Kisaranta Kangasala

Jos joskus joku haluaa mennä todella kivaan paikkaan caravaani, telttailu tai mökkeily paikalle, niin todellakaan suosittele Kangasalan Kisarantaa. On kiva maksaa kyllä ensin pienestä mökistä, jonka terassi ja ikkunat ovat ihan veressä edellisten tai sitä ennen olevien jäljeltä, tai saatikaan että on todella kiva ja pieni paikka mennä viettämään aikaa.

Ja jos huvilan sen jälkeen haluaa vuokrata, niin kannattaa myöskin katsoa ensimmäiseksi että hella on kunnossa, jottei tule häkämyrkytystä... Luulin kyllä että hella oli aatamin ajoilta mutta, kuulinkin että ne haetaan kaatopaikalta. Onnekseen huomasimme asian, ettei sattunut mitään.

Ja kysyttyämme että olisiko millään tapaa mahdollista saada uutta hellaa, jotta saamme ruokamme valmiiksi, niin ei kuulemma ole, että "respassa" on 5€ pieniä keittolevyjä joita saa vuokrata, jos se auttaisi. (Ruoka uunissa, mihin vittuun sitä keitto levyä tarvii).

Saatikaan että mielestäni huvila yleensä on sellainen jossa ihmiset saa rentoutua ja vain olla niin, että kaapin ovet ja pirtti kalustot tippuvat jaloille...

Paikka ihan sinänsä olisi ollut todella kiva ja hienolla paikalla, jos vain ei olisi saanut koko ajan varoa kaikkea...

Mutta ainoa pelastus koko reissuun oli mukavat parkettien partaveitset, jotka jaksoivat olla mukavia ja helvetin rentoja tyyppejä. Kiitos niiden miesten, jotka jaksoivat edes reissusta saada jotain irti.

Mutta siitä sitten vain todella ihanaan ja rentouttavaan lomanvietto paikkaan.

Todella kettuuntunut!!!!
15596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään".
Leirintäalue on suljettu, ei sinne enää kukaan pääsekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perkeleen piru kirjoitti:

Jos joskus joku haluaa mennä todella kivaan paikkaan caravaani, telttailu tai mökkeily paikalle, niin todellakaan suosittele Kangasalan Kisarantaa. On kiva maksaa kyllä ensin pienestä mökistä, jonka terassi ja ikkunat ovat ihan veressä edellisten tai sitä ennen olevien jäljeltä, tai saatikaan että on todella kiva ja pieni paikka mennä viettämään aikaa.

Ja jos huvilan sen jälkeen haluaa vuokrata, niin kannattaa myöskin katsoa ensimmäiseksi että hella on kunnossa, jottei tule häkämyrkytystä... Luulin kyllä että hella oli aatamin ajoilta mutta, kuulinkin että ne haetaan kaatopaikalta. Onnekseen huomasimme asian, ettei sattunut mitään.

Ja kysyttyämme että olisiko millään tapaa mahdollista saada uutta hellaa, jotta saamme ruokamme valmiiksi, niin ei kuulemma ole, että "respassa" on 5€ pieniä keittolevyjä joita saa vuokrata, jos se auttaisi. (Ruoka uunissa, mihin vittuun sitä keitto levyä tarvii).

Saatikaan että mielestäni huvila yleensä on sellainen jossa ihmiset saa rentoutua ja vain olla niin, että kaapin ovet ja pirtti kalustot tippuvat jaloille...

Paikka ihan sinänsä olisi ollut todella kiva ja hienolla paikalla, jos vain ei olisi saanut koko ajan varoa kaikkea...

Mutta ainoa pelastus koko reissuun oli mukavat parkettien partaveitset, jotka jaksoivat olla mukavia ja helvetin rentoja tyyppejä. Kiitos niiden miesten, jotka jaksoivat edes reissusta saada jotain irti.

Mutta siitä sitten vain todella ihanaan ja rentouttavaan lomanvietto paikkaan.

Todella kettuuntunut!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu