Lehtiavustajaksi

Mitkä aikakauslehdet ottavat ylipäätänsä tuntemattomien kirjoittajien juttuja lehtiinsä? Olen kyllästynyt lähettämään juttuja tyrkylle lehtiin, suurin osa ei edes vastaa ja sitten menee päiväkaupalla aikaa hukkan, kun odottelee vastausta.

Olisi kiva saada vinkkiä lehdistä, joihin on minkäänlaista mahdollisuutta saada juttuja. Tiedän kyllä, että juttujen pitää olla hyviä, mutta jotkut lehdet ilmoittavat, etteivät ota juttuja kuin vakituisilta avustajiltaan.

Heh. Miten sellaiseksi vakituiseksi avustajaksi edes pääsee?
61419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ottavat vastaan juttusi, jos se on sisällöltään ja kiinnostavuusarvoltaan riittävä.
Tärkeää on tietysti osata kirjoittaa oikein ja sujuvasti. Mutta vielä tärkeämpää on löytää "se" juttu.
Toimituksissa on sitä varten toimitussihteeri, että korjaa juuri sinun lööpit räjäyttävän reportaasisi vapaamuurareiden salatuista seksiuhrimenoista, valokuvien kera, ja vieläpä eduskunnan saunaosastolta.

Olet ehkä tarjonnut juttuja kotikyläsi suuresta pojasta, josta kasvoi Kuhkialan taajaman Teirtolan kylän suuri mies. Monivuotinen hirviporukan pomo ja Viitasen Antin K-kaupan kakkosmies, ilman koulupohjaa.

Kun saat jonkun julkun muna tai tissit paljaana. Tai edes oksennus rinnoilla, on homma taattu.

Yksi tapa ryhtyä varteenotettavaksi toimittajaksi on voittaa missikisat tai esiintyä pornofilmissä

Äänestä
  • "Yksi tapa ryhtyä varteenotettavaksi toimittajaksi on voittaa missikisat tai esiintyä pornofilmissä"

    Sad but true:(

    Äänestä

Juttu pitää ensin myydä. Pelkkä juttu on vaan juttu, julkaistaan tai sitten ei.

Puhelin kouraan ja soitteleen, kaupusteleen hopihopi.

Äänestä
  • Olen kaupitellut juttujani vaikka kuinka, mutta useimmiten en ole saanut mitään vastausta. Olen jatkanut kaupittelua siksi, että kun vastaus on jostain tullut se on ollut kannustava. Palaute on ollut kehuvaa, mutta "valitettavasti meillä on vakituiset avustajat, eikä tilaa jutullesi löydy" on sitten yleisin vastaus.

    Siksi haluaisin tietää ilmestyykö sellaisia lehtiä, jotka julkaisevat aloittelijoiden juttuja.

    Äänestä

  • Tips kirjoitti:

    Olen kaupitellut juttujani vaikka kuinka, mutta useimmiten en ole saanut mitään vastausta. Olen jatkanut kaupittelua siksi, että kun vastaus on jostain tullut se on ollut kannustava. Palaute on ollut kehuvaa, mutta "valitettavasti meillä on vakituiset avustajat, eikä tilaa jutullesi löydy" on sitten yleisin vastaus.

    Siksi haluaisin tietää ilmestyykö sellaisia lehtiä, jotka julkaisevat aloittelijoiden juttuja.

    Vakituinen avustaja = siskon kummin kaima, veli, serkku, oma tytär, tai joku muu suuhun ottaja.

    Äänestä

  • Tips kirjoitti:

    Olen kaupitellut juttujani vaikka kuinka, mutta useimmiten en ole saanut mitään vastausta. Olen jatkanut kaupittelua siksi, että kun vastaus on jostain tullut se on ollut kannustava. Palaute on ollut kehuvaa, mutta "valitettavasti meillä on vakituiset avustajat, eikä tilaa jutullesi löydy" on sitten yleisin vastaus.

    Siksi haluaisin tietää ilmestyykö sellaisia lehtiä, jotka julkaisevat aloittelijoiden juttuja.

    Kokeile ilmareita ja flyereitä ekaks. Rahaa tuskin saat yhtään mistään ennen näyttöjä.

    Verinen ala. Kuten tossa joku totes, paree myydä aanusta päätoimittajalle tao pikkupomolle. Sillein voi edetä jopa maksua saavaan kaartiin.

    Muuten voit ihan kivasti kirjoitella pöytälaatikkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tips kirjoitti:

Mitkä aikakauslehdet ottavat ylipäätänsä tuntemattomien kirjoittajien juttuja lehtiinsä? Olen kyllästynyt lähettämään juttuja tyrkylle lehtiin, suurin osa ei edes vastaa ja sitten menee päiväkaupalla aikaa hukkan, kun odottelee vastausta.

Olisi kiva saada vinkkiä lehdistä, joihin on minkäänlaista mahdollisuutta saada juttuja. Tiedän kyllä, että juttujen pitää olla hyviä, mutta jotkut lehdet ilmoittavat, etteivät ota juttuja kuin vakituisilta avustajiltaan.

Heh. Miten sellaiseksi vakituiseksi avustajaksi edes pääsee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu