Minulle se sopii, oikein hyvin. On sopinut kaikki namä 27v.
Kun aamut valkenee heräilen ennen kuutta. Nyt tulee tunti "lisää".
Illalla on mukavaa, kun on pidempään valoisaa.
Miten teillä, iloa vai surua, vai yhdentekevää.
Kun aamut valkenee heräilen ennen kuutta. Nyt tulee tunti "lisää".
Illalla on mukavaa, kun on pidempään valoisaa.
Miten teillä, iloa vai surua, vai yhdentekevää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Iltavirkkuna kesäajan saisi minun puolesta lakkauttaa. Näin eläkkeellä se ei hirveästi haittaa ainoastaan parina aamuna viikossa kun lähden vapaaehtoistöihin.
Vielä työelämässä kärsin siitä todella, olin aivan pyörryksissä pari viikkoa ennen kuin elimistö sopeutui. Silloin oli muutenkin aikaiset aamut, jouduin useasti nousemaan jo viideltä. Nyt korkeintaan käännän kylkeä siihen aikaan.
Olen lapsesta asti ollut ennemminkin illantorkku, aamun virkku.
Hoitoon raijattiin jo klo 6 aamuisin, joten yöpuullekin piti mennä klo 19 muksuna.
Kouluaikaankin sängyssä piti olla 20.30.
Kaipa se noista sitten johtuu, että vieläkin heräilen hyvin aikaisin, vaikkei olisi tarvetta.
Minäkin heräilin työaikana klo 5, helppoa oli, näin erilaisia me olemme.
Kurjaa sinulle aikaiset aamut, mutta onneksesi pystyt useimpina aamuina jatkamaan unta.
jo valoon, ei minua itseäni haittaa ollenkaan, - nämä asukit vain ehkä ihmettelee alussa, kunnes aika tasaa heijjänkin kellonsa..
Niin, normaaliaikaahan eletään nykyisin vai tää talven 5kk ja tuota kesäaikaa 7kk.
Silti, vuosienkin jälkeen, tämä tuntuu monista vaikeammalta siirtymiseltä, kuin lokakuussa.
Mielestäni kesäaika saisi lakkauttaa. Ihan turhaa höpsötystä, ja oikeastaan pitäisi olla ihan päinvastoin. Miksi valoisia kesäiltoja pitää vielä pidentää puoleen yöhön ja talvella laittaa kellot niin, että hämärä tulee jo klo 14 täällä pääkaupunkiseudulla. Pohjoisessa on varmaan vielä hirveempää!
Eli siis olet sitä mieltä, että meillä pitäisi olla kesäaika aina?
Tämä pimeä 5kk on sitä normaaliaikaa!
Firmoille helpompaa kun koko eurooppa on kesäajassa.
Eihän se viisareitten vääntely muuhun vaikuta, kuin että on helpompi pitää yhteyksiä muuhun maailmaan. Siellä sitä ajan siirtelyä on harrastettu pitempää ja taitaa siitä niille hyötyä olla aivan eri tavalla kuin näillä leveysasteilla.
Kun tuo EU laittaisi sellaisen direktiivin että täälläkin pitää päivänvaloa olla vähintään se 8h/vrk talviaikaan, niin sitten ollaan jo oikeilla jäljillä ;-DDD
Heh'he....
Mitenkähän se päivänvalo saatais edes hetkeks tonne lappiin, pimeimpänä aikana? Olis siinä herroilla ihmettelemistä ;D
olen jo kelloja siirtänyt eteenpäin, ettei sitten aamulla tarvitse miettiä.
Kiva herätä, kun kello onkin aamulla jo yli kuuden ;D lähemmäs seitsemää.