Kuka näki eilen kyseisen dokumentin kliinisesti kuolleiden muistikokemuksista? Siis miten tajunta säilyi vaikka aivotoiminta oli jo lakannut.
Mitä ajatuksia herätti?
Mitä ajatuksia herätti?
4D:"Kuolemankokemus"
Rödfinne
221800
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Niille, jotka uskovat ihmisen olevan ikuinen olento, sielu, asia ei ole mitenkään uusi. Tiede ei valitettavasti pysty osoittamaan ja todistamaan sielun olemassaoloa ja siksi kyseenalaistaa tai jopa kieltää sen. Johan tuossa ohjelamssa lääkäritkin tunnustivat tietämättömyytensä. Asiat voivat olla ja ovatkin todellisia, vaikka tieteen keinot eivät niitä pysty selittämän.
Jumala loi ihmisen ikuiseksi olennoksi, jolla on vapaa tahto. Kuoleman jälekeisestä eivät teidä varmaksi muut kuin Jumala ja kuolleet. Raamatusta löytyy jonkilainen näkökluma asiaan. Ruumiin lakattua toimimasta sielu kyllä on ja pysyy.
Ohjelma oli todella mielenkiintoinen. Tieteen popularisointi ei onneksi kokonaan vesittänyt itse asiaa. Vaikutti myös siltä että pitkästä aikaa asialla olivat todelliset tieteen edustajat, eivätkä kuolemankokemuksia omanneet potilaatkaan olleet mitään omaan uskoonsa seonneita "hihhuleita". Kukaan ei vetänyt aivan päättömiä johtopäätöksiäkään aiheesta: kunhan olivat ymmällään... ;-D
Tiede ei kyseenalaista sielun olemassaoloa. Ateistit ja skeptikot niin tekevät - ei tiede. Tiede ei ole uskon vastakohta. Onhan jopa olemassa "sielutiede", psykologia, joka tutkii ihmisen sielun olemusta omasta näkökulmastaan.
"Sielu" tai tietoisuus on muutakin kuin ihmisen aivotoimintojen tuottama aktiivitila. Tämän tietää jokainen magian parissa työskentelevä. Minusta ohjelmassa esitettiinkin mielenkiintoinen teoria, joka tavallaan niputtaa tieteellisen näkemyksen ja Universaalin Mielen. Siis sen, miten elollisilla olennoilla olisi yhteinen tietoisuus jonka puitteissa toimia. Tuota yhteistä tietoisuutta voi kutsua sitten vaikka Jumalaksi.
En oikein tiedä tuosta Raamatun "näkökulmasta". Ainakin se on niin ihmisten omien toiveitten ja moraalisten arvojen suttaama näkökulma että sen ytimen esiin kaivaminen on työn ja tuskan takana. Raamatunkertomukset ovat syntyneet osana tiettyä traditiota, uskomusperinnettä ja niistä paistaa kirjoittajiensa tarve selittää ilmiöt tuosta uskomusperinteestä käsin. Siksi luotan enemmän omiin maagisiin kokemuksiini ja tieteen löydöksiin.
Sitten hajanaisia ajatuksia...
Psykologia on kai mielitiede eikä sielutiede. Tosin tämäkin riippuu ihmiskäsityksestä. Eli onko erikseen sielua ja mieltä/psyykeä. Psykologiassakin kai puhutaan mielen sairauksista eikä sielun. Sielunsa kipeuttä voi pohtia sielunhoitajan (yl. uskontoon liittyvä) kanssa eikä psykologin (välttämättä). Mielen sairaudet siis eri asia kuin sielun.
Mitä on käsityksesi mukaan tieteellinen tieto? Olen ymmärtänyt, että tieteellistä tietoa on kaikki, mikä voidaan objektiivisesti todistaa ja toistaa erinäisin tutkimusmenetelmin. Voiko tiede todistaa itsensä hyväksymin menetelmin sielun olemassaoloa? En ole vielä sellaista dokumenttiä nähnyt. Miten mittaat sielun? Miten toinen tutkija voi samoja menetelmiä käyttäen saada saman tuloksen sielun oelmassaolosta? Jos ja kun sielu on eri asia kuin kemialliset ja sähköiset tiominnat aivoissamme ei niitä ainakaan fysiikan (fysiologian) keinoin voida mitata.
Mikä sinusta on Raamatun näkökulma sieluun ja kuoleman jälkeiseen? Vaikka sen näkökulman löytäminen voikin olla työn ja tuskan takana oletko siinä onnistunut? Puhummeko siis samasta asiasta?
Voiko Jumala ohjata ihmistä? Varsinkin jo ihminen sitä itse tahtoo? Voiko Jumala ohjata ihmistä kirjoittamaan jotakin itsestään ja viisaudestaan? Siis Jumalan viisaudesta? Uskon, että Raamattu on syntynyt näin. En voi tätä mitenkään tieteellisesti todistaa, uskon, koen niin. Missä määrin Raamatussa on mukana ihmisen omaa kulttuurisidonnaisuutta tms. sitä en tiedä. Sekin miten puhun Jumalasta on sidonnaista siihen miten koen ja käsitän Jumalan. Onneksi Jumala ei ole se mitä hänestä ajattelen ja puhun.
Suurin osa tuntemistani tieteentekijöistä on ateisteja. Tosin en kovin montaa tieteentekijää tunne.. Tiede ei todellakaan ole uskon vastakohta. Kaksi eri asiaa. Kaksi eri näkökulmaa, ajattelutapaa. Samaa asiaa voi tarkastella molemmilla tavoilla. Toisella saan selville toisenlaisa asioita, toisella toisenlaisa. Ovatko ne ristiriidassa keskenään? Mitä siitä seuraa? Todistaako se jomman kumman vääräksi? Tai epätodeksi?
Jos ihmine uskoo johonkin, siinä on hänen maailmankatsomuksensa. Eikö jokainen yritä selittää kohtaamiaan ilmiöitä oman maailmankatsomuksensa ja totuutensa lähtökohdista käsin? Muuten huijaisi itseään tai olisi tutkimusmatkalla. Kun totuuteni on Jumala, toki selitän ilmiöni siitä käsin. Jumala on persoona, näin jumaluuus ei ole kaikkialla vaan vain tässä persoonassa. Sinun totuutesi on tiede ja magia, näet maailmasi niiden kautta. Ovatko näkemyskemme ristiriidassa? Mitä siitä seuraa? Onko toinen meistä väärässä? Entä sitten?
>>Psykologia on kai mielitiede eikä sielutiede.>>
Joo, ei yksistään psykologia, ei yksistään neurologia eikä filosofia. Vaan kaikki yhdessä. Sielun käsite on jotain kokonaisvaltaista joka kuitenkin liippaa kaikkia edellä mainittuja alueita. Käytin sanontaa "sielutiede" plokaten sen sellaisena määritelmänä kuten se ymmärretään vanhoissa koulutodistuksissa... ;-D
>>Mielen sairaudet siis eri asia kuin sielun.>>
Nyt putosin kelkasta. Miten sielu sairastaa, miten se ilmenee ja miten sitä hoidetaan, jos sielulla ymmärretään mielestä ja materiasta irrallaan olevaa tietoisuutta?
>>Mitä on käsityksesi mukaan tieteellinen tieto? Olen ymmärtänyt, että tieteellistä tietoa on kaikki, mikä voidaan objektiivisesti todistaa ja toistaa erinäisin tutkimusmenetelmin.>>
Tuo on taas skeptikoitten ja ateistien ahdas tulkinta tieteestä ja tieteen tekemisestä, tutkimisesta. Heille tiede on yhtä kuin "luonnontiede". Luonnontiede tutkii ja pyrkii selittämään fysikaalisia luonnonilmiöitä. Siis on älytöntä tutkia televisiovastaanottimen elektroniikkaa jos kiinnostaa mikä vika on ohjelman sisällössä, eikös vaan? Ateistit ja skeptikot pyrkivät siis selittämään ilmiöitä tuloksilla, jotka kertovat ihan eri asiasta!!!
Luonnontieteessä käytettävät kvantitatiiviset tutkimusmetodit ovat vain yksi tapa tutkia. Mikäli tutkittava ilmiö ei taivu näihin metodeihin, se ei todellakaan tarkoita sitä etteikö ilmiötä olisi olemassa - ainoastaan tutkimusmetodit ovat vääriä. Mutta yritäpä selittää tämä pökkelölle skeptikolle...:-D
Esimerkiksi sosiologiassa on sangen suosituksi nousseet erilaiset kvalitatiiviset metodit tutkimuksessa. Ne taipuvat myös sellaisiin tutkittaviin ilmiöihin, jotka eivät noudata ihan simppeleintä matematiikkaa...
>>Voiko tiede todistaa itsensä hyväksymin menetelmin sielun olemassaoloa?>>
Miksi ei voisi, jos vain metodit löytyy?
>>Miten mittaat sielun? Miten toinen tutkija voi samoja menetelmiä käyttäen saada saman tuloksen sielun oelmassaolosta?>>
Katso aikaisempi vastaukseni. Miten tutkia fysikaalisin menetelmin rakkautta ja sen määrää? Kuitenkin vain hullu väittäisi etteikö rakkautta olisi... Emme siis tietenkään käytä samoja metodeja ja suureita kuin ilmanpaineen mittaamisessa.
>>Jos ja kun sielu on eri asia kuin kemialliset ja sähköiset tiominnat aivoissamme ei niitä ainakaan fysiikan (fysiologian) keinoin voida mitata.>>
Aivan niin.
>>Mikä sinusta on Raamatun näkökulma sieluun ja kuoleman jälkeiseen? Vaikka sen näkökulman löytäminen voikin olla työn ja tuskan takana oletko siinä onnistunut? Puhummeko siis samasta asiasta?>>
Todennäköisesti puhumme. Olen jauhanut aiheesta uskovaisen ystäväni kanssa viikkotolkulla, joten jos suonet, niin nyt en vaan kertakaikkiaan jaksa enää siitä aiheesta. Overdose, you know? ;-D Rajansa kaikella.
>>Voiko Jumala ohjata ihmistä kirjoittamaan jotakin itsestään ja viisaudestaan? Siis Jumalan viisaudesta? Uskon, että Raamattu on syntynyt näin.>>
Aivan. Ja mikäli Jumalan ymmärtää elollisen luonnon yhteisenä universaalina tietoisuutena, niin sieltähän ne jutut tietenkin ihmismieleenkin pulpahtavat. Ihmiset vain pistävät omista tarkoitusperistään lähtien omiaan sinne mukaan...
Tästäpä johtuukin että en pidä Raamattua muuta kuin manuaalina ja ohjekarttana niille, jotka eivät muuten löydä elämässään oikealle polulle. Muuten Jumala puhuu meissä jokaisessa, jos vain annamme itsellemme mahdollisuuden kuunnella... Minulle noituus on tapa kuunnella sisäistä ääntäni, pyrkiä kohti yhteistä tietoisuutta, osana sitä. Jumalan kokemiseen ei tarvita välikappaleita.
>>Onneksi Jumala ei ole se mitä hänestä ajattelen ja puhun.>>
Hyvä niin että myös tiedostat sen. Ikävä kyllä kaikki kristityt eivät sitä tiedosta vaan ylentävät itsensä Jumalansa rinnalle ja paasaavat "ainoaa oikeaa totuutta".
>>Suurin osa tuntemistani tieteentekijöistä on ateisteja. Tosin en kovin montaa tieteentekijää tunne.. >>
Itsekin olen tiedettä tehnyt ja voin vain todeta etteivät ainakaan "ateismi" -palstalla päätään aukovat ateistit ole mitään tieteentekijöitä. Olen itse ateisti, jos asiaa tarkastelee kristillisestä näkökulmasta. En usko enkä palvo persoonallista Jumalaa. Itse koen Jumalan persoonallistamisen halventamisena, jopa pilkkana...
>>Jos ihmine uskoo johonkin, siinä on hänen maailmankatsomuksensa. Eikö jokainen yritä selittää kohtaamiaan ilmiöitä oman maailmankatsomuksensa ja totuutensa lähtökohdista käsin?>>
Ei välttämättä. Pitääkö uskon olla sitten jotain niin fiksoitunutta, että kaikki täytyy vääntää väkisin tähän samaan sabluunaan? Kyllä voi pyrkiä olemaan myös avoin ja muuttamaan käsityksiään.
>>Kun totuuteni on Jumala, toki selitän ilmiöni siitä käsin. Jumala on persoona, näin jumaluuus ei ole kaikkialla vaan vain tässä persoonassa. Sinun totuutesi on tiede ja magia, näet maailmasi niiden kautta. Ovatko näkemyskemme ristiriidassa? Mitä siitä seuraa? Onko toinen meistä väärässä? Entä sitten?>>
Mikäli näkemyksemme ovat ristiriidassa sillä ei ole mitään merkitystä jos emme pakota emmekä terrorisoi toisiamme omaan näkemykseemme, emme kerää näillä näkemyksillämme pakkoveroja, emme alista, emmekä pakota lapsiamme uskomaan.
Psykologia on ainakin etymologisesti nimenomaan sielutiede.
Onhan näitä, kognitiotiede (tietosuus), sosiologia (yhteisöllisyys), psykka jne... päällekkäisiä ja ristikkäisiä tieteenhaaroja. Samat ongelmat, eri lähtöoletukset. Kognitiotiede on musta tällä hetkellä mielenkiintoisin, koska se on uus ja vähiten urautunu, ja yhdistää monia juttuja eri tahoilta mielenkiintoisilla tavoilla.
Mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.
Ongelma on se, että jeesuspellet sekoittavat ja hämärtävät käsitteistöä, ja länsimaissa tiedettäkin vaikeuttavat ennakkoluuloillaan, molemmin puolin. Sielun ja tietoisuuden ilmiöihin löytyy huomattavasti parempi käsiteapparaatti buddhalaisuudesta.
On selvää, että tietoisuus on hyvin monikerroksinen ilmiö, ja 'tietoisuus omasta itsestä' on vain pinnallinen osa sitä. Tietoisuuden kova ongelma (qualiat, sellaisuuden havaitseminen) ei ole selitettävissä materialistisen reduktion kautta, eikä myöskään puhtaan spiritualistisesti. Aine ja mieli ovat kaikkeuden aspekteja, niinkuin aine ja energia ovat aspektuaalisia eroja.
Mikä sielunvaelluksessa säilyy? Buddhalaiset eivät muuten puhu sielunvaelluksesta vaan uudelleensyntymisestä. Ainakaan se ei ole Ego joka syntyy uudestaan. Se voi olla Bohmilainen superohjausaalto, tai mitä lie.
Sheldraken tutkimuksissa (erityisesti viimeisin kuka soittaa koe) se yleinen intuitio on vahvistunut, että emotionaaliset siteet ovat tärkeämpiä kuin aika-avaruus telepaattisissa ilmiöissä.
Sielut, tietoisuudet, kvanttitilat, epälokaalisuudet, painovoima, universaali rakkaus... suuri yhtenäisteoria löytynee jostain sellaisesta suunnasta, että nämä majailevat 4 ulottuvuuksissa, jotka ovat hyvin pieniä, Planckin vakion kokoisia eivätkä siis laajenevia niin kuin kolme tuntemaamme, mutta ulottuvuuksina tietenkin läsnä kaikkialla. "Epälokaalius" 3D-maailmassa on tietysti aivan normaalia moniulotteisemmasta näkökulmasta. Ei ole edes kaukaa haettua, että joku mieli tai tietoisuus on se, joka universumia pitää kasassa ja pyörittää moniulotteisten mielellisten ja kolmiulotteisten materiaalisten aspektien yhteyskohdissa. Näin mää mietiskelen, mitä ohjelmassa sanottiin?
Ohjelmassa ei oikein sanottu yhtään mitään, kunhan todennettiin lukuisin esimerkein OOBE ja tietoisuuden olemassaolo vaikka aivotoiminta oli nolla. Kokemukset näillä kliinisesti kuolleilla olivat samanlaisia: valotunneleita, rakkaudentunne ja kuolleitten sukulaisten ääniä ja hahmoja. Kovapintaisimmat bisneshemmot alkoivat kokemuksen jälkeen hyväntekijöiksi ja aamen.
Ohjelmassa esitettiin myös teoria, jossa sukellettiin aivojen atomitasolle, josta löydettiin "viritys" joka mahdollisesti selittäisi tietoisuuden. Tai jotain. Teoria oli kuitenkin mielenkiintoinen sinänsä, että se tukisi esimerkiksi Itzhak Bentovin ajatuksia Universaalista Mielestä ja holografisesta informaationsäilytyksestä, mikä taas tukee Sheldraken tuloksia...
Äksöntasolla ite olen asiasta varma. Empiirisiä kokemuksia lähipiiristä on niin paljon. Samaa noitasukua kun ollaan niin mulla on parin tätini kanssa tapahtunut niin uskomattomia tapauksia, että niitä ei oikein selitä mikään muu kuin yhteinen tietoisuus tai jonkinsorttinen viritys. Tähän liittyy sekä OOBEa että näitä puhelinjuttuja (potenssiin viisi). Sheldrake olisi ihmeissään. Mutta milläs todistat, kun et pysty toistamaan, kun et tunne parametreja.
Löyty tämmönen enempi kriittinen kannanotto ko. ohjelmaan. Sivuaa nimenomaan sitä teoriaa. Ilmankos olikin mielenkiintoisinta antia, voi perkele!
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/Sceptic 2003.htm
Herätti ajatuksia, kyllä. Lähinnä pisti miettimään sitä, mitä ihmiset olivat tunteneet tuona aikana.
Olen itse tuntenut vastaavanlaista, ja se on muuttanut minua samalla tavalla, kuin dokumentissa haastateltuja ihmisiäkin. Omat kokemukseni eivät ole niinkään liittyneet sydämenpysähdykseen, tai muuhun fyysiseen sairauteen, vaan hemmetin rankkaan henkiseen ravisteluun, joka on tullut läpikäytyä. Sen aikana muuttuivat niin elämänarvoni kuin tapani nähdä maailmaa.
En sinänsä tiedä, mihin varsinaisesti uskon kuoleman johtavan. Nämä near-death-experience-jutut luen kuitenkin tällaisissa tilanteissa shokin aiheuttamiksi, ja siksi, että sen jälkeen ihminen tajuaa oman kuolevaisuutensa ja elämänsä lyhyyden, ja muutoksen sen kautta.
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni.
Millaisia ovat ne "hemmetin rankat henkiset ravistelut" jotka saavat aikaan vastaavanlaisia kokemuksia? Aikamoisessa ravistelussa olen ollut minäkin nyt parin vuoden aikana ja täytyy todeta että sen seurauksena elämänkatsomus on kyllä syventynyt ihan omaan suuntaansa...
Hemmetin rankat henkiset ravistelut ovat MINUN kohdallani olleet mm. läheisten kuolemat, miesystävän psyykkisen sairauden ilmeneminen, läheisen itsemurha-yritys, ääripisteeseen ajanut henkisesti ja fyysisesti rankka työ, oman henkisen voinnin ajautuminen sen verran huonoon tilaan, että sairaala-hoitoa tarvittiin. Noin muutaman mainitakseni. Nämä ovat minun kohdallani olleet henkisellä puolella sen luokan kriisejä, jotka vastaavat samanlaista ravistelua, kuin vakavan sairauden diagnosointi.
Muutamalla minulle rakkaalla ihmisellä on havaittu parantumaton/parannettavissa oleva, mutta hyvin vakava sairaus. He ovat sairauden sisästettyään nähneet maailmansa eri suhteessa kuin ennen; tietyt elämänarvot ovat muuttuneet raskaasti. Materiaa arvostaa vähemmän, elämä ei pyöri niin paljoa pelkän rahan ja kilpailukykyisyyden ympärillä, vaan alkaa arvostamaan rakkaitaan ja elämää itsessään enemmän kuin ennen.
Jos katsoit eilistä dokkaria, muistat varmaan että läheskään kaikkilla sydämenpysähdyksen kokeneilla ei tällaista kokemusta ollut, vaan elämä heillä jatkui entiseen malliinsa. Samalla tavalla minun käsitykseni mukaan se toimii muutenkin- kaikkia ei vaikkapa auto-onnettomuus hetkauta siinä määrin kuin toisia. En tiedä, mistä tämä johtuu enkä sitä osaa selittää.
Jätin hyvinpalkatun työni, läheiseni kuoli, itselläni todettiin syöpä (vaara ohi), loppuunpalamisen kautta sairaslomalle... Aika tuttu kuvio minullekin.
Elämänarvot eivät kuitenkaan muuttuneet kertalaakista vaan pitkähkön kypsyttelyn seurauksena. Hyppäsin onneksi ajoissa ulos markkinahumusta ja kaupallisesta oravanpyörästä. Tuon hypyn myötä muuttui aika moni asia - eikä mikään huonompaan suuntaan. Liian stressaamisen seurauksena sain kaverikseni syövän, jonka fiksut kirurgit hoitivat pois kuleksimasta.
Ryhdyttyäni oman itseni herraksi, huomasin että minulla olikin yhtäkkiä aikaa. Siis niinkuin lapsena: aikaa tehdä mitä lystää. Nelikymppisenä vietän elämää jollaista duuniputkessa elävät haaveilevat viettävänsä eläkepäivillään - jos ovat hengissä.
En elä sossun varassa, eläkkeillä enkä muillakaan tuilla vaan teen duunia juuri niin paljon kuin huvittaa. Mielenkiintoisia projekteja joilla elätän perheeni. Mutta ainoastaan sen verran mikä on tarpeellista: rahaa ei ole tarvis kerätä varastoon. Se on tämän yhteiskunnallisen järjestelmän suurin kusetus.
Jos päätän viettää päivän netissä, se onnistuu. Tai harjoitan noituutta, leikin lasten kanssa tai rämpytän kitaraa.
Kaikki on muuttunut. Ihminen voi näköjään syntyä uudestaan. Hyppääminen ulos tappavasta oravanpyörästä oli itselleni pieni kuolema ja sen jälkeinen jälleensyntymä. Tärkeintä oli huomata elävänsä tätä hetkeä täysillä, onnellisena, eikä odottaen huomista ja Taivasten valtakuntaa...
Rajut kokemukset herättävät unesta. Uskon siihen että ellet tajua pysähtyä ajoissa, sinut pysäytetään tavalla tai toisella.
En voi olla kuin samaa mielta kanssasi...puhuit enemman kuin asiaa...miksi ihmiset elavat silla "sitten kun, kun..." -asenteella?? Mitas jos se "sitten kun" onkin sita, etta KUOLET HUOMENNA?? Sitahan EI voi koskaan varmaksi tietaa...mita siina vaiheessa jaa kateen materialistisesta maailmasta. Ei mitaan!
Ei tassa nyt ihan "hipiksi" tarvitse heittaytya, mutta se turha houhotus pitaisi poistaa. Elamassahan on tarkeinta elama itse...eika jotkut "staget". Ensin noin, sitten nain, sitten taas noin...joskus tuntuu, etta suomalaiset (ja esim. germaanit) eivat osaakaan elaa muun kaavan mukaan.
Juuri Niin. Jos ei Ihminen Ajoissa Tajua.
Mitä Me Jätämme Jälkeemme? Mitenkä Heidän Käy, Jotka Eivät Vielä Ole Tajunneet Tätä?
Omat Lapsemme, Ehkä...
minuun teki aika vaikutuksen ja vieläkin pohdin asiaa, etenkin sitä että tietoisuus ja aivotoiminta olisivat eri asia. tämä on niitä hankalia asioita, kuten esim. maailmankaikkeuden käsittäminen. tuo, että tietoisuus saattaisi olla uusi tieteen laji, pisti todella miettimään. mitä olette mieltä, voisiko olla että tietoisuus omasta itsestämme, olemassaolostamme, olisi aivan oma juttunsa kaiken fyysisen ja psyykkisen olemuksemme keskellä? ainakin ne esimerkit ja lääkäreiden kertomukset ns. todistivat tätä teoriaa ihan kiitettävästi, vaikka he eivät sitä itse sanoneetkaan..
Siis ei voi olla totta.. miks minä joka katon yleensä joka helvetin dokumentin kaikesta mahdollisesta olen missannu sen... yhyy...
Pol
Jos ihminen näkee ja kuulee mitä leikkaussalissa tapahtuu, vaikka hänen silmänsä on teipattu umpeen ja korvissa on surisevat härrävärkit, niin millä helkkarin ilveellä tiede voi selittää halluiksi sen miten ihminen on havainnoinut ilman fyysisiä aistejaan???
Sellainen ajatus.
- Tutkia sopisi, pystyykö ihminen maistamaan, haistamaan ja tuntemaan fyysisesti siinä tilassa jolloi hän "kuvittelee" olevansa kehonsa ulkopuolella. Minä en usko että pystyy, tai että nuo kokemukset olisivat todellakin kuvitelmaa vain.
Näkemiseen ja kuulemiseen sensijaan ei tarvita raskainta materiaa olevaa kehoa...
Hallusta ei ole kysymys. Siitä olen varma.
Vanha tätini jota ei koskaan ole kiinnostanut minkään sorttinen kvasitiede tai paranormaalit ilmiöt, kävi läpi vaikean leikkauksen ja kävi kuoleman porteilla. Onneksi hän ei ole myöskään uskossa, joten kertoi minulle hyvin havainnollisesti ja tulkitsematta oman kokemuksensa.
Siihen kuului mm. tarkkaan kuvailtu leikkaussali, ruotsalaisten kirurgien keskustelut sekä, kuten hän kuvaili "ääni joka tuli kuin puhelimen kautta".
Tuo ääni kertoi hänelle mm. kirjeestä joka odottaisi häntä kotona. Se olisi kirje 20 vuoden takaiselta lapsuudenystävältä, jossa tämä ystävä (joka toimi muuten äidiltään perityssä noidan ammatissa vielä 1960-luvulla) olisi hengessä mukana vaikeassa leikkauksessa.
Tätini ei MITENKÄÄN voinut tietää tuosta kirjeestä. Vielä vähemmän sen sisällöstä.
Skeptikot sanokoot mitä haluavat, mutta minä tunnen kyllä tätini.
Ne jotka eivät itse ole kokeneet NDE-kokemusta, suhtautuvat usein kovin ylimielisesti ja yliolkaisesti ihmisiin jotka ovat. Eikä asiaa tietysti helpota, että monet ovat täyttäneet päänsä Jeesuksilla ja Krishnoilla, ja pyrkivät niitä sitten näkemään siinä vaiheessa kun aivoistansa alkavat pihalle lipsua.
Mutta miksipä sellainen asia jonka niin monet ovat kokeneet ja vieläpä samankaltaiseen tapaan, ei sitten olisi luotettavaa tietoa jos vain uskonnollisesta kuvastosta päästään irti...?
Soisinpa Susan Blackmorellekin pikku NDEt, niin ehkä sitten loppuisi se hymyssäsuin visertely hallusinaatioista... (Muuten varmaan ok ihminen, ja eiväthän tietenkään uskomukset sinänsä ihmisestä ärsyttävää tee. Mutta se että niistä ei voi yhtään relata, tekee.)
Täältä kirjastosta tällä erää tähän.
luuleeks joku tälläki palstalla ett näkemiseen tarttee silmii mitä hä!?
Eniten jäi häiritsemään ajatus OOBE-kokemuksesta, jossa näkee oman kehonsa makaavan leikkauspöydällä. Miten kummassa, jos kerran keho makaa siinä pöydällä, voisi nähdä kehonsa makaavan siinä? Näkemiseen sellaisena kuin olemme tottuneet, tarvitaan silmät. Vaikka mieli leijailisikin ilmassa tai jotain vastavaa, kuinka se voisi nähdä mitään kun sillä ei kerta ole silmiä?
Selitäpäs se, Herra Rödfinne, niin saat niin suuren papukaijamerkit ettet jaksa edes kantaa. :-)
:a:
Nyt merkkejä pinoon ja postiin, nimittäin kyseessä on tulkinta. Tietoisuus tulkitsee aistihavaintoja. Tietoisuus tulkitsee myös, vaikkei havaintoja (aistein) olisikaan.
Nukutko silmät auki vai miten on mahdollista että näet unia? Selitä itse kun tiedät paremmin, mitä tarkoittaa Kolmas Silmä. Minä sitten puolestani valistan taas kansaa tämän Kolmannen Korvan suhteen.
Jokainen on nukahtanut telkkarin ääreen ja huomannut miten pää alkaa tulkita television tuottamia signaaleja. Mulle tapahtui tämä juuri tänään kun lipitin punaviintä ja katsoin tyttären kanssa Disneyn "Fantasia 2000":ta. Pilkin siinä ja aivot generoi tulkintaa. Säpsähdin sitten hereille ja Aku Ankkahan se siellä seikkaili edelleen... Skarvi unesta hereille oli lähes huomaamaton.
Olen itse helvetin skeptinen kaikenlaisten paranormaalien jenkkihöpötysten suhteen (se Monroe mukaanlukien). Mutta se mitä tätini selitti minulle oltuaan itse kuoleman rajamailla vakuutti minut kertakaikkiaan. Tuollaiset tietoisuuden "aistihavainnot" ovat totta. Sitä en epäile ollenkaan.
Visuaalisia kokemuksia mielenkiintoisempia näissä tapauksissa ovatkin kuulohavainnot, jotka eivät noudatakaan enää samaa reaalitodellisuuden mallia. Tätini sanoi että hän ikäänkuin "kuuli" kirurgien ajatuksia ja sitten mukana oli vielä tämä "puhelinsoundilla" puhuva kaikkitietävä kertoja.
Se on sitten eri asia missä nuo havainnot syntyvät. Voivatko hermosolut aistia jotenkin suoraan? Sekään ei ole mahdotonta.
Tiesitkö muuten että voit kuulla kaverisi tinnituksen? Voit kuulla kaverisi päänsisäisen aistimuksen painamalla korvasi hänen korvansa vasten ja kuuntelemalla tarkasti kun tämän päässä soi.
Mitähän kaikkea muuta päässä soundaa kuin tuhannen hertzin vinku?