Onko normaalia? heräsin aamulla ja menin katsomaan pupuani, häkin matto oli sotkuinen, muutama 4-5 länttiä kakkaa sielä täälä, ei kuitenkaan vetistä mutta sen verran löysää että sotki maton.. mistähän mahtaa johtua? annoin sille nyt palan banaania ja näkkäriä jos ne kovettais vatsaa. kani on kuitenkin normaalin vilkas, syö ja juo normaalisti, juoksee ja hyppelee ei siis röhnötä yhdessä nurkassa vaan on ihan normaalisti kuten aina ennekin. kani saa tuoretta ruokaa ehkä kerran viikossa tai kahdessa. ei oikein maha kestä tuoretta ruokaa niin että sitä voi usein antaa. olen antanut sille yleensä omenaa, banaania silloin tällöin, porkkanaa ei ole hetkeen saanut.
voiko tätä sanoa ripuliksi? kanilla on kerran aikaisemmin ollut vatsa löysällä yli vuosi sitten. silloinkin oli ihan normaali, söi ja joi. toissapäivänä luin tätä puput.net palstaa. en muista palstan nimeä mutta se palsta missä puhutaan virikkeistä ja häkin rakentelusta ym. no, huomasin sielä että monet käyttävät mattoa pupun häkin alla. ajattelin sitten itsekin vaihtaa nuo purut matoksi jotta pysyisi siistimpänä. voiko tuo kanin vatsan löysyys johtua tästä muutoksesta? eilen matto oli jo häkissä eikä silloin tuumannut mitään, nyt vasta ?? vai pitäisikö vaihtaa purut takaisin häkkiin?
jostakin myös luin että silloin tällöin kanilta tulee löysää kakkaa ja että se on kuulemma normaalia? onko näin? olisiko joku kiltti ja vastaisi mulle niin ei tarvitsisi päätä miettiä puhki mikä pupu neitiäni vaivaa!
voiko tätä sanoa ripuliksi? kanilla on kerran aikaisemmin ollut vatsa löysällä yli vuosi sitten. silloinkin oli ihan normaali, söi ja joi. toissapäivänä luin tätä puput.net palstaa. en muista palstan nimeä mutta se palsta missä puhutaan virikkeistä ja häkin rakentelusta ym. no, huomasin sielä että monet käyttävät mattoa pupun häkin alla. ajattelin sitten itsekin vaihtaa nuo purut matoksi jotta pysyisi siistimpänä. voiko tuo kanin vatsan löysyys johtua tästä muutoksesta? eilen matto oli jo häkissä eikä silloin tuumannut mitään, nyt vasta ?? vai pitäisikö vaihtaa purut takaisin häkkiin?
jostakin myös luin että silloin tällöin kanilta tulee löysää kakkaa ja että se on kuulemma normaalia? onko näin? olisiko joku kiltti ja vastaisi mulle niin ei tarvitsisi päätä miettiä puhki mikä pupu neitiäni vaivaa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kysessä on todennäköisesti umpparipapanat eli kani ei vain ole niitä syönyt...
Onko tosiaan niin, ettei kanin maha kestä tuoretta lainkaan ?!
Kerran viikossa kun on aika vähän tuoretta (jota pitäisi antaa joka päivä monipuolisesti)
Jos maha on löysällä on kani pidettävä VAIN heinällä !(ripuli tuhrii pyllyn ja on tosiaan vetistä)
-Ei siis mitään tuoretta tällöin. Voi olla kuitenkin kun kanisi saa niin harvoin tuoretta, että sen maha menee siksi hieman sekaisin...
Käyppä tuolla http://kaniyhdistys.com
Hae sieltä ruokintaohjeita ja foorumi... =)
mulla oli kani joka ei koko aikana meillä ollessaan (4 vuotta) voinut syödä yhtään tuoretta. vaikka miten pienen palan oisi antanut niin aina meni maha sekaisin. eläinlääkärikin kutsui sitä myös stressimahaksi, sillä tapahtui mitä tahansa vähänkin tavallisesta päivästä poikkeavaa niin meni ripuliksi. jouduin silloin tällöin pesemään perää, vaikka olisi ollut pelkällä vedellä ja heinällä. tiesin riskin ottaessani sen, se oli jo kaupassa samanlainen. se oli muutenkin pieni (hermeliini). esim kynsienleikkaus aiheutti ripulin, vaikka se tehtiin min. kerran kuussa, useimmiten parin viikon välein. tilanne oli tosi hankala, eikä mistään ollut apua. ei se tietenkään koko aikaa ollut ripulilla ja söi hyvin. kaneihin erikoistunut eläinlääkärikään ei osannut sanoa muuta kuin että stressimaha. eli on kyllä mahdollista ettei kestä maha yhtään tuoretta, harvinaista tosin. nyt kyseinen kani on kanien taivaassa entisen vaimokkeensa kanssa. ikävä meidän luontopoikaa...
Matto tuskin on vaikuttanut tähän ongelmaan. Eiköhän se aiheuta vain sen, että huomaat tahrat helpommin.
Banaani ei tosiaan koveta vatsaa, joten jätä se vaikka kokonaan pois, jos kanin vatsa tuntuu olevan herkkä. Kuivata ensi kesänä nokkosta, voikukanlehtiä ja esim. pihlajanoksia kanille talviherkuiksi.
Sotkevat kakat on tosiaan mitä luultavimmin umpisuolipapanoita, mutta niiden koostumus/löysyys/kosteus ja ennen kaikkea niiden paljous oon riippuvainen kanin ruokavaliosta. Meidän toisella kanilla on tosi herkkä vatsa ja banaania ei voi antaa juuri nimeksikään kun heti näkyy tahroja enemmän makuualustoilla. Toinen mikä voi vaikuttaa on se, jos kanisi on ylipainoinen, eikä meinaa ylttää ottaa takapuolesta näitä kosteampia papanoita (joita kanin siis kuuluu syödä) vaan ne tämän vuoksi tallaantuu ja sottaa.
Eli ensimmäisenä banaani pois ruokavaliosta tai rajoitat kerralla todella pieneen määrään. Kuinka paljon olet nyt antanut kerralla? Muistathan myös, että kaikkeen ruokaan pitää kani totuttaa pikkuhiljaa, muuten maha menee sekaisin.
Jollei banaanin ja tuoreiden pois jättö tunnu auttavan yhtään, sitten kokeilet vähentää myös pelletin määrää ja pidät kanilla pääasiassa vettä ja hyvälaatuista heinää. Huomioithan, että kani syö aina parhaat heinät päältä, joten jossain vaiheessa kannattaa viimeiseksi jääneet heinät poistaa ja laittaa kokonaan uutta tilalle.
Banaania pupu saa ehkä kerran kahdessa viikossa, ja pienen palan kerralla. ei siis viikottain.
nyt on eilen illalla ja tänään tullut jo normaalia papanaa. eilen aamulla siis vain tuota löysää. vähän ihmetyttää kun vaan aamulla siis oli löysää ja illalla jo taas normaalia.
syötän kanille eläinkaupasta saatavaa suba rabbit siemensekoitusta. Siitäkin se syö kaikki muut paitsi pelletit jää kipon pohjalle. olen niitä sille joskus yrittänyt syöttää mutta ei kelpaa.
mikä tuoreruoka on sellaista "hyvää" josta ei pitäisi vatsa mennä löysälle?
tuo nokkosten ym. kuivaus kuulosti hyvältä idealta. täytyy siis kesällä laittaa niitä kuivumaan.
Kasvata vehnän siemenistä ruohoa. (totuta pikkuhiljaa)
Sama kesällä oikeaan ruohoon ! Kani ei kestä yht`äkkistä muutosta ruoassa.
Jos kerran 2 viikkon annat jotain tuoretta voi maha mennä jo siitä sekaisin...
Kokeileppa pieninä annoksina tuota helppoa tuoretta päivittäin. Ihan vain 2 kortta. Jos maha kestää 2 päivää niin 4 ja niin edespäin...
Kai olet tietoinen, että kanilta tulee kahden laista papanaa. Normaalia kovia palleroita, sekä pienempiä mahdollisesti rypälemäisiä pehmeämpiä papanoita. Näitä pehmeitä papanoita ei välttämättä pääse näkemään, sillä kani yleensä syö ne heti takapuolestaan. Tämä vitamiinien kannalta tärkeää. Nämä pehmeät papanat on luultavasti niitä, jotka teillä sottaa. Syy voi olla ruokavalio tai se, ettei kani lihavuuden takia yltä syödä papanoita takapuolesta ja se mahdollisesti talloo ne siksi mattoon.
Siemensekoitus ei ole kanin ruoka, joten yritä ihmeessä vielä totuttaa pellettiin. Kanit on nirsoja, joten totutus voi kestää, mutta kun ei parempaa tarjolla, niin varmasti alkaa tämäkin maistua.
Minkä kokoinen kani on kyseessä ja kuinka iso on tuo kuvailemasi pieni banaaninpala kerralla? Onko kakkatahroja juuri banaanin annon seuraavina päivinä?
Jos kani on kovin herkkävatsainen, ei välttämättä tuoreruokaa pysty antamaan ollenkaan. Kanin pääravinto on kuitenkin heinä ja vesi ja siihen lisäksi pelletti, kunhan saat totutettua. Kokeile auttaisiko tämä.
Kani on hermeliini.
Homma on jo hoidossa. Yritän vaihtaa siemensekoituksen pikku hiljaa genesis-pelleteiksi. nyt kysyisinkin että minkä verran niitä olisi sopiva määrä antaa kun kani ei mikään iso ole? onko 1/2 dl päivässä liikaa vai liian vähän?