Jumalaa

16608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on se pelottavaa, millaisia älykääpiöitä tuolla ulkona liikkuu. monet heistä voivat jopa olla yhteiskunnallisissa tehtävissä!huh!

Äänestä

Sananl. 12:19
Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion.

15 Näin olette sanoneet: "Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet." [Viis. 1:16]

Joh. 8:44
Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. [1. Joh. 3:8]

Jer. 23:15
Sen tähden Herra Sebaot sanoo profeetoista näin: -- Minä syötän heille koiruohoa, juotan heille myrkyllistä vettä, sillä Jerusalemin profeetoista on eksytys levinnyt koko maahan. [Jer. 8:14, 9:14]

Äänestä

tämä on mahdollista.ruotsissa ja norjassa taas ei,suomi on niin ateistinen valtio vaikka onkin ristinuskon tunnustaja

Äänestä
  • niin että laitettaisiin mainos et muhamettia ei ole höpöä se on niin ei siitä hyvä seurais kun eräät puolustaisivat jumaalaansa,vaikka ei meijän jumala nyt tarvitsekaan puolustusta ,

    Äänestä

joskus jos ei melkee aina itsekin aiheuttanut itsellemme kärsimyksiä,mutta sitten kuin olemme kärsimyksen keskellä niin Jumala tuleekin mieleen mutta muistammeko kiitää Jumalaa kun meillä on asit hyvin?

Tietenkin yhteyskunta on meitä vastaan enemmpi kuin valtaväestöä,siitä ei ole mitää epävarmuutta.
Usiasti kaalo joutuu itse "asioimaan"omat asiat,jos joku meille tekee pahaa niin ei polisit asioi meidän puolestamme joudumme itse ottamaan oikeuden käsiimme,näin se vain on!

No,kyllä se vielä tässä valkenee,ei meitä mikää saa maahaan poljetettua,kaalo ammentaa aina vain uutta,ei se tukehdu yhteen pullaan..

Äänestä

Kampanjan iskulause kuuluu seuraavasti: Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.
Minun mielestäni taas Jumala on olemassa, ja siitä syystä iloitsen ja nautin elämästä.

Äänestä

että saadaan tuotakin näkökantaa näkyvämmäksi. Nythän täällä tuputetaan uskontoa lapsille ekasta luokasta lähtien. Lapset kasvavat uskonnon ympäröimänä ja sehän voi tyrkkiä ihmistä uskonnollisuuteen itsestäänselvyytenä. Kun lapsi huomaa, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja, jotka eivät ole "tabuja", niin se toivottavasti saa hänet käyttämään omia aivojaan ja funtsimaan mitä mieltä itse on asioista, sen sijaan että ajautuisi automaattisesti uskonnolliseksi siksi että yhteiskunta ikäänkuin ohjastaa sellaiseksi. Tuolla alempana yritin aloittaa keskustelua ja laitoin linkin siitä minkälaisia paineita uskonnon läsnäolo voi myös aiheuttaa, vaikkei varsinaisesti edes usko uskontojen opetuksiin. Tästä kampanjasta olisi varmaankin ollut apua kyseisen linkin viestin kirjoittajalle.

Vähän aikaa sitten oli juttua, kuinka kristityt haluaisivat viedä uskontoa päiväkoteihin. Sen ikäisiä lapsia on helppo manipuloida ja siksi vastustankin tuota juttua. Lapset pitäisi pitää erossa uskonnollisesta aivopesusta. He voivat sitten vanhempana itse ruveta funtsimaan noita juttuja. Mutta koska lapset "altistuvat" uskonnollisuudelle, niin on oikein että tehdään myös toinen vaihtoehto näkyvämmäksi.

Äänestä

Mitä, mitä, mitä?

Eikö ateisti olekaan varma siitä, että Jumalaa ei ole? Miksi hän esittää viestinsä noin vienosti "ehkä ei ole" kun kristitty täräyttää omansa pöytään: Jumala on!
Uskon asia kummallakin.

Nykyihmiseen tietysti vetoaa vienompi viesti paremmin. Ihminen ei halua tulla jyrätyksi. Vieno viesti antaa viitteitä siitä, että ihmistä kutsutaan älylliseen pohdintaan ja se tietysti on asia, johon vain harvat ja fiksut pystyvät. Ei nyt uskikset ainakaan!

Ateistien viesti on kliseinen ja kulunut. Siinä kristitty leimataan nutturapäiseksi puritaaniksi, joka ei osaa nauttia elämästään.

Leikitään vähän, piirretään ateistin kuva: Villapaitaan pukeutunut, rillipäinen yliopisto opiskelija, joka ei uskalla olla mitään muuta kuin kriittinen kaikkea kohtaan. Ei, ehkä, ei kuitenkaan...

En usko, että tämän yhteiskunnan ongelmia ratkotaan sillä, että lapsille ei puhuta Jeesuksesta.
Mitä ateistilla on antaa kristinuskon tyhjäksi jättämään tilaan?

Kristinuskon sanoma on sanoma rakastavasta Jumalasta ja kehotuksesta rakastaa lähimmäistään ja auttaa tätä silloinkin, kun tämä sitä vähiten ansaitsee. Mitä yhtä suurta ja mahtavaa on ateistin pussissa? Mietitään sitä älyllisesti, yhdessä, pitkään ja hartaasti.

Tekeekö ateisti älystä epäjumalan?
Jokainen rehellinen pohtija joutuu myöntämään, että ihmisen harmailla aivosoluilla ei kovin pitkälle matkata. Mitä nyt kuussa käytiin, saavutus sekin. Mutta pelkkä äly jättää ihmisen yksin.
Yksin isojen kysymysten äärelle.

Jos ateisti ei vilpittömästi ja oikeasti usko minkäänlaiseen jumalisuuteen, miksi hän kerää varoja ja "taistelee" turmelusta vastaan? Eikö asian luulisi olevan hänelle herttaisen yhdentekevää.

Minä en ainakaan jaksa kampanjoida minkkitarhan käymäläjärjestelmän puolesta, enkä koe suurtakaan elämisen tuskaa siitä, jos käslaukun ja huivin keltainen eivät olekaan täysin samaa sävyä.

Mutta joulupukkiin tietysti uskon.
Kivana satuolentona, joka tonttu armeijoineen saa ihmiset yrittämään edes kerran vuodessa.
Parempi hetken lapsenomaisuus, kuin koko vuoden kyynisyys.

Äänestä
  • "En usko, että tämän yhteiskunnan ongelmia ratkotaan sillä, että lapsille ei puhuta Jeesuksesta.
    Mitä ateistilla on antaa kristinuskon tyhjäksi jättämään tilaan?"

    Ei niitä ongelmia kyllä ratkota millään uskonnoillakaan. Uskonnot ovat jättäneet jälkeensä paljon ruumiita ja jättävät edelleenkin. Uskonnoilla on omat moraalinsa, jotka ovat perusteltuja vain tyyliin: "no, kun herra niin sanoo". Esimerkiksi homot ja avoliitossa elävät, sekä tietenkin "vääräuskoiset" ovat saaneet paljon paskaa niskaansa uskontojen takia.

    Jos ei tarvi veisata ylistyslauluja kirkossa, niin sen ajan voisi käyttää ihan elämästä nauttimiseen.

    "Kristinuskon sanoma on sanoma rakastavasta Jumalasta ja kehotuksesta rakastaa lähimmäistään ja auttaa tätä silloinkin, kun tämä sitä vähiten ansaitsee. Mitä yhtä suurta ja mahtavaa on ateistin pussissa? Mietitään sitä älyllisesti, yhdessä, pitkään ja hartaasti."

    Ei tarvitse uskoa henkiolentoihin tehdäkseen juuri tuota, mitä sanot. Sitäpaitsi uskovaisten apu tuppaa olemaan sitä, että isketään kädet ristiin ja kuvitellaan, että apu tulee jostain. Ei-uskovaiset pyrkivät tekemäänkin jotain asioiden eteen. Yritätkö muuten sanoa, että jos ei olisi kristinuskon sanomaa, niin lähimmäisenrakkaus ja apu jäisi sinulta tulematta? Ei minun ainakaan tarvitse noudattaa mitään "ohjeita" ollakseni avulias ja kiltti.

    "Tekeekö ateisti älystä epäjumalan?
    Jokainen rehellinen pohtija joutuu myöntämään, että ihmisen harmailla aivosoluilla ei kovin pitkälle matkata. Mitä nyt kuussa käytiin, saavutus sekin. Mutta pelkkä äly jättää ihmisen yksin.
    Yksin isojen kysymysten äärelle."

    Miksi aina pitäisi palvoa jotain?

    Jos ei ihmisellä olisi niitä harmaita aivosoluja, niin etpä sinäkään tällä palstalla kirjoittelisi viestejä. Etkä veisaisi virsiä kirkossa urkujen säestyksellä. Uskonnoilla tuppaa olemaan sellainen ikävä piirre, että ne eväävät yksilön aivojen käytön. Totellaan vaan kiltisti sitä mitä sanotaan, eikä kyseenalaisteta mitään, rangaistuksen pelossa. Joten kyllä se niin on, että uskonnoilla ei pitkälle matkata.

    "Jos ateisti ei vilpittömästi ja oikeasti usko minkäänlaiseen jumalisuuteen, miksi hän kerää varoja ja "taistelee" turmelusta vastaan? Eikö asian luulisi olevan hänelle herttaisen yhdentekevää."

    Niinkuin jo ylempänä mainitsin, uskontojen takia tapahtuu edelleenkin negatiivisia asioita. Ei-uskovaiset haluavat rakentaa parempaa maailmaa. Uskovaiset haluavat vaan pelastaa oman perseensä liekeiltä.

    Äänestä

  • Ihmisen oma oikeudentaju?

    Jos et ole huomannut niin löytyy valtavasti ateisteja, joidenka moraali on vallan mainio, usein jopa parempikin kuin monen uskovaisen, jotka eivät välillä edes tiedä miksi jotkin asiat ovat mielestään pahoja(koska jumala sanoo niin kirjassa!).

    Itse olen kuitenkin kyynikko ja uskon että uskonnolla on paikkansa sellaisten ihmisten elämässä, joilla ei luonnostaan ole kykyä empatiaan tai oikeudenmukaiseen ajatteluun, vaan joiden pitää sitten jostain pyhänä pitämästään kirjasta se lukea ja noudattaa pelosta.

    Äänestä

  • (0) kirjoitti:

    Ihmisen oma oikeudentaju?

    ateistien mielestä mikään,mitä ei pystytä tieteen keinoin todistamaan,ei ole totta ja uskovien mielestä vain Jumala ansaitsee kunnian ja kaikkien pahat teotkin korvataan pyytämällä anteeksi Jeesukselta,eikä vahingon kärsineeltä. missä vaiheessa on hukkunut valo,jossa on kaikki värit, tämän mustavalkoisuuden tieltä?

    Äänestä

  • kumman kummallista... kirjoitti:

    ateistien mielestä mikään,mitä ei pystytä tieteen keinoin todistamaan,ei ole totta ja uskovien mielestä vain Jumala ansaitsee kunnian ja kaikkien pahat teotkin korvataan pyytämällä anteeksi Jeesukselta,eikä vahingon kärsineeltä. missä vaiheessa on hukkunut valo,jossa on kaikki värit, tämän mustavalkoisuuden tieltä?

    uskovaiset aina vetoavat, että kun jumalaa ei ole olemattomaksi todistettu. Pitäisikö sinunkin ruveta uskomaan esim. hattivattien, ohrämömmelöjen ja vuorenpeikkojen olemassaoloon, kun niitäkään ei ole todistettu olemattomaksi? Ja jos et sitten jostain ihmeen syystä niihin uskokaan, niin onko sinulla sitten jonkinlainen aate?

    Jos tiede ei olisi kertonut, mitä kaikkea esim. avaruudessa on, niin olisin ainoastaan voinut pähkäillä sitä. Mutta mitään syytä minulla ei olisi ollut kehittää mielessäni omaa avaruutta ja ruveta uskomaan varmuudella, että tuollaistahan siellä on. Edelleenkään meille ei ole selvää, mitä kaikkea avaruudessa on, minkälainen se on ja mihin se päättyy, ja niin kauan kun emme omaa tietoa, emme voi muuta kuin arvailla, jos kiinnostaa. Jumalaa ei ole koskaan todistettu olemassa olevaksi. Mutta silti jotkut omistavat koko elämänsä tällaisten palvomiseen ja elävät vielä näiden sääntöjen mukaan, mikä on mielestäni täysin järjetöntä.

    Äänestä

  • on sellaisessa uskonnossa joka opettaa että kaikki jotka eivät usko kuten se vaatii ja tunnusta sen Jumalaa, joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimään ikuisesti? Uskonnossa joka ilmoittaa olevansa ainoa oikea ja siksi tallonut jalkohinsa satoja miljoonia ihmisiä, erirotuisia, eriuskoisia, myös sen kansan johon kristinuskon perustajat kuuluivat.Kristinusko mainostaa lempeyttään, mutta tosiasiassa juuri sillä on veriset jäljet.

    Äänestä

  • Oda kirjoitti:

    "En usko, että tämän yhteiskunnan ongelmia ratkotaan sillä, että lapsille ei puhuta Jeesuksesta.
    Mitä ateistilla on antaa kristinuskon tyhjäksi jättämään tilaan?"

    Ei niitä ongelmia kyllä ratkota millään uskonnoillakaan. Uskonnot ovat jättäneet jälkeensä paljon ruumiita ja jättävät edelleenkin. Uskonnoilla on omat moraalinsa, jotka ovat perusteltuja vain tyyliin: "no, kun herra niin sanoo". Esimerkiksi homot ja avoliitossa elävät, sekä tietenkin "vääräuskoiset" ovat saaneet paljon paskaa niskaansa uskontojen takia.

    Jos ei tarvi veisata ylistyslauluja kirkossa, niin sen ajan voisi käyttää ihan elämästä nauttimiseen.

    "Kristinuskon sanoma on sanoma rakastavasta Jumalasta ja kehotuksesta rakastaa lähimmäistään ja auttaa tätä silloinkin, kun tämä sitä vähiten ansaitsee. Mitä yhtä suurta ja mahtavaa on ateistin pussissa? Mietitään sitä älyllisesti, yhdessä, pitkään ja hartaasti."

    Ei tarvitse uskoa henkiolentoihin tehdäkseen juuri tuota, mitä sanot. Sitäpaitsi uskovaisten apu tuppaa olemaan sitä, että isketään kädet ristiin ja kuvitellaan, että apu tulee jostain. Ei-uskovaiset pyrkivät tekemäänkin jotain asioiden eteen. Yritätkö muuten sanoa, että jos ei olisi kristinuskon sanomaa, niin lähimmäisenrakkaus ja apu jäisi sinulta tulematta? Ei minun ainakaan tarvitse noudattaa mitään "ohjeita" ollakseni avulias ja kiltti.

    "Tekeekö ateisti älystä epäjumalan?
    Jokainen rehellinen pohtija joutuu myöntämään, että ihmisen harmailla aivosoluilla ei kovin pitkälle matkata. Mitä nyt kuussa käytiin, saavutus sekin. Mutta pelkkä äly jättää ihmisen yksin.
    Yksin isojen kysymysten äärelle."

    Miksi aina pitäisi palvoa jotain?

    Jos ei ihmisellä olisi niitä harmaita aivosoluja, niin etpä sinäkään tällä palstalla kirjoittelisi viestejä. Etkä veisaisi virsiä kirkossa urkujen säestyksellä. Uskonnoilla tuppaa olemaan sellainen ikävä piirre, että ne eväävät yksilön aivojen käytön. Totellaan vaan kiltisti sitä mitä sanotaan, eikä kyseenalaisteta mitään, rangaistuksen pelossa. Joten kyllä se niin on, että uskonnoilla ei pitkälle matkata.

    "Jos ateisti ei vilpittömästi ja oikeasti usko minkäänlaiseen jumalisuuteen, miksi hän kerää varoja ja "taistelee" turmelusta vastaan? Eikö asian luulisi olevan hänelle herttaisen yhdentekevää."

    Niinkuin jo ylempänä mainitsin, uskontojen takia tapahtuu edelleenkin negatiivisia asioita. Ei-uskovaiset haluavat rakentaa parempaa maailmaa. Uskovaiset haluavat vaan pelastaa oman perseensä liekeiltä.

    Kuulehan ihminen, minä se oon tällä hetkellä ihan järjettömän väsynyt ja työlääntynyt tähän elämiseen. Heitit monta hyvää kysymystä ja väitettä, johon vastaisin jos jaksaisin. Ehkä joskus myöhemmin.

    En tule laatimaan mitään puolustuspuhetta kristityistä ihmisistä, enkä ryhdy väittelemään. Minulla ei ole siihen nyt sanoja... Enkä halua valehdella.

    Jos olet valinnut uskonnottoman tien, niin onnea valitsemallasi tiellä. Elä kypsä aikuisen ihmisen elämä.kanna vastuusi ja muista, että elämän jälkeen tulee kuolema.
    Jos joskus joudut mielenhäiriöön ja Jumala alkaa kiinnostaa, niin tiedät mitä tehdä?

    Muista poiketa pääsiäisenä kirkkoon. Minä olen kirkkoköörissä eturivissä sopraanojen paikalla. Tunnet minut siitä, että nuttura on hieman vinossa ja korkea c ei lähde ihan puhtaasti. Nosta peukut ylös ja muista stempata!
    Iloisiin kuulemiin ja näkemiin. Palaillaan.

    Äänestä

  • novvoi kirjoitti:

    on sellaisessa uskonnossa joka opettaa että kaikki jotka eivät usko kuten se vaatii ja tunnusta sen Jumalaa, joutuvat kuolemansa jälkeen kärsimään ikuisesti? Uskonnossa joka ilmoittaa olevansa ainoa oikea ja siksi tallonut jalkohinsa satoja miljoonia ihmisiä, erirotuisia, eriuskoisia, myös sen kansan johon kristinuskon perustajat kuuluivat.Kristinusko mainostaa lempeyttään, mutta tosiasiassa juuri sillä on veriset jäljet.

    Rakastava sanoma on se, että Jumala edelleen rakastaa, vaikka me ihmiset olemme pahoja.
    Kristinuskon Jumala on kieltämättä mustavalkoinen. Olet joko Jumalan puolella tai häntä vastaan. Siitä on vaikea repiä huumoria tai etsiä kaikkia sateenkaaren värejä. Jumala halajaa sitä henkeä, jonka hän on meihin ihmisiin asettanut.
    Jumalaa saa lähestyä, mutta ei ole pakko. Jumalalla on tapana tehdä ihmiselle hyvää.Jumala on lempeä ja kiivas. Kristinuskolla ratsastavat psykopaatit ja despootit ovat luku sikseen, Heillä ei ole tarkoituskaan muu kuin tehdä ihmiselle pahaa ja hallita heitä.

    Äänestä

  • Snadi tallaaja kirjoitti:

    kumminkaan koskaan tehnyt mitään niin järkyttävää, kuin murhannut koko ihmiskunnan ja eläimet hukuttamalla nämä, vain siksi, etteivät nämä olleet mieliksi? Tuoko on tapa tehdä hyvää? Onko tuo lempeyttä?

    Despooteista ja psykopaateista puheenollen, kukas se on luonut ihmiset ja sanonut sitten, että nyt uskotte minuun, tai saatte rangaistuksen? Tyyppi, joka ei voi näyttäytyä, todistaakseen olemassaolonsa. Kaikki takuulla uskoisivat ja kukaan ei saisi rangaistusta. Mutta sen sijaan tämä vain arvuuttelee, että saisi heittää ihmisiä Helvettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuskin on kirjoitti:

Mitäs mieltä tästä kampanjasta?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200903169249212_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu