ulkona

hei.. Juu elikkä sitähän suositellaan että vauvan kanssa käytäs ulkona joka päivä tai ainakin nukkuis ulkona. Mutta me ei tehdä niin.. ollaan vaan pari kertaa käyty vaunujen kanssa kävelyllä.. noin 45min kumpikin reissu. Ja parveekkeella on nukkunut 2 kertaa. ekan kerran nukkui n. puoltuntia-45minuuttia ja sitten n. 1h. Sen jälkeen päivä menee aina vähän mönkään kun on ollut päivässä jtn uutta :). vauva on enskuun alussa 3kk. Onko tämä nyt ihan väärin etten ole vauvaani pahemmin käyttänyt ulkona. enskuun alussa muutetaan uuteen asuntoon jossa rupean ainakin päivittäin parvekkeelle laittamaan nukkumaan, niin saa sitä raitista ilmaa.
19863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Herää kysymys että mitä olet itse tehnyt nämä 3kk? Etkö itse kaipaa ulkoilua? Käyttekö missään?

Kyllähän ulkoilu hyvää tekisi, myös sinulle. Ei se sisäilma yleensä niin hyvälaatuista ole, että aikuisenkaan tekisi hyvää pelkästään siellä nököttää. Ja vauvan päivä (ja myös yöuni) kyllä totuttelun jälkeen rytmittyisi paljon paremmin siitä että ulkoilut olisivat osa säännöllistä kuviota.

Ota nyt tavaksi vaikka tunnin kävelylenkki vaunujen kanssa joka päivä tiettyyn aikaan. Mieluummin lähdet itsekin lenkille, kuin että laittaisit vauvan vain parvekkeelle. Ja jos asutte jossain asutuskeskuksessa, niin lähdette myös ruokakauppaan, kahville tms. Jos olette isommalla paikkakunnalla, niin löytyy vaikka mitä kerhoja, muskareita ja vauvakinoja! Etsi jotain mistä tykkäät ja mikä tuo rytmiä päiviin.

Anteeksi jos olen ihan hakoteillä... mutta oletko jutellut tuosta neuvolassa? Voisikohan sinulla olla synnytyksen jälkeistä masennusta? Kun ei se ihan normaalia ja hyväksi ole kenellekään linnoittautua sisälle, oli sitten vauvan kanssa tai ei. Kyselepä neuvolasta apuja, jos lähteminen tuntuu ylivoimaiselta, kyllä teidän nyt liikkeelle pitää jo päästä.

Äänestä
  • toki olen itse käynyt kaupassa yms.. kerran otinkin vauvan mukaan citymarkettiin mutta reissu ei oikein ollut mieleinen kun vauvalle tuli nälkä kesken ostoksien ja siellä ei mitään mikroa ole että pääsisi lämmittämään. ja todella mukavaa olisi vauvan kanssa mennäkkin kaupungille, siellä niitä mikroja varmasti kahviloissa olisi. Olen vaan odotellut enemmän ikää vauvalle että menisimme ihan kaupungille. mutta eiköhän sen aika olisi jo :) Mutta en kärsi mistään masennuksesta itseni mielestä.. olen kyllä enemmän sisä kuin ulkoihminen. Ja olen miettinyt tälläisiä muskareita.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    toki olen itse käynyt kaupassa yms.. kerran otinkin vauvan mukaan citymarkettiin mutta reissu ei oikein ollut mieleinen kun vauvalle tuli nälkä kesken ostoksien ja siellä ei mitään mikroa ole että pääsisi lämmittämään. ja todella mukavaa olisi vauvan kanssa mennäkkin kaupungille, siellä niitä mikroja varmasti kahviloissa olisi. Olen vaan odotellut enemmän ikää vauvalle että menisimme ihan kaupungille. mutta eiköhän sen aika olisi jo :) Mutta en kärsi mistään masennuksesta itseni mielestä.. olen kyllä enemmän sisä kuin ulkoihminen. Ja olen miettinyt tälläisiä muskareita.

    Jos olet ihan tosissasi niin kyllä nyt varmaan kannattaisi mieluummin ottaa nää asiat neuvolassa puheeksi kuin täällä.

    Ulkoilu on sinulle ja vauvalle erittäin tärkeää. Ihan oman kuntosi ja mahdollisten raskauskilojenkin hävittämisen kannalta kävelylenkit tekisivät terää. Lapsen on hyvä myös oppia ulkoiluun säällä kuin säällä, hän oppii siten kaipaamaan raitista ilmaa jos ei sitä saa. Toisin kuin äitinsä.. Tulevaisuudessa myös päiväkodissa ulkoillaan lähes joka kelillä.. Voisiko miehesi ulkoilla vauvan kanssa jos sinä et joka päivä tai kahta kertaa päivässä viitsi?

    Et voi muutenkaan pitää vauvaa vain kotona.. Eihän se kolmikuinen koko ajan syö joten ajoita reissut siten, että lapsi on kylläinen..

    Kuulostaa aika oudolta tuo teidän touhu. En kuitenkaan halua moittia, mutta itsepä neuvoa kysyit..

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Muskarit on ihan kiva juttu ja toinen tosi mukava on äiti-vauva-jumppa, mutta ne ovat vain pieni mauste teidän arkeenne. Ne eivät voi olla joka päiväisiä juttuja kuten ulkoilu..

    Äänestä

  • lisäys.. kirjoitti:

    Muskarit on ihan kiva juttu ja toinen tosi mukava on äiti-vauva-jumppa, mutta ne ovat vain pieni mauste teidän arkeenne. Ne eivät voi olla joka päiväisiä juttuja kuten ulkoilu..

    Musta taas on jokaisen oma asia, nukkuuko vauva sisällä vai ulkona! Kyllä sitä isompana ehtii ulkoilla, ei se vauva siitä pilalle mene vaikkei ekoihin kuukausiin saisi raitista ilmaa. Itse tosin nukutan vauvaani pihalla vaunuissa, mutta kaikilla ei ole tähän esim mahdollisuutta. Vauvani myös nukkuu aika lyhyitä pätkiä, joten käytän sen ajan hyödykseni kotona mieluummin (kotihommat, oma aika..) kuin kävelen ympäri kyliä. Toki joskus käyn kävelylläkin, jos on esim asiaa kaupungille tai menen samalla koiran kanssa lenkin.

    Ja se, ettei käy joka päivä vaunulenkillä, ei tarkoita sitä, etteikö vauvan kanssa kävisi missään!? Autollakin pääsee joka paikkaan, vieraita voi tulla kylään tai mennä vauvan kanssa, on vauvauinnit ja muskarit ja tanssit yms. Ei se vaunuissa nukkuminen tee vauvaa mitenkään sosiaalisemmaksi.

    Äänestä

  • piipari109 kirjoitti:

    eihän vauvaa muutenkaan "tehdä" sosiaaliseksi! Siis ihme juttu, että jo vauvoja pitäisi sosiaalistaa. 3-4-vuotias lapsi rupeaa vasta oikeasti kaipaamaan ikäistänsä seuraa ja tarvitsemaan kavereita. Siihen saakka leikitkin ovat vielä paljolti vierusleikkejä eli samassa huoneessa, mutta eri paikoissa leikittyjä. Vauvat eivät todellakaan kaipaa mitään ikäistään seuraa!! Äideille se voi olla kiva nähdä muita äitejä ja vauvatkin on varmasti hyvä tutustuttaa muihinkin ihmisiin kuin äitiin, mutta hyvänen aika sosiaalisemmaksi pitäis vielä vauva tehdä...kaikkea sitä kuulee!

    Ja raitista ilmaa vauvat/lapset/aikuiset tosiaan tarvitsevat!! Eli ulos siitä senkin sohvaperunat!! Ei tosiaan ole sama asia, jos vauva matkustaa autolla tai kyläilee kuin ulkoilee. Ryhtykää epäitsekkäämmiksi ja ulos sieltä kotiovesta!! Ei se pieni vauva itse osaa ulos, se on vanhempien tehtävä huolehtia lapsistaan!! Jos tuntuu liian hankalalta tehtävältä, niin pyydä apua!! Ennen kuin sosiaaliviranomaiset nappaavat lapsesi pois sinulta, kun et kykene huolehtimaan hänestä ja täyttämään/tyydyttämään vauvan tarpeita.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Ne sosiaaliviranomaisthan ottavat lapset pois jos et jokapäivä ulkoiluta..voi herranjestas..anna mun kaikki kestää:)

    Äänestä

  • jjjhy kirjoitti:

    kuin muutaman kerran 3kk aikana kuten ap tekee!!

    Eihän kukaan joka pv ympäri vuoden käy ulkona, mutta tosiaan jos luit yhtään noita ylempiä viestejä, niin huomasit varmaan että he eivät ulkoilleet oikeastaan koskaan.

    Tuollaisessa tapauksessa mielestäni on syytä todellakin (!) huolestua! Ties mitä muuta heidän kotonaan tapahtuu...jos naapurissa asuis ja yhtään antais aihetta, niin lastensuojeluun ilmoittaisin. Se on meidän jokaisen velvollisuus, jos huomaamme, että vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan! Ja jos et lasta saa ulos vietyä melkein joka pv, niin kyllä on kumma!! Ei sitä tarvitse ulos nukuttaa, jos ei halua/pysty, mutta kyllä herranjumala täytyy antaa vauvalle mahdollisuus ulkoilla raittiissa ilmassa!!!!!!!!!

    Äänestä

  • on hieman eri asia... kirjoitti:

    Itse en JOKA päivä vie lastani ulos mutta useamman kerran viikossa kyllä. Riippuen millanen päivä vauvalla on..jos tosi kiukkunen niin pysyttelemme sisätiloissa. Kyllähän vauvoille raitis ilma hyvästä on, mutta ei jokapäiväinen pakko.

    yhtään kaipaa raitista ilmaa! Varsinkin nyt kun kevät tulee niin ulkoilu on ihanaa.
    Esikoisen kanssa ei joskus tullut joka päivä ulkoiltua varsinkaan ekoina kuukaisina mutta nyt kun on kaksi lasta niin tulee ulkoiltua ihan joka päivä,lapset nauttii ja sitä piristyy myös itse vaikka olisi miten väsynyt lähtiessä ollut!

    Äänestä

  • ettei itse kirjoitti:

    Kaikki ihmiset eivät vain yksinkertaisesti ole ulkoilmaihmisiä. Mun onni on, että asutaan omakotitalossa, joten pihalle meno on helppoa. Mutta jos asuisimme kerrostalossa niin ulkoilisin tuskin koskaan. Minä itse vihaan kävelylenkkejä yksin. Miehen kanssa iltaisin on hyvällä ilmalla ihan ok. Inhoan leikkipuistoja, joten lapseni ei koskaan pääsisi hiekkalaatikolle. Omalla pihalla meillä on keinut ja hiekkalaatikko ja esikoinen on päiväkodissa, joten hänen ulkoilut on hoidettu.

    Pointti siis on, että kaikki eivät vain ole luotuja ulkoiluun. Kauppareissut riittävät vallan mainiosti. Ja näin talvella on paljon helpompaa pysyä vauvan kanssa sisätiloissa kun ensin hikipäässä pukea kiljuvaa vauvaa ja sitten ihan rättiväsyneenä vielä lähteä tuonne loskaan/lumeen/jäälle tarpomaan.

    Eli ei kannata AP:tä syyllistää ja sossuilla uhkalla. Lapsi on kuitenkin vasta sen 3kk.

    Äänestä

  • lisätä kirjoitti:

    ulkoilu kuuluu lapsen perustarpeisiin että vaikka itse ei olisi ulkoilmaihminen niin kyllä lapsen takia sinne ulos olisi raahauduttava.Eikö ulkoilmaihmisiä kiinnosta edes kesällä ulkoilu?

    Äänestä

  • lisätä että kirjoitti:

    pieni vauva pärjää alussa vähän vähemmällä ulkoilulla, lähinnä se on äidin virkistämistä, mutta kyllä lapsen isompana pitää päästä joka päivä ulos!

    Pitää päästä harjoittelemaan kehon hallintaa, juoksua, kiipeilyä, hiihtoa, pyöräilyä jne. Ihan vaan leikkimään hiekkalaatikolle ja lumeen. Kömpelöitä lapsia tulee sisähiirulaisista, arkoja nyhveröitä, olen nähnyt.

    Kyllä se on paljon vanhemmista kiinni kuinka reippaita lapsista tulee! Itse kun olin pieni, ei juuri sisällä leikitty.

    vanhempien itsekkyyden...SINÄ et tykkää ulkoilla, kävellä, istua hiekkiksen reunalla jne jne. LAPSESI varmasti tykkää!! En tunne yhtäkään lasta, joka ei ulkoilusta tykkäis.

    Sulla on nyt lapsi. Et voi ajatella enää niin itsekkäästi kuin ennen!! AJATTELE LAPSESI PARASTA!! Musta on ihan älyttömän törkeetä sanoa, ettei ole vain yksinkertaisesti ulkoilmaihminen! HUH HUH!!

    Taidat olla aika lapsi vielä itsekin (jos et iältäsi, niin mieleltäsi)...aikuinen osaisi ottaa vastuuta ja ajatella sitä lapsen parasta! Eikä puhuisi noin hölmöjä.

    Tarkoitin tietenkin että eikö "sisäihmisiä" kiinnosta ulkoilu edes kesäisin.

    Äänestä

  • Tosin kirjoitti:

    pieni vauva pärjää alussa vähän vähemmällä ulkoilulla, lähinnä se on äidin virkistämistä, mutta kyllä lapsen isompana pitää päästä joka päivä ulos!

    Pitää päästä harjoittelemaan kehon hallintaa, juoksua, kiipeilyä, hiihtoa, pyöräilyä jne. Ihan vaan leikkimään hiekkalaatikolle ja lumeen. Kömpelöitä lapsia tulee sisähiirulaisista, arkoja nyhveröitä, olen nähnyt.

    Kyllä se on paljon vanhemmista kiinni kuinka reippaita lapsista tulee! Itse kun olin pieni, ei juuri sisällä leikitty.

    hirmu ujo "hiirulainen" vaikka äiti pisti aina aamusta ulos ja sisälle tultiin vaan syömään et se siitä väittämästä

    ja joo itse vien lapseni kyllä kaksi kertaa päivässä ulos, nyt nukkuu parhaillaan ulkona, nukkunut jo 2,5h

    Äänestä

  • olin lapsena kirjoitti:

    hirmu ujo "hiirulainen" vaikka äiti pisti aina aamusta ulos ja sisälle tultiin vaan syömään et se siitä väittämästä

    ja joo itse vien lapseni kyllä kaksi kertaa päivässä ulos, nyt nukkuu parhaillaan ulkona, nukkunut jo 2,5h

    niin arka ettet uskaltutunut kiikkuun istumaan, tai ylipäätään tekemään mitään ulkona.

    Arka ja ujo on kaksi eri asiaa. Arka voi tulla vaikkei olisi ujo yhtään, jos ei koskaan kannusteta ja rohkaista mihinkään "fyysiseen". Arka ulkona voi olla sisällä puhelias ja ujostelematon.

    Äänestä

  • näkee juuri kirjoitti:

    vanhempien itsekkyyden...SINÄ et tykkää ulkoilla, kävellä, istua hiekkiksen reunalla jne jne. LAPSESI varmasti tykkää!! En tunne yhtäkään lasta, joka ei ulkoilusta tykkäis.

    Sulla on nyt lapsi. Et voi ajatella enää niin itsekkäästi kuin ennen!! AJATTELE LAPSESI PARASTA!! Musta on ihan älyttömän törkeetä sanoa, ettei ole vain yksinkertaisesti ulkoilmaihminen! HUH HUH!!

    Taidat olla aika lapsi vielä itsekin (jos et iältäsi, niin mieleltäsi)...aikuinen osaisi ottaa vastuuta ja ajatella sitä lapsen parasta! Eikä puhuisi noin hölmöjä.

    Mutte edelleen, nyt puhuttiin muutaman kuukauden ikäisestä lapsesta..se ei nyt siitä pilalle mene jollei nuku ulkona!!!!

    Äänestä

ainakin joka toinen päivä raahautua ulkoilmaan. Ei se mikään pakko ole joka päivä käydä, ei hampaat irvessä tarvi lähteä. Mutta itse huomaan jos ei moneen päivään pääse ulos vaikka sairastelun takia, kuinka nuutunut olo tulee.

Vauva myös tarvii raitista ilmaa, nukkuu sitten isompana yölläkin paremmin, kun ulkoilee päivällä!

Joka tapauksessa kun lapsi kasvaa, joka päivä pitää ulkoilla! Siihen kannattaa jo nyt pikkuhiljaa alkaa opettelemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nukkuminen/käyminen kirjoitti:

hei.. Juu elikkä sitähän suositellaan että vauvan kanssa käytäs ulkona joka päivä tai ainakin nukkuis ulkona. Mutta me ei tehdä niin.. ollaan vaan pari kertaa käyty vaunujen kanssa kävelyllä.. noin 45min kumpikin reissu. Ja parveekkeella on nukkunut 2 kertaa. ekan kerran nukkui n. puoltuntia-45minuuttia ja sitten n. 1h. Sen jälkeen päivä menee aina vähän mönkään kun on ollut päivässä jtn uutta :). vauva on enskuun alussa 3kk. Onko tämä nyt ihan väärin etten ole vauvaani pahemmin käyttänyt ulkona. enskuun alussa muutetaan uuteen asuntoon jossa rupean ainakin päivittäin parvekkeelle laittamaan nukkumaan, niin saa sitä raitista ilmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu