Lukiessani palstoilta sairastelevista tai pois nukkuneista rotikoista, tulee silmään usein kyynel ja jopa itkukin välillä. Oma koirani on nuori mutta pelkään ja suren jo nyt eron hetkeä. Pitäisiköhän hakea apua tai opetella uusi malli käsitellä asiaa. Rotikka ei ole ensimmäinen eikä ainut koirani, mutta juuri tästä koirasta luopuminen tuntuu aivan kestämättömältä. Onkohan niin että eläessään se yksi on yli muiden ja minulla on nyt juuri tuo elämäni rakkain koira rinnallani!
Taas itkettää...
Taas itkettää...
Vastaukset 1
Vanhimmat
ite ajattelen kans aika usein, miltä se tuntuu, kun koiralle koittaa se viimeinen hetki.
Tämä tuorein koira on jotenkin ehkä rakkain näistä meidän koirista.
Kai se ihan normaalia on, että tällaisia asioita pohtii, mutta siitä ei saa tulla elämän tarkoitus.
Keskustele jonkun sellaisen ihmisen kanssa, jolla on samanlaisia tuntemuksia, se helpottaa.
Myös kirjoittaminen helpottaa.
Ja muista nauttia koirasi seurasta!