Miten sijaihuolto tukee lapsen harrastuksia, jotka ovat alkaneet ennen huostaanottoa? Onko lapsen harrastuksista ylipäätään mitään tietoa ja voiko hän jatkaa omaa harrastustaan?
Meillä ainakin katkesi viikottaisen uimahallissa käynti, kun lapsi joutui laitokseen ja laitettiin tapaamisoikeuden rajoitus päälle. Lasta ei viitsitty käyttää uimahallissa.
Sitten kun pääsimme taas liikkumaan yhdessä, jatkoimme uimaharrastusta ja lapsi kävi vielä pari uimakurssia.
Sitten murjoin olkapääni ja minulta kielltttiin uint. Siihen jäi lapsen uintiharrastuskin.
Meillä ainakin katkesi viikottaisen uimahallissa käynti, kun lapsi joutui laitokseen ja laitettiin tapaamisoikeuden rajoitus päälle. Lasta ei viitsitty käyttää uimahallissa.
Sitten kun pääsimme taas liikkumaan yhdessä, jatkoimme uimaharrastusta ja lapsi kävi vielä pari uimakurssia.
Sitten murjoin olkapääni ja minulta kielltttiin uint. Siihen jäi lapsen uintiharrastuskin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
jo sulla tuohon aikaan illasta!
Meillä sijaishoidossa (sijaiskodissa siis) kyllä olleet lapset kävivät niin uimassa kuin ratsastamassa ja tosi monissa omissa harrastuksissaan aikoinaan, mikään ei loppunut kuin seinään, kuten valituksistanne käy ilmi!
Ja jopa me itse kustansimme lapsillenne ne, siis omista "pusseistamme", emme saaneet tai edes kysyneet maksajaa muualta!
Ehkä olisi saanut maksun sijoittavalta kunnalta, mutta ei tullut edes mieleen, koska nautimme täysillä koko porukalla noista asioista silloin!
ihan omasta kukkarostani, en sentää mistään "pusseista". Heh.
Fillarointia, uintia, piirtämiestä jne.
Sijaishuolto kustansi yhden ilmaisen aterian vuodessa ravintolassa. Sitten ei muuta.
vanhemman vammautumiseen.
Olisko vammaisena pitänyt mennä uimaan, vaikka lääkäri on sen ehdottomasti kieltänyt?
Miksi sijaishuolto ei pitänyt huolta harrastuksen jatkumisesta?
ne ei osannut uida?
hoitanut noin sitten niinkuin muuten kun puhut menneessä aikamuodossa.
tottakait puhun menneessä aikamuodossa, koska siivet kantavat jo heillä ja ovat omillaan, perheellisiä kaikki (20, 22 ja 26v)!
Kunhan muistelin menneitä aikojamme!
Vaikka eihän menneitä saa muistaa, sanonta; kuka menneitä muistaa sitä tikulla silmään! Auts! Huh!
Minun lapset harrastivat ennen huostaanottoa pallopelejä,pyöräilyä,uintia... mutta sitten huostaanoton jälkeen kaikki loppuivat...lapset istuivat tietokoneiden äärellä sijais perheessä suurimman osan viikosta aamutunneille asti.. eivätkä käyneet edes ulkona lainkaan.. muuten kuin koulun käynnin aikana.. ja nukkuivat sitten tunnin tai kaksi pulpetillaan opettajien siitä välittämättä...
ennen huostaanottoa lapseni olivat todella hyvässä kunnossa ja olivat urheilullisia... mutta eivät ole enään...ja nyt valittavat lihas kipuja ja yhdellä lapsellani nivelsiteet revenneet... tämä kaikki liikunnan puutteesta..
On ollut surullista nähdä kuinka lapseni ovat rappeutuneet huonoon kuntoon.. tosin kotilomilla jumpataan ja käydään yhdessä kävelylenkillä.. että edes jonkunlainen kunto vielä säilyisi...
huolehtinut lasten harrastustenkin jatkumisesta, kuten tuolta ylempää sellainenkin teksti löytyi. Mutta valitettavasti meilläkin kävi niin, että ei sijaispaikka ollut kiinnostunut lapsen harrastuksista, edes riittävästä ulkoilusta ei huolehdittu.
Oli kyseessä laitos, jonka lukittujen ovien takana lapset joutuivat istumaan, satoi tai paistoi. Kun varovasti ihmettelin liikunnan puutetta henkilökunnalle, oli tyypillinen vastaus aina huonoon säähän vetoaminen. Muutaman kuukauden kestäneen sijoituksen aikana lapsi oli laitoksen pihalla ulkoilemassa pari kertaa, kerran linturetkellä ja kerran pulkkamäessä. Napisin tilanteesta sen verran, että sen jälkeen häntä alettiin pakottaa sählyyn ja koripalloon, vaikka yleisessä tiedossa olikin, että lapsi ei ollut nimenomaan monista joukkuepeleistä kovinkaan kiinnostunut.
Ei olisi ollut iso vaiva käyttää häntä laitoksesta käsin läheisessä kuvataidekoulussa, jossa lapsella oli paikka maksettuna sillekin lukukaudelle ja entistä harrastusta siellä oli kestänyt jo pitempään. Lapsella oli jo silloin myös mittava kokoelma erilaisia luonnonkiviä, joista jokaisen hän osasi nimetä erikseen, esim. ruusukvartsi, berylli, fluoriitti jne, mutta tälle hänen aarrekokoelmalleen lähinnä vain naurettiin. Samalla tavalla väheksyen suhtauduttiin kaikkiin hänen kiinnostuksen kohteisiinsa ja lapsi oppikin nopeasti, että niistä ei kannattanut puhua hoitajille. Myös rakkaat "jalo"kivensä hän antoi minulle salaa sieltä pois tuotavaksi.
Jos ajattelee tilannetta alle 10-vuotiaan näkökulmasta, niin on melkoista henkistä julmuutta väheksyä lapselle kaikkea sitä, mikä hänelle on tärkeää ja rakasta. Tämä koski hänen suhdetta omiin vanhempiin, hänen mielipidettään turhasta sijoituksesta, kaikkia hänen harrastuksiaan, yksinkertaisesti kaikkea, mikä oli lapselle läheistä ja arvokasta. Lapsi sai tuntea, että mikään hänessä ei ollut arvokasta, jopa hänen pelkonsa, yksinäisyytensä ja koti-ikävänsä herättivät hoitajissa lähinnä ivaa, vähättelyä, joskus jopa suuttumustakin.
Meillä on 5 sijoitettua ja jokainen harrastaa jotakin. Kenelläkään heistä ei ollut harrastusta meille tultaessa, iät lapsilla on sijoituksen alkaessa ollut 6-14v.
Pojista toinen harrastaa jalkapalloa 3-5 krt viikossa, toinen sählyä 1krt/vko, tytöistä kolme on ratsastanut, nyt enään yksi, kaksi harrastaa nykyään tanssia 1krt/vko. Sen lisäksi näin talvisin käymme koko perheen voimin laskettelemassa, luistelemassa ja osan kanssa hiihtämässä ja joskus uimassa. Ja tietenkin lapset käyvät kavereidensa kanssa myös.
Kesäsin pyöräillään, rullaluistellaan, uidaan ja pelaillaan pihapelejä, trampoliinikin on suojaverkoin.
Harrastuksia tuetaan sijoittajantaholta max. 450e/vuosi. Esim. pojan jalkapalloilun jo perusmaksut vuodessa ovat tuo 450e, sen päälle kengät, pallot ja leirit. Ratsastukseenkaan se ei riitä kuin reiluksi puoleksi vuodeksi, tansseihin rittää just ja just. Joten ylimenevän osan maksamme me.
Mielestäni liikunta on kuitenkin se johon kannattaa panostaa. Silloin on mielikin virkeä ja iloinen. Koneella meillä saa olla tunnin päivässä ja iltaisin klo 20 jälkeen ei ollenkaan. Kesällä menee päiviä ettei koneelle keritä.
Tosin kun lapset tulevat murrosikään, kaverit ja tietokone merkitsevät enemmän kuin liikkuminen, mutta onhan hyvä pohja muodostettu.
kasvattanut. Olen ihan samaa mieltä, että liikuntaa kannattaa panostaa ja se on tehty tosiaan siihen asti, jolloin tieni-iässä sitten monet vanhat harrastukset muuttuvat uusiin, toki silti osa säilyykin. Mutta kun pienempänä on luotu pohja jo sille asenteelle, että harrastukset ovat osa tavallista elämäntyyliä, osaa lapsi luontevasti hakea vanhempanakin omia kiinnostuksensa kohteita. Mutta silti ei koskaan harrastksesta saa tulla sellainen itseisarvo, että on mentävä ihan vain harrastamisen takia, kuten joskus varpuilun pahimpina vuosina tunnuttiin lastensuojelussakin ajateltavan. Silloinhan lapselle katsottiin suureksi miinukseksi se, jos ei ollut vapaa-ajalla jotain maksullisia harrastuksia.
Tuohon harrastamispakkoon olemme mekin törmänneet. Yksi tytöistä ei millään tahtonut löytää harrastusta, kokeili koripalloa, ratsastusta, teatteria, piirtämistä kunnes löytyi tanssi. Rakastaa myös laskettelua yli kaiken ja olisikin mäessä kaiket päivät.
Mikä ongelmana, no se kun ei sosiaalityönekijän mielestä harrasta jos ei ole ohjattua harrastusta, eli laskettelu ei ole harrastamista kun se tehdään kavereiden kanssa.
ohjatulle harrastamiselle. Hänen harrastuksensa ovat vaihtuneet jonkin verran vuosien mittaan.
Piirtämisestä hän piti jo leikki-ikäisenä. Ostin hänelle kaikkki tarvikkeet ja kirjoja, mitä hän aiheesta ikinä halusi. Sitten tuli tapaamisoikeuden rajoitus ja se harrastus jäi.
Lapseni pyöräili 6-vuotiaasta asti innokkkaasti, se harrastus jäi em .syyn takia.
Lapseni kanssa käytiin uimassa, se harrastus jäi omaan sairastumiseeni.
Kävimme taidenäyttelyissä, museoissa, tapahtumissa, shoppailemassa, ruokailemassa ravintoloissa ja milloin missäkin. Em. syystä nämä kaikki jäivät.
Nyt opettelemme uusiksi lapsen harrastuksia. En voi pakottaa häntä mihnkään, mutta kyselen silloin tällöin, mikä kiinnostaisi.
Menee nyt aiheen sivusta, mutta tapaamsoikeuden rajoitus sai todella hallaa lapseni elämässä. Keskiarvo tipahti 1,4 yksikköä, enen täysin terveet hampaat alkoivat reikiintyä. Minulle se oli sellainen pamaus, että oksat pois...enempää en pysty edes kertomaan, enkä täällä haluakkaan.
20-25 % armeijaikäistä poistetaan vahvuudesta kahdesta syystä: huono kunto ja mielenterveysongelmat. Miten sitten on tyttöjen laita?
Miksi näin moni nuori syrjäytyy? Ovatko paineet olla ihmien ja nuori yhteiskunnassamme liian vaativia. Lapsen koulukirjoja lukiessani minulta akateemisesti koulutetulta nousee hiukset pystyyn. Vaatimustaso on liian suuri. Jos on tunnollinen nuori, ei aikaa mihinkään harrastukseen jää.
Huosta tapauksissa,kotona olessa on sen kummenmin
mitään harrastuksia.Kunhan saadaan vain morkata
siareita,kaikki on niin läpinäkyvää.
Näen aina punaista kun "morkataan" huosta vanhempia...
Meillä molemmat pojat kävivät säännöllisesti uimassa ja pyöräilivät.
Toinen poika joutui lopettamaan molemmat harrastuksensa koska sijaisperhe ei jaksanut tai eivät viitsineet kuljettaa poikaa uimahalliin. Pyöräilykin loppui kun aluksi ei ollut pyörää ja sitten kuin sai oli se vanha pieni tyttöjen pöyrä jolla sitten ajeltiin letkassa muiden kanssa ison tien reunassa varoen rekkoja toista kymmentä kilometriä...
Onneksi paikka vaihtui ja poika sai "vanhat" harrastuksensa takaisin, ja voi sitä riemua kun sai ihan uuden oman pyörän.
Kotona oleva poika jatkaa vieläkin samoja harrastuksiaan...
peliriippuvainen siellä sijaishuollossa. Aikaisemmin eläväinen ja touhukas lapsi vain pelasi. No se kiellettiin sitten kokonaan. Osti toisen pelikoneen. Nyt on nettiriippuvainen sijaishuollossa.
Kaikki harrastukset ovat jääneet.
kun juttelimme kerran tuttuni kanssa jolla oli 2v tyttö...,niin tämä tuttuni oli käynyt sosiaalitoimessa ja tämä sossu oli sitten tytön äidiltä kysynnyt että onko tytöllä harrastusta? Tytön äiti oli kuin pölkyllä lyöty päähän...ja oli ihmetellyt ääneen sossulle että mitähän tämän ikäinen sitten voisi niin kuin harrastaa?? Muuta kuin vauva uintia? Niin sossu meni hiljaiseksi...kai tajusi oman tyhmän kysymyksenä... (heh..) kyllä tuo harrastus asia on sossussa sitten niin tärkee juttu... mutta sitten kun kyselin lapsilleni ratsastus harrastusta varten toimeentulotukea... sanoivat vaan että eivät voi niin kalliiseen harrastukseen rahaa antaa... ja kuitenkin sitten jankasivat että lapsilla on oltava harrastukset..
tukea 46 euroa kuukaudessa.
nykyään mutta ei silloin kun lapset kotona olivat... ja mitä tuolla rahalla voi kuukauden aikana harrastaa? Vai pitisikö ensin säästää n.3-5 KK:tta että saisi esim.uuden polkupyörän? Tai käy ratsastamassa vain yhden kerran kuussa? Tai talveksi lapsille luistimet,sukset kunhan ensin olet säästänyt nuo rahat...?
viisi vuotta nälkää. Lapselta ei puuttunut mitään. Velkaa oli maksettava ja toimeentuloon jäi h-sti alle toimeentulo minimin.
No selvisinhän siitä. Lapsella oli jääkaapissa oma hylly ja minulla minun metukka. Söin päivittäin neljä palaa leipää ja yhden läpmimän aterian lapsen kanssa. Lapsi ei nähnyt nälkää, hän sai kaiken, mitä lapsen ruokavalioon kuului.
Minun äiti kuoli. Suku ihmetttel, miksi olen niin laiha.
Sitten terkkarissa kävin valittamassa väsymystä, kun en jakstanut kävellä ja uskalsin pyytää verikokeita. Ne soitti seuraavana päivänä, että ambulanssi tulee hakemaan. Sanoin, että ei käy, kun minulla on lapsi tarhassa. Mentiin sinne bussilla lapsen kanssa. Hyvässä peruskunnossa olevana selvittiin perille verensiirtoon. Sitten tuli lastensuojelusossu paikalle.
Poistin itse verensiirtokamat itsestäni ja lähdimme lapsen kanssa ulos sairaalan päiv.polilta.
Vaikka näin rankka oli, lapselta ei puuttunut filllareita, suksia, leluja, piirustustarvikkeita ei mitään.
En ole tyytyväinen, vaikka lapsella nyt akateemisesti koulutettu äiti, joka yritti liikaa lapsensa eteen. Rahaa tulee tosin nyt enemmän, mutta lapsi on huostassa ja minua se v-ttaa rankasti.
vaikka olisin sen itse maksanut. Kerran käyttivät hdl:ltä p-maisen omahoitajan kanssa ja poika ei sen jälkeen halunnut kuullakaan mistään cartingistä.
Oltiin oltu esim. Puuhamaassa, jossa ajeltiin vaikka minkälaisilla autoilla. Yksi oli isommille tarkoitettu ja joduin vajaa vaakatasossa ohjaamaan autoa. Lapsi oli innoissaan.
Hdl tappoi innostuksen.
Minä en tule selviämään ikinä tästä huostasta, vaikka se on kohta ohi,niin katkeraa se on ollut lapsellle ja niin katkeraa se on ollut minulle. Kummalla on ollut katkerampaa, tietysti lapsella, joka ei voi ymmärtää mistä on ylipäätään kyse.