koulutus on monta kertaa helpompaa, kun se ei ole vielä oppinut huonoja tapoja!
Johtakaa "laumaanne" maltillisesti, reilusti ja JOHDONMUKAISESTI. Olette johtaja kaikissa tilanteissa, jos tahdotte tasapainoisen koiran. Sillä koira tarvitsee aina johtajan. Jos sitä ei ole, se yrittää itse pyrkiä paikalle. Ja se ei ole kovin mieluisa kokemus.

Angel

ps. Ottakaa yhteyttä johonkin rotunne järjestöön. Siellä olevat henkilöt osaavat auttaa paremmin juuri teidän koiranne kohdalla!

Äänestä

Lapinkoirat ovat herkempiä näykkimään koska ovat paimenkoiria. Edellisen kirjoittajan teksti oli ihan hyvää asiaa. Näykkimisen ja puremisen kitkeminen on aloitettava heti pennusta. Sinun koirasi tapauksessa vieraitten päälle käyminen ja ylireakointi voi johtua kivusta tai stressistä joka johtuu sairasteluista ja oman ihmisen pois olosta. Myös sokeutuminen saa aikaan sen että oudot ihmiset joita koirasi ei kunnolla näe tuntuvat sen mielestä uhkaavilta ja se haluaa puolustautua. Tutki koiraasi voisiko jokin syy olla käyttäytymisen taustalla. Koiraterapeutti voisi selvittää asian ja antaa neuvoja. Älä luovuta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


myrttiina kirjoitti:

vanhemmillani on 7v lapinkoiranarttu. perusluonteltaan erittäin kiltti,tosin pelännyt vieraita hieman aluksi, ainakin jos vieraat "tekevät itseään tykö" koiralle. yleensä koira on pihalla kytkettynä ollessaan haukkunut tuntemattomia, mutta vieraan lähestyessä mennyt kauemmaksi, eli on pelännyt. kerran on pari-kolme vuotta sitten purrut appiukkoani, joka oli koiralle aivan vieras. koira oli kytkettynä ulko-oven lähellä ja appiukkoni ajoi mieheni kanssa pihaan ja käveli vain kohti. muita tuttuja ei ollut paikalla.appiukkoni pelkää koiria.

toinen kerta pari vuotta sitten :koira oli ihmisten kanssa sisällä.joku tuli yllättäen ulkoeteisestä sisälle siten ettei kukaan ollut kuullut mitään.yht`äkkiä vieras(koira ei ollut koskaan tavannut aikaisemmin henkilöä)oli nenän edessä.koira sai raivarin ja pääsi melkein puremaan, mutta saatiin kiinni ajoissa.

nyt koiralle on tapahtunut valtavasti. koira sairastui diabetekseen kesällä ja oli kuolla,kohtu poistettiin alkusyksystä. koiran "oma ihminen", pikkuveljeni, muutti syksyllä pois kotoa ja nyt koira tuskin näkee omaa ihmistään. lisäksi koira on sokeutunut syksyn aikana. koira on kyllä pirteä ja muuten hyväkuntoinen.

tapahtui viimeviikolla: äitini oli järvenrannassa kävelemässä koiran kanssa, sitonut tämän viereiseen puuhun siksi aikaa kun keräsi mustikan varpuja. lenkkeilijä pariskunta kulki vähän matkan päästä ohi ja rauhoitteluista huolimatta koira meinas käydä väkisin päälle. onneksi oli kiinni.

tapahtui toissapäivänä:koira oli ulkona ulko-oven vieressä vaijerissa . kaupustelijapoika tuli pihaan koira räksytti pahasti ja yritti näykkiä, mutta äitini ehti väliin ja pyysi kaupustelijan sisälle. kaupustelijan lähtiessä äitini oli saattanut kaupustelijan ulos,jutellut ystävällisiä kaupustelijan kanssa ja koira oli hyökännyt ja purrut.
tapahtui eilen:äitini oli ollut koiran kanssa lenkillä ja takaa samaa puolta oli tullut lenkkeilijä. lenkkeilijän ohittaessa koira oli käynyt kiinni.

Mitä koiralle tapahtuu? miten tämän saa loppumaan? mitä asialle on tehtävissä? auttakaa!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu