Haluaisin tietää, millaisia kokemuksia toisilla on perhekodin ja vanhempien välisestä yhteydenpidosta.
Oudoksun omaa tilannettamme ja siksi kyselen. Minua, äitiä ja lapsen ns. lähivanhempaa, perhekoti ei vaivaudu pitämään ajantasalla lasta koskevissa asioissa. Eivät edes vastaa puheluihini. Lapsen isää, ennen huostaa ns. etävanhempaa, he informoivat herkemmin, mutta kertovat mitä sattuu.
Olen monesti miettinyt, mikä mahtaa olla tämän käytöksen ja toiminna taustalla? Onko se kateus, mustasukkaisuus vai ärsytänkö heitä siksi kun pidän lapseen yhteyttä enkä ole suostunut astumaan syrjään lapseni elämästä. Lapsen isä ei ole ollut lapsestaan kiinnostunut ennen huostaa, enkä usko että tilanne olisi muuttunut kovin radikaalisti nyt huostankaan aikana. Voihan tietysti olla, että perhekodilla on kunnianhimoinen tavoite saada aikaiseksi toimiva isä-lapsi-suhde. Uskallan kuitenkin epäillä tätä heidän muun toimintansa vuoksi, se ei todellakaan ole aina lapsen parhaaksi.
Miten olette toiset kokeneet, tuntuuko siltä että perhekoti haluaa sulkea teidät kaiken lasta koskevan ulkopuolelle? Mitään syytä tälle "meidän" perhekodin käytökselle ei ole, en ole uhkaillut heitä enkä lapsia, en myöskään käyttäydy häiritsevästi, eikä huostan syynä ollut kotiolot tai minun tekemiset, joten en käsitä. Mielestäni perhekoti romuttaa käytöksellään tärkeimmän lapsen etua ajavan asian, eli yhteistyön lapsen hyväksi.
Oudoksun omaa tilannettamme ja siksi kyselen. Minua, äitiä ja lapsen ns. lähivanhempaa, perhekoti ei vaivaudu pitämään ajantasalla lasta koskevissa asioissa. Eivät edes vastaa puheluihini. Lapsen isää, ennen huostaa ns. etävanhempaa, he informoivat herkemmin, mutta kertovat mitä sattuu.
Olen monesti miettinyt, mikä mahtaa olla tämän käytöksen ja toiminna taustalla? Onko se kateus, mustasukkaisuus vai ärsytänkö heitä siksi kun pidän lapseen yhteyttä enkä ole suostunut astumaan syrjään lapseni elämästä. Lapsen isä ei ole ollut lapsestaan kiinnostunut ennen huostaa, enkä usko että tilanne olisi muuttunut kovin radikaalisti nyt huostankaan aikana. Voihan tietysti olla, että perhekodilla on kunnianhimoinen tavoite saada aikaiseksi toimiva isä-lapsi-suhde. Uskallan kuitenkin epäillä tätä heidän muun toimintansa vuoksi, se ei todellakaan ole aina lapsen parhaaksi.
Miten olette toiset kokeneet, tuntuuko siltä että perhekoti haluaa sulkea teidät kaiken lasta koskevan ulkopuolelle? Mitään syytä tälle "meidän" perhekodin käytökselle ei ole, en ole uhkaillut heitä enkä lapsia, en myöskään käyttäydy häiritsevästi, eikä huostan syynä ollut kotiolot tai minun tekemiset, joten en käsitä. Mielestäni perhekoti romuttaa käytöksellään tärkeimmän lapsen etua ajavan asian, eli yhteistyön lapsen hyväksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
järkevä tai ota yhteyttä sosiaaliasiamieheen.
Lakipykälä
"54 §
Ihmissuhteet ja yhteydenpito
Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin."
Ei ole kokemusta perhekodista, mutta laitoksesta kylläkin. Se riippuu ihan ihmisestä, kenen kanssa olet tekemissisä. Eikä perhekodista kukaan ymmärrä sinua? Tilanne ei muutu, jollet ota yhteyttä viranomaisiin ja talouden niin salliessa lakimieheen. Onko teillä asiakassuunnitelma, siinä sopimukset tapaamisita sekä kotiuttamissuunnitelma ja mitä ehtoja sinun tulee täyttää, että lapsesi kotiutuu.
Taustoihin en osaa vastata, se tarvitsisi jo psykologin tai psykiatrin analyysia. Lainopillista puolta tunnen hieman ja tuosta yhdestä pykälästä selvinnee niitä sinun oikeuksiasi.
Voinhan tässä väittää, että perhekodilla on tavoitteena saada lapsestasi mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman helpolla. Se ei kuitenkaan ole tutkittua tietoa, vaan pelkkä olettamus. Vanha taloustieteilijä Adam Smith kirjoitti tästä, että ihmisen perimmäinen tarkoitus elämässään on hankkia mahdollisiman paljon rahaa. En ota kantaa Adamin talousteorioihin, mutta sellainenkin on olemassa.
Olen kertonut sossuille viime viikolla tästä tilanteesta. Kehoittivat rauhallisesti seuraamaan jonkun aikaa. Itsestäni tuntuu niin järjettömältä tilanne, jossa lapsen asioista ei tiedoteta vanhempaa silloin kun se tärkeintä olisi.
Minusta tuntuu siltä, että perhekodissa ei ymmärretä sitä että rakastan lastani ja haluan yhteyden välillämme säilyvän vaikka hän sijoituksessa onkin. Yhteydenpitoa haluaa myös lapsi ja hän ei voi oikein hyvin siellä. Hän on rankkojen vaiheiden jälkeen sijoitettuna ja on varmasti peloissaan ja hämillään tulevaisuutensa suhteen. Mielestäni tilannetta ei paranna se, että perhekoti haluaa sulkea äidin kaiken ulkopuolelle.
Meillä on asiakassuunniltelma ja siihen on kirjattu tapaamiset ihan kuten pitääkin. Tapaamiset ja kotilomat ovat toimineet, mutta kyse onkin siitä että perhekoti pimittää lasta koskevia asioita. Esimerkkeina koulua koskevat asiat sekä terveydenhuoltoon liittyvät. Samoin ihan lapsen viihtymistä ja hyvinvointia koskevat asiat olen kuullut isänsä kautta ja aivan toisenlaisina kuin sitten lapsen kotilomilla kertoma. Tämä ristiriita aiheuttaa todella suurta huolta. Tuntuu siltä että perhekoti valehtelee isälle, joka ei lastaan niin hyvin tunne että tietäisi asioiden oikean laidan tai olisi siitä ylipäätään kiinnostunut. Minulle ei kerrota mitään, koska tietävät että vaatisin asioihin parannusta.
Sitten kun olen keskustellut lapseni kautta tulleesta informaatiosta perhekodin kanssa, he kuittaavat sen lapsen valehteluksi sekä myötätunnon hakemiseksi minulta. Ihmeellistä! Alussa ajattelinkin kaiken olevan ikävää ja kovaa halua päästä pois perhekodista, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen että paikassa on jotain hämärää.
Ehdot perhekodista pois pääsemiseksi ovat lapsen käytöksessä itsessään. Hän on niitä rajojaan rajusti kokeilleita teinejä, mutta minulle kuitenkin lapsi. Ongelmat alkoivat meidän avioeron aikoihin, lapsi oli aiemmin pullukka, sitten laihdutti rajusti. Jonkin asteinen anoreksia oli epäilyissä, mutta se kuitenkin asettui. Sitten seurasi lapsen joutuminen kiusatuksi, lintsaamista koulusta, haitallinen kaveripiiri kannabis-kokeiluineen yms. Yhteistyö sossun kanssa on toiminut näihin asti, mutta minusta tuntuu tosi pahalta että suuri huoleni ikäänkuin kuitataan sillä että pitäisi vaan odottaa ajan kulumista ja lapsen sopeutumista perhekotiin.
Alkuperäinen tavoitehan ei ollut sopeuttaa lasta perhekotiin, vaan saada hänet irti haitallisesta elämäntyylistään. Kotiutus mahdollisimman pian on kuitenkin ollut ykkös asia. Nyt tuntuu, että perhekoti haluaa jotenkin sotkea asiaa ja saada lapsen mielen kääntymään kotia vastaan.
Lapsi on varmasti perhekodissa helppo ja siten heille suhteellisen helppoa rahaa. Kovan kurin vallitessa ja jatkuva rangaistuksen pelko päällä ei varmasti tehdä mitään väärää. Lapsi on itsekin sanonut, että olisi kannattanut lopettaa ajoissa eli silloin kun oli vielä kotona. Häntä kaduttaa mennyt ja pelottaa tulevaisuus. Tästä ei kuitenkaan voi keskustella perhekodin kanssa, eikä mistään muustakaan. Silloin harvoin kun saan heihin puheyhteyden he kuittaavat kyselyni lapsen hyvinvoinnista parilla sanalla "hyvin menee", vaikka lapsi sitten muuta kertoo.
Saatat loppupeleissä osoittautua ainoaksi henkilöksi lapsellesi jonka kanssa hänellä on vuorovaikutusmahdollisuus. Isän ja lapsen välisen vuorovaikutuksen luominen ei kuulu sosiaalitoimen tehtäviin, jos isällä on ollut parempaa tekemistä ettei ole lapsestaan ollut kiinnostunut niin sehän on isän oikeus ollut ja siten hän ei ole enää tasavertainen vanhempi kanssasi. Ehkä hän nyt tilaisuuden tullessa peilaa perhekodille ja lapsellesi hivelläkseen itsetuntoaan sinun kustannuksellasi. Eikä muutu miksikään, siksi älä usko mitään mitä perhekoti kertoo ja ole epäluuloinen myös sille mitä isä sinulle kertoilee vaikka perhekodilta kerrottuja.
Lapsesi terveysasioista ei ehkä tarvitsekaan antaa enää tietoja, mikäli lapsesi on sen ikäinen jo ettei niitä anneta.
puolen vuoden sijoitus avohuollon tukitoimena. Ketään ihmistä et voi toiseksi muuttaa, aikuista. Ne on otettava sellaisina kun he ovat. Siinä ei haukkuminen auta.
Laita sossulle huostanpurkuhakemus ihan kirjallisena yhdessä lapsesi kanssa. Jos hän ei sitä hyväksy, laitat sen hallinto-oikeuteen yhdessä lapsesi kanssa. Lakimiehen saat siihen ilmaiseksi, kun lapsesi saa alaikäisenä sen ilmaiseksi. Turha lasta on pitää siellä kidutuspaikassa, hän on varmaan jo läksynsä oppinut. Sitten paikkailette yhdessä perhekodin aiheuttamia haittoja.
Sossulta vaadit että lapsellesi on saatava terapiapaikka. Hänen tehtävänään on se hommata.
puolelle kuuluvan asian hoidosta.
Eli kun kyse on päihdepuolelle kuuluvasta
ja alaikäisen lapsen tai nuoren hoidosta ja kuntoutuksesta jne
niin onko em. tapauksessa
lastensuojelun alainen laitos oikea paikka lapselle tai nuorelle.
Onko em. laitoksilla riitävää koulutusta saanutta henkilökuntaa ja ammattilaisväkeä edes hoitamaan ja kuntouttamaan
esimerkiksi päihderiippuvaista lasta tai nuorta.
Jos eivät kunnan päihdehuollosta vastaavat sosiaaliviranomaisetkaan ole ilman lisäkoulutusta ja -kurssituista kykeneviä hoitamaan
tämän päivän päihdetyötä
niin miten sitten jossain perhekodissa tai muussakaan tavallisessa lastensuojelun laitoksessakaan päihdehuoltoon ja -kuntoutukseen erikoistunutta väkeä olisi automaattisesti lapsen tai nuoren saatavilla ja käytettävissä.
Taitavat olla täyttä huuhaata (?) tälläiset huostaamiset nuorten kohdalla,
jos kyse ei todellakaan ole ja vielä todistettavasti päihdehuoltoon ja -kuntoutukseen erikoistuneesta lastensuojelun yksiköstä.
http://www.ulapland.fi/?newsid=5940&deptid=24804&languageid=3&news=1
.............
Päihdeongelmien monimutkaistuminen, työn oikeudellistuminen ja markkinoistuminen vaativat sosiaalityöntekijältä vahvaa koulutusta ja vankkaa ammatillista identiteettiä.
– Sosiaalityöntekijöiden koulutus ei anna kokemukseni mukaan tällä hetkellä todellisia valmiuksia käytännön asiakastyöhön päihdehuollossa, joten täydennys- ja jatkokoulutus ovat välttämättömiä vastavalmistuneille päihdehuoltoon hakeutuville sosiaalityöntekijöille, Merja Laitila-Ukkola sanoo.......
yhteyttä sossuun ja kerroin että yhteydenpito perhekodista päin mättää ja pahasti. Olin tästä samaisesta aiheesta jo edellisellä viikolla heihin yhteydessä, mutta silloin kehoitettiin odottelemaan rauhallisesti. Nyt kuuntelivat oikeasti kun kerroin näitä esimerkkejä. Lupasivat järjestää palaveria, jossa asiaa käsiteltäisiin. Lieneekö hyvä vai paha asia...?
nyt yrittää pitää isää tyytyväisenä ja mielistelee sitä ja puhuttavat kunnes mies sanoo jotain sinua raskauttavaa niin siihen loppuu se isänkin informoiminen ym ym.