Aijotteko osallistua WWF:n Earth Hour´iin

valot tunniksi?Minä aijon.

Entä mitä teet/olet tehnyt omalta osaltasi maapallon ilmaston hyväksi?Vai oletko sitä mieltä ettei yksi ihminen voi vaikuttaa ilmaston muutokseen!?
11340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

taitaa illalla olla tunnin valot poissa, muutenkaan toki turhia valoja ei polteta joten ei paljon muutosta.

Ilmaston suhteen olen miettinyt että mikä loppujenlopuksi on ihmisen aikaansaannosta ja mikä normaalia kiertokulkua, on sitä lämpöä ennenkin ollut kun kotosuomen paikallakin kasvoi tropiikki joten...
Tärkeämpää mun mielestäni olisi keskittyä siihen että ei peitetä tätä palloa jätteellä. Kierrätetään se mikä järkevää on kierrättää ja loppu muutetaan polttamalla energiaksi ja lämmöksi.

Hiljattain kerrottiin tutkimuksesta jonka mukaan kauppojen ostoskasseista ne itsekseen hajoavat luontoystävälliset pussit ovatkin pahimmat luonnonkuormittajat kassoilla myytävistä pusseista, taisi johtua valmistusprosessista.

Äänestä

ja päätetään vasta sitten

Äänestä
  • Jep,jep,kyllä sammutetaan,loppupeleissä pieni asia mutta ku ajattelee kuin paljon ihmiset tekee sitä tänään niin iso asia.
    Ja mitä tulee ilmastonmuutoksiin niin ku lukee juttupalstoja niin koirien kakat isoin ongelma,ainakin oulussa :) ku täällähän on ihmiset ihan sekaisin ku koirankakka kadulla tai pientareella,miten muualla???????????? :)

    Äänestä

  • Umakaan ei osallistu. Tuskinpa kukaan muukaan nyt enää osallistuu.

    Äänestä

Meillä palaa iltaisin kaksi lamppua, nekin energian säästäjiä, joten ei nyt sentään lähdetä hiuksia halkomaan.

Äänestä

tarvitsenko valoa juuri sillä hetkellä..
En tee juuri mitään ilmaston hyväksi jos ihan rehellisiä ollaan.No jätteenkierrätystä mut vähänpä sitä yhdeltä ihmiseltä roskaa tulee muutenkaan.

Äänestä

Kyllä aiotaan osallistua Earth houriin, minusta siinä on hyvä symboliikka takana.

Omalla kohdalla sietäisin saada piiskaa aika lailla ympäristöasioissa, mutta valaistuksen osalta ollaan kyllä hyvin säästäväisiä. :)

Toivon että mahdollisimman suuri pimeys laskeutuu myös tänne ei-niin-ympäristötietoiseen Pohjois-Norjaan tänä iltana! Eilen illalla kyllä Hammerfestin kaupunki otti varaslähdön, sähköt olivat koko illan poissa kaikilta talouksilta. No se johtui tietenkin viasta sähkönjakelukeskuksessa, mutta kyllähän siitä veisteltiin että siellä näytettiin esimerkkiä miten tällaisiin kampanjoihin osallistutaan täydestä sydämestä.

Äänestä

meillä on jo energiaa säästävät lamput ja emme koskaan tuhlaa sähköä turhaan.
Omalta osaltani en ole tehnyt juurikaan muuta kuin vähentänyt energia kulutusta. Pyykkiä pesen vasta kun kone tulee täyteen, valaisimissa on energiaa säästävät lamput. Jätteen lajitellaan.

Käytän edelleen deodoranttia suihkepullossa, hiuslakkaa, jne.

Äänestä
  • perhe ei osallistu.

    Äänestä

  • kaikki sisä ja ulkovalot ovat energia tai aurinkoenegia lamppuja/valoja.Emme polta niitä tiloissa joissa kukaan ei ole.Hiuskiinnettä ja dödöä voi käyttää,ne eivät ole enää otsonikerrokselle haitallisia.Kierrätämme kaiken minkä voi,poltamme kaiken mikä siitä yli jää ja palaa.Ja vaikkei siihen vaikuta niin ruoantähteet viemme metsänlaitaan,täällä on supeja,kettuja ja ilveksiä,leivät taitavat mennä peurojen,hirvien ja fasaanien nokkiin.Mitään ei heitetä huvikseen menemään.

    Äänestä

Juu-u,kynttilän valossa ollaan :O)

Kannanotto tämäkin :O)

Vaikka meijän perhe on muutenkin aikas ekologisia,kierrätykset on hanskassa ym.
Yritetään ainakin pitkälti omalta osaltamme.
Niin muailman kuin oman kukkaronkin puolesta :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja sammuttaa kirjoitti:

valot tunniksi?Minä aijon.

Entä mitä teet/olet tehnyt omalta osaltasi maapallon ilmaston hyväksi?Vai oletko sitä mieltä ettei yksi ihminen voi vaikuttaa ilmaston muutokseen!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu