Rakentavalla

saataisiin sopua aikaan. Päinvastoin, kuin usein on esitetty, että pysytään kaikki omissa karsinoissamme, ettei synny riitaa, uskon vuoropuhelulla saatavan aikaan todellisia tuloksia myös sijaishuollossa. Kukaan ei kiistäne sitä, että kaikki me loppupelissä toimimme tai ainakin yritämme ja uskomme toimivamme lasten edun nimissä.

Olen sijaishuoltaja ja luen täällä mielelläni kirjoituksia, joista saan itse vinkkiä, miten helpottaa lasten elämää luonamme. Jos saan olla vain omalla palstalla, menetän paljon ja sitä kautta saatan aiheuttaa tietämättäni myös lapselle hallaa. Tämän huomioiden toivoisin, että kummatkin voimme edelleen piipahtaa toistemme palstoilla.
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki avoin keskustelu näistä asioista kaikkien osapuolten välillä on tavalla tai toisella myös aina lasten eduksi.

Eikä avoin keskustelu todellakaan tarkoita sitä, että on oikeus esittää asiat miten loukkaavasti tahansa edes sananvapauden nimissä, kuten jotkut näyttävät väärin olettavan. Toisten loukkaajat ja riitelijät eivät ole lasten asialla, vaan jollain ihan muulla.

Äänestä
  • anteeksipyyntöön, saati sitten keskusteluun. Hänelle tarvitaan kovempia otteita.

    Takaisn vain normaaliin keskusteluun ja lopetetaan tämän tyhjän jauhamis riitaketjut, kun niiden aloittajakin siivosi viestinsä sieltä pois.

    Äänestä

  • Vanamo10 kirjoitti:

    anteeksipyyntöön, saati sitten keskusteluun. Hänelle tarvitaan kovempia otteita.

    Takaisn vain normaaliin keskusteluun ja lopetetaan tämän tyhjän jauhamis riitaketjut, kun niiden aloittajakin siivosi viestinsä sieltä pois.

    Rakentavaa yhteistyötä ei voi koskaan turhaan korostaa lasten asioissa eri osapuolten välillä, oli ollut riitaa tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuoropuhelulla kirjoitti:

saataisiin sopua aikaan. Päinvastoin, kuin usein on esitetty, että pysytään kaikki omissa karsinoissamme, ettei synny riitaa, uskon vuoropuhelulla saatavan aikaan todellisia tuloksia myös sijaishuollossa. Kukaan ei kiistäne sitä, että kaikki me loppupelissä toimimme tai ainakin yritämme ja uskomme toimivamme lasten edun nimissä.

Olen sijaishuoltaja ja luen täällä mielelläni kirjoituksia, joista saan itse vinkkiä, miten helpottaa lasten elämää luonamme. Jos saan olla vain omalla palstalla, menetän paljon ja sitä kautta saatan aiheuttaa tietämättäni myös lapselle hallaa. Tämän huomioiden toivoisin, että kummatkin voimme edelleen piipahtaa toistemme palstoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu