lauantaita.

lumen tulo on lakannut ja on oikein kunnon loskakeli. mites aiotte lauantaita viettää?
minun pitänee siivoilla ja pyykkäillä.
jotakin sapuskaakin pitäis keksiä. mitäs te meinaatte syödä?
jollakin on visiin ollut kova ikävä Umaa. laita
Uma nyt sinun perskärpäsille muutama sana niin heidänkin lauantai on pelastettu ;-)
mukavaa päivää kaikille.
14414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

hänen puolestaan hänen tunnuksillaan osoitat melkoista nöyryyttä.

Äänestä
  • Aloittaja

    siis millä tunnuksilla?

    Äänestä

  • Hiukan hymyilyttää.

    Äänestä

vietän lauantainta. Erään yhteenvedon joudun toki laittamaan viikonlopun aikana mutta muutoin menee viihteelle eli löhöilyyn.
Ilma on ikävän harmaa ja täällä satoi rakeita.
Missä on se ihana kirkas auringonpaiste josta eilen vielä nautin terassilla istuen kahvia juoden katsellen samalla jäässä olevaa Ilmoilan selkää.

Äänestä

kun kyselit, niin ensi alkuun meinaan ottaa viinaa tässä kauniin päivän kunniaksi. Sitten ajattelin tehdä oikein rasvaista syötävää, jotain kyljyksistä, mutta en vielä ole päättänyt miten, ja sen jälkeen taidankin ruveta vittuilemaan täällä taas vähän kaikille. Umaa en viitsi siihen sotkea mutta jos nyt kuitenkin hauskaa vappua hänelle toivottaisin. Vai jättäisinkö sittenkin ne vaput myöhemmäksi ja iskisin vain silmää. Sehän tarkoittaa perskärpästen omaa merkinantoa, jota elintasopakolaiset siellä ja täällä, eivät millään voi ymmärtää.

Äänestä
  • ja juhlitaan ensin pääsiäistä;)) Vietetään sitten vasta vappua.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    ja juhlitaan ensin pääsiäistä;)) Vietetään sitten vasta vappua.

    kaikkine pitkine perjantaineen, joten ajattelin siirtyä suoraan vappuun ja sen jälkeen heti juhannukseen.

    Äänestä

  • arkipiru kirjoitti:

    kaikkine pitkine perjantaineen, joten ajattelin siirtyä suoraan vappuun ja sen jälkeen heti juhannukseen.

    pääsisi paljon helpommalla. Suoraan vappuun vaan ja vauhdilla;) Hae patentti tuolle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    eikös sinulta ollut se puoli kielletty. no minä voin illemmalla ottaa lasin whiskyä puolestasi.
    pääsiäisviikon meinasin muuten pitää lomaa jotta siitä ei yli hypätä.

    eikös nuo kärpäset muuten lisäänny hurjasti kun kevät tulee?
    niin minä tiedä nuista pakolaisista kuinka paljon ne ymmärtää. en voi vastata heidän puolesta.

    Äänestä

Täällä on mahtava ilma,aurinko paistaa ja pikkupakkanen.Käytiin aamukävelyllä onneksi jo aiemmin koska nyt näyttää että alkaa tuulemaan.
Pyykit on koneessa ja imuri kai pitäis kaivaa kaapista,blääh..
Kasvisosekeiton kasvikset ovat kiehumassa,sekaan iso köntti voimakasta koskenlaskijaa,nam!
Mukavaa päivää sinnekkin!

Äänestä
  • Aloittaja

    kun täälläkin. (plääh tosiaankin).
    onneksi ei aurinko paista kuitenkaan koska silloin mentäis jo tukka ja turkki suorana ;-)

    parina päivänä olen syönyt vihannessoppaa jotta jotakin muuta tänään kaivataan.....

    Äänestä

Voi kun täällä on niin upea auringonpaiste! Aamu on mennyt "välilaskeutuneita" ihmisiä viedessä ja hakiessa, nyt istuuduin tyhjentämään termoksen loppuja ja kohta lähdetään koirien kanssa vähän hiihtämään... Santtu on tänään ihan sekopäinen, varmaan saanut auringonpistoksen. :) Sitten kaupungille katsomaan moottorikelkkoja... :-S Siellä on jo alkanut semmoinen jokavuotinen scooter drag race.

Mitähän sitä söisi? Pitää varmaan käydä kysymässä kaupan tädiltä. :)

Äänestä
  • Aloittaja

    sinne nyt väliaikaisesti koska minun pitää siivota. huomiseksi sitten otan takaisin ;-)

    oliskohan Santullakin kevättä rinnassa?
    pitäkää mukavaa päivää.

    voisi ainakin meidän kaupan "tädeillä" venyä leuka pitkäksi jos menisi kyselemään että mitä syötäisi ;-)

    Äänestä

  • UPDATE_8105681 kirjoitti:

    sinne nyt väliaikaisesti koska minun pitää siivota. huomiseksi sitten otan takaisin ;-)

    oliskohan Santullakin kevättä rinnassa?
    pitäkää mukavaa päivää.

    voisi ainakin meidän kaupan "tädeillä" venyä leuka pitkäksi jos menisi kyselemään että mitä syötäisi ;-)

    ota sitten huomiseksi takaisin, kunhan et koko pääsiäiseksi varasta sitä aurinkoa!

    Voisihan ne täälläkin vähän naureskella jos kysyisi kaupan kassalta, että mitähän minä tänään laittaisin, mutta toisaalta ainakin Rema1000-kauppaketjulla on täällä semmoinen palvelu, että kun sinne laittaa tekstiviestin, niin saa päivällisehdotuksen resepteineen takaisin. :) Ja on kai niitä samanlaisia muillakin... En ole kyllä kertaakaan sinne viestitellyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8105681 kirjoitti:

lumen tulo on lakannut ja on oikein kunnon loskakeli. mites aiotte lauantaita viettää?
minun pitänee siivoilla ja pyykkäillä.
jotakin sapuskaakin pitäis keksiä. mitäs te meinaatte syödä?
jollakin on visiin ollut kova ikävä Umaa. laita
Uma nyt sinun perskärpäsille muutama sana niin heidänkin lauantai on pelastettu ;-)
mukavaa päivää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu