kun paperinteko siirtyy Ruotsiin halventuneen kruunun perässä. Kuinkahan pitkään tätä sopeutumista meillä vielä jatkuu? Kajaani on sopeutunut jo aika hyvin.
Suomen metsäteollisuus
vaan sopeutuu
4188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joutaa metsänhoitajatkin Kiinaan ja Ruotsiin, Venäjästä puhumattakaan.
Ja hoitajat ulkomailta esim.thaimaasta.Sais siinä sen thai-hieronnan samalla..
metsäyhtiömme täällä Suomessa ovat pakotettuja hakemaan kilpailukykyä toimintojen tehostamisella (lue saneeraamalla) koska valuuttaamme (euro) ei voi devalvoida.
Ruotsissa on oma valuutta ja se on devalvoitunut voimakkaasti tuoden kilpailuetua sikäläisille vientiyrityksille, kuten metsäyhtiöille.
Väyrynen sanoi aikoinaan, että meidän ei pidä liittyä jos Ruotsikaan ei liity, kyseessä oli liittyminen EU:hun ja Euroopan rahaliittoon. EU ei vielä olisi pakottanut meitä yhteisvaluutta euroon mutta kun liityimme Euroopan rahaliittoon, toisin kuin Ruotsi teki, niin se toi meille yhteisvalutta euron.
Ennen aikaan metsäyhtiöt olivat rikkaita ja kansa köyhä. Nytkin kansa on köyhä.