Antaisitko sohvamajoitusta?

Monet maailmanmatkaajat selailevat nettiä, josta löytyy mmm. tavallisten kansalaisten koteja sohvamajoituksella määränpäässä yöksi tai pariksi maksutta. Olisitko sinä halukas ottamaan matkailevia taviksia ( esimerkiksi tämänikäisiä) sohvallesi tms. yöksi?

Pääasiassa tällaista puuhaavat nuoret, jotka ovat saaneet mukavaa seuraa ulkomailta ja kokemukset ovat pääosin hyvin myönteisiä. Kun palstalla monet valittavat seuranpuutetta, tätä kauttahan voisi tutustua vaikka kuinka viehättävään reissumieheen tai -naiseen, sillä matkailu ei ole vain nuorten yksinoikeus. Mitä mieltä olet?
281458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Katoin sen aiheesta tulleen ohjelman, ja ajattelin, onpa ne nuoret rohkeita..

On myös sellainen majoitusmuoto kuin missä vaihdetaan koteja; mie meen esim. Japaniin ja Japanista tulee meille asukkaat esim. 2 viikoksi..uskaltaisitko?

Äänestä
  • Niin, miksipä ei, mutta kyllä tulijoista pitää saada silloin tietoa, jota voi tarkistaa jostakin eli pitävätkö kerrotut asiat paikkansa. Tekisin asiasta myös paperin l. virallisuutta peliin, riski on kuitenkin tosi iso ja haluaisin tavata kyseiset muuttajat ennen vaihtoa. Pystymetsästä eli muutaman meilin perusteella en kotia sentään vieraalle luovuta. Silti, kaikessa on riskinsä. Jos aina pyrkii elelemään vain ns. varman päälle, menee aika paljon kivaa ohi.

    Äänestä

  • Vanha reissaaja kirjoitti:

    Niin, miksipä ei, mutta kyllä tulijoista pitää saada silloin tietoa, jota voi tarkistaa jostakin eli pitävätkö kerrotut asiat paikkansa. Tekisin asiasta myös paperin l. virallisuutta peliin, riski on kuitenkin tosi iso ja haluaisin tavata kyseiset muuttajat ennen vaihtoa. Pystymetsästä eli muutaman meilin perusteella en kotia sentään vieraalle luovuta. Silti, kaikessa on riskinsä. Jos aina pyrkii elelemään vain ns. varman päälle, menee aika paljon kivaa ohi.

    ja jos vaikka minä pikkusen voisin myönnytellä, niin tiedän, että ukko sanoisi ehdottoman ein. Ei nukkuis meillä sohvalla täysin tuntematon. Mutta meillä on erillinen pikkumökki, sinne voin ottaa koska vaan. Tervetuloa yöksi jos ei parempaa kortteeria satu olemaan.Voin kupposen kahviakin keittää aamulla.

    Äänestä

  • ko. ohjelman, jo ennenkin olen nähnyt samasta aiheesta telkkarissa.
    Kaikki ovat niissä olleet tyytyväisiä järjestelyyn.

    Itse olen senverran arka, etten uppo-outoa majoittaisi. Enkä kyllä, toisaalta, menisi itse kenenkään tuntemattoman kotiin.

    Nuoret ovat uusilla mielipiteillä varustettuja, kaikki muuttuu.

    Äänestä

  • old_profile_51785 kirjoitti:

    ja jos vaikka minä pikkusen voisin myönnytellä, niin tiedän, että ukko sanoisi ehdottoman ein. Ei nukkuis meillä sohvalla täysin tuntematon. Mutta meillä on erillinen pikkumökki, sinne voin ottaa koska vaan. Tervetuloa yöksi jos ei parempaa kortteeria satu olemaan.Voin kupposen kahviakin keittää aamulla.

    Jos kesäreissujen aikaan pääsisin sinne yöksi!! En vaadi edes sitä kahvikupposta ilmaiseksi!!

    Mistä löytäisin yhteystietosi?

    Nimimerkki "innokas kesämatkaaja"

    Äänestä

  • myös' kirjoitti:

    ko. ohjelman, jo ennenkin olen nähnyt samasta aiheesta telkkarissa.
    Kaikki ovat niissä olleet tyytyväisiä järjestelyyn.

    Itse olen senverran arka, etten uppo-outoa majoittaisi. Enkä kyllä, toisaalta, menisi itse kenenkään tuntemattoman kotiin.

    Nuoret ovat uusilla mielipiteillä varustettuja, kaikki muuttuu.

    vaihtaa jonkun ulkolaisen kanssa, vaikka viikoksi - tai mökin..jos heille kelpaisi pieni saunamökki. Ranskaan esim. oisi kiva mennä tavallisten ihmisten pariin..

    Äänestä

Nykyisin tosta sohvasta ei saa petiä, mutta olen saanut naapurilta lainaksi sellaisen taittosängyn.

Olen myös muutaman kerran yöpynyt, tuiki tuntemattomien luona.

Vaihtareita oli aikoinaan, kun oli iso asunto, ja lapset teinejä.

Poikani hyödynsi tuota, vuoden eteläamerikan reissullaan.
Kuulema "saan" majoittaa myös vuorollani, kun on jo tulossa japsi, kolumbialainen, tai oliko kaks, ja aussi.
Tutustunut heihin reissuillaan, he kaikki kiersivät samaan aikaan kolumbiaa, kolumbialaiset majoittivat poikaani.

Äänestä

Olemme majoittaneet maksutta muutamia öitä paikkakunnallamme vierailijoita.

Itse käyttämiimme "sohvamajoituksiin" tutustuimme kyllä henkilökohtaisesti lyhyehköjen tapaamisten merkeissä.

Yhtä lukuun ottamatta.
Tietenkin joka paikassa tarinoidaan ensin eikä ryhdytä heti perustamaan leiriä!

Käyttämämme sohvat olivat kylläkin makuuhuoneita.
14-v lapsemme joutui yhdessä paikassa nukkumaan keittiöön viritetyllä kenttävuoteella.

Äänestä
  • Täytyy sanoa selvennykseksi että "sohvamajoituksemme" tapahtuivat etupäässä ennen nettiaikaa.

    Tutustuimme eri yhteyksissä ihmisiin.
    Etupäässä Itävallassa ja Unkarissa.
    Saimme vierailukutsuja.
    Alkuun olivat lapsemme mukana.
    Kyläilimme "normaalisti".
    Usein vierailu johti yöpymistarjoukseen jonka otimme vastaan tai, jonkin hyväksyttävän syyn varjolla, kieltäydyimme.

    Myöhempinä vuosina, viimeeksi viime vuonna, olemme käyneet, niissä maisemissa liikkuessamme, tervehtimässä tuttuja ja joskus yöpyneetkin.
    Emme sovi etukäteen mitään ja varaudumme eri tilannevaihtoehtoihin.

    Vastaavasti meillä on majoittunut muutamia nuoria useammankin vuorokauden.
    Joskus olemme Eurooppaan mennessämme vieneet lapsukaisen kotiinsa.
    Kyseinen tyttö soitti Itävalta/Unkari rajalta kotiinsa.
    Siellä oli koko suku juhlapukeissa paikalla.
    Ankat ja hanhet paistettuina ja isäntäväki pihan perälle telttaan muuttaneina.

    Hieman kiusallisen tuntuista.
    Myös toisessa paikassa sama juttu.

    Näiden jälkeen pöllähdimme kyläilemään ilman ennakkoilmoitusta.

    Äänestä

Mie majottasin,, mut kyl ensin vähän ainaskin tutkailisin kulkijaa;)? Eihä sitä vois karkuukaan päästää jos kert ihan ovelle astikin jo tullu;)
Tiije vaik pääsis konkalle;))??

Äänestä

löytänyt parisängystäni ventovieraan, mutta että sohvalle - eei.
Sänkyyn on kuitenkin päädytty suuressa yhteisymmärryksessä, joten tilanne kaikkiaan on ollut luonteva.
Ventovieraiden majoittaminen "sohvamajoitukseen" taas ei ole minulle luontevaa, etenkään ikäisteni. Itsekin menen ehdottomasti mieluummin hotelliin.
Hiukan vieraampiakin nuoria olen kyllä joskus pyydettäessä majoittanut, ihan mielelläni.

Äänestä
  • olen majoitellut melkoisesti. Siskonpetejä on ollut. Itse majoitun nykyään mielelläni hotellissa tai sitten vastavuoroisesti sukulaisissa tai ystävien luona. Jotenkin on vanhemmiten tullut mukavuudenhaluiseksi ja pitäähän yritystoimintaakin tukea. Pitää etsiä sopiva majoitus Joensuun seudulta kesäkuun aluksi. Ihan ventovieraita en sohvalleni majoita ja samaan sänkyyn pääseminen kanssani on melko vaikeaa.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    olen majoitellut melkoisesti. Siskonpetejä on ollut. Itse majoitun nykyään mielelläni hotellissa tai sitten vastavuoroisesti sukulaisissa tai ystävien luona. Jotenkin on vanhemmiten tullut mukavuudenhaluiseksi ja pitäähän yritystoimintaakin tukea. Pitää etsiä sopiva majoitus Joensuun seudulta kesäkuun aluksi. Ihan ventovieraita en sohvalleni majoita ja samaan sänkyyn pääseminen kanssani on melko vaikeaa.

    meillä. Paitsi tuossa sänkyyn pääsemisessä.
    Minä olen ihan hirveän kranttu, mutta kun se oikea osuu kohdalle, niin aika nopeasti ollaan yleensä sänkyyn päädytty. Eikä ne ole ihan heti siitä yleensä poiskaan lähteneet, vuosikausia olen saanut herätä ihanaan aamuun heidän vierellään.

    Äänestä

vastavuoroisuusperiaatteella tarjota kesäisin, kun ei ole paljon muutenkaan käyttöä sillä.

[email protected]

Äänestä
  • Asunnon olen antanut outojen käyttöön, alivuokralaisille.
    Vaatimattomalle korpimökille ilman mukavuuksia järven rannalla ottaisin jonkun mukaan mielelläni.

    Äänestä

ohjelmaa ystävän kanssa ja molemmat totesimme, ettei näillä ijillä enää ventovieraita majoittaisi ja vielä ilmaiseksi.
Olishan se oiva keino tutustua uusiin ihmisiin, mutta valitettavasti mieli ei ole enää niin avoin ja luottavainen ventovieraiden suhteen.
Ajatella, että aampupalapöydässä olisi aivan vieras ihminen. Eihän me hotellissakaan mielellään mennä vieraiden pöytään, ainakaan ihan vasite.

Äänestä
  • Tuo "sohvamajoitus" ei aamiaista edellytä.

    Olen kerran espanjassa jäänyt ilman majoitusta, ja katsoin netistä sitten löytyisikö kotimajoitusta.
    Ihan mukava n,40v pariskunta majoitti minut yöksi.

    Kotonani on yöpynyt viimeksi talvella, nuori portugalilainen, lähti ennen aamiaista, olisin toki tarjonnut, meni junalle.

    Omat nuoret kiertäneet maapalloa, usein hyödyntäen tuota ilmaismajoitusta.
    Olen äitinä, aivan hurjan kiitollinen, useille ihmisille ympäri maailmaa, kun on ollut sairautta, ovat paikalliset auttaneet, nettiä saanut käyttää, ja kotiin viestejä laittaa.

    Ovat joka puolella kohdanneet ystävällisiä avuliaita ihmisiä.
    Päässeet paikallisiin juhliin, laina-asuissa, ja moniin sellaisiin paikkoihin, mihin hotellivieras ei osaisi mennä.

    Nuoria reppureita, ja kuulema vanhempiakin, kaikista maailman kolkista tavanneet. Viikon yhtä matkaa, oli poikani yli kuusikymppisen kanssa tutustunut Brasiliaan.

    Vietnamissa törmännyt myös (62v) tanskalaiseen, jonka kanssa oli yhtäaikaa ollut vuosi sitten Thaimaan jossain ei turistikohteessa.

    Olen katsellut tuhansia kuvia, eri maanosista, matkailu avartaa, ja kielitaito kasvaa.
    Samoin ymmärrys, yhtenäisyys, avuliaisuus, empaattisuus, ja vastavuoroisuus, saada apua, ja antaa.

    Äänestä

Uskoisin, että länsi-suomalaisilla on ennakko asenteita, kun taas itä-suomalaisilla on luonnollista, että matkailija majoitetaan.

Itsekkin katsoin ohjelman, jossa nuoret matkailijat majoittuivat nettiystäviensä luokse ja ihastuin hyvästä systeemistä.

Kyllä itse olisin valmis tuollaisen majoituksen järjestämiseen Espoossa.

Olen joskus miettinytkin sellaista, jos "muu Suomi" perhe haluaisi tulla pääkaupunki seudulle ja majoitus kustannukset ylittävät budjetin, niin meillä olisi tilaa lapsiperheillekin.

Kaksi makuuhuonetta tyhjänä, olohuoneeseenkin mahtuu useita, sauna mahdollisuus takkoineen "oven takana", joita ainakin lapsenlapsemme arvostavat kovasti, kun papan kanssa saunotaan ja makkaraa paistetaan.

Ja, mikä ihaninta, voisi vastavierailla ehkä jollain uudella seudulla oman maaseudun lisäksi. Tutustua uusiin ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Toisaalta meillä olisi myös vaatimatonta majoitusta maaseudulla. Harva vain osaa kysellä näitä mahdollisuuksia, sillä ilmoitukset eivät ole missään kaupallisten sivujen luettelossa.

Äänestä
  • onko kuinka paljon itse reissannut, nuoresta, reppumatkaajana.

    Lapsesta asti itse päässyt ensin vanhempien kanssa, pohjoismaat, ja jo 14v ruotsissa kesätöissä.
    16v liftattiin pohjoismaissa, ja sitten euroopassa, seuraavana kesänä.

    On saanut vieraanvaraisuutta kokea, joten sitä myöskin luonnollista itse antaa.

    Ei se välttämättä tunne läänirajoja, vaan omia kokemuksia ennemminkin.
    Ystäväni keskipohjanmaalta, majoittaa ja on reissannut nuoresta..

    Äänestä

Kotonani oli sellainen tapa, että matkalaista ei taipaleelle yöksi laiteta. Romaanit kiertelivät ennen maaseudulla ja majoittuivat niihin taloihin, joihin sisälle päästettiin. Väliin oli lattiat täynnä hirventaljoille petattuja vuoteita. Me salomaan kakarat katselimme ihmeissämme kauniita pitsilakanoita ja naisten upeita koruja. Hevoset tungettiin talliin tai latoon, mihin sattui milloinkin mahtumaan.

Nykyään luokseni majoittuvat lähinnä nuo karvakuonot. Perjantaina saapuu pari kappaletta hoitoon, kun tyttäreni matkustaa. Sohvalle niillä ei pitäisi olla mitään asiaa. Varmuuden vuoksi peitän sohvan irtopeitteellä, niin pysytään paremmissa väleissä.

Äänestä

mutten ole ainakaan vielä liittynyt rinkiin. Eläkeiässä voisin hyvinkin tehdä niin, ellen satu muuttamaan pieneen asuntoon jossain yhteisöllisessä kerrostaloyhtiössä.

Ensimmäisen kerran aamiaismajoituksessa asuttuani, olen aina välillä valinnut sen ykkösvaihtoehdoksi matkoilla. Olen myös asunut kerran kielikurssilla muutamia viikkoja lontoolaisen perheen vieraana omassa huoneessani. Kokemukseni ovat olleet tilojen ja tarjoilun puolesta vaihtelevia, mutta aina omalla tavallaan miellyttäviä.

Puolituttuja jossain tavattuja ihmisiä tai heidän tuttaviaan olen itse majoittanut joskus ja esitellyt heille lähiympäristöä.

Jos haluaa tutustua "elämänsä mieheen tai naiseen", suosittelisin mieluummin erilaisia kontaktipalstoja tai treffipalveluita. En usko, että ihmiset sellaisin ajatuksin ulkomaille matkailevat. "Auervaara" saattaisi olla todennäköisin uhka, jos joku aikoisi muuttaa siivelle pitemmäksi aikaa.;))

Äänestä

Olisi ihan kiva, että joku aina joskus poikkeaisi. En nyt mitään majataloa halua laittaa pystyyn, mutta jos joku asiallinen tarvitsee majapaikkaa 40 min. junamatkan päästä Helsingistä niin laittakaa viesti ja s-osoite. Katsotaan!

Henkilötodistuksen haluaisin nähdä ja saada etukäteen puh.nron että voi tarkistaa enirosta. Sen verran realisti olen etten ketä tahansa päästä sisään.

Äänestä
  • Tämä sohvamajoitus koostuu kylläkin harvoin kenenkään kotimaassa oman maan kansalaisten majoituksiin.

    Voisi olla enirolta vaikeampi tarkistaa toiselta puolelta maapalloa yöksi pyrkivän tietoja ;D

    Äänestä

  • yleensä ovat ulkolaisia kirjoitti:

    Tämä sohvamajoitus koostuu kylläkin harvoin kenenkään kotimaassa oman maan kansalaisten majoituksiin.

    Voisi olla enirolta vaikeampi tarkistaa toiselta puolelta maapalloa yöksi pyrkivän tietoja ;D

    tässäkin on kokemuspalaute systeemi, jossa esim. varoitetaan henkilöistä joista on tullut huonoja kokemuksia. Samansuuntainen kuin on esim. huutonetillä.

    Äänestä

oman ikäiset.

Äänestä
  • ei ihan persaukisten hommaa ole ;)
    Kesällä majoitan japanilaisen, ja todennäköisesti pari kolumbialaista, muutamaksi yöksi.
    Voi olla, että sinulta jää noin ajatellen, monta kiinnostavaa ihmistä tapaamatta.

    Kymmenisen vuotta sitten majoitin pari espanjalaista. Sain kutsun parivuotta sen jälkeen, vastavierailulle.
    Tunsin itseni imarrelluksi, ja voin taata, että minä olin niiden bileiden köyhin ihminen, rahalla mitattuna, mutta ihmisten sydämellisyydessä ja välittämisessä, varmaan rikkaimmasta päästä.

    Äänestä

  • lennot kirjoitti:

    ei ihan persaukisten hommaa ole ;)
    Kesällä majoitan japanilaisen, ja todennäköisesti pari kolumbialaista, muutamaksi yöksi.
    Voi olla, että sinulta jää noin ajatellen, monta kiinnostavaa ihmistä tapaamatta.

    Kymmenisen vuotta sitten majoitin pari espanjalaista. Sain kutsun parivuotta sen jälkeen, vastavierailulle.
    Tunsin itseni imarrelluksi, ja voin taata, että minä olin niiden bileiden köyhin ihminen, rahalla mitattuna, mutta ihmisten sydämellisyydessä ja välittämisessä, varmaan rikkaimmasta päästä.

    Tuttavia tulee ja menee, osa jää ystäviksi. Ei ole tarvetta enää lisää haalimalla haalia, nuorena oli toinen ajattelu.
    Parin viikon kuluttua saksalaisystävien kanssa vuokratulle mökille Lappiin viikoksi, pari yötä ollaan hotellissa. Sieltä ystävyys alkoi, ensi vuonna on 20-vuotis ystävyyspäivä.
    Kotiin kutsun sukulaisia ja ystäviä, tuttavat vain mökille. Hotellinpitäjäksi ei ole mielenkiintoa.

    Äänestä

  • panostan kirjoitti:

    Tuttavia tulee ja menee, osa jää ystäviksi. Ei ole tarvetta enää lisää haalimalla haalia, nuorena oli toinen ajattelu.
    Parin viikon kuluttua saksalaisystävien kanssa vuokratulle mökille Lappiin viikoksi, pari yötä ollaan hotellissa. Sieltä ystävyys alkoi, ensi vuonna on 20-vuotis ystävyyspäivä.
    Kotiin kutsun sukulaisia ja ystäviä, tuttavat vain mökille. Hotellinpitäjäksi ei ole mielenkiintoa.

    Meillä oli joitakin vuosia sitten belgialainen tyttö n.1kk majoitettuna.Oli etukäteen järjestelemässä Up With People tanssi-ja lauluryhmän esiintymis-ja perhemajoitus paikkoja ym.Olin jonkin verran mukana auttamassa,työ asioitteni lomassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha reissaaja kirjoitti:

Monet maailmanmatkaajat selailevat nettiä, josta löytyy mmm. tavallisten kansalaisten koteja sohvamajoituksella määränpäässä yöksi tai pariksi maksutta. Olisitko sinä halukas ottamaan matkailevia taviksia ( esimerkiksi tämänikäisiä) sohvallesi tms. yöksi?

Pääasiassa tällaista puuhaavat nuoret, jotka ovat saaneet mukavaa seuraa ulkomailta ja kokemukset ovat pääosin hyvin myönteisiä. Kun palstalla monet valittavat seuranpuutetta, tätä kauttahan voisi tutustua vaikka kuinka viehättävään reissumieheen tai -naiseen, sillä matkailu ei ole vain nuorten yksinoikeus. Mitä mieltä olet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu