USKOMATONTA

Viime viikonloppuna oli firman pikkujoulu risteily. Minä, aikuinen sinkkunainen juhlimassa tietysti täysin rinnoin kinkereissä mukana. Laiva oli tupaten täynnä, eikä kavaljeereista tuntunut olevan kenelläkään pulaa. Tapasin miehen jonka lähetin matkoihin useaan otteeseen. Aamuyöstä miehen sinnikkyys palkitiin, en enää torjunutkaan häntä.Päädyimme samaan hyttiin "jatkoille". Koko seuraava päiväkin meni yhdessä, kumpikin välillä poiketen omien firmojemme pakollisissa ohjelmissa. Seuraava yö taas yhdessä.Rakastelut oli ihanan herkkiä,kiihkeitä, hikisiä.... voimakas tunnelataus oli molemmin puolinen. Fyysisesti täydellinen yhteensopivuus. Huulet herkkinä ylenmäärin suutelemisesta.Loppuihan se ihanuus aikanaan. Minä palasin kotiin täysin tyydytettynä ja mies KAKSI viikoa sitten vihityn vaimonsa luo. MIKÄ TEITÄ MIEHIÄ VAIVAA ?
Tiesin miehen olevan naimisissa, ukkomies mikä ukkomies. Mutta jos olisin tiennyt,että liitto oli vasta kaksi viikkoa vanha, olisi kaikesta ihanuudesta huolimatta jäänyt varmasti väliin. Taustoja en kysellyt, syitähän voi olla vaikka minkälaisia.....ja kukapa meistä sen ensimmäisen kiven heittäisi.
356259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

aivan USKOMATONTA. Mitä jos tämän "miehen"
liitto olisi ollut vaikka 2kk tai vaikkapa 2v vanha ?
Olisiko sinulla sitten parenpi omatunto ?

Noo maailmassahan on kaikenlaisia sulan
keräilijöitä ja oman egon kasvattajia.

Hyvää joulua vaan sinulle ja toivottavasti saat
paljon risuja.

Äänestä

Joo-o, mieshän se on taas kaiken syypää. Missä menee minuuttiraja avioliitossa, minkä jälkeen saa pettää. Mies siis olisi saanut petää jos avioliitto olisi ollut vanhempi? Eli sinunkin miehesi saisi pettää kunhan ensin olette olleet yli 2 viikko naimisissa..?

Ja sinä tiesit että mies naimissa? SINÄ olet syyllinen, SINUNLAISTESI vuoksi me miehet lankeamme pettämään, SINUNLAISESI rikkovat avioliittoja. SINUNLAISESI juuri yleensä haukkuvat miehiä pettäjiksi vaikka itse olet juuri se toinen osapuoli joka rikkoo avioliittoja ja murskaa hyviä aviovaimoja.
Toivottasti olet joskus naimissa ja miehesi tapaa SINUNKALTAISESI naisen kun pikkujouluissa...

Äänestä
  • "Ja sinä tiesit että mies naimissa? SINÄ olet syyllinen, SINUNLAISTESI vuoksi me miehet lankeamme pettämään, SINUNLAISESI rikkovat avioliittoja."

    Moraaliasioissa vastuu on sen henkilön, joka omilla teoillaan rikkoo. Jokainen vastaa omista sitoumuksistaan. "Sinkkunainen" on vapaa ihminen eikä hän ole tilivelvollinen kenellekään eikä hän ole tapauksessa rikkonut kenenkään luottamusta.

    Kyllä siellä alttarilla lupauksia ovat tehneet aviopuolisot eikä siihen sopimukseen voi muita velvoittaa. Ainoa syyllinen pettämiseen on siis aviomies eikä kukaan muu.

    Siis aivan käsittämätöntä vastuun väärinymmärtämistä ja suorastaan sairasta katkeruutta vapaata ihmistä kohtaan. Hävetkää!!

    Äänestä

  • Höpö kirjoitti:

    "Ja sinä tiesit että mies naimissa? SINÄ olet syyllinen, SINUNLAISTESI vuoksi me miehet lankeamme pettämään, SINUNLAISESI rikkovat avioliittoja."

    Moraaliasioissa vastuu on sen henkilön, joka omilla teoillaan rikkoo. Jokainen vastaa omista sitoumuksistaan. "Sinkkunainen" on vapaa ihminen eikä hän ole tilivelvollinen kenellekään eikä hän ole tapauksessa rikkonut kenenkään luottamusta.

    Kyllä siellä alttarilla lupauksia ovat tehneet aviopuolisot eikä siihen sopimukseen voi muita velvoittaa. Ainoa syyllinen pettämiseen on siis aviomies eikä kukaan muu.

    Siis aivan käsittämätöntä vastuun väärinymmärtämistä ja suorastaan sairasta katkeruutta vapaata ihmistä kohtaan. Hävetkää!!

    Vastuuasiasta olen täysin samaa mieltä. Vain miehellä on vastuu! Hänethän oli jo torjuttukin useita kertoja...

    Ihmetyttää vain tämä "nykyajan" uskollisuuden käsite. Mitä järkeä on mennä naimisiin jos ei kuitenkaan pysty pysymään uskollisena?

    Äänestä

En heittäisi pelkästään ensimmäistä kiveä, vaan myös monta sen perään.

"MIKÄ MIEHIÄ VAIVAA?" Kysyy hän viattomasti kun on juuri jakanut tavaraa hikisessä hytissä... Eikä mies ollutkaan ollut vuotta naimisssa. Mikä pettymys varmaan!

Yritä elää itsesi kanssa, vaikkei se takuulla helppoa olekaan...

Äänestä

En puolustele miehiä, mutta ehkä luonto tekee tehtävänsä. Miehen asia on tehdä aloite, mutta naisen asia on tehdä valinta. AINA VOI SANOA "EI".
Mieti tulevaisuuttasi. What goes around, comes around.
Toivottavasti samankaltainen tapaus ei osu tulevan miehesi kohdalle.

Äänestä

Hyvää joulua sinkkunainen, olisin minäkin saattanut antaa vaikka olisin tiennyt miehen olevan naimissa. Jollei mies osaa pitää housujansa jalassa tuossa vaiheessa avioliittoa niin tuskin jatkossakaan eikä se missään nimessä ole kenenkään naisen vika, haloo, vai onko miehet muka munansa vietävissä olevia aivottomia olioita jotka ei pysty kieltäytymään seksistä vieraan kanssa ja syy on aina siinä naisessa joka viettelee mies parkaa. Hyi teitä naisia jotka solvaatte sinkkunaista hänen tekemisistään ja teidän mielestänne tässä miehessä ei ole mitään vikaa, haloo mitä solidaarisuutta toisia naisia kohtaan.

Äänestä
  • Tampio!! =))
    Mietihän vähän kuka/ketkä teki mitä ja kuka syytti alunperin ketäkin!

    Äänestä

  • Ei kyse ole solidaarisuudesta. En ole koskaan
    naisen puolella sentakia, että itse olen nainen. En vaan kertakaikkiaan ymmärrä miehiä ollenkaan, sentakia henkilökohtaisesti otan kantaa naisena naisen tekemisiin. Pystyn ajattelemaan ja katsomaan asioita vain ja pelkästään NAISENA.
    Minusta kirjoittajalle olisi ollut mainio tilaisuus näyttää sellaiselle miehelle sen paikka, mutta sanotakoon nyt, että munasi!
    Ja vielä: missä nyt ns solidaarisuus sen miehen naista kohtaan?

    Äänestä

Mikäs minä olen tekemisiäni häpeämään.Ei kolkuttele omatunto.En ole pettänyt kenenkään luottamusta. En ole rikkomassa kenekään liittoa, enkä edes jatkaisi minkäänlaista teerenpeliä "ns. siviilielämässä". Avioliiton kestoaika ilmeni vasta erotessamme. Ei tullut sitten katsottua miehen sormuksen sisältä olisiko siellä lukenut mahdollinen hääpäivä.
Tottahan se on, ei liiton pituus tee asiasta yhtään sen sallitavampaa. Kaksi viikkoa tai kaksikymmentä vuotta, pettämistä kummassakin tapauksessa. Mutta niin kuin sanoin, olisin jättänyt väliin, jos asia olisi tullut aikaisemmin ilmi.... sanotaan nyt vaikka jonkun iloksi solidaarisuudesta tuntematonta vaimoa kohtaa.

Kyllähän meille vapaana olevillekin seksi maistuu, siinä missä varatuillekin.
Valitettavasti näyttää siltä, että ukkomiehet ovat kuin herhiläiset ja ensimmäisten joukossa iskemässä itselleen seuraa. Kaikki ne miehet eivät pidä edes sormusta tai valehtelevat suoraan olevansa vapaita. Se on vaan kummallista, että aina nainen syyllistetään miehen viekoittelusta? Ukkomiestä ei tarvitse viekoitella millään tavalla, se kyllä tuo itsensä tykö keinolla millä hyvänsä.
Varmasti jokainen normaali, vapaa aikuinen nainen haluaisi löytää itselleen vapaan kumppanin, mutta miksi ei söisi niitä mansikoita matkalla, jos niitä kerran tarjotaan. Ja samoin tekisi moni mieskin.
Kaikkien naimisissa olevien ihmisten onneksi, iso osa meistä kunnioittaa avioliittoaan ja arvostaa siippansa. Jos asiat ovat kotona kunnossa, voi ylpeästi sanoa olevansa naimisissa, ei tarvitse hakea ulkopuolista lohtua minkään asian suhteen.
Että silleen... hyvää joulua kaikille. Pitäkää puolisoitanne hyvänä.

Äänestä
  • Täällä sinä vain haukut miehiä vaikka itse olet aivan yhtä syyllinen. Oletko ihan selvinpäin siellä?
    Ongelma taitaa olla nyt siinä kun mies ei suostu jättämään vaimoaan ja lupaamaan sinulle kuuta taivaalta. Siitä katkeruus miehelle

    Jos naimissaoloajalla ei ole väliä, eli yhtä tuomittavaa aina, niin miksi itket täällä???

    Kun nyt sitten itse olet samalainen pettäjä kuin nuo "miesherhiläiset" niin mitä itket täällä ja syytä miehiä???

    "Mikäs minä olen tekemisiäni häpeämään.Ei kolkuttele omatunto"
    -no mitä v..tua täällä itket ja valitat?? Mene jatkamaan puuhastelujasi seuraavan kanssa..

    "Ukkomiestä ei tarvitse viekoitella millään tavalla, se kyllä tuo itsensä tykö keinolla millä hyvänsä."
    -varmasti kun levittelet vain jalkojasi...

    "..miksi ei söisi niitä mansikoita matkalla, jos niitä kerran tarjotaan."
    -syö syö, mutta älä sitten tänne tule itkemään ja valittamaan.

    Äänestä

  • Kyllästynyt juttuihisi kirjoitti:

    Täällä sinä vain haukut miehiä vaikka itse olet aivan yhtä syyllinen. Oletko ihan selvinpäin siellä?

    >Täällä sinä vain haukut miehiä vaikka itse olet aivan yhtä syyllinen.<

    Näin miehenä totean, että olihan kirjoittajalla aihetta haukkua tätä miestä. Itse hän ei ole pettänyt kenenkään luottamusta eikä siten tehnyt mitään väärää. Uskoton oli vain se ukkomies. Turhaa ja väärin tässä on asiasta kirjoittanutta naista syyllistää. Vapaa nainen.

    Mitään katkeruutta en kirjoituksesta löytänyt, hänähän oli tyytyväinen nautinnollisiin öihin.

    Hyvä niin!

    Äänestä

  • Hyvä hyvä sinkkunainen. Olen ikuinen petturimies ja tulen sitä olemaankin. On se niin helvetin mukavaa naiskennella muidenkin naisten kanssa vaihteeksi, oli ne sitten sinkkuja tai ei.
    Turha täällä on myös ketään opettaa. Jokainen itse tietää mitä tekee ja kantaa seurauksetkin. Eikös niin? Jospa tapaisin sut sinkkunainen, niin naitaisiin mekin, että....

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Hyvä hyvä sinkkunainen. Olen ikuinen petturimies ja tulen sitä olemaankin. On se niin helvetin mukavaa naiskennella muidenkin naisten kanssa vaihteeksi, oli ne sitten sinkkuja tai ei.
    Turha täällä on myös ketään opettaa. Jokainen itse tietää mitä tekee ja kantaa seurauksetkin. Eikös niin? Jospa tapaisin sut sinkkunainen, niin naitaisiin mekin, että....

    halpa makkara

    Äänestä

  • Kyllästynyt juttuihisi kirjoitti:

    Täällä sinä vain haukut miehiä vaikka itse olet aivan yhtä syyllinen. Oletko ihan selvinpäin siellä?
    Ongelma taitaa olla nyt siinä kun mies ei suostu jättämään vaimoaan ja lupaamaan sinulle kuuta taivaalta. Siitä katkeruus miehelle

    Jos naimissaoloajalla ei ole väliä, eli yhtä tuomittavaa aina, niin miksi itket täällä???

    Kun nyt sitten itse olet samalainen pettäjä kuin nuo "miesherhiläiset" niin mitä itket täällä ja syytä miehiä???

    "Mikäs minä olen tekemisiäni häpeämään.Ei kolkuttele omatunto"
    -no mitä v..tua täällä itket ja valitat?? Mene jatkamaan puuhastelujasi seuraavan kanssa..

    "Ukkomiestä ei tarvitse viekoitella millään tavalla, se kyllä tuo itsensä tykö keinolla millä hyvänsä."
    -varmasti kun levittelet vain jalkojasi...

    "..miksi ei söisi niitä mansikoita matkalla, jos niitä kerran tarjotaan."
    -syö syö, mutta älä sitten tänne tule itkemään ja valittamaan.

    Niin, olen siis mielestäsi samanlainen pettäjä kuin tuo pikkujoulumies. Kerros mulle ketä mä sitten petin?

    Äänestä

  • Höpö kirjoitti:

    >Täällä sinä vain haukut miehiä vaikka itse olet aivan yhtä syyllinen.<

    Näin miehenä totean, että olihan kirjoittajalla aihetta haukkua tätä miestä. Itse hän ei ole pettänyt kenenkään luottamusta eikä siten tehnyt mitään väärää. Uskoton oli vain se ukkomies. Turhaa ja väärin tässä on asiasta kirjoittanutta naista syyllistää. Vapaa nainen.

    Mitään katkeruutta en kirjoituksesta löytänyt, hänähän oli tyytyväinen nautinnollisiin öihin.

    Hyvä niin!

    Älä nuole naisen persettä. Hänhän tiesi miehen olevan naimisissa, mutta oli muka järkyttynyt kun selvisi että hän ollut vain 2 kk naimissa. Ihan kuin ajalla olisi merkitystä?

    Äänestä

  • Totuus kirjoitti:

    Älä nuole naisen persettä. Hänhän tiesi miehen olevan naimisissa, mutta oli muka järkyttynyt kun selvisi että hän ollut vain 2 kk naimissa. Ihan kuin ajalla olisi merkitystä?

    Ja höpöhöpö. Jokainen vastaa omista tekemisistään. Nykymaailmassa on kummallinen tapa vierittää vastuuta ties kenelle. Äijä oli naimisissa ja HÄN rikkoi aviolupauksensa. Ei siinä voi syytellä muita.

    Sillä, että seksikumppani tiesi avioliitosta on täysin merkityksen asia!

    Ja sama pätee "nuolemiseen". Se kuuluu yksin minulle. Sinulla ei ole tekemisiini sananvaltaa.

    >Sillä, että seksikumppani tiesi avioliitosta on täysin merkityksen asia!<

    Se, että seksikumppani tiesi avioliitosta, on täysin merkityksetön asia!

    Äänestä

  • Höpö kirjoitti:

    >Sillä, että seksikumppani tiesi avioliitosta on täysin merkityksen asia!<

    Se, että seksikumppani tiesi avioliitosta, on täysin merkityksetön asia!

    Ei, jos nainen on se joka itkee ja märisee. Eihän mies olekaan valittanut.
    Nainen tiesi mihin ryhtyi, älköön nyt valittako. Tämä on taas tätä sinunlaisten "miehet ovat aina syyllisiä, naiset aina täysin viettomia kaikkeen" Säälittäviä naisia.

    Äänestä

  • Höpö kirjoitti:

    Ja höpöhöpö. Jokainen vastaa omista tekemisistään. Nykymaailmassa on kummallinen tapa vierittää vastuuta ties kenelle. Äijä oli naimisissa ja HÄN rikkoi aviolupauksensa. Ei siinä voi syytellä muita.

    Sillä, että seksikumppani tiesi avioliitosta on täysin merkityksen asia!

    Ja sama pätee "nuolemiseen". Se kuuluu yksin minulle. Sinulla ei ole tekemisiini sananvaltaa.

    Oikea Höpöhöpö setätäti siellä... hame päälle tuollaiselle..

    =)

    Äänestä

  • Totuus kirjoitti:

    Ei, jos nainen on se joka itkee ja märisee. Eihän mies olekaan valittanut.
    Nainen tiesi mihin ryhtyi, älköön nyt valittako. Tämä on taas tätä sinunlaisten "miehet ovat aina syyllisiä, naiset aina täysin viettomia kaikkeen" Säälittäviä naisia.

    >Nainen tiesi mihin ryhtyi, älköön nyt valittako. Tämä on taas tätä sinunlaisten "miehet ovat aina syyllisiä, naiset aina täysin viettomia kaikkeen" <

    No eipä tietenkään miehet ole aina syyllisiä. Älä nyt hassuja puhu!

    Tapauksen moraalin kannalta on ihan sama, vaikka naimisissa oleva osapuoli olisi ollut nainen ja hänen yhden illan kumppaninsa vapaa mies. Tällöin syyllinen olisi nainen.

    Ilman avioliittositoumusta ei tällaisessa tilanteessa yksinkertaisesti voi loukata toista ihmistä. Eri asia olisi, jos petetty aviopuoliso olisi hyvä ystävä tai vastaava. Silloin voisi ajatella, että pettäjän seksikumppani pettäisi itse ystävyyden antaman luottamuksen. Nyt kuitenkin nainen oli vapaa eikä hänellä ollut muuta siteitä kehenkään.

    Taas puhut ihan eri asiasta... unohda koko juttu.

    Äänestä

  • Nyt napsahti asian ytimeen..olet kyllä viimosen päälle oikeassa noiden ukkomiesten suhteen, sormus vaan taskuun ja eikun panolle, jos nyt edes kehtaavat heitää, nykyajan ukkomiehet on tosi röyhkeitä, ei mitään moraalia, minusta niitä joutaakin käyttää hyväkseen pedin puolella ja jopa muuallakin, aika vittumaista ois ukolle jos napsauttas herbeksen sille...hih...sii´näpä selittelis akalleen ;)sama pätee myös varatuihin akkkoihin...samalaisia neki on heti vaan jalat levälleen kun ukko häippäsee ei sen moraallisimpia otuksia nekää oo..minkä taatta ne yleesä menekää naimisiin? ei jaksa tajua...kai se o ihanaa liitossa pettäää jotenki se on hienoa sut retostella että paninpa prk...parempi pysyy sinkkuna ja naida näitä ukkomiehii senkun kerkii;)

    Äänestä

  • Totuus kirjoitti:

    Älä nuole naisen persettä. Hänhän tiesi miehen olevan naimisissa, mutta oli muka järkyttynyt kun selvisi että hän ollut vain 2 kk naimissa. Ihan kuin ajalla olisi merkitystä?

    lipitä lientä liha on kallista ja ukkomiehii joutaakin panna...vidduakos on niin idareita..

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Nyt napsahti asian ytimeen..olet kyllä viimosen päälle oikeassa noiden ukkomiesten suhteen, sormus vaan taskuun ja eikun panolle, jos nyt edes kehtaavat heitää, nykyajan ukkomiehet on tosi röyhkeitä, ei mitään moraalia, minusta niitä joutaakin käyttää hyväkseen pedin puolella ja jopa muuallakin, aika vittumaista ois ukolle jos napsauttas herbeksen sille...hih...sii´näpä selittelis akalleen ;)sama pätee myös varatuihin akkkoihin...samalaisia neki on heti vaan jalat levälleen kun ukko häippäsee ei sen moraallisimpia otuksia nekää oo..minkä taatta ne yleesä menekää naimisiin? ei jaksa tajua...kai se o ihanaa liitossa pettäää jotenki se on hienoa sut retostella että paninpa prk...parempi pysyy sinkkuna ja naida näitä ukkomiehii senkun kerkii;)

    Ne ukkomiehet kun vaan eivät ole kiinnostuneita teistä 3 kympin kriisissä olevista muijista :(

    Tarjolla kun on 2 kymppistä tiukkaa herkkuakin ;p

    Äänestä

Just joo...olen huomannut, että miehet joilla vaimo tai tyttöystävä ovat kaikista innokkaimpia ja/tai suorapuheisia...mietin, että kuinka moni nainen voi kuvitella että juuri hänen mies...mutta kyllä vaan. Olkaa naiset tarkempia...sillä sitten löytyy vielä naisia jotka suostuu tuosta noin vaan. Ihmettelen kuinka viitsit täällä ilmoitella tekojasi ja miksi ilmoittelet...ei ihan järkevää. Vai toivotko, että tämän miehen vaimo lukee ja tunnistaa miehensä olleen kanssasi.

Äänestä
  • Voi hitsi!
    Eiköhän jokainen kanna oman taakkansa?! Jos pettää tietoisesti lähimmäistään, kannattaa tutkistella omien korviensa väliä.
    PS. Olisipa meillä kaikilla se lähimmäinen!

    Äänestä

"MIKÄ TEITÄ MIEHIÄ VAIVAA?" Älä yleistä.
Ja eikö se sama, kuinka kauan ovat olleet yhdessä?
Se että suostuit tietoisena toisen liitosta, "rikoskumppaniksi"ole se pääasia.

Äänestä
  • Ja mikä olikaan naisen "rikos"?

    Aviomiehen tavaran luvaton käyttöönottoko?

    *nauraa*

    Äänestä

Itse olen yleisesti sitä mieltä että on aivan sama kenen kanssa hommailee, on sinkku tai naimisissa. Olen havainnut että itseni kohdalla on tapahtunut moista että sexin harrastus on seurustelussa olenneisesti vähentynyt jopa vain 3-4kertaa viikossa, joten eipä paljoa ole noi vakituiset misut kiinnostanut. Olen kuullut naisystäviltäni(sinkkuja) samoja kommentteja. En yleensäkään ole tähän ikään vielä oppinutymmärtämään koko aikansa elänyttä avioliitto shittiä, toisilla taas ei mikään muu ole mielessäkään kuin naimisiin pääsy. Sama kun ihmiset kysyy miksi mulla ei ole lapsia(oon 34), mua ei vaan kiinnosta niin miksi niitä pitäisi olla. Tulen erinomaisesti kyllä frendien lapsien kanssa toimeen, joten asia ei liity siihen etten pitäisi lapsista. Heistäkin iso osa on tietoisesti yksinhuoltajia. Joten naimisissa tai ei, mua ei ainakaan kiinnosta vähempää moinen jos tilanne on intohimoinen.

Äänestä
  • elämä jos pitää pärjätä noin vähällä seksillä:)
    Moni valittaa seksinpuutetta suhteessa ja sitten kun on sinkkuna ei saa senkään vertaa!! Ja niinhän se on että kun ei ole paljon muuta
    ajateltavaa ja sisältöä elämässä niin seksi
    nousee ajatuksissa ykkösasiaksi ja sen saa näin sinkkunaisena kyllä huomata kun kaikki tyhjäpäät
    seksinnälkäiset kaverit ovat joka kulmassa
    tarjoamassa. Lohdutukseksi voin sanoa että en ole kuullut kovin monen kuolleen seksinnälkään,
    muuhun nälkään kylläkin ympäri maailmaa.

    Äänestä

... jalkojen välissä siihen malliin et pitää saada niin mikäs siinä! Hyvä että tavaraa annat, ei se käytössä pilaannu!

Äänestä

Mun mielestä tuollainen käytös ei ole mitenkään epänormaalia. Pitkässä suhteessa homma tasaantuu ja kaipaa kiihkeitä hetkiä elämäänsä. Ja luonto on luonut miehen lisääntymään!
Samoin naisen. Liitto voi olla oikein hyvä vaikka toinen tai molemmat kävisivät vieraissa. Kunhan se vaan pysyy salassa eikä näy normaalissa perhe-elämässä. Se on eri juttu jos järjestelee tahallaan jokapäiväisesti juttuja et voi käydä vieraissa.
Itse olen kokenut että satunnaiset suhteet vaan piristävät omaakin liittoa. Ja ei mua haittaa vaikka vaimokin kävisi joskus salaa jossain, jos se ei tunnu kotona. Mut jos ei pysty hommaa pitämään hallussa, silloin on parempi pysyä kiltisti kotona.

Muistakaa me ihmiset oomme niin erilaisia. Ja mailman synneistä vieraissa käyminen tuskin pahin!

Äänestä
  • Totuus alkaa hiljaa meille muodostua. Ei ihmisiä ole luotu mihinkään parisuhteeseen. Koko elämän kestävä parisuhde on luonnon ja evoluution vastainen. Ihmisen pitää elää luontonsa mukaan silloin kun panettaa, pitää se tehdä, ei alkaa tekemään siitä filosofiaa, kirkon ja sen tuoman kasvatuksen ja moraaliopin mukaan.

    Äänestä

sua risoo???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinkkunainen kirjoitti:

Viime viikonloppuna oli firman pikkujoulu risteily. Minä, aikuinen sinkkunainen juhlimassa tietysti täysin rinnoin kinkereissä mukana. Laiva oli tupaten täynnä, eikä kavaljeereista tuntunut olevan kenelläkään pulaa. Tapasin miehen jonka lähetin matkoihin useaan otteeseen. Aamuyöstä miehen sinnikkyys palkitiin, en enää torjunutkaan häntä.Päädyimme samaan hyttiin "jatkoille". Koko seuraava päiväkin meni yhdessä, kumpikin välillä poiketen omien firmojemme pakollisissa ohjelmissa. Seuraava yö taas yhdessä.Rakastelut oli ihanan herkkiä,kiihkeitä, hikisiä.... voimakas tunnelataus oli molemmin puolinen. Fyysisesti täydellinen yhteensopivuus. Huulet herkkinä ylenmäärin suutelemisesta.Loppuihan se ihanuus aikanaan. Minä palasin kotiin täysin tyydytettynä ja mies KAKSI viikoa sitten vihityn vaimonsa luo. MIKÄ TEITÄ MIEHIÄ VAIVAA ?
Tiesin miehen olevan naimisissa, ukkomies mikä ukkomies. Mutta jos olisin tiennyt,että liitto oli vasta kaksi viikkoa vanha, olisi kaikesta ihanuudesta huolimatta jäänyt varmasti väliin. Taustoja en kysellyt, syitähän voi olla vaikka minkälaisia.....ja kukapa meistä sen ensimmäisen kiven heittäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu