Kouluruokailusta

Nyt on noussut kova häly, kun monet kunnat ovat tinkimässä muutaman sentin per ateria.

Meiltä unohtuu, että ilmainen kouluruokailu on hyvin harvinainen etu sivistyneessä Euroopassakin. Useimpien maiden koululaiset tuovat omat eväät kouluun.

Ravitsemusasiantuntijat kyllä huolehtivat kouluaterioiden terveellisyydestä. Pelkään, että nykyinen pizzasukupolvi on etääntynyt velleistä ja puuroista sekä keitto- ja laatikkoruoista. Näillä suomalaiset koululaiset kuitenkin on terveellisesti ruokittu ennen tätä koulujen tarjoamaa ylellistä buffet ateriointia. Todellakin on syytä tarkastella, miten hienoja aterioita kunnilla on varaa tarjota.

Katselin ajankohtaisohjelmaa, joka käsitteli muistaakseni Tampereen tapaa järkeistää kouluruokailun kustannuksia. Huomiotani kiinnitti, miten hirmuisia määriä ruokaa lähes jokainen oppilas
kaatoi jätteisiin!!!! Lopettakaa ensin tällainen tuhlaaminen. Taitaa olla niin, että kun on ilmaista niin hällä väliä. Minun äitini opetti, että ota lautasellesi vain minkä jaksat syödä. Ota ensin vähän ja sitten lisää.
9365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On toi kuitenkin väärä paikka pihistää. Se muutama sentti tuskin merkitsee kunnille miljoonia. Monelle lapselle se ikävä kyllä on monipuolisin ateria minkä päivässä saa, ja se tosiaan muodostaa pohjan terveydelle - söi kaiken tai ei.
Kyllä ruokatapoihinkin pitäisi kiinnittää huomiota, mutta nehän tarttuvat kotoa.

Äänestä
  • Pula-ajan ruuista ollaan vielä kaukana. Puuro, makkara ja maito on parempaa ravintoa kuin vesi ja pettuleipä. Pitäisi ulkomailta tuleville sosiaalipummeille syöttää samaa ruokaa kuin suomen koululaisille. Ei ne tulisi suomeen jos kuulisivat etukäteen että täällä heidän pitää syödä samaa ruokaa kuin suomen koululaiset.

    Äänestä

  • Olen sitä mieltä kirjoitti:

    Pula-ajan ruuista ollaan vielä kaukana. Puuro, makkara ja maito on parempaa ravintoa kuin vesi ja pettuleipä. Pitäisi ulkomailta tuleville sosiaalipummeille syöttää samaa ruokaa kuin suomen koululaisille. Ei ne tulisi suomeen jos kuulisivat etukäteen että täällä heidän pitää syödä samaa ruokaa kuin suomen koululaiset.

    Koulupäivään riittää energiaa syömällä koulussa puuroa. Huonosta kouluruuasta huolimatta pysyy terveenä jos joka päivä syö terveellisesti aamulla ja illalla. Nykyisten koululaisten vanhemmat ovat lapsuudessaan tottuneet siihen että arkisin koulussa saa monipuolisen ja terveellisen aterian.

    Usein lapsen aamu- ja iltaruokailun terveellisyyteen ei siksi paljon panosteta. Muroja aamulla, puuroa päivällä koulussa, illalla ranskalaisia ja sämpylöitä. Vitamiinit ja proteiinit puuttuu täysin päivän ruuasta.

    Lasten vanhemmat pitää jotenkin saada ymmärtämään ettei kouluruokailu ole enää sellaista kuin heidän lapsuudessaan. Enää ei voi ajatella että lapsi saa yhden terveellisen aterian jokaisena koulupäivänä. Terveellinen ruoka on syötävä joka päivä kotona.

    Lääkelaitos on selvittänyt tämän talven aikana Resilar-nimisen yskänlääkkeen väärinkäyttöä.

    Selvityksen mukaan myrkytyksiin johtanutta laajamittaista käyttöä ei ole ollut. Asiasta kertoo sunnuntain Savon Sanomat.

    Lääkelaitos ei muuta Resilaria reseptilääkkeeksi, mutta sen myyntiä seurataan tarkasti. Laitos on ottanut yskänlääkkeen pysyvään seurantaan ja apteekeissa sitä myydään pullo kerrallaan vain luotettavan oloisille asiakkaille.

    Resilar-yskänlääkkeestä voidaan uuttaa kotikonstein dekstrometorfaania (dxm), joka on etenkin suurina annoksina vaarallinen huumausaine.

    Osa nuorista juo päihtymistarkoituksessa yskänlääkettä sellaisenaan. Silloin päihtymisen lisäksi lääkkeen liikakäyttö aiheuttaa ripulin.

    Dxm:n lisäksi lääkkeessä on riippuvuutta aiheuttavaa kodeiinia. Resilarin päihdekäytöstä on tiedetty jo 1980-luvulla.

    Äänestä

  • Aina maailmaan meteliä mahtuu, mutta järkeäkin on taantumassa käytettävä. Rahat kun eivät yksinkertaisesti
    riitä nykyisen elintason ylläpitämiseen. Tähän taisi Eduskunnan puheenjohtajakin viitata eräässä haastattelussa.

    V 2008 koulupäiviä oli 193. Oletetaan että tänä vuonna on suunnilleen sama määrä. Jos ateriakustannuksista leikataan 3snt/ateria niin yhden oppilaan kustannukset
    pienenevät kouluvuonna 5.79 e! Eipä ole paljon, mutta kun oppilaita on tuhansia niin ymmärrät, että pienistä puroista kasvaakin iso joki.

    Me kuntalaiset olemme yhteisvastuullisia Sinä ja minä.
    Tyhjästä emme voi nyhjäistä vaikka niin himottaisikin.

    Äänestä

  • meteliä mahtuu kirjoitti:

    Aina maailmaan meteliä mahtuu, mutta järkeäkin on taantumassa käytettävä. Rahat kun eivät yksinkertaisesti
    riitä nykyisen elintason ylläpitämiseen. Tähän taisi Eduskunnan puheenjohtajakin viitata eräässä haastattelussa.

    V 2008 koulupäiviä oli 193. Oletetaan että tänä vuonna on suunnilleen sama määrä. Jos ateriakustannuksista leikataan 3snt/ateria niin yhden oppilaan kustannukset
    pienenevät kouluvuonna 5.79 e! Eipä ole paljon, mutta kun oppilaita on tuhansia niin ymmärrät, että pienistä puroista kasvaakin iso joki.

    Me kuntalaiset olemme yhteisvastuullisia Sinä ja minä.
    Tyhjästä emme voi nyhjäistä vaikka niin himottaisikin.

    Kaikkien tulee säästää jotta selviämme. Jos koulussa on 100 oppilasta tulee säästöä 300 per päivä ja kun päiviä on 190 niin saadaan 57000 euroa per vuosi. Jos oppilaita on 1000 niin päästään jo yli puolen millin. Hieno säästö!

    Mitä sitten teemme sillä puolella millillä? Toivottavasti jotakin järkevää. Toivottavasti tuolla koulurauha säilyy!

    Äänestä

koulussa syödään niin puuroja, kastikkeita, laatikoita, kuin keittojakin. Mukana on lihaa, kalaa, makkaraa, broileria maksalaatikko mukaan lukien. Suurin osa lapsista syö ruoan mielellään ja lautaselta löytyy siis ainakin kerran päivässä salaattia tai tuorepala ja ravitsevaa lämmintä ruokaa. Leipääkin monet ottavat siihen kylkeen. Se, että kaikille ei kaikki ruoat maistu, johtuu osin siitä, että perheissä ei välttämättä laiteta tai osata laittaa näitä perusruokia ja syödään sitten eineksiä. On hyvä että edes koulussa lapsi tottuu perusruokiin ja nimeen omaan monipuoliseen sellaiseen. Veikkaanpa, että jos kouluruoantasosta aletaan säästää tai se lopetetaan, niin meillä on kohta moninkertainen määrä huonosti voivia liian lihavia lapsia. Kouluruokailulla on kaiken kaikkiaan hyvin monipuolinen tehtävä lasten tapakasvatuksessa, ruokiin tutustuttamisessa ja tietysti perustehtävä ravitseminen. Jos ruoan laatua aletaan laskea, merkitsee se suurempaa määrää biojätettä. Turha tässä on ryhtyä palaamaan menneeseen ja alkaa haaveilemaan läskisoosista ja pettuleivästä säästömielessä. Niin huonosti meillä ei sentään mene. Vaikka jokapaikasta pitää säästää, niin voisiko se kohdistua vaikkapa kulutukseen ja varsinkin turhaan sellaiseen. Lapsista on säästetty jo aivan riittävästi ja jokainen kai (paitsi poliitikot) tajua paljonko maksaa korjata niitä vaurioita jälkikäteen.

Äänestä
  • Toivottavasti kouluissa pystytään pitämään ruokailu monipuolisena ja tavallisena kotiruokana koska kotona moni lapsi syö vain "ruokaruokaa".
    Voiko olla totta että vankiloissamme vangin ateria maksaa noin euron enemmän kuin koululaisen ateria.
    Vangit syövät todella herkkuja koululaisiin verrattuna!! Onkohan tämä nyt aivan oikein..ei tahdo oikein uskoa.....

    Äänestä

  • polkija61 kirjoitti:

    Toivottavasti kouluissa pystytään pitämään ruokailu monipuolisena ja tavallisena kotiruokana koska kotona moni lapsi syö vain "ruokaruokaa".
    Voiko olla totta että vankiloissamme vangin ateria maksaa noin euron enemmän kuin koululaisen ateria.
    Vangit syövät todella herkkuja koululaisiin verrattuna!! Onkohan tämä nyt aivan oikein..ei tahdo oikein uskoa.....

    niistä kasvatetaan ISOJA poikia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

plääp plääp kirjoitti:

Nyt on noussut kova häly, kun monet kunnat ovat tinkimässä muutaman sentin per ateria.

Meiltä unohtuu, että ilmainen kouluruokailu on hyvin harvinainen etu sivistyneessä Euroopassakin. Useimpien maiden koululaiset tuovat omat eväät kouluun.

Ravitsemusasiantuntijat kyllä huolehtivat kouluaterioiden terveellisyydestä. Pelkään, että nykyinen pizzasukupolvi on etääntynyt velleistä ja puuroista sekä keitto- ja laatikkoruoista. Näillä suomalaiset koululaiset kuitenkin on terveellisesti ruokittu ennen tätä koulujen tarjoamaa ylellistä buffet ateriointia. Todellakin on syytä tarkastella, miten hienoja aterioita kunnilla on varaa tarjota.

Katselin ajankohtaisohjelmaa, joka käsitteli muistaakseni Tampereen tapaa järkeistää kouluruokailun kustannuksia. Huomiotani kiinnitti, miten hirmuisia määriä ruokaa lähes jokainen oppilas
kaatoi jätteisiin!!!! Lopettakaa ensin tällainen tuhlaaminen. Taitaa olla niin, että kun on ilmaista niin hällä väliä. Minun äitini opetti, että ota lautasellesi vain minkä jaksat syödä. Ota ensin vähän ja sitten lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu