Ahdistaa kovasti kaikki esitelmät ja muut esiintymiset. En tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Jokaisessa opiskeluhommassa joutui esiintymään, jo lukioajoilta lähtien ahdistaa ahdistus periytynyt.
Miten ongelmasta pääsee eroon? En ole ujo luonteelta kuitenkaan. Tämä rassasi minua koko opiskeluajan ja edelleen työelämässä. Onneksi kuitenkin pystyin jotenkin suoriutumaan ja valmistunkin ammattikorkeakoulusta ensi perjantaina, siellä nuo esitelmät olivat niin raskaita kokemuksia että söin usein myös ns. beetasalpaajia ennen esitelmiä.
Nyt työelämässä on oikeastaan aika samanlaista esiintymistä. Kokouksia ja palavereita useita viikossa. En haluaisi vaan itseäni lääkkeillä turruttaa. Täytyy mennä ehkä sillan alle piiloon, niin ikävä ahdistuksen tunne on, vaikka kaikki on elämässä hyvin.
Miten ongelmasta pääsee eroon? En ole ujo luonteelta kuitenkaan. Tämä rassasi minua koko opiskeluajan ja edelleen työelämässä. Onneksi kuitenkin pystyin jotenkin suoriutumaan ja valmistunkin ammattikorkeakoulusta ensi perjantaina, siellä nuo esitelmät olivat niin raskaita kokemuksia että söin usein myös ns. beetasalpaajia ennen esitelmiä.
Nyt työelämässä on oikeastaan aika samanlaista esiintymistä. Kokouksia ja palavereita useita viikossa. En haluaisi vaan itseäni lääkkeillä turruttaa. Täytyy mennä ehkä sillan alle piiloon, niin ikävä ahdistuksen tunne on, vaikka kaikki on elämässä hyvin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suosittelen että kävisit juttelemassa ongelmastasi esim. psykologilla, jos et ole täysin niitä vastaan. Siellä voitaisiin paremmin miettiä syitä, joista esiintymiskammo johtuu. Ongelmasi on varsin yleinen, tiedän että myös jotkut opettajat jännittävät vaikka ovat esillä joka päivä.
Jonkintasoinen jännittäminen kuuluu esiintymiseen, elimistöhän vain nostaa vireystasoa, jotta esiintyminen menisi paremmin. Pitäisi yrittää mahdollisuuksien mukaan rentoutua ennen esityksiä, esim. mennä vessaan ja hengitellä siellä oikein syvään (hengityksellä on merkitystä jännityksessä), toinen tapa on kiristää kaikki kehon lihakset ja päästää rennoksi, näin muutama kerta. Ajatuksen tasolla pitäisi ajatella, että minä selviän, ja jos mokaan, niin se tuntuu itsestä paljon pahemmalta kuin kuulijoista. Jännittäjä myös usein kokee, että jännitys näkyy ulospäin, vaikka tosiasiassa yleisö ei huomaa sitä yhtään. Paitsi tietenkin jos yleisössäkin on jännittäjiä, koska silloin voi tarkkailla samoja oireita toisistakin...
Itsetunnolla on varmasti jotain tekemistä jännittämisen kanssa. Ihminen pelkää epäonnistumista, vaikka järjellä voikin ajatella että so what, jos menee huonommin. Kokemuksen pitäisi poistaa jännitystä, kun huomaa, että selviytyi tilanteesta kuitenkin. Aina ei toki näin käy, silloin suosittelen juttelua psykologin kanssa. Ja tietyssä määrin jännitys täytyy vain hyväksyä, oppia suhtautumaan siihen positiivisesti, koska kuten sanottu, se ilmenee varmasti lähes jokaisella jollakin tavalla. Tsemppiä!
Aivan kaikkia jännittää, mutta jännitys ei useinkaan näy muille ulospäin vaikka itsestä siltä vahvasti tuntuisiskin.
Tärkein on yrittää esityksessä pitää "pää selvänä" ja pysyä skarppina, sekä keskittyä vain siihen mitä on muille kertomassa ja ottaa mahdollisimman rennosti, eihän siinä loppujen lopuksi ole mitään pelättävää.
Mietipä ensin, mikä sinua esiintymisessä pelottaa? Muiden suhtautuminen? Omat mahdolliset virheesi, joita muut eivät edes välttämättä huomaa?
Itse olin toivottoman ujo ja jännitin jokaista asiaa opiskellessani amk:ssa. Tämä jännitys varmaan perityy jotenkin sieltä, että me suomalaiset emme koskaan saa sanoa mitään poikkisanaa tms. tulematta jotenkin "leimatuiksi". Aina pitäisi olla samaa mieltä joka asiasta, kuten myös siitä, miten esimerkiksi esityksensä vetää, kaiken pitää olla täydellistä. Meidät opetetaan kilteiksi, täydellisyyteen pyrkijöiksi.
Minä opin että kun yrittää tehdä mahdollisimman rennosti ja omalla tavallaan / tahdillaan asiat, onnistuu paremmin.
Kerran pitäessäni esitystä suurelle luokalle, olin valvonut yön tehden sitä valmiiksi ja olin niin väsynyt, että esityksessä luin vahingossa kalvolta saman lauseen kolme kertaa ja selitin samat asiat kolmesti peräkkäin. Tajuttuani tämän maailmaa mullistavan "mokani" ja muiden alettua nauraa, nauroin mukana ja sanoin vain "oho, anteeksi vain, olen hieman väsynyt viime yöstä", johon koko luokka pärähti nauramaan vieläkin vapautuneemmin. Tajusin, että heitäkin helpotti nähdä, että muilla ei mennyt esitys täydellisesti, että heitäkin pelottaa, ja että ei minun oleteta olevan täydellinen / että tekisin kaiken täydellisesti.
Se on juuri se virheiden mahdollisuus, että muut nauravat, joka monia pelottaa. Ja mitä sitten vaikka muut nauraisivatkin?! Mitä se lopulta ketään haittaa, mahtuuhan sitä naurua maailmaan. Tärkeintä on, ettei itse hämäännyt siitä. Sen kokemuksen jälkeen itsellä ei ole ollut ongelmia esiintymisissä.
Ajattelen nykyisin esiintyessäni vain: väliäkö hällä, ihmisiä me kaikki olemme.
Älä huoli, tuskin amiksen "papereilla" työtä saa.
Olen IBM:llä vakisuhteessa.
T: tietojenkäsittelyn tradenomi