Hei, tässä olisi tarinaa kuinka uhrit, tässä tapauksessa äiti ja tytär saavat Suomessa, Oulussa oikeutta pahoinpitelyn ja rikoksen uhrina.
Itse olen se äiti ja haluaisin tuoda julki kuinka Suomi, oikeusvaltio ja tässä tapauksessa Oulun oikeuslaitos ja sen palvelijat kohtelevat oikeutta tarvitsevaa ja taas suojelee rikollista.
Elokuussa jouduimme hyvin pikaisesti tyttäreni kanssa muuttamaan avomiehen luota pois. Hän oli alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Jouduimme tyttäreni kanssa nukkumaan laukut pakattuina, valmiina pikaiseen lähtöön jos isäntä tulee kotiin. Poliisit kävivät paikalla useamman kerran. Lopulta kun olimme muuttamassa, oli suuri määrä tavaroistamme rikottu. Poliisien kanssa menimme silloinkin tavaroita hakemaan. Poliisit olivat paikalla aiemminkin käyneet. Joten poliisit olivat nytkin todistajana.
Syksyn mittaan hän välillä lähestyi meitä katuvana, lahjoen ja mielistellen. Olin tehnyt hänestä rikosilmoituksen. Hän uhkaili sekä minua että tytärtäni jotta peruisin ilmoituksen. Sovitteluun ei suostunut. Lopulta hän itse meni poliisilaitokselle perumaan tekemäni rikosilmoituksen. Poliisi soitti minulle asiasta ja peloissani suostuin perumaan. Myöhemmin sain poliisilaitoksella hyvin tylyjä vastauksia kysyessäni voiko asian laittaa uudelleen vireille, että oma vikani kun suostuin perumaan. Uudestaan olisi turha yrittää saada asiaa käsittelyyn.
Uhkailut ja pelottelut jatkuivat. Hain lähestymiskieltoa joulukuussa. Tuomari sanoi että 2-3 viikkoa menee korkeintaan että asia saadaan käsittelyyn. Useamman kerran soitin ja kyselin käsittelyn perään. Tuomari ei myöskään, eikä kukaan muukaan ohjeistanut minua kuinka tulisi toimia ennen käsittelyä. No vihdoin keskiviikkona 25.3 oli valmisteleva istunto. Minulla olisi ollut päätodistajana kesällä 14v täyttävä tyttäreni sekä todisteina tekstiviestit. Tuomari ilmoitti ensimmäisenä ettei näitä voinut käyttää tulevassa oikeudenkäynnissä todisteina. Syytä hän minulle ei suostunut kertomaan. Sanoi vain, että asia on päätetty ja valitusoikeutta ei ole. Samalla hän vastapuolen asianajajan kanssa keskustelivat ja ihmettelivät ”täysin tietämättömänä” voiko tekstiviestejä operaattorilta purkaa todisteeksi. Minulla ei myöskään ollut asianajajaa, koska Oulun oikeusaputoimistossa käydessäni tammikuun alussa, virkailija oli erittäin nuiva ja ylimielinen. Myös erittäin haluton auttamaan vaikka kerroin hänelle tilanteen. Kysyi vain mitä minä haluan ja sanoi ettei hän voi asialle mitään. Oikeusaputoimiston papereissa lukee että "vähäisestä neuvosta emme peri maksua". Kuitenkin minulle tästä vähäistäkin vähemmästä avusta, avusta ”ei mitään” sain 70€ laskun. Kun soitin samaiselle asianajajalle, niin hän tylysti sanoi että tämä on heidän käytäntö ja oli suorastaan epäkohtelias puhelimessa. Johtavaa oikeusavustajaa en saanut useasta yrityksestäni kiinni jotta olisin saanut asiaa selvitettyä.
Siispä oli suuri yllätys kun vastapuolella oli oikeudessa asianajaja. Minä, joka en koskaan ole ollut oikeudessa, jouduin siten toimimaan itseni puolustajana. Vein myös tuomarille lykkäyspyynnön, mutta hän hylkäsi sen. Edellisenä päivänä oli ilmoittanut, että jos käsittelyä lykättäisiin, se menee taas kuukausien päähän koska hänellä on lomia ja muutakin tekemistä. Näillä eväillä odotetusti hävisin jutun.
Ex avomies oli häiritsemättä meitä sinä aikana kun käsittely oli kesken. Ja kun tätä käsittelyä odotettiin sen yli 3 kk, tuomari päätti sitten ettei me tarvita lähestymiskieltoa. Nyt olemme taas täysin hänen armoillaan. Tytär pelkää mennä ulos, kuten myös minä itse. Meillä on 2 koiraa ja niitä täytyy ulkoiluttaa. Kotonakin saamme olla aina varuillaan, kuka on oven takana.
Eli onko ihme, jos suomessa eivät pahoinpidellyt naiset uskalla hakea apua, kun oikeus kohtelee näin. Minulle tuli itselleni juuri sellainen tunne, kuin minä olisin se syyllinen eikä vastapuoli. Tämäkö on oikeusvaltio? Suojellaan rikollisia ja syyllistetään uhrit, jopa lapset. Olen miettinyt että onkohan mitään yhteyttä näillä kahdella asialla, että aina kun olen saanut huonoa kohtelua, on vastapuolena ollut mies.
Eräs poliisilaitoksen virkamies sanoi minulle kun asiasta hänen kanssaan keskustelin, että suomen laki ei tunne henkistä väkivaltaa rikokseksi. Eli täällä saa henkisesti pahoinpidellä kuinka paljon vain, koska se ei ole rikos. Samoin meidän tapauksessa ex avopuolisoni ei ole näin ollen syyllistynyt rikokseen kun hän on puhelimitse uhkaillut tytärtäni. Tytär itki surkeana puhelimessa ja vastapuoli vain jatkoi tätä kiusaamista.
Minä yritän kasata itseni tämän nöyryytyksen jälkeen ja jos vielä löytäisin sellaisen asianajajan, joka haluaa auttaa meitä, minua ja tytärtäni saamaan oikeutta.
Itse olen se äiti ja haluaisin tuoda julki kuinka Suomi, oikeusvaltio ja tässä tapauksessa Oulun oikeuslaitos ja sen palvelijat kohtelevat oikeutta tarvitsevaa ja taas suojelee rikollista.
Elokuussa jouduimme hyvin pikaisesti tyttäreni kanssa muuttamaan avomiehen luota pois. Hän oli alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttäjä. Jouduimme tyttäreni kanssa nukkumaan laukut pakattuina, valmiina pikaiseen lähtöön jos isäntä tulee kotiin. Poliisit kävivät paikalla useamman kerran. Lopulta kun olimme muuttamassa, oli suuri määrä tavaroistamme rikottu. Poliisien kanssa menimme silloinkin tavaroita hakemaan. Poliisit olivat paikalla aiemminkin käyneet. Joten poliisit olivat nytkin todistajana.
Syksyn mittaan hän välillä lähestyi meitä katuvana, lahjoen ja mielistellen. Olin tehnyt hänestä rikosilmoituksen. Hän uhkaili sekä minua että tytärtäni jotta peruisin ilmoituksen. Sovitteluun ei suostunut. Lopulta hän itse meni poliisilaitokselle perumaan tekemäni rikosilmoituksen. Poliisi soitti minulle asiasta ja peloissani suostuin perumaan. Myöhemmin sain poliisilaitoksella hyvin tylyjä vastauksia kysyessäni voiko asian laittaa uudelleen vireille, että oma vikani kun suostuin perumaan. Uudestaan olisi turha yrittää saada asiaa käsittelyyn.
Uhkailut ja pelottelut jatkuivat. Hain lähestymiskieltoa joulukuussa. Tuomari sanoi että 2-3 viikkoa menee korkeintaan että asia saadaan käsittelyyn. Useamman kerran soitin ja kyselin käsittelyn perään. Tuomari ei myöskään, eikä kukaan muukaan ohjeistanut minua kuinka tulisi toimia ennen käsittelyä. No vihdoin keskiviikkona 25.3 oli valmisteleva istunto. Minulla olisi ollut päätodistajana kesällä 14v täyttävä tyttäreni sekä todisteina tekstiviestit. Tuomari ilmoitti ensimmäisenä ettei näitä voinut käyttää tulevassa oikeudenkäynnissä todisteina. Syytä hän minulle ei suostunut kertomaan. Sanoi vain, että asia on päätetty ja valitusoikeutta ei ole. Samalla hän vastapuolen asianajajan kanssa keskustelivat ja ihmettelivät ”täysin tietämättömänä” voiko tekstiviestejä operaattorilta purkaa todisteeksi. Minulla ei myöskään ollut asianajajaa, koska Oulun oikeusaputoimistossa käydessäni tammikuun alussa, virkailija oli erittäin nuiva ja ylimielinen. Myös erittäin haluton auttamaan vaikka kerroin hänelle tilanteen. Kysyi vain mitä minä haluan ja sanoi ettei hän voi asialle mitään. Oikeusaputoimiston papereissa lukee että "vähäisestä neuvosta emme peri maksua". Kuitenkin minulle tästä vähäistäkin vähemmästä avusta, avusta ”ei mitään” sain 70€ laskun. Kun soitin samaiselle asianajajalle, niin hän tylysti sanoi että tämä on heidän käytäntö ja oli suorastaan epäkohtelias puhelimessa. Johtavaa oikeusavustajaa en saanut useasta yrityksestäni kiinni jotta olisin saanut asiaa selvitettyä.
Siispä oli suuri yllätys kun vastapuolella oli oikeudessa asianajaja. Minä, joka en koskaan ole ollut oikeudessa, jouduin siten toimimaan itseni puolustajana. Vein myös tuomarille lykkäyspyynnön, mutta hän hylkäsi sen. Edellisenä päivänä oli ilmoittanut, että jos käsittelyä lykättäisiin, se menee taas kuukausien päähän koska hänellä on lomia ja muutakin tekemistä. Näillä eväillä odotetusti hävisin jutun.
Ex avomies oli häiritsemättä meitä sinä aikana kun käsittely oli kesken. Ja kun tätä käsittelyä odotettiin sen yli 3 kk, tuomari päätti sitten ettei me tarvita lähestymiskieltoa. Nyt olemme taas täysin hänen armoillaan. Tytär pelkää mennä ulos, kuten myös minä itse. Meillä on 2 koiraa ja niitä täytyy ulkoiluttaa. Kotonakin saamme olla aina varuillaan, kuka on oven takana.
Eli onko ihme, jos suomessa eivät pahoinpidellyt naiset uskalla hakea apua, kun oikeus kohtelee näin. Minulle tuli itselleni juuri sellainen tunne, kuin minä olisin se syyllinen eikä vastapuoli. Tämäkö on oikeusvaltio? Suojellaan rikollisia ja syyllistetään uhrit, jopa lapset. Olen miettinyt että onkohan mitään yhteyttä näillä kahdella asialla, että aina kun olen saanut huonoa kohtelua, on vastapuolena ollut mies.
Eräs poliisilaitoksen virkamies sanoi minulle kun asiasta hänen kanssaan keskustelin, että suomen laki ei tunne henkistä väkivaltaa rikokseksi. Eli täällä saa henkisesti pahoinpidellä kuinka paljon vain, koska se ei ole rikos. Samoin meidän tapauksessa ex avopuolisoni ei ole näin ollen syyllistynyt rikokseen kun hän on puhelimitse uhkaillut tytärtäni. Tytär itki surkeana puhelimessa ja vastapuoli vain jatkoi tätä kiusaamista.
Minä yritän kasata itseni tämän nöyryytyksen jälkeen ja jos vielä löytäisin sellaisen asianajajan, joka haluaa auttaa meitä, minua ja tytärtäni saamaan oikeutta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kukaan ei pakota jakamaan persettä alun perinkään rentuille. Itse olet valintasi tehnyt. Nyt sitten itket kun verorahoja ei käytetä oman virheesi korjaamiseen. Hyvä opetus kaltaisillesi naisille, jotka sekaantuvat juoppoihin ja lääkeaineiden väärinkäyttäjiin. Suomessa on kunnollisiakin miehiä, niin mikset ottanut sellaista?
kun lukee sun juttusi.
MUTTA.Miksi menit ottaamaan rikosilmoituksesi takaisin,se oli hyvin paha virhe,etkö ymmärrä että nyt poliisia ei kiinnosta sun juttua enää?
Seurustelun aikana mies ei kertaakaan ottanut viinaa. Vaikutti erittäin kunnolliselta mieheltä. Pahimmat rentut taitavat pukeutua Turon pukuun ja esittävän viimeisen päälle herrasmiestä. Kun nainen saadaan "koukkuun", pääsee se "renttu" irti...
Itse olen täysin absolutisti, joten en edes hakeudu alkoholin käyttäjien seuraan.
..vetäminen oli uhkailujen seurausta. Ikävä kyllä pelko voitti järjen.
Jos oikeus kohtelee pahoinpideltyjä naisia näin kuten minua, ei ole ihme että jotkut naiset ottavat sitten oikeuden omiin käsiin.
osapuoli, eli ex mies tässä tapauksessa yleensäkkään VOI mennä poliisilaitokselle ITSE PERUMAAN RIKOSILMOITUKSEN???? Tyyliin "Hei, minua kohtaan on nostettu rikosilmoitus ja tulin nyt perumaan sen tänne". Sitten soitetaan kantajalle vain ja kysytään kuinka on. Soittaja ei kysynyt edes henkilötietoja, ainoastaan olenko kyseinen henkilö. Olisihan toisessa päässä voinut olla kuka tahansa. Ja näin maalaisjärjellä ajateltuna luulisi, että rikosilmoituksen voi perua vain kantaja itse käymällä paikan päällä henkilökohtaisesti perumassa. Minusta tämä tuntuu erittäin järjenvastaiselta.
oikeusvaltiossamme?
oikeus.
Olet itse tehnyt useita virheitä ja silloin ei kannata syyttää poliisia. Ensimmäinen oli, kun retkahdit alkoholistiin/huumekäyttäjään, sellaisen havaitsee raitis ihminen erittäin nopeasti, mutta jos on rakastunut niin... Ei ole yhteiskunnan vika eikä poliisin, jos päästää asian pahhoinpitelyn asteelle. Toinen suuri virhe oli rikosilmoituksen peruminen, jos poliisi soittaa ja kysyy, että onkohan tämä peruttavissa, niin kyllä silloin pitää olla luontoa sanoa, että ei, haluan asian oikeuteen.
Kolmas virhe oli, että ajattelit tuomarin ohjeistavan sinua oikeudenkäyntiin lähestymiskieltoon, ei sellaista voi edes tehdä lain mukaan päättävä tuomari, menettää virkansa.
Kyllä sinun pitää itse ottaa tilanne haltuun, vaihtaa puhelinnumerot uusiksi ja salaisiksi, käydä ulkoiluttamassa koirat yhdessä tyttäresi kanssa, et avaa ovea kenellekään, ystävät voivat ilmoittaa tulostaan ja yrittää lieventää lapsesi pelkoja. Yleensä huumehörhö lopettaa parin kuukauden kuluttua, jos ei saa pienintäkään vinkkiä.
Mieti vielä haluatko kostoa (koska olet pettynyt) tai onko todellista vaaraa olemassa.
Olen itse karismaattisen miehen "uhri", rakkaus on sokea ja ei edes huomaa kotona kasvavia huumekasveja, koska ne on "tomaatin" taimenia. Minä otin oman elämän hallintaan poliisin käynnin jälkeen, mies vankilassa, mutta kavereita on käynyt uhkailemassa.
Neuvo on, että elämä on kuitenkin lyhyt ja jos tilanne on vaaraton, niin se kannattaa unohtaa.