Pelkään etten ole tarpeeksi hyvä sisäisesti enkä ulkoisesti kenellekkään. Tämän seurauksena en
uskalla yleensäkään tehdä kunnon aloitetta
tai osoittaa kiinnostusta ketään miespuolista kohtaan kenestä olen sillä_tavalla_kiinnostunut.
Koen ainakin itse ettei minulla ole minkäänlaista oikeutta koittaa lähestyä näitä ihmisiä / ihastusta josta olen kiinnostunut. Tuskin hän tahtoisi tällaista? En ole mikään unelma? Kadulla tulee vastaan monia kauniimpia ja laihempia tyttöjä kuin minä. Miksi hänen pitäisi kärsiä ja ajatella miten kaikki katsovat hänen tyttöystäväänsä eivätkä pidä luikkuna mallina?
Olen juuri ja juuri päässyt suht sopusuhtaisiin mittoihin, painoindeksin mukaan jne. Olen vähän päältä 170cm joka on mielestäni paljon ja tunnen itseni vielä isommaksi, käytän 24/7 piilolinssejä mutta/eli omaan lasit, vaikka minulla on kivat hiukset ja hyvä ja ruskettunut iho (käyn silloin tällöin joskus solariumissa pari kertaa hakemassa rusketusta pintaan..) se ei kuitenkaan poista sitä faktaa että hampaani eivät ole sitä mitä toivoisin. Rivisto on siis suora ja alahampaat kuuleman mukaan kauneimmat mitä monet ovat nähneet mutta se ei kyllä minua lohduta, ylähampaissani on rako. Sen menen ehkä paikkauttamaan jos se vain suinkin onnistuu odottaessani että joskus viisaudenhampaat puhkeaisivat ja työntäisivät raon pienemmäksi/pois. Harrastan liikuntaa, minulla on vakioharrastus/harrastuksia ja lisäksi käyn silloin tällöin kävelylenkeillä.
Ongelmani on, että olen (edelleen) ihastunut nykyiseen ihastukseeni ja luulin jo päässeeni siitä mutta kun huomasin etten voi olla ajattelematta häntä ja ettei toisten poikien ajattelukaan onnistu saatika sitten mitään peliä kenenkään kanssa niin palasin taas vauhdilla entiseen. Uudenvuoden vaihteen jälkeen aloin ottaa häneen kontaktia, ja hiprakan ansiosta hän varmasti tajusi kirjoittaessani että olen kiinnostunut hänestä. Hän oli kuitenkin suht vähäsanainen, muistaakseni yhden kysymyksen on laittanut. Hyvin hän kuitenkin "keskustelee".
Noita kertoja tuli pari (mesessä siis kaikki tapahtunut) mutta sen jälkeen koin jotenkin epäonnistuvani ja kaiken todella kiusalliseksi
ja ajattelin että jotenkin vaivasin häntä.
Lopetin chattaamisen hänen kanssaan. Nyt näemme vain silloni tällöin yleensä kuitnekin väh. kerran viikossa kun harrastukseni on hänen (ainakin väliaikaisella) työpaikallaan. Kasvotusten on niin hienoa ja ihanaa nähdä että se on sanoinkuvailematonta. Vielä hienompaa olisi jutella kasvotusten.. mutta ei se niin vain onnistu. Olen 16-v ja hän täytti juuri 20-v. Meillä on siis 4 vuotta ikäeroa. Tätä en itse koe ongelmaksi, hänestä en tiedä tässä asiassa mitään. En vain muuten tunne itseäni yhtään sellaiseksi jolla olisi oikeus "koskea" keneenkään. Tämä ihastukseni on ihana poika, normaali, ei mikään keharimainen, vaalea ja ihanan pitkä!
uskalla yleensäkään tehdä kunnon aloitetta
tai osoittaa kiinnostusta ketään miespuolista kohtaan kenestä olen sillä_tavalla_kiinnostunut.
Koen ainakin itse ettei minulla ole minkäänlaista oikeutta koittaa lähestyä näitä ihmisiä / ihastusta josta olen kiinnostunut. Tuskin hän tahtoisi tällaista? En ole mikään unelma? Kadulla tulee vastaan monia kauniimpia ja laihempia tyttöjä kuin minä. Miksi hänen pitäisi kärsiä ja ajatella miten kaikki katsovat hänen tyttöystäväänsä eivätkä pidä luikkuna mallina?
Olen juuri ja juuri päässyt suht sopusuhtaisiin mittoihin, painoindeksin mukaan jne. Olen vähän päältä 170cm joka on mielestäni paljon ja tunnen itseni vielä isommaksi, käytän 24/7 piilolinssejä mutta/eli omaan lasit, vaikka minulla on kivat hiukset ja hyvä ja ruskettunut iho (käyn silloin tällöin joskus solariumissa pari kertaa hakemassa rusketusta pintaan..) se ei kuitenkaan poista sitä faktaa että hampaani eivät ole sitä mitä toivoisin. Rivisto on siis suora ja alahampaat kuuleman mukaan kauneimmat mitä monet ovat nähneet mutta se ei kyllä minua lohduta, ylähampaissani on rako. Sen menen ehkä paikkauttamaan jos se vain suinkin onnistuu odottaessani että joskus viisaudenhampaat puhkeaisivat ja työntäisivät raon pienemmäksi/pois. Harrastan liikuntaa, minulla on vakioharrastus/harrastuksia ja lisäksi käyn silloin tällöin kävelylenkeillä.
Ongelmani on, että olen (edelleen) ihastunut nykyiseen ihastukseeni ja luulin jo päässeeni siitä mutta kun huomasin etten voi olla ajattelematta häntä ja ettei toisten poikien ajattelukaan onnistu saatika sitten mitään peliä kenenkään kanssa niin palasin taas vauhdilla entiseen. Uudenvuoden vaihteen jälkeen aloin ottaa häneen kontaktia, ja hiprakan ansiosta hän varmasti tajusi kirjoittaessani että olen kiinnostunut hänestä. Hän oli kuitenkin suht vähäsanainen, muistaakseni yhden kysymyksen on laittanut. Hyvin hän kuitenkin "keskustelee".
Noita kertoja tuli pari (mesessä siis kaikki tapahtunut) mutta sen jälkeen koin jotenkin epäonnistuvani ja kaiken todella kiusalliseksi
ja ajattelin että jotenkin vaivasin häntä.
Lopetin chattaamisen hänen kanssaan. Nyt näemme vain silloni tällöin yleensä kuitnekin väh. kerran viikossa kun harrastukseni on hänen (ainakin väliaikaisella) työpaikallaan. Kasvotusten on niin hienoa ja ihanaa nähdä että se on sanoinkuvailematonta. Vielä hienompaa olisi jutella kasvotusten.. mutta ei se niin vain onnistu. Olen 16-v ja hän täytti juuri 20-v. Meillä on siis 4 vuotta ikäeroa. Tätä en itse koe ongelmaksi, hänestä en tiedä tässä asiassa mitään. En vain muuten tunne itseäni yhtään sellaiseksi jolla olisi oikeus "koskea" keneenkään. Tämä ihastukseni on ihana poika, normaali, ei mikään keharimainen, vaalea ja ihanan pitkä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitäisköhän sun hakeutua hoitoon? Tollanen pelkääminen ei oo normaalia tai kyllä sen ymmärtäis, jos sua on esim. kiusattu monta vuotta koulussa jne..
Neljä vuotta on aika iso ikäero ja tämä mies ei välttämättä ole edes kiinnostunut pikku pennuista tai yrittää suojella sua siltä tosiasialta, että olet liian nuori. Kannattaa hakeutua oman ikäistesi seuraan ja jättää miehet naisille.
Se oli siis vain mun mielipiteeni!
sait minut vihaamaan itseäsi..
Et osaa olla oma itsesi vaan sinun pitää yrittää väkisin miellyttää muita käymällä solariumissa ja näyttämällä täydelliseltä..
Se ei pelaa joka pelkää - eli ei kun koettamaan. Ilman yrittämistä ei saavuta mitään. Sinulla on yhtälainen oikeus hankkia ystäviä ja poikaystävä kuin kellä muulla tahansa. En tiedä miltä näytät, mutta tässä maailmassa on varmasti monia rumempiakin jotka ovat ihan onnellisia sen oman kultansa kainalossa - eivätkä välitä tuon taivaallistakaan siitä miltä sattuvat näyttämään jos vain kelpaavat semmoisinaan.
Tietysti ulkonäkö kiehtoo miehiä, mutta täytyy muistaa että tyhjää päätä ei kyllä kukaan kestä kovinkaan pitkiä aikoja vaikka kroppa olisi ties millainen. Ja no. Riippuu tietty miehestä mutta itse en ainakaan usko että kaikki miehet haluaisivat että heidän kumppaneistaan ajatellaan "Ompas tuo luikku... varmaan malli."
Sitäpaitsi rumana rakkaus on yleensä kestävämpää ;) Kauneus ei koskaan takaa onnellisuutta ja harvemmin sitä antaakaan. Keskimäärin onnellisempiahan ovatkin ne hieman pulleat naiset, jotka eivät kuitenkaan ylimääräistä lihavuorta perässään vedä.
Silmälaseissa ei ole mitään vikaa - toisia ne jopa pukevat. Eräänkin ystäväni hieman pyöreähköt kasvot kapenevat todella ihanasti tämän laittaessa lasit päähän ja hän näyttää suorastaan kauniimmalta lasien kanssa!
Hammasrako voi olla myös persoonallinen. On julkkiksillakin ollut hammasrakoja eikä niitä ole mitenkään pahana katsottu! Mm. Madonnalla oli nuorempana hammasrako ja ainakin itsestäni se näyttää hänen sen aikaisissa kuvissaan vain yksistään viehättävältä yksityiskohdalta!
Ihastukset ja "suuret rakkaudet" kestävät aikansa, mutta 10vuoden päästä niille yleensä naureskellaan lämpimästi muistellen että "Sekin pojan jolppi..." Ihastumisesta kannattaa nauttia. Tiedän ettei se ole aina helppoa, mutta toisinaan ihastuminen on jopa rakkautta parempi tunne. Riippuu toimiiko suhde vai ei.
Kasvotuksin juttelu vaatii rohkeutta - ei kuin härkää sarvista kiinni. Jos tyyppi ei pidä, ei kannata masentua. Aina tulee uusia miehiä ja aina vanhat unohtuvat vuosien varrella. 2vuoden päästä ensimmäisestä seurustelusta sekoittaa jo helposti ensimmäisen rakkautensa nimen siihen jälkimmäiseen ja sitä seuraavaan... :D Enkä sano tätä huvikseni hymiöstä huolimatta sillä olen itse kokenut kyseisen vaikka vieläkin sydän kieltämättä hypähtää sen ensimmäisen kuvaan törmätessä... :)
4 vuotta ikäeroa ei ole kovinkaan outoa ja aika yleinen raja nykypäivänä. Omat suhteeni ovat ylittäneet tuon luvun joskus muutamalla vuodella, joten siinä suhteessa voin sanoa että iästä ei kannata huolehtia! Täytyy vain muistaa että aina voi tulla käytetyksi hyväksi ja aina pitää olla tarkkana ihmisten suhteen eikä saa antaa tunteiden sokaista - sillä rakkaus tekee sokeaksi. Sori tää selitys mutta ku jos joku muukin nuorempi tän lukee nii hyvä laittaa vähän näitä juttuja tänne ettei tarttis kaikkien tehdä aina uutta juttua tänne.
Jos jätkä ei tykkää nii sitten saa kyllä olla tykkäämättä ihan vapaasti. Jos et kelpaa omana itsenäsi niin et kelpaa. Suhteessa on todella vaikeaa elää jos koko ajan pitäisi esittää. Torjutuksi tuleminen on kokemus - ja siitä voi ottaa aina opiksi. Tsemppiä!