VÄKIVALTA

hukassa1

Olen seurustellut hetken aikaa miehen kanssa, joka on puoliksi arabi ja puoliksi suomalainen. Nyt olemme ottaneet taukoa suhteeseemme, mutta en enää tiedä mitä tekisin. Rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan, mutta silloin tällöin hän käyttäytyy tavalla, jota en vain voi hyväksyä, oman itseni kannalta.

En tiedä, johtuuko nämä asiat hänen kasvatuksestaan ja syntyperästään, vai pelkästään korvien välistä. Hän rakastaa minua yli kaiken, tekee kaikkensa eteeni. Mutta jossakin vaiheessa huomasin ajautuneeni jollakin tapaa hänen "vankilaansa". tein kaikki kotityöt yksin enkä saanut mennä minnekään ilman häntä.

Suurin huolenaiheeni on kuitenkin väkivaltaisuus. Hän ei pahoinpitele henkisesti, mutta fyysisesti pienen ajan sisällä useita kertoja. Suurimmaksi osaksi se oli vain läpsimistä ja kiinni pitämistä, mutta kerran sattui isompi kohtaus, jossa tarvitsin ulkopuolisten apua. En pystynyt soittamaan hätäkeskukseen kun hän vei puhelimeni. En päässyt omasta kodistani karkuun hakemaan apua, kun hän repi minut ovelta takaisin sisälle ja riepotteli ympäri asuntoa.

Nyt kun olemme olleet erossa hetken aikaa, minulla on kuitenkin kaikesta huolimatta jatkuva ikävä häntä ja soitan itse hänelle useita kertoja päivässä. hän sanoo itsekin tehneensä väärin ja lupaa ettei jatkossa tapahdu samanlaista. En tiedä mitä tekisin, mitä mieltä muut? kokemuksia?

22

1824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isäsi oli sinua kohtaan

      Omalla äidilläni oli vanhempieni eron jälkeen miesystävä joka pahoinpiteli häntä säännöllisesti (väänsi sormet paikoiltaan, hakkasi päätä lattiaan/pöytään.. etc.). Siitä huolimatta äitini otti miehen aina takaisin ja uskoi miestä kun tämä sanoi olevansa pahoillaan, myönsi toimineensa väärin ja vannoin ettei tekisi niin uudestaan. Mies oli ihan suomalainen.

      Naiset joiden isäsuhde on jäänyt vajavaiseksi tavalla tai toisella ajautuvat usein suhteeseen väkivaltaisen miehen kanssa, uhrautuvat miehen vuoksi ja usein uskottelevat itselleen ansainneensa tulla pahoinpidellyksi.

      Sinuna yrittäisin selvittää itselleni, miksi haluan olla juuri tämän miehen kanssa; onko hänessä jotain sellaista, niin ihanaa, etten voi elää ilman häntä... jotain niin ihanaa, että sen takia kannattaa kärsiä vankeudesta, mustasukkaisuudesta ja pahoinpitelystä.

      Nykyään äitini ja mies eivät ole enää yhdessä. Mies asuu samalla asuinalueella ja on väleissä äitini kanssa.

    • voittaa

      jos kumpikin rakastatte toisiaanne niin kestäkää kaikkea yhdessä.elämässä kaikkilla on huono ja hyvä hetki.se on vale jos joku sanoo et meillä ei ole ongelmaa kaikkilla on ollut tai on tai tulee ongelmia,muta jos tosiaan rakastatte toisiaan niin varmasti kestätte sen:) pidään peukkuja teille ja käykää ulkona jossain rauhallisessa paikassa ja juttelkaa yhdessä keskustelkaa elämästänne jne,,,

      • itsesi

        Vai että rakkaus voittaa, voi h*lvetti mitä soopaa.
        Ota vähäinen jäljellä oleva järkesi käyttöösi ja hankkiudu miehestä lopullisesti eroon. Vai viettäisitkö mieluummin loppuelämäsi esim. jotenkin kenties vakavastikin vammautuneena miehen rakastavien otteiden seurauksena? Kyllä esim. rullatuolissa viipottaen voit sitten muistella niitä muutamia kertoja kun mies oli sanonut jotain mukavaa. Miksi naiset alennutte moiseen? Nuo miehet eivät miksikään muutu, otteet vain kovenevat.


      • Himalajatus

        Ai että heidän pitäisi "kestää yhdessä" sitä, että mies vetelee naista ympäri korvia ja pitää kotiorjana? On siinä miehelläkin kestämistä, rankkaa varmaan. Täällä Suomessa ei ole tapana "kestää yhdessä" kusipäistä miestä, vaan tällainen mies laitetaan kadulle oireilemaan.


    • kata33

      En sanoisi, että miehesi käyttäytyminen johtuu kasvatuksesta, väkivaltaisia miehiä kun löytyy kaikista kansallisuuksista ja toisaalta kaikki arabit eivät ole mustasukkaisia ja väkivaltaisia.
      Itse olen joutunut lapsuudessani näkemään paljon henkistä ja fyyysistä väkivaltaa, ja ikävä sanoa, mutta miehesi ei suurella todennäkäisyydellä tule, lupauksistaan huolimatta, muuttamaan käyttäytymistään, vaan väkivalta tulee todennäköisesti pahenemaan ja raaistumaan, jos otat hänet takaisin. Näin ulkopuolisena on tietysti helppo antaa neuvoja, mutta kehotan sinua vakavasti harkitsemaan oman terveytesi ja turvallisuutesi vuoksi, että lopettaisit suhteen kyseisen miehen kanssa. Eri asia tietysti, jos hän itsekin myöntää ongelmansa ja suostuu hakemaan siihen apua. Toisin kuin joku aiempi kirjoittaja optimistisesti halusi uskoa, pelkkä rakkaus ei mielestäni voita kaikkia ongelmia.

    • tarkkaan

      Haluatko odottaa, milloin tulee se kerta, jolloin et voi soittaa apua, koska sinulta on taju kankaalla, tai mahdollisesti jopa henki pois?
      Jos mies ei halua mennä lääkäriin selvittämään pääkoppaansa, mieti tarkkaan, kuinka arvokas on oma elämäsi, ja oletko valmis uhraamaan sen miehelle, joka ei arvosta sitä pätkääkään?

    • joka lyö yhden kerran,

      lyö ihan varmasti toistekin, vaikka kuinka katuisi ja lupaisi mitä!!
      Jos fyysistä väkivaltaa on jo suhteen alkumetreillä, tilanne ei ainakaan parane siinä vaiheessa kun suurin ihastumisen ja rakkauden huuma alkaa hellittämään ja arki astuu kuvaan. Voi tyttörukka, kunpa nyt ymmärtäisit lähteä kun vielä voit.

    • ja ilmoita hänelle

      että jos pienintäkään väkivaltaa ilmenee, niin seurustelusuhde katkeaa siihen. Jos sellaista sen jä'lkeen vielä esiintyy, pidä sanasi ja lopeta suhde siihen.

      Kiinnitin huomiota siihen, että puhut seurustelusta, mutta että toisaalta mies pakottaa tyekemään kaikki kotityöt. Olettekin siis jo avoliitossa?

      • Seksi sitoo

        Harmi, jos olet aloittanut seksisuhteen jo hänen kanssaan. Siksi nimittäin olet häneen henkisesti sodottu ja soitat päivittäin, vaikka järkesi puhuu toista. Tarvitset jonkun ihmisen, joka tukee sinua nyt kun irrottaudut hänestä. Rakkaus ei koskaan ole = väkivalta. Ei koskaan! Voimia irtiottoosi.


      • repäise itsesi irti
        Seksi sitoo kirjoitti:

        Harmi, jos olet aloittanut seksisuhteen jo hänen kanssaan. Siksi nimittäin olet häneen henkisesti sodottu ja soitat päivittäin, vaikka järkesi puhuu toista. Tarvitset jonkun ihmisen, joka tukee sinua nyt kun irrottaudut hänestä. Rakkaus ei koskaan ole = väkivalta. Ei koskaan! Voimia irtiottoosi.

        Olet läheisriippuvainen, googleta. Hae apua, jos et pysty irrouttautumaan suhteesta. Ota etäisyyttä, mieti syytä riippuvuuteesi.


    • päätät

      Kai sentään ymmärrät, että tämä mies on ns. paskapää, eikä hän ole sinulle hyväksi? Hän voi olla ihana aika ajoin, mutta kyllä tuo muu käytös ajaa hänen "hyvä mies" -saldonsa rajusti pakkasen puolelle. Rakastat häntä kyllä, mutta se on vain tunne. Ei rakkaus mitään kohteestaan kerro. Sinulla on valittavana kaksi tietä. Joko teet irtioton ja pelastat itsesi tai sitten jäät ansaan, pilaat elämäsi ja menetät ihmisarvosi. Sydän särkyy molemmissa tapauksissa, mutta ensimmäisessä vaihtoehdossa vain väliaikaisesti. Toisessa vaihtoehdossa voi tulla pysyvämpää vahinkoa ja muuallekin kuin sydämeen. Hyvä vai huono elämä? Ratkaisun avaimet ovat sinulla.

    • minä9876

      Älä ihmeessä pysy tuollaisessa suhteessa. Hän ei voi yksinkertaisesti muuttaa tapojaan kuin korkeintaan terapian kautta, jos hän sleliseen suostuu. Jokaisella on yksi elämä, mutta luulen että olet onnellisempi ilman hänen väkivaltaansa.

    • kandipaatti

      Ei ole mitään väliä miehen kulttuuritaustalla, jos on väkivaltainen. Kuvaamasi käytös on dominoivaa, uhkaavaa, vaarallista ja erittäin patologista. Ainahan hakkaajat vakuuttelevat tapojensa muuttumista silloin jos toinen uhkaa lähteä - totuus kuitenkin on että väkivalta ei ilman ulkopuolista apua lopu koskaan, vaan yleens raaistuu ja voi johtaa henkirikokseen. Suomalaisista väkivallan uhrina kuolevista naisista suurin osa on puolisoidensa tappamia.

      Lähde nyt, suhteella ei ole mitään toivoa - sen kertovat jo tilastotkin!

    • yrittää hakea

      Kaikki järkevät täällä kehoittavat sinua jättämään miehen, hyvin perustein.
      On miehes tehtävä on oppia pois väkivaltakäyttäytymisestä, sinun uhrautvaisuutesi ja rakkautesi ei häntä siitä pelasta.

      Eikös tässä maassa toimi ”lyömätön linja”, miesasiaan erikoistunut organisaatio. Sieltä varmaan miehes saisi psykologin, psykoterapeutin ja muiden vastaavasti käyttäytyvien miesten ryhmässä väkivallasta pois oppimisen taidon. Varmasti kannatta. Nykytilanteenne on oravanpyörä, joka johtaa vain uusiin hakkamisiin.

      • nigerialaisen ex

      • ssss...tana
        nigerialaisen ex kirjoitti:

        Oma ex kävi silmänlumeeksi tuolla lyömättömässä linjassa jonkin aikaa, jotta huolisin hänet takaisin. Mitään muutosta ei kuitenkaan oikeasti tapahtunut kunhan vaan filmasi. Lopulta sanoikin, että ansaitsin lyömisen, hänessä ei ole mitään vikaa ja kuka tahansa mies toimisi aivan samoin.

        toivottavasti viisastuit ja lopetit heittopussina olon. Noihin ryhmiksiin pitää lähteä vakavissaan, sehän selvä.


    • kdfjls

      Pitkä kirjeesi paljasti jo sisältöä lukematta mielestäni kaiken; olet jäämässä satimeen. Pohdit ja epäilet. Jos se on vaan kulttuuria, jos se on vaan miehen tuskaa, jos tein jotain väärin, jospa tämä tästä lutviutuu, kun vain tarpeeksi yritän.

      SUOMESSA JOKA TOINEN VIIKKO TAPETAAN NAINEN JA SURMAAJA ON MIES, EX-MIES TAI KOHTA-EX-MIES.

      Ota yhteyttä johonkin naisten tukiryhmään, etsi tietoa ja lue hyviä kirjoja, lue vaikka Tampereen yliopiston pro gradu -töitä(löytyvät yliopiston sivuilta pdf-muodossa). Katariina Husso, Sirkka Perttu, Leo Nyqvist, Sari Näre, jne. Käy netti turvakoti sivustoilla. Riittää kun googletat perheväkivalta, lähisuhdeväkivalta.

      Lue ja usko lukemaasi. Pelasta itsesi, ansaitsen tasavertaisen suhteen. Väkivaltainen mies, kyllä hän voi muuttua, mutta muutoksen hinta voi olla silti kova. Kehosi muisti on pitkä, tiedät sen, kun vielä vuosienkin päästä tahattomasti säpsähdät, kun kuulet kolahduksen, vaikka vain kaukosäätimen tipahtamisen lattialle.

    • hukassa1

      hei ja kiitos kaikille viesteistänne!

      Olen nyt tehnyt päätökseni, jossa todellakin aion pysyä! Viestini jälkeen tapailin miestä vielä, mutta onneksi tulin järkiini. Kiitos siitä ystävilleni (varsinkin miespuolisille, jotka eivät missään nimessä hyväksyneet mieheni käyttäytymistä!) sekä kaikille teille, jotka saivat minut oikeasti miettimään hetken vain itseäni! Olen jättänyt miehen lopullisesti. en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä enää.

      Nyt olen päätökseni tehnyt ja erityisen hyvällä mielellä menossa omassa elämässäni eteenpäin. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja kunnollista miestä etsimään :)

      • jkjjlk

        Hienoa, että pääsit irti ja annat itsellesi arvon ja onnen, jonka ansaitset.


      • Conenut caicen

        Onnittelut! Muista etta on kyse prosessista ja ikava tulee viela MONTA kertaa. Turha kuvitella muuta:( Valmistaudu noiden ikavan aaltojen varalle, niin etts suunnittelet etukateen miten toimit ettet taas soita hanelle. Vaatii todellista itsekuria, mutta lupaan etta se ajan kuluessa helpottuu. Ihminen on katsos rakennettu kestamaan kolhuja:) Tsemppia!


    • amar

      Silla, miksi mies lyo tuskin on sinun kannaltasi merkitysta. Tarkeampaa kuin yrittaa ymmartaa miksi han hakkaa sinua, olisi miettia miksi sina annat miehen lyoda itseasi.

      Kaiva jostain uutisarkistosta pari kuvaa mervi tapolasta, ja mieti hetki, miten oma tilanteesi eroaa koko kansan mervin ja masan rakkaustarinasta. Turpiin tulee ja yhdessa ollaan kun niin kovasti rakastetaan. Silla, onko kuviossa mukana paihteita tai viinaa ei ole merkitysta. Jos itse et koe ansaitsevasi parisuhdetta jossa ei tule turpiin, et tule normaalia suhdetta koskaan saamaan, vaan hakeudut toistuvasti vakivaltaisten ja alistavien miesten kelkkaan, olivat ne sitten ulkomaalais- tai suomalaistaustaisia.

      Lupauksiin siita, etta mies ei enaa lyo, ei kannata luottaa. Jos haluat tilanteesta pois, lakkaa ensimmaisena soittelemasta miehelle. Ei minkaanlaista yhteydenpitoa. Omalla kohdalla vakivaltaisesta ja hyvaksikayttavasta miehesta eroon paaseminen otti useamman vuoden, tarpeeksi pahat vammat ja lopulta muuton kokonaan vieraaseen maahan, jonne se ei voinut seurata. Mies loi niin kauan kun jain hakattavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      959
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      865
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe