Vuokratulot

Olen ollut dementoituneen äitini asiainhoitajana, hän on ollut hoitokodissa lähes 10 vuotta. Isä on kuollut jo aikaisemmin. Nyt äitini perikunnan omistamassa osakkeessa on olleet vuokralaiset, joiden maksamasta vuokrasta kunta on ottanut omansa. Mutta jotain on vielä jäänyt perikunnan tilillekin.
Kysynkin voiko perikunnan tililtä nostaa varoja ja jakaa sisarusteni kanssa tasan.
11859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tottakai voi. Sehän on juuri perinnön jakamista. Sillä edellytyksellä, että perunkirjoitus äidin jälkeen on jo tehty, sitä ennen ei kannata alkaa jakoa tekemään.

Äänestä

Ymmärsin viestistäsi, että äitisi elää vielä. Kuka hallitsee asuntoa? Jäikö äidillenne hallintaoikeus isänne kuoleman jälkeen? Mikäli jäi, kuuluu vuokratulot yksin äidillenne, ettekä voi jakaa niitä sisarusten kesken.

Äänestä
  • Ja minä sain sen käsityksen, että äiti on kuollut, kun alkuperäinen kirjoittaja käytti ilmaisua "äitini perikunnan asunto" tai jotain sinne päin. Äidillähän ei ole perikuntaa, jos äiti on vielä elossa. No, osoittaa vaan sen, miten tarkka tulisi esitettävissä kysymyksissä olla, jotta mahdolliset vastaajat saavat oikeat faktat vastauksen perusteeksi.

    Äänestä

  • booogg kirjoitti:

    Ja minä sain sen käsityksen, että äiti on kuollut, kun alkuperäinen kirjoittaja käytti ilmaisua "äitini perikunnan asunto" tai jotain sinne päin. Äidillähän ei ole perikuntaa, jos äiti on vielä elossa. No, osoittaa vaan sen, miten tarkka tulisi esitettävissä kysymyksissä olla, jotta mahdolliset vastaajat saavat oikeat faktat vastauksen perusteeksi.

    Joo, äitini elää vielä. Ja asunto oli hänen asuntonaan hoitokotiin menoon asti, jonka jälkeen vuokrattu. Asunto on isäni kuoleman jälkeen jakamattoman kuolinpesän omistuksessa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Todennäköisesti äidillänne on lesken oikeudella ikuinen hallintaoikeus asuntoon, tuo oikeus on niin vahva ettei sitä voi rikkoa ei vaikka hän itse on hoitokodissa ja asunto vuokralla.
    Kaikki vuokratulot ovat äitinne tuloa, vuokratulosta ei kuulu yhtään isänne kuolinpesälle.
    Tältä osin ette saa missään nimessä jakaa rahoja ennen äitinne kuolemaa.

    Mitä tulee asunnon pintaremontteihin yms jotka katsotaan haltijan kustannettaviksi niin niihin saatte käyttää äitinne rahoja, ette muuhun.

    Äänestä

  • Menee näin kirjoitti:

    Näin olin ajatellutkin asian olevan, rupesi vain mietityttämään tuo isäni osuus, että kuuluisiko se lapsille jakaa. Tarvittavat remontit on maksettukin perikunnan tililtä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Näin olin ajatellutkin asian olevan, rupesi vain mietityttämään tuo isäni osuus, että kuuluisiko se lapsille jakaa. Tarvittavat remontit on maksettukin perikunnan tililtä.

    "Tarvittavat remontit on maksettukin perikunnan tililtä."
    Kuten edellä on mainittu haltija kustantaa normaalista asumisesta aiheutuneet remontintarpeet.
    Eli ko. remonttikulut kuuluu silloin ottaa äitinne varoista.
    Puhut perikunnan tilistä, perikunta syntyy silloin kun joku kuolee.
    Kirjoituksesta on pakko päätellä että olette ottaneet isänne perikunnan rahoista remontti rahat.
    Teillä olisi ollut oikeus ottaa rahat remonttiin äitinne varoista.

    Tietenkin jos edelleen virheellisesti kirjoitat äitisi rahoista perikunnan rahoina niin asia on toinen.

    ...sen sijaan selvisi että äitisi tarvitsee oikean edunvalvojan koska kukaan ei tällä hetkellä valvo hänen raha-asioitaan tai etuaan edes välttävästi.

    >

    Mutta silti et saa edes selvästi ilmaistua, kuka omistaa ko. asunnon ja minkälaisia muita oikeuksia siihen kohdistuu, tietänetkö sitä itsekään, ja ihan perusasiatkin lesken PK 3:1a §:n mukaisesta käyttöoikeudesta ovat sinulta hukassa. Mikäli äidilläsi on tuon lainkohdan mukainen lesken hallintaoikeus asuntoon mutta vuokralaiset on erehdytetty maksamaan vuokra väärälle (isän kuolinpesän, vaikka pesä omistaisikin asunnon tai osan siitä) tilille, niin ensimmäinen toimenpide joka (virka)edunvalvojan tulisi tehdä olisi vaatia nämä rahat, mahdollisesti vähennettyinä äidin maksettaviksi kuuluvilla mutta kuolinpesän jo maksamilla remonttikuluilla, äidin tilille. Tehty vuokrasopimuskaan ei sido PK 3:1a §:han oikeutensa perustavaa äitiä jos sen on vuokranantajana esiintyen allekirjoittanut joku muu kuin äiti tai edustajansa.

    Äänestä

  • maallikkojuristi kirjoitti:

    "...sen sijaan selvisi että äitisi tarvitsee oikean edunvalvojan koska kukaan ei tällä hetkellä valvo hänen raha-asioitaan tai etuaan edes välttävästi"

    Mikähän taho se oikea edunvalvoja olisi ja paljon tulisi maksamaan kuukaudessa, nyt kaikki rahat on kuitenkin tallella, muihin emme luota.
    Kyseessä kuitenkin niin pienistä vuoratuloista, kun kunta nappaa niistä 82%.
    Mielestäni on säästöä kun ei joku kunnallinen edunvalvoja ole laskuttamassa.

    Äänestä

  • Puolta pitävä kirjoitti:

    Hakeutua edunvalvojaksi.
    Ei kuin hakemus maistraattiin ja homma lähtee viereille.
    Työtähän se teetättä sillä maistraatti valvoo tekemisiäsi.
    Joudut tekemään vuositilit ja omaisuusluettelot sekä todistamaan tilitapahtumat (tiliotteet).
    Mutta jos kaikki hoitaa ihan oikeasti valvottavan etua ajatellen ei siitä ole isoa ongelmaa.

    Kuluja ei tule paljon varsinkin kun laitat rastin kahteen kohtaan ei jossa kysellään sinun vaatimuksiakorvauspuoleen.

    Täytin juuri eilen yhdet vuosiilmoitukset liitteineen.

    Äänestä

  • Täsmennys kirjoitti:

    "Tarvittavat remontit on maksettukin perikunnan tililtä."
    Kuten edellä on mainittu haltija kustantaa normaalista asumisesta aiheutuneet remontintarpeet.
    Eli ko. remonttikulut kuuluu silloin ottaa äitinne varoista.
    Puhut perikunnan tilistä, perikunta syntyy silloin kun joku kuolee.
    Kirjoituksesta on pakko päätellä että olette ottaneet isänne perikunnan rahoista remontti rahat.
    Teillä olisi ollut oikeus ottaa rahat remonttiin äitinne varoista.

    Tietenkin jos edelleen virheellisesti kirjoitat äitisi rahoista perikunnan rahoina niin asia on toinen.

    "haltija kustantaa normaalista asumisesta aiheutuneet remontintarpeet. Eli ko. remonttikulut kuuluu silloin ottaa äitinne varoista."
    >>MUTTA EI PERUPARANNUSKULUIKSI katsottavia kuluja. AINOASTAAN omaan asumiseen liittyvät. JOS omistajat käyttävä äidin rahaa omaisuuden hoitoon on se jo kavaltamista ja edunvalvojan tulee sellaiseen puuttua....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Osakkeeesta kirjoitti:

Olen ollut dementoituneen äitini asiainhoitajana, hän on ollut hoitokodissa lähes 10 vuotta. Isä on kuollut jo aikaisemmin. Nyt äitini perikunnan omistamassa osakkeessa on olleet vuokralaiset, joiden maksamasta vuokrasta kunta on ottanut omansa. Mutta jotain on vielä jäänyt perikunnan tilillekin.
Kysynkin voiko perikunnan tililtä nostaa varoja ja jakaa sisarusteni kanssa tasan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu