Saanko työmarkkinatukea?

Lopetin ammattikoulun kesken.

"18-24 –vuotiaalla on oikeus työmarkkinatukeen myös työttömyyden ajalta edellyttäen, että hän ei ole kieltäytynyt, eronnut tai erotettu työstä , koulutuksesta tai eräistä työvoimapoliittisista toimenpiteistä."

Mää oon siis eronnu itse.

"Ammattikouluttamattomalle maksetaan työmarkkinatukea vasta 5 kk:n odotusajan jälkeen."

Nyt ihmettelen voinko saada työmarkkinatukea, jos menen työkkäriin, koska niiten sivuilla sanottiin että on oltava eka 5 kk työttömänä?

En oo ollu ikinä töissä, enkä työnhakijana.

"Vaikka työmarkkinatukioikeus olisikin menetetty siitä syystä, että em. ehdot eivät täyty, henkilö on oikeutettu työmarkkinatukeen esimerkiksi työvoimakoulutuksen tai työharjoittelun ajalta."

Siis jos menisin ny heti työharjotteluun ni sit voisin saada sitä työmarkkinatukee?

"Työmarkkinatukioikeuden voi saada takaisin, kun on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työharjoittelussa, työkokeilussa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa yhteensä viisi kuukautta"

Eli jos oon yli 5 kk työharjottelussa niin saan työmarkkinatukioikeuden takas?

Mut saanko sitä sitten vaan jos haen johonkin kouluun?

"Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa."


http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/01_tyottomyysturva/01_edellytykset/03_tmtuki_alle_25-v/index.jsp
81009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koska olet alle 25-v ja ammattikouluttamaton ja olet keskeyttänyt koulun, niin sinulle annetaan heti alkajaisiksi 5 kk:n rangaistustyössäoloehto.

Tuo rangaistus ei mene kumoon kuin olemalla töissä tai menemällä koulutukseen tai johonkin työkkärin toimenpiteeseen vähintään 5 kk:ksi. Muutoin rangaistustyössäoloehto kestää aina siihen asti, kunnes täytät 25-v, koska tuo rangaistus koskee nimeomaan alle 25-vuotiaita. Muiden saman rangaistuksen saaneiden tilanne on toinen.

Sen jälkeen, koska olet tulossa ensimmäistä kertaa työmarkkinoille, niin tuon rangaistustyössäoloehdon perään tulee 5 kk:n odotusaika, mikä alkaa vasta, kun rangaistustyössäoloehto on lusittu tavalla taikka toisella.

Sen jälkeen tulee sitten viikon omavastuuaika.

Vasta sitten, jos et kieltäydy mistään, mitä työkkäri sinun varallesi keksiikään ja haet jokaisessa yhteishaussa riittävän moneen koulutukseen, alat saada työmarkkinatukea.

Jos kuitenkin menet johonkin työkkärin toimenpiteeseen, kuten esim. ilmaistyöhön, niin saat rangaistustyössäoloehdosta ja odotusajasta huolimatta työmarkkinatuen. Koska olet alle 20-v, niin et taida saada ylläpitokorvausta.

Äänestä

  • Eli siis mun tarvii oottaa 10 kk ja 1 vk ennen kun voin saada sitä tukee?

    Paitsi jos meen työharjotteluun?

    Kauan voin olla työharjottelussa?

    "Työmarkkinatukea voidaan maksaa työharjoittelijalle harjoittelun enimmäiskeston
    eli enintään 12 kuukauden ajalta. Erityisestä syystä, esimerkiksi työmarkkinoilta syrjäytymisen
    ehkäisemiseksi, työharjoittelusopimusten yhteenlaskettu kesto voi olla enintään 18
    kuukautta."

    12 kk? Tai max. 18?

    No kuluuko tää mun 10 kk:n karenssi sit tolla aikaa pois siis jos oon yli 10 kk työharjottelussa?

    Äänestä

  • 10 kk ja 1 vk päästä? kirjoitti:

    Eli siis mun tarvii oottaa 10 kk ja 1 vk ennen kun voin saada sitä tukee?

    Paitsi jos meen työharjotteluun?

    Kauan voin olla työharjottelussa?

    "Työmarkkinatukea voidaan maksaa työharjoittelijalle harjoittelun enimmäiskeston
    eli enintään 12 kuukauden ajalta. Erityisestä syystä, esimerkiksi työmarkkinoilta syrjäytymisen
    ehkäisemiseksi, työharjoittelusopimusten yhteenlaskettu kesto voi olla enintään 18
    kuukautta."

    12 kk? Tai max. 18?

    No kuluuko tää mun 10 kk:n karenssi sit tolla aikaa pois siis jos oon yli 10 kk työharjottelussa?

    ''Eli siis mun tarvii oottaa 10 kk ja 1 vk ennen kun voin saada sitä tukee?''

    Tuo on minimiaika. Edellyttä, että olet saanut pois 5 kk:n rangaistustyössäoloehdon. Ja sehän ei kulu muuten kuin olemalla työssä tai työkkärin toimenpiteessä tai koulutuksessa. Odotusaika kuluu ajan kulumisen myötä, jos on työkkärin kirjoilla.

    ''Kauan voin olla työharjottelussa?''

    Useimmiten kai noihin työharjoittelujuttuihin tehdään 6 kk:n sopimus, mutta sehän riittää rangaistustyössäoloehdon pois saamiseksi.

    ''No kuluuko tää mun 10 kk:n karenssi sit tolla aikaa pois siis jos oon yli 10 kk työharjottelussa?''

    Minimissään riittää 5 kk työharjoittelua ja loppuaika olemista, mutta huomaa, että et voi oma-aloitteisesti keskeyttää työkkärin juttuja tai ylipäänsä mitään tai tulee uusi rangaistustyössäoloehto. Mutta jos työmarkkinatukea haluat koko 10 kk:lta, niin se edellyttää, että olet työkkäri työharjoittelussa tai muussa työkkärin toimenpiteessä em. ajan.

    Äänestä

....hel***ti, EIKÖ TEISTÄ KUMPIKAAN TAJUA MISTÄ TE OIKEIN PUHUTTE ????


Tuollainen kohteluhan on aivan käsittämätöntä mielivaltaa; orjatöitä, siis työtä ilman palkkaa, että saisi edes sentin ropoa ???!!!???

TÄHÄNKÖ TÄSSÄ ON MENTY, ETTÄ TUO ON JO NIIN NORMAALIA, ETTEI EDES YHTÄÄN ASIA IHMETYTÄ ???

Äänestä
  • Missä olet piileskellyt, kun tuo sinulle tuollainen uutinen on?

    Orjatyöhän on ollut todellisuutta Suomessa aina orjatyölain säätämisestä lähtien eli vuoden 2006 alusta. Sitä ennenkin kyllä oli jo vuodesta 2002 voimassa laki kuntouttavasta työtoiminnasta, mutta se on hyvin rajallinen laki tuohon vuoden 2006 lakiin verrattuna.

    Tuossapa runsas vuosi sitten yhteisesti keskustelupalstalla laadittu kirjoitus:

    SUOMEN VALTION TYÖTTÖMIIN KOHDISTAMAT TOIMENPITEET

    Nykyiset työttömiin kohdistetut toimenpiteet Suomessa on syytä saattaa yleisesti tietoon ja arvioitaviksi.

    Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutos lakiin julkisesta työvoimapalvelusta. Työttömyysturvan vastikkeellisuutta lisättiin siten, että työmarkkinatoimenpiteestä

    -kieltäytymisestä
    -eroamisesta
    -omasta syystä aiheutuneesta erottamisesta tai siitä, että
    -omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työmarkkinatoimenpide toteudu

    seuraa rangaistus.


    LAINMUUTOKSEN SEURAUKSET

    Seurauksena on ollut työttömien käyttö palkattomana työvoimana vailla oikeutta valita työtään. Toiminta täyttää ILO:n pakkotyömääritelmän ja rikkoo YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja, EU:n perusoikeuskirjaa, TSS-sopimusta sekä Suomen perustuslakia.


    TOIMINNAN ESITTELY

    Työmarkkinatoimenpiteen nimessä työtön voidaan määrätä mihin tahansa työhön, johon hänen katsotaan pystyvän.

    Työstä ei makseta palkkaa, koska sitä virallisesti kutsutaan joko kuntoutukseksi, valmennukseksi, työssäoppimiseksi tai harjoitteluksi. Kyseessä on kuitenkin aivan normaali, aito ja työllistäjälle tulosta tuottava työskentely.

    Työttömien käyttö on laaja-alaista: työmarkkinatoimenpiteiden nimissä ihmiset joutuvat toimimaan vaikkapa palkattomina tiskaajina, pakkaajina, hoitajina, huolto- ja kuljetustyöntekijöinä, toimistotyöntekijöinä... tai sitten, kuten myös on kerrottu, luovuttamaan markkinahinnaltaan hyvinkin suurien summien projektit ”harjoittelutyönä” työnantajiensa käyttöön ja hyödynnettäväksi.

    Suomessa on nyt vallalla tilanne, jossa aivan samasta työstä, josta yhdelle maksetaan lainmukaista palkkaa, maksetaan toiselle työmarkkinatukea (noin 400 euroa/kk) ja sen päälle ehkä harkinnanvaraista kulukorvausta (8 euroa/työpäivä) eli noin 172 euroa kuussa. Nämä ovat nettosummia. Bruttokeskipalkka Suomessa on noin 2 600 euroa.

    Toimenpiteiden kohteena olevalla ei ole irtisanomissuojaa, käytännön mahdollisuutta irtisanoutua eikä eläke-, loma- tai muitakaan normaalin työelämän oikeuksia. Ay-liike ei puutu asioihin mitenkään, koska kyseessä ei ole virallinen työ eikä työntekijällä ole varaa tai mahdollisuuttakaan maksaa ay-maksuja. Varsinaista valvovaa elintä ei ole.

    Eräs tapa on järjestää kurssi, johon kuuluu kuukausien työharjoittelu. Kurssi määrätään, sille on pakko hakeutua rangaistuksen uhalla, sen ei tarvitse olla millään tavalla ammattiin tai työhön valmentava eikä työttömän mielipidettä kysytä missään vaiheessa.


    RANGAISTUS TOIMEENPITEESTÄ KIELTÄYTYMISESTÄ

    Mikäli työtön kieltäytyy tai eroaa hänelle määrätystä toimenpiteestä, hänen työmarkkinatukensa lakkautetaan. Lakkautus voi olla määräaikainen tai voimassa siihen asti, kunnes hän suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä. Näin tapahtuu myös, jos työnantaja erottaa hänet kertoen erottamisen johtuvan tekijän omasta syystä.

    Tällöin henkilö joutuu hakemaan sosiaaliavustusta. Koska kyseessä on viimesijainen etuus, toimeentulotuen saamisen ehdoksi voidaan asettaa – aivan välttämättömintä lukuunottamatta – kaiken omaisuuden realisointi ja ”syönti”.

    Rangaistuksena toimenpiteistä kieltäytymisestä minimitoimeentulotukea myös lasketaan – silloin kun sellainen myönnetään – ensimmäisestä kieltäytymisestä 20% ja toisesta 40%. Sosiaalitoimen antamien lukujen mukaan tämä tarkoittaa, että henkilölle jää asumiskustannusten jälkeen elämiseen enintään 311,50 (vähennys 20%) tai 233,62 (vähennys 40%) euroa kuukaudessa.

    Paitsi, että ihmisarvoinen elämä tällaisilla summilla Suomen kaltaisessa vauraassa ja kalliissa maassa on mahdotonta, näidenkin summien maksatuksessa viivytellään tai niihin kohdistetaan jopa lisää perusteettomia leikkauksia. Toimeentulotukilaissa kuitenkin sanotaan: "alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien."

    Mediassa on moneen kertaan kerrottu, että sosiaaliasiamiehiä on voimakkaasti painostettu olemaan kertomatta ihmisille näiden lakisääteisistä oikeuksista. On esiintynyt myös raporttien vääristelyä.

    Sosiaalitoimen käytäntöihin on jouduttu puuttumaan myös Suomen oikeusjärjestelmän kautta. Eduskunnan oikeusasiamies on sanonut omana kantanaan, että jatkuva sosiaalitukien tietoinen alibudjetointi rikkoo perustuslakia. Oikeusjärjestelmä on joutunut puuttumaan sosiaalitukien maksatuksen käytäntöihin, joissa henkilön tuloja ja menoja käsitellään virastoissa omavaltaisesti hakijan tappioksi.

    Tästä huolimatta niin sosiaalitoimi kuin työvoimatoimistotkin käyttävät usein päätöksissään mielivaltaa. Tämän mahdollistaa päätöksentekomenettely, joka käytännössä poistaa työttömän oikeusturvan.


    MUUTOKSENHAKUMAHDOLLISUUDET

    Kun työtön katsotaan tottelemattomaksi, johtui tämä sitten työttömän kieltäytymisestä, työllistäjän lausunnosta tai vaikkapa virheestä tiedonkulussa, työvoimatoimiston virkailija lähettää välittömästi katkaisulausunnon työttömyyskorvauksen maksajalle ja siirtää asian työvoimatoimiston omalle työvoimatoimikunnalle. Toimikunta vaatii työttömältä selvityksen asiasta määräajassa.

    Työvoimatoimikunnan käsittelyaika kestää useita viikkoja. Tänä aikana työttömän kaikki tuet on katkaistu, eikä hän saa tuloa edes katkaisulausuntoa edeltäneiltä päiviltä.

    Työvoimatoimikunta evää lähes poikkeuksetta sille ratkaistavaksi siirretyissä asioissa, työttömän antamasta selvityksestä huolimatta, työttömyyskorvauksen joko määräajaksi tai sitten siihen asti, kunnes työtön suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä.

    Vasta työvoimatoimikunnan lausunnon jälkeen sosiaalitoimi yleensä ratkaisee toimeentulotukihakemuksen, joten toimeentulotukiasian käsittely voi viedä viikkoja.

    Työvoimatoimikunnan lausunnon saatuaan työtön ei voi suoraan alkaa ajaa muutoksenhaun kautta asiaansa, vaan hänen täytyy vielä odottaa hylkäävää päätöstä työttömyyskorvauksen maksajalta, mikä voi jälleen viedä viikkoja. Vasta tämän jälkeen avautuu mahdollisuus valittaa työvoimatoimikunnan päätöksestä.

    Työvoimatoimikunnan päätöksestä valittaminen on siis tehty mahdollisimman hankalaksi, monimutkaiseksi ja aikaavieväksi. Valittaminen on myös yleensä tuloksetonta.

    Ahtaalle ajettu, väsynyt, lannistettu sekä rahaton työtön on kuitenkin tilanteessa, jossa henkiset ja fyysiset voimavarat enää aniharvoin antavat myöten lähteä ajamaan asiaa eteenpäin – silloinkaan, kun hänen kykynsä, tietämyksensä ja taitonsa tähän riittäisivät. Jos hän jaksaa, muutoksenhakuprosessin kokonaispituus on vähintään 1,5 vuotta.

    Mainittakoon myös, että Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta lukuisia langettavia päätöksiä pitkittyneistä oikeuskäsittelyistä. Lisäksi normaalin oikeuskäsityksen mukaan syytetty tulee todistaa syylliseksi. Näissä kaikissa työttömään kohdistetuissa käytännöissä edellytetään syytetyn todistavan itsensä syyttömäksi.

    On kuitenkin huomioitava eräs olennainen seikka. Näissä prosesseissa kiinnitetään huomiota vain siihen, onko tapauksissa toimittu lakiin julkisesta työvoimapalvelusta tehdyn muutoksen edellyttämällä tavalla. Siihen, ovatko tämä laki ja uudet käytännöt itsessään ihmisoikeuksien, YK:n periaatteiden, TSS-sopimuksen, perustuslain, etiikan ja moraalin mukaisia, ei millään tavalla puututa.

    Koska ihminen on siis täysin riippuvainen tukien välittömästä maksatuksesta, hänellä ei käytännössä ole mahdollisuuksia hakea muutosta, vaan hän joutuu tyytymään viranomaisten päätöksiin ja saneluihin, olivat ne millaisia tahansa.


    SANANVAPAUS

    Muutoksen kohta, jolla työttömyysturva voidaan lakkauttaa, jos henkilö on aiheuttanut omalla toiminnallaan työn tai toimenpiteen toteutumattomuuden, poistaa oikeuden vapaaseen mielipiteenilmaisuun.

    Jos työtön antaa kielteistä kritiikkiä toimenpidettä kohtaan, voidaan se tulkita omasta toiminnasta aiheutuneeksi hylkäämiseksi. Tällöin rehellisen, kielteisen kannan esilletuomisestakin seuraa edellämainittu rangaistus. Erään työttömän mukaan häntä rangaistiin jo siitä, että hän oli ilmoittanut työmarkkinatoimenpiteeseen suostumisensa syyksi työvoimatoimiston määräyksen. Ilmaisu koettiin mielenosoitukseksi.

    On kerrottu, että valtiorahoitteisia työttömien yhdistyksiä kiellettiin kommentoimasta uutta lakia rahoituksen lopettamisen uhalla. Edelleen on kerrottu, että tästä manipuloinnista on jäänyt joillekin tahoille myös todisteita.


    SEURAUKSIA

    Nämä pakotuskäytännöt ovat aiheuttaneet paljon negatiivisia seurauksia. Ne ovat epäilemättä omalta osaltaan vaikuttaneet maamme köyhyysongelman ja yleisen väkivallan voimakkaaseen lisääntymiseen. Aivan suoria seurauksia ovat:

    -Aitopalkallisten ja -ehtoisten työpaikkojen kato. Useat työnantajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen työmarkkinatoimenpiteisiin pakotettuja säästääkseen palkkakustannuksissa. Kuntien työllistämistyöt, joista työttömät ennen saivat väliaikaisia helpotuksia taloudelliseen ahdinkoonsa, on pitkälti muutettu palkattomiksi työmarkkinatoimenpiteiksi.

    -Väkivalta ja mielenilmaukset ovat lisääntyneet paljon työvoima- ja sosiaalitoimistoissa, ja niissä on jouduttu turvautumaan paikoittain jo ammattivartijoihin. Enää raa'immat tapaukset uutisoidaan.

    -Pelkoa ja henkistä väkivaltaa esiintyy ”pöydän” molemmin puolin. Monet virkailijatkin tuntevat tekevänsä väärin, mutta ovat siihen pakotettuja oman työpaikan säilyttämiseksi. Osa ei ole jaksanut henkistä painetta, vaan lähtenyt muualle. Näin toimipisteisiin valikoituu hiljalleen käytäntöjä kyseenalaistamattomia virkailijoita.

    -Yhteiskunnasta erkaantuminen. Uutisoinnin mukaan kymmenet tuhannet nuoret ovat jo kieltäytyneet alistumasta nykyiseen järjestelmään, ja siirtyneet järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Miten he elävät, sitä ei tiedetä. Myös vanhempaa väkeä siirretään pois tilastoista, jotta viralliset työttömyysluvut saadaan näyttämään paremmilta.


    TÄSTÄ ESITYKSESTÄ

    Tätä esitystä on muokattu yli kuukauden ajan avoimissa ja laajaltiseuratuissa nettipalveluissa. Sen ovat lukeneet tuhannet ihmiset, ja laadintaan osallistunut asemaltaan erilaisia ihmisiä, myös työvoimatoimistossa palvelleita.


    LOPPUSANAT

    YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa mainitaan: Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.

    EU:n perusoikeuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipidevapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia.

    Suomen perustuslaissa taataan elinkeinovapaus: Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

    Saattaa tuntua uskomattomalta, että Suomen kaltaisessa, sivistysvaltioksi tunnustetussa maassa rikottaisiin näitä kohtia vastaan, ja että esiintyisi tässä selvityksessä kerrotunlaista työttömien hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttöä. Pitkälti tähän menettelyn onnistuminen myös perustuu. Vaikka asia on tuotu esille tunnustettuna epäkohtana eduskunnassa, mediassa ja presidentinvaaliväittelyissäkin, käytännölle ei ole tehty mitään. Koetaan, ettei asia kuitenkaan pohjimmiltaan voi olla näin, onhan Suomen hegemonia oikeusvaltiona niin vahva.

    Totuus kuitenkin on, että suuret määrät suomalaisia työttömiä on joutunut työskentelemään ja työskentelee juuri nytkin vastoin tahtoaan, palkatta, rangaistuksen uhan alla – aivan ILO:n pakkotyön määritelmät täyttävissä oloissa. Vaihtoehtona on kurjistaminen täysin kestämättömään tilaan.

    Lopuksi on paikallaan esittää itse lainmuutoksesta eräs mielenkiintoinen huomio. Sillä ei nimittäin ollut eikä ole mitään muuta tarkoitusta kuin mahdollistaa palkaton pakkotyö. Jo lainmuutosta ennen työtöntä rangaistiin, mikäli hän ei ottanut vastaan työvoimakoulutusta tai lainmukaista, palkallista työtä. Lakimuutoksen ainoa syy on se, että nyt hän ei saa enää kieltäytyä palkattomistakaan töistä, kunhan niitä kutsutaan nimellä työmarkkinatoimenpide.

    Äänestä

  • Kyllä toki tajutaan. On vain niin, että mielivalta on valtaa nykyisin.

    Itsekin olen sitä mieltä, ettei orjatöihin pitäisi mennä, mutta monelle se on välttämättömyys, jos aikoo syödä ja pysyä hengissä ilman, että siirtyy rikolliselle uralle. Moni lienee valinnut jälkimmäisen, mitä en yhtään ihmettele.

    Kun päättäjät puhuvat aktivoinnista, se tarkoittaa joko orjatöitä tai työkkärin humpuukikursseja, jotka nykyisin pääasiassa sisältävät orjatöitä. Ja tämä sana 'aktivointihan' esiintyy tämän tästä päättäjien puheessa, kun työttömyydestä keskustellaan.

    Äänestä

"Sen jälkeen, koska olet tulossa ensimmäistä kertaa työmarkkinoille, niin tuon rangaistustyössäoloehdon perään tulee 5 kk:n odotusaika, mikä alkaa vasta, kun rangaistustyössäoloehto on lusittu tavalla taikka toisella".

Mulla oli tuur iet sain reilun vuoden kestävän määräaikasuuden et meni noi kaikki kerralla pois. Muutenkin tuntuu että olen ollut onnekas töiden suhteen vaikka lopetin ammattikorkean kesken ja pohjalla pelkkä yo tutkinto. Palkka on hyvä nykyisessä työsuhteessa (n.2500€/kk) ja oma kämppä lähestulkoon maksettu, tosin kerrostalo osake mutta kuitenkin. Ei ole tarvinnut köyhäillä ja rahaa riittänyt kulutukseen ihan mukavasti. Ikää on vasta 23 ja tiedostan kyllä että onni ei ikuista ja koulunpenkille vielä varmaankin tulevaisuudessa mentävä, mutta helpottaa opiskella kun on jo jotain sukanvarressakin. Tällä hetkellä määräaikasella lomautuksella ja ansiosidonnaista tässä odotellaan ja odotellaan yhtä kovasti kuin kesän alkua.
T: Jossain asiassa onnistunut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


18 v. kirjoitti:

Lopetin ammattikoulun kesken.

"18-24 –vuotiaalla on oikeus työmarkkinatukeen myös työttömyyden ajalta edellyttäen, että hän ei ole kieltäytynyt, eronnut tai erotettu työstä , koulutuksesta tai eräistä työvoimapoliittisista toimenpiteistä."

Mää oon siis eronnu itse.

"Ammattikouluttamattomalle maksetaan työmarkkinatukea vasta 5 kk:n odotusajan jälkeen."

Nyt ihmettelen voinko saada työmarkkinatukea, jos menen työkkäriin, koska niiten sivuilla sanottiin että on oltava eka 5 kk työttömänä?

En oo ollu ikinä töissä, enkä työnhakijana.

"Vaikka työmarkkinatukioikeus olisikin menetetty siitä syystä, että em. ehdot eivät täyty, henkilö on oikeutettu työmarkkinatukeen esimerkiksi työvoimakoulutuksen tai työharjoittelun ajalta."

Siis jos menisin ny heti työharjotteluun ni sit voisin saada sitä työmarkkinatukee?

"Työmarkkinatukioikeuden voi saada takaisin, kun on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä, työharjoittelussa, työkokeilussa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa yhteensä viisi kuukautta"

Eli jos oon yli 5 kk työharjottelussa niin saan työmarkkinatukioikeuden takas?

Mut saanko sitä sitten vaan jos haen johonkin kouluun?

"Jotta oikeus työmarkkinatukeen säilyy, työnhakijan tulee hakea aktiivisesti ammatilliseen koulutukseen sekä kevään että syksyn yhteishaussa."


http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/01_tyottomyysturva/01_edellytykset/03_tmtuki_alle_25-v/index.jsp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu