sairaskertomus

Hei vaan kaikille tämän palstan lukioille.
Mulla on kaularankakulumaa jo useita vuosia.
Fysikaalisella hoidolla tilanne pysyi hallinnassa.syöpäepäily leukapielessä johti leikkaukseen. Jostain kumman syystä leikattiin koko kaula auki.
Lihaksia ja jänteitä katkaistiin.
Leikkaus aiheutti kaulan toispuoleisen lihasheikkouden. Kulumasta aiheutuva kipu lisääntyi.
Tein asiasta valituksen, mikä ei johtanut mihinkään tutkimukseen hoitovirheestä.
Jälkihoitoa ei ollut, vaan ainoastaan seuranta, jossa kävin pari vuotta, mutta kyllästyn niihin keskusteluistuntoihin.
Nyt tilasin sairaskertomuksen sairaalasta, jossa minut oli mustamaalattu, että en mukamas ole käynyt jälkitarkastuksessa, vaikka kävin kaksivuotta tyhjänpanttina keskustelemassa kolmenkuukauden välein.Muutenkin sairaskertomus on epätodenmukainen.
Alunperin kasvain oli leukakulmassa, mutta sairaskertomuksessa se oli muuttunut paroditrauhaseen, joka poistettiin leikkauksessa.
Ymmärrän hyvin että lääkärillekkin sattuu virheitä, mutta ne pitäisi tunnustaa, eikä alkaa syyllistämään ja mustamaalaamaan potilasta.
5605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vääristelyjä.

Äänestä
  • Jokapaikassa on väärinkäyttäjiä, mutta kenen nilkkaan se osuu, niin se sattuu.
    Luulisi olevan jkin instanssi, joka neuvoo, miten menetellä.
    Harmittaa niin pirusti

    Äänestä

Tietosuojavaltuutetun toimiston nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Täytä lomakkeeseen tiedot oikaistavista teksteistä ja lähetä kyseiseen sairaalaan.

Äänestä

Eiköhän ne leikannut kaulasi auki koska leikkasivat syöpää leuanalussylkirauhasesta.

Ei leukakulma ole mikään elin tai kohta tai paikka sen enempää kuin poskikaan. Ei kukaan kenenkään kaulaa auki huvin vuoksi mielenkiinnosta leikkaa.

Taidat olla ihan itse itsesi mustaksi maalannut. Mene keskustelemaan vaikka jonkun hoitajan kanssa joka osaa selittää sinulle ihan suomeksi mitä ovat tehneet ja miksi.

Äänestä
  • Sulla on sormesi varmaan pelissä, koska kirjoitit noin kärkevästi Kyllä tämä on totista totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten oikaista kirjoitti:

Hei vaan kaikille tämän palstan lukioille.
Mulla on kaularankakulumaa jo useita vuosia.
Fysikaalisella hoidolla tilanne pysyi hallinnassa.syöpäepäily leukapielessä johti leikkaukseen. Jostain kumman syystä leikattiin koko kaula auki.
Lihaksia ja jänteitä katkaistiin.
Leikkaus aiheutti kaulan toispuoleisen lihasheikkouden. Kulumasta aiheutuva kipu lisääntyi.
Tein asiasta valituksen, mikä ei johtanut mihinkään tutkimukseen hoitovirheestä.
Jälkihoitoa ei ollut, vaan ainoastaan seuranta, jossa kävin pari vuotta, mutta kyllästyn niihin keskusteluistuntoihin.
Nyt tilasin sairaskertomuksen sairaalasta, jossa minut oli mustamaalattu, että en mukamas ole käynyt jälkitarkastuksessa, vaikka kävin kaksivuotta tyhjänpanttina keskustelemassa kolmenkuukauden välein.Muutenkin sairaskertomus on epätodenmukainen.
Alunperin kasvain oli leukakulmassa, mutta sairaskertomuksessa se oli muuttunut paroditrauhaseen, joka poistettiin leikkauksessa.
Ymmärrän hyvin että lääkärillekkin sattuu virheitä, mutta ne pitäisi tunnustaa, eikä alkaa syyllistämään ja mustamaalaamaan potilasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu