on ruvennut toi vauvan uni rytmi homma toimiin. Mietin vaan että itselläni laskettu aika 4.4 ja ne yöherätykset yms. vähä metityttää. Toki vauvat on yksilöitä mutta mietin että muodostuuko se unirytmi ensimmäisinä kuukausina vai vasta myöhemmin voi puhua selvästä unirytmistä?
miten nopeasti
teidän perheessä
14683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä on poika todella hyvin oppinut erottamaan päivän ja yön ihan ns.vastasyntyneestä asti. Olin itse päättänyt että meillä aina iltaisin n.20-21 sammuu valot (isot) ja rauhallisesti puhutaan vauvalle sen jälkeen ja vähemmän kuin päivällä. Öisin on ollut aina käytäntönä että kun vauva herää nii ei olla laitettu valoja päälle, vain pikkulamppu joka on tosi himmeä, että näkee vaihtaa vaipan ja imettää. En myöskään koskaan juttele vauvalle yöllä, vain hyssyttelen jos on kovin itkuinen esim.vaipanvaihdon yhteydessä.
Tämä on meillä toiminut ja nyt siis meidän poika 3kk ja iltaisin nukahtaa itekseen jo omaan sänkyyn. Ja yöllä herää enään vain kerran syömään.
Vauvat toki on yksilöitä mutta kannattaa ns.opettaa ja tehdä rutiineja heti vauvan syntymästä alkaen jotta vauva oppii yön ja päivän eron. Toimi nimittäin täällä :)
Alkuun vauva joka tapauksessa nukkuu suurimman osan aikaa, ja herää syömään muutaman tunnin välein, oli sitten yö tai päivä. Siitä tilanteesta kannattaa lähteä tosiaan luomaan yö/päivärytmiä niin että yöaikaan ollaan hämärässä eikä seurustella, päiväsaikaan sitten hössötellään kaikenlaista kun vauva jaksaa. Eikä päiväunien aikaan tarvi olla hämärää eikä hiljaista, silloin voi hyvin olla esim. radio päällä jos ei muuta meteliä (=sisaruksia) ole :)
Rytmi alkaa siis muodostua saman tien. Pidemmät valveillaolojaksot alkavat rytmittyä päiväsaikaan, ja yö rauhoittuu. Vauvan uni on kuitenkin alkuun kehittymätöntä, ja on ihan hyvä ja tarpeenkin että vauva heräilee. Esim. hengityksen säätelymekanismit ovat vielä kehittymässä, ja ravintoakin tarvitsee vähän kerrallaan ja usein. Silloin kannattaa vain järjestää yöt niin kuin se teillä on helpointa ja kaikki nukkuvat parhaiten. (Nukkuvatko kaikki samassa sängyssä/töissäkäyvä muualla/vauva muualla jne) Ensimmäiset 3kk ovat yleensä sitä hankalinta aikaa: saattaa olla koliikkia ja vaikkei olisikaan niin moni vauva kukkuu illalla eikä suinkaan mene klo 9 tuosta vaan nukkumaan. Nuku päiväunia, ekan lapsen kanssa kun se onnistuu!
3 kk:n jälkeen yleensä on vakiinnuttu 1-2 yösyöttöön ja vauva nukahtaa yöllä pääsääntöisesti helposti uudelleen. Eli kyllä unirytmiin päästään ensimmäisinä kuukausina.
Mutta sitten tulevat hampaat, sairastumiset, liikkumaan oppiminen, allergiat, eroahdistus jne. Monia syitä joiden vuoksi yöt ovat välillä aika rikkonaisia. Puolivuotias saattaa yhtäkkiä herätä keskellä yötä kieriskelemään sängyssään edes takaisin ihan vaan siksi että osaa, tai vähän isompi kiipeää 10 kertaa yössä pinnoja vasten seisomaan. Nämä ovat sitten niin temperamenttieroja. Meidän lapset eivät ole pahasti uniaan sotkeneet mistään, hampaiden tulon vuoksi vähän kitisseet ja syöneet useammin öisin ehkä. Mutta sitten on niitä joiden yöt esim. allergiaoireiden vuoksi ovat jatkuvasti tunnin välein heräämistä. Se että vauvalla on unirytmi, ei siis välttämättä tarkoita että yöllä olisi aina hiljaista ja rauhallista. Mutta sitä ei voi tietää etukäteen :) Tuo 3kk on kuitenkin meillä ollut sellainen aika, jossa on päästy "normaalielämään" kiinni hyvin.
"Alkuun vauva joka tapauksessa nukkuu suurimman osan aikaa, ja herää syömään muutaman tunnin välein, oli sitten yö tai päivä."
Ei kyllä pidä paikkaansa! Vauvat ovat tässäkin aivan yksilöllisiä eikä todellakaan joka tapauksessa ole näin kuinka kirjoitit. Esimerkkinä meidän vauva..
Yleistä
Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.
Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.
Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Vauvojen unen määrä
Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta. Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi
Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.
Vuorokausirytmin kehittyminen
Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.
Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään.
Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä.
Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Ravitsemukselliset tekijät
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Responsiivisuus
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Sosiaaliset tekijät ja vinkit
Vauvojen päivänukkumista voi varovasti koettaa rytmittää ja siten ohjata unta iltaa ja yötä kohden. Perussääntönä on kuitenkin se, ettei tyytymätöntä lasta pidä väkisin valvottaa. Niin kauan kuin vauvan saa pysymään hereillä hyväntuulisena, häntä voi pitää hereillä.
Päiväunilta voi herätellä varovaisesti aluksi esimerkiksi 15 minuuttia aiemmin kuin tavallista. Alkuillan torkkuja kannattaa yrittää välttää esimerkiksi keksimällä jotain vauvalle mieleistä puuhaa, esimerkiksi musiikin kuuntelua tai muuta seurustelua. Yöaikaan pääsääntö on se, ettei lapsen kanssa aleta leikkiä tai sytytellä valoja, vaan annetaan vauvan huomata, että yöllä nukutaan. Lasta voi esimerkiksi pidellä sylissä ja jutella rauhoittavasti. Yleisesti ottaen kaikkia muutoksia kannattaa kokeilla vähän kerrallaan ja pitkän ajan kuluessa, sillä suurin osa vauvoista kärsii äkkinäisistä rutiinimuutoksista. Kuitenkin tulee pitää mielessä, että vauvat ovat yksilöitä, joten se mikä sopii toiselle, pahentaa toisen tilannetta.
Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.
Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa. Tässä vaiheessa voi olla hyvä vähitellen siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Muutoksen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä, vaan totuttautuminen voi tapahtua pehmeästi usean viikon mittaisena jaksona. Näin voidaan monesti välttää muutoksiin liittyvät itkut, jotka rasittavat koko perhettä. Pienen lapsen voi aivan huoleti antaa nukahtaa syliin.
Mikäli perheelle samassa sängyssä nukkuminen sopii hyvin, mitään estettä sen jatkamiselle ei ole. Jossain vaiheessa kaikki lapset sieltä kuitenkin omaan sänkyynsä siirtyvät.
Tunnetekijät
Vauva aistii herkästi vanhempiensa tunnetiloja: äidin ahdistuneisuus esimerkiksi väsymyksen vuoksi saattaa tarttua vauvaan. Tällaisissä tilanteissa on hyvä osata pyytää apua, esimerkiksi isältä tai isovanhemmilta, jotta äiti saa itse levätä jaksaakseen taas nauttia lapsen hoitamisesta. Joskus uupumuksen takana voi olla myös synnytyksen jälkeinen masennus. Tähänkin on saatavilla apua.
Temperamenttitekijät
Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän reagoi ympäristönsä ärsykkeille. Toiset vauvat kaipaavat jo muutaman kuukauden iässä enemmän virikkeitä kuin toiset ja äidin kyky aistia näitä tarpeita onkin hyvin tärkeä. Vauva elää vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja mikäli epäsopivuutta esiintyy, se voi ilmetä tyytymättömyytenä.
Vauvan ja äidin temperamentit voivat myös olla eri paria: hyvin rauhallinen äiti saattaa luoda lapselleen liian virikkeettömän ympäristön, kun taas toinen vauva saattaa kärsiä ylistimulaatiosta. Etenkin vanhempien lasten kohdalla korostuu päivän tapahtumien merkitys nukkumaan mennessä: jos päivä on ollut hyvin tapahtumarikas ja jännittävä ovat lapset vielä illalla ylikierroksilla eivätkä osaa asettua nukkumaan. Toisaalta jos lapsi ei ole saanut päivän kuluessa tarpeeksi virikkeitä, ei hän ole riittävän väsynyt mennäkseen nukkumaan.
Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.
Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.
Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.
Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.
Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
Loput artikkelista:
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
http://www.vauva.info/foorumi/index.php?showtopic=2047
Perhepeti on ihmisen perusmalli
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.
Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"
Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Vauvan uni poikkeaa monella tavoin aikuisen unesta. Toisaalta myös yksilöllinen vaihtelu on erittäin suurta; oikeastaan minkäänlainen vauvan käyttäytyminen ei ole sen valossa "epänormaalia".
Voidaan kuitenkin sanoa, että yleisesti ottaen vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta. Tästä unesta on jopa 50 % REM-unta. Sikiöllä REM-unta on vieläkin enemmän. Sen suuri määrä onkin alettu yhdistää aivojen kehitykseen. Esimerkiksi näköaivokuori on vastasyntyneellä hyvin kehittynyt, vaikka kohdussa näköaisti saa paljon vähemmän stimulaatiota kuin vaikkapa tunto- tai kuuloaisti. REM-uni toimii näin stimulaation lähteenä kehittyville aivoille. REM-unen määrä vähenee iän myötä ollen 2-vuotiaalla noin 25 %, aikuisella noin 20 % ja vanhuksilla noin 15 %. Vastasyntyneen muut univaiheet eivät ole vielä hyvin kehittyneet, ja niinpä myös siirtymät univaiheesta toiseen ovat pitempiä kuin aikuisella.
Aikuisen uni jakautuu noin 90 minuutin mittaisiin sykleihin, jona aikana hän käy läpi unen eri vaiheet syvästä unesta REM-uneen. Syvää unta on enemmän alkuyöstä kun taas REM-unen määrä lisääntyy aamua kohti. Herääminen tapahtuu helpoiten silloin, kun ollaan siirtymässä unen vaiheesta toiseen tai syklistä toiseen.
Vastasyntyneen unisykli on huomattavasti lyhyempi kuin aikuisen, vain noin 50 minuuttia. Näin ollen on myös huomattavasti enemmän vaiheita, jolloin herääminen voi tapahtua, mikäli jokin ulkopuolinen tai sisäinen ärsyke sen aiheuttaa. Vastasyntynyt myös nukahtaa eri tavalla kuin aikuinen. Aikuinen vajoaa heti syvään uneen, jota sitten jonkin ajan kuluttua seuraa REM-univaihe. Vauva puolestaan vajoaa ensin REM-uneen, jota kestää noin 20 minuuttia, ja vasta sen jälkeen seuraa syvän unen vaihe. Vauva voikin REM-unen aikana tai siirtymävaiheessa herätä helposti ulkoisiin ärsykkeisiin, esimerkiksi siihen, jos hänet lasketaan sänkyyn nukkumaan kun hän on nukahtanut syliin.
Vastasyntyneen unirytmi seuraa hänen ruokailurytmiään. Hän syö usein ja nukkuu syöntien väliset ajat. Pisimmillään hän nukkuu 3-4 tuntia, mutta on vauvoja, jotka nukkuvat paljon lyhyempiä pätkiä. Pikkuhiljaa hänelle muodostuu rytmi, jonka mukaan hänellä on yksi pitempi unijakso vuorokaudessa, ja unijaksojen välinen valveillaoloaika lisääntyy. Vanhemmat tietysti toivoisivat, että tämä pitempi unijakso sijoittuisi yöaikaan, mutta näin ei välttämättä tapahdu. Kestää aikansa ennen kuin vauva ehdollistuu samaan valoisuuden ja pimeän mukaiseen uni-valverytmiin kuin vanhempansa.
3-4 kuukauden iässä, kun valveillaoloaika lisääntyy ja vauva alkaa kiinnostua ympäristöstään enemmän, tällainen ehdollistuminen mahdollistuu. Siihen saakka vanhempien on lähes toivotonta yrittää muokata vauvan nukkumista minkäänlaiseen muottiin. Helpompaa on sovittaa aikuisen rytmi vauvan rytmin mukaiseksi, ja pehmeästi yrittää ohjata vauvaa nukkumaan öisin ja valvomaan päivisin.
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Äidin jatkuvan läheisyyden ja ympärivuorokautisen hoivan merkitys on alettu ymmärtää pikkuhiljaa myös lääketieteen piirissä. Synnytyssairaalat rakentavat kiireesti perhehuoneita, joissa myös isät voivat viettää vauvan elämän ensimmäiset päivät yhdessä perheensä kanssa. Synnyttäneiden osastoilla vauvat ovat äidin hoidossa alusta saakka. Edistyksellisimmät sairaalat suosittelevat, että vauva myös nukkuisi äidin vieressä ja pahoittelevat sairaalan sänkyjen kapeutta. Tällä tavoin pyritään turvaamaan myös imetyksen alkuun saattaminen ja onnistuminen.
Imetyksen mekanismit suosivat myös mahdollisimman luonnonmukaista, vauvan tarpeista lähtevää lähestymistapaa, jossa vauva on mahdollisimman paljon äidin lähellä, saa imeä niin usein kuin haluaa ja niin kauan kerrallaan kuin haluaa. Luonnollisena jatkumona tässä prosessissa on se, että vauva saa myös öisin imeä rajoituksetta. Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä. Yhdessä nukkuessa prolaktiinin eritys maksimoituu. Yöllä erittyy myös melatoniini-hormonia, joka puolestaan auttaa sekä vauvaa että äitiä pääsemään nopeasti takaisin uneen. Näin siis luonnollinen pyörä pyörii: Kun vauva alkaa antaa merkkejä heräämisestä tai jo vähän ennen sitä, äiti puolittain havahtuu, tarjoaa rintaa, vauva imee, prolaktiinia ja melatoniinia erittyy, molemmat nukahtavat saman tien uudelleen. Olen itse kokenut omakohtaisesti sen, kuinka aamulla lukuisten heräämisten jälkeen on täysin levännyt olo, eikä itse asiassa tarkkaan edes muista, kuinka usein tai harvoin on herännyt. Sama mekanismi toimii myös päiväunilla; yksin sänkyyn laitettuna vauva herää 50-60 minuutin kuluttua ja täytyy nukuttaa uudelleen. Jos myös äiti nukkuu päiväunet, vauva ehkä herää, varmistaa äidin läsnäolon, imee vähän ja molemmat jatkavat unia. Päiväunilla äiti myös kompensoi mahdollista öisistä heräämisistä aiheutuvaa väsymystä.
Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin.
Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. On kuitenkin löydetty joitakin ympäristöllisiä selittäviä tekijöitä: Vanhempien alhainen sosioekonominen status, äidin tupakointi, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet syntymän jälkeen sekä se, jos sisarus on kätkytkuoleman uhri. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
Ensimmäinen ajatus perhepedistä puhuttaessa on usein: "Entä jos kierähdän vauvan päälle?" Äiti on kuitenkin luonnostaan niin tietoinen vauvansa läsnäolosta, ettei tätä tapahdu. Eikä vauvakaan ole tilanteessa täysin puolustuskyvytön, vaan todennäköisesti herää itkemään, jos joku yrittää hänen päälleen kierähtää. Vain silloin, jos äiti on alkoholin, huumeiden tai huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alainen, yhdessä nukkumista tulisi välttää. Turvallisuusnäkökohtia ei muutenkaan kannata ohittaa ilman paneutumista asiaan. Vauva kannattaa sijoittaa äidin ja seinän tai laidan väliin, sillä isä ei ehkä ole yhtä tietoinen vauvasta kuin äiti eivätkä isään päde hormonien aiheuttamat unen muutokset. Yksilöllisiä eroja isien unen laadussa ja nukkumistavoissa tietysti on. Jos äiti epäilee itseäänkin, voi vauvan ympärille asetella esimerkiksi peiton ringiksi suojaamaan. Nukkumisalusta ei saisi olla liian pehmeä. Tarvittaessa voi vauvan laittaa vähän kovemmalle alustalle, esimerkiksi hoitoalustalle, jolloin hän myös on vähän korkeammalla kuin muu perhe. Vesisängyssä ei yhdessä nukkumista suositella. On hyvä myös miettiä vauvan vaatetusta, sillä yhdessä nukkuessa, varsinkin saman peiton alla, vauva ei tarvitse yhtä paljon vaatetta kuin yksin. Isomman ja liikkuvan vauvan lattialle putoaminen on aina mahdollista. Sänkyyn voi kehitellä laidat tai muuten peitto- ja tyynykasoin rakentaa barrikadeja tai lattialle sängyn viereen voi laittaa patjan. Jos sänky on liian kapea koko perheelle, voi vauvan oman sängyn asettaa "sivuvaunuksi" laskemalla siitä laidan tai poistamalla sen kokonaan. Myös tavallinen lisävuode sängyn vieressä lisää tilaa, siinä voi nukkua vaikkapa isä. Kannattaa tarkistaa, ettei mihinkään sänkyjen väliin tai seinän ja patjan väliin jää koloja, joihin vauva voi juuttua tai tukehtua.
Toinen ajatus on, että sitten lapsi ei ikinä opi nukkumaan yksin. Minä haluaisin nähdä sen Ilta-Sanomien otsikon, joka kuuluttaa: "Ville 19v. nukkuu edelleen äidin ja isän vieressä!" Todennäköisesti ennen pitkää tulee aika, jolloin lapsi suorastaan vaatii päästä omaan sänkyyn, varsinkin jos se kaupataan hänelle merkkinä kasvusta ja itsenäisyydestä. Ei ole mitään todisteita siitä, että vieressä nukkunut ja pehmein arvoin kasvatettu lapsi olisi enemmän riippuvainen vanhemmistaan kuin alusta saakka omassa sängyssä tai omassa huoneessa nukkunut. Päinvastoin nämä lapset, jotka ovat koko elämänsä saaneet kokea, että vanhemmat ovat heitä varten, öin ja päivin, todennäköisesti kasvavat luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja uskaltavat itsenäistyä turvallisesti tietäen, että tarvittaessa heillä on aina mahdollisuus palata vanhempien siipien suojiin. (imetystuki sivuilta)
jaksaa näitä hemmetin rimpsuja kopsata jostain linkistä...........
että olette jaksaneet vastailla ja katsella noita linkkejä tosta aiheesta mutta haluaisin lähinnä omakohtaisia kokemuksia asiasta. :)
Meillä ehkä puolitoista ensimmäistä kuukautta yörytmi oli aika katkonainen, yöllä saatettiin olla parikin tuntia hereillä pariin otteeseen ja päivällä sitten pidempiä unijaksoja. Tuttia sai olla koko ajan tökkimässä takaisin suuhun...
Kuitenkin jo parin kuukauden iässä poika alkoi nukkumaan heräämättä jopa 12 tuntia pitkiä yöunia. Tutin joutui pari kertaa laittamaan, mutta muuten poika nukkui kuin tukki. Ei herätty itkemään tai edes syömään. Lapsi oli korvikkeella lähes alusta alkaen, ja uskon, että siinä oli yksi syy pitkiin ja säännöllisiin yöuniin.
Alussa yöunille mentiin jopa vasta puolenyön aikaan ja heräiltiin sitten vasta puolenpäivän maissa. Joskus siinä 5 kuukauden iässä unirytmi oli hieman aikaistunut, eli ysiltä nukkumaan ja ysiltä ylös. Eikä edelleenkään yösyöttöjä. Samaan tahtiin mennään vieläkin, ja poika on nyt 1,5-vuotias.
Meillä vissiin kävi tuuri kun saatiin noin "kiltisti" nukkuva lapsi :)
toive ajattelulta. :D mutta toivotaan että meilläkin menis edes puoliks noin hyvi. Taitaa vaan käydä niin että jos vanhempiinsa tulee niin tempperamenttia on sen verran ettei kiusallaankaa nuku noin hyvin. :)
Hei!
Meillä kolmen edellisen kohdalla unirytmi on löytynyt ihan parin ensimmäisen kuukauden aikana mutta nelosella se olikin ihan hakusessa vaikka syntyikin "valmiiseen rytmiin"!
Hän valvoi ja söi pitkin yötä ja päivisin nukkui aika paljon, vasta 6.5kk alkoi rytmit olla kohdillaan kun alettiin syömään kunnolla kiinteitä. Nyt poika vähän alle 8kk ja päikkärit nukutaan kolmesti joista yhdet 2 tuntiset ja yöt 20-06 joskus 07 asti ja kerran tankataan yössä.
Kun vaan pitää eron päivällä ja yöllä niin pitäisi rytmien löytyä, tai sitte ei :)