Mieheni exästä

Mitä tekisin nyt kun mieheni ei ole tavannut lapsiaan aikoihin ja ensi kuussa hänellä toden näköisesti olisi siihen mahdollisuus.Mieheni kuitenkin puntaroi asiaa mielessään,koska sanoo päässeensä jo aika hyvin lapsistaankin,eikä ehkä halua repiä auki vanhoja haavoja.Tiedän että suurin syy tähän on exvaimo,joka taas pääsisi urkkimaan minun ja exmiehensä asioita.Aikoinaan tuo jo teki kaikki kiusat mitä ihminen voi.Enpä tiedä,kannustaisinko miestäni tapaamaan lapsiaan,vai pyydänkö ettei aloita tapaamisia,koska tuo exvaimo alkaa jälleen näyttämään kuinka pirullinen hän on.Meillä on ollut suunnitelmissa ostaa maa-talo ja tuo hanke jää jos lasten tapaamisista tulee totta.
431147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

itsestään selvää, että kannustat miestäsi tapaamiseen.

Miten miehesi on "päässyt" lapsistaan? Oletko ylpeä moisesta vastuunkantajasta? Itse en olisi.

Minun miehekkeelläni on lapsi ex vaimonsa kanssa. Lapsi on ja pysyy miehen elämässä, ja itse teen kaikkeni että näin on jatkossakin.

Ei se, että isä tapaa OMIA lapsiaan romuta teidän elämäänne - päin vastoin.

Äänestä
  • Kyllä häntä kaduttaa myöhemmin jos hylkää lapsensa.
    Tietenkin on helvetillistä jos tuo ex urkkii asioita, mutta pienempi paha kuin hyljätyt lapset vaivaamassa omatuntoa.

    Äänestä

Aika outo kysymys. Sinun ei tarvitse tehdä mitään, mies hoitaa puhumiset exänsä kanssa ja ainoa mitä voit "tehdä" on kannustaa miestäsi tapaamaan lapsiaan. Hankala ex on pieni murhe miehellesi siitä hyvästä että tapaa lapsensa...hankalia exiä ja nyksiä on maailma täys, mutta vain ne omat lapset ainoita laatuaan. Ja sitä paitsi maatalo on lastenkin kannalta hieno juttu!

Äänestä

miehesi lapset varmaan miettivät pienissä sydämissään.. mikä vika minussa on .. isäni ei halua tavata.. olenko syyllinen.. olenko virheellinen.. olenko huonompi kuin ikätoverini, joiden isät huolehtivat.. miksi näin..

rukoilen näiden lasten puolesta.. Jumala on luonut ihmisen käsikseen ja auttajakseen.. nyt tarvitaan ihmistä.. ja auttajaa näille lapsiparoille..

Äänestä
  • ai niin.. sinähän jo ylpeänä ilmoitit että isä on jo päässyt irti lapsistaan. Hyi helvetti,, minkälainen ihminen päästää irti lapsistaan..
    mielestäni halveksittava ihminen,, yhtä halveksittava kuin vaimoaan hakkaava mies.. ja tietty syy on vaimon käyttäytymisessä.. eli oma väkivaltaisuus on vaimon vika..

    Äänestä

  • siehän ylpeänä jo ilmoitit.. kirjoitti:

    ai niin.. sinähän jo ylpeänä ilmoitit että isä on jo päässyt irti lapsistaan. Hyi helvetti,, minkälainen ihminen päästää irti lapsistaan..
    mielestäni halveksittava ihminen,, yhtä halveksittava kuin vaimoaan hakkaava mies.. ja tietty syy on vaimon käyttäytymisessä.. eli oma väkivaltaisuus on vaimon vika..

    sillä että ei ole tavannut lapsiaan,mutta otetaanko täällä huomioon ollenkaan sitä,jos se onkin äiti joka ei halua että lapset isäänsä tapaavat.Ainakin yksi täällä kiihkoilee sillä,kuinka hän on kasvattanut lapsensa yksin ja isä i saa heitä tavata,koska isällä on "naikkosia".Todella sairas tapaus tämä täällä leuhkiva ihminen.

    Äänestä

oliko yllätys että täällä on myös hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä joilla energia riittää lasten puolustamiseen.. hei kasva sinäkin aikuiseksi ja ala tosiaan huolehtimaan näistä lapsista.. ettet pala helvetin tulessa kun kuolet,, jokainen meistä vastaa elämästään ja kun kuolee niin siinä vaíheessa tulee esille synnit.. ja silloin viimeistään jokainen saa maistaa sitä lääkettä jota oli valmis muille syöttämään,,,

Äänestä
  • jotka ilkeämielisesti vastaa muiden kyselyihin, ilkeys ei ikinä sallittua.
    Silti samaa mieltä kanssasi asiassa että tässä pitää ensisijaisesti ajatella lapsia ja aikuisten tuntemuksensa kestettävä tai purettava keskenään. Lapsilla oikeus molempiin vanhempiin ja erotilanteessa yhteydenpitoa ei saa estää omat vanhemmat eikä muut aikuiset oli ne sitten jätettyja, hylkäävä osapuoli, exä nyksä, ihan sama kunhan lapsilla oikeus vanhempiinsa.
    Ilkeily (tai suoranainen haukkuminen johon onneksi et sentään syyllistynyt) silti alaarvoista niin elämässä kuin nettipalstoillakin ja aikuinen etenkin jos on lapsia maailmaan tehnyt pitäisi osata käyttäytyä ja ilmaista näkökantansa ilman sitä.,

    Äänestä

sillä isän virehet eivät saa siirtyä lapsiin. Jos sinä ja mies olette tuhonneet senkin vähän lasten ja isän väliltä, niin lasten kannalta on parempi unohtaa koko huono isä.
Näin meillä. Me emme huonoa isää halunneet elämäämme, ja pärjäämme paremmin ilman kiusantekoa. Jos uusi nainen estää lapsia ja isää tapaamasta ja nauttii siitä tilanteesta, niin se on niin loukkaavaa, ettei mies lapsiaan enää anstaitse.

Äänestä
  • tilanne ap.n kanssa.Isä ei ole saanut tavata lapsiaan pitkään aikaan.Ja ennenkuin tuomitsette...lasten äiti ei anna isän tavata lapsiaan.Tästä on taisteltu jopa oikeudessa,mutta tämä pikkukaupunki jossa asumme,ei ole pystynyt järjestämään oikeuden määräämiä tapaamisia lasten ja isän välillä.Jos lasten äiti olisi ollut vähänkin myötämielisempi,ei olisi tarvinnut riidellä.Vain ja ainoastaan lapset kärsivät tässäkin ruljanssissa.

    Äänestä

  • vouhottaja täällä on?.Ei kai suomalainen...kirjoitusvirheitä paljon......Taitaa olla niitä virontyttöjä?.Lisäksi vissiin seonnut johonkin uskonlahkoon kun helvettiin toisia toivottelee.Älyäisipä hakeutua hoitoon.

    Äänestä

estää isää tapaamasta lapsiaan, ja uhkailee että jättää jos mies olisi lastensa kanssa.
Mies ei ole lapsiaan nyt nähnyt 5 vuoteen, sillä hänellä on salainen numero, jota lapsetkaan ei tiedä.
Voiko outo nainen näinkiusata miest. ja vaikeuttaa hänen elämää?

Äänestä
  • Moinen nainen saisi palaa helvetissä,, ja sen verran tosissni olen että voin istua vaikka vankilassa .. minusta isä ei voi seurauksitta jättää lapsiaan.. jos isäei kann vastuutaan niin minä voin istua vankilassa,, eli se olisi rakkauden teko lähommäiselle..eli tästä pitää tehdä kysymys joka kuuluu myös lainvartijalle,, eli jos,isä ei kanna vastuutaan niin hän olisi laillisessa vastuussa teostaan. minusta lasten heitteillejättö on iso RIKOS, RIKOS,,,

    Äänestä

  • helvetissä-- kirjoitti:

    Moinen nainen saisi palaa helvetissä,, ja sen verran tosissni olen että voin istua vaikka vankilassa .. minusta isä ei voi seurauksitta jättää lapsiaan.. jos isäei kann vastuutaan niin minä voin istua vankilassa,, eli se olisi rakkauden teko lähommäiselle..eli tästä pitää tehdä kysymys joka kuuluu myös lainvartijalle,, eli jos,isä ei kanna vastuutaan niin hän olisi laillisessa vastuussa teostaan. minusta lasten heitteillejättö on iso RIKOS, RIKOS,,,

    raukkaa sääliksi käy, vaikka tuollainen pitäisi tietty tuomita ihmiseltä jolla lapsia kasvatettavana, mutta en voi,sääli on ainoa tunne joka tulee esille. Ja pohdi omaa käyttäytymistä mihin se johtaa "tuomiopäivänä" tuollainen muiden haukkuminen?Voi muuten itku tulla siinä vaiheessa

    Äänestä

  • helvetissä-- kirjoitti:

    Moinen nainen saisi palaa helvetissä,, ja sen verran tosissni olen että voin istua vaikka vankilassa .. minusta isä ei voi seurauksitta jättää lapsiaan.. jos isäei kann vastuutaan niin minä voin istua vankilassa,, eli se olisi rakkauden teko lähommäiselle..eli tästä pitää tehdä kysymys joka kuuluu myös lainvartijalle,, eli jos,isä ei kanna vastuutaan niin hän olisi laillisessa vastuussa teostaan. minusta lasten heitteillejättö on iso RIKOS, RIKOS,,,

    uhkailee.Kuinka voit olla vapaalla jalalla?.Ja onko sulla lapsiakin?.Ei voi olla.Olet hullu mielenvikainen,jollaisella ei saa lapsia olla.

    Äänestä

kannattaa alkaa asennemuutos itsestään, jotta voi opettaa muita!;)) Vinks vinks!
Terv. Kerttu-Annikki

Äänestä
  • HYVÄ KERTTU ANNIKKI.. toivottabsati isät ottavat onkeensa viestistäsi..

    Äänestä

  • kiitos kerttu annikki kirjoitti:

    HYVÄ KERTTU ANNIKKI.. toivottabsati isät ottavat onkeensa viestistäsi..

    ,, jotks on hyljänny lapsens-- antataanpa heidän kerrankin kuulla kunniansa.. eli sanon teille lapsenne hyljänneet isät että häpeän teitä ja myös halveksun,, enkä ole yksin.. näin tekee kaikki muutkin suomalaiset..meitä on about 5 miljoonaa.. no,, tuntuuko nyt missään vai löytyykö taas selitys ..jolla kuvittelet puhuvasi itsesi synnittömäksi.. kerro.. ihmeessä.. kuitenkin olen sitä kieltä että sinulta pitäisi kiistää yhteiskunna jäsenyys ja heittä sut 5 vuodeks tyrmään miettimään että kannattiko hylätä omat lapset.

    Äänestä

  • varsinki sellaset isät kirjoitti:

    Niin ja onko taas nii että jos ei muut nii ainakin oma äiti tukee ja ymmärtää rikollista poikaansa.. minunlaskujen mukaan on rikos hylätä lapsensa.. ainakin suurempi rikos kuin käyttää esim. nuuskaa.. nuuskan käytöstä saa suomesa rikossyytteet,, mutta entäpä jos hylkäät lapsesi.. ei tule rikossyytteitä.. taidanpa pyrkiä eduskuntaan ja tehdä tälle asialle jotain...mpiset vastuuttomat kansalaiset voisivat puolestani joutaa vaikka vankilaan..

    Äänestä

  • varsinki sellaset isät kirjoitti:

    ,, jotks on hyljänny lapsens-- antataanpa heidän kerrankin kuulla kunniansa.. eli sanon teille lapsenne hyljänneet isät että häpeän teitä ja myös halveksun,, enkä ole yksin.. näin tekee kaikki muutkin suomalaiset..meitä on about 5 miljoonaa.. no,, tuntuuko nyt missään vai löytyykö taas selitys ..jolla kuvittelet puhuvasi itsesi synnittömäksi.. kerro.. ihmeessä.. kuitenkin olen sitä kieltä että sinulta pitäisi kiistää yhteiskunna jäsenyys ja heittä sut 5 vuodeks tyrmään miettimään että kannattiko hylätä omat lapset.

    allekirjoita noita juttujasi (eli ei missään nimessä 5 miljoonaa), meitä löytyy myös monia sellaisia yh äitijä jotka halveksuu tuollaista teksti suoltavaa ihmistä. Ei ihan sopiva lapsia kasvattamaan.

    Äänestä

  • varmaan monta kirjoitti:

    allekirjoita noita juttujasi (eli ei missään nimessä 5 miljoonaa), meitä löytyy myös monia sellaisia yh äitijä jotka halveksuu tuollaista teksti suoltavaa ihmistä. Ei ihan sopiva lapsia kasvattamaan.

    todellakin sellaisia mielipiteitä,joita ei hyvä äiti koskaan allekirjoita.Selkeästi jätetty ospuoli,joka on manipuloinut lapset isäänsä vastaan.

    Äänestä

jää, jos lapset alkaa tavata isäänsä? En ihan tajunnut, ei ollut logiikkaa tuossa jutussa.

Äänestä
  • emme voi muuttaa pitkälle lapsista jos tapaamiset järjestyy.Lapset on tietenkin etusijalla ja muuttaa voimme myöhemminkin jos hyvin käy.Asumme nyt lähellä mieheni lapsia ja siksi siirrämme muuttoa muutamalla vuodella,jolloin lapset ovat tarpeeksi isoja vaikka itse tulemaan luoksemme.

    Äänestä

  • löytyy... kirjoitti:

    emme voi muuttaa pitkälle lapsista jos tapaamiset järjestyy.Lapset on tietenkin etusijalla ja muuttaa voimme myöhemminkin jos hyvin käy.Asumme nyt lähellä mieheni lapsia ja siksi siirrämme muuttoa muutamalla vuodella,jolloin lapset ovat tarpeeksi isoja vaikka itse tulemaan luoksemme.

    rajoittaa elämääsi.Et ole velvollinen hoitamaan kenenkään lapsia.Tao siis kun rauta on kuumaa.Anna miehesi ostaa se maatila ja nauti elämästäsi.

    Äänestä

  • miehesi lasten kirjoitti:

    rajoittaa elämääsi.Et ole velvollinen hoitamaan kenenkään lapsia.Tao siis kun rauta on kuumaa.Anna miehesi ostaa se maatila ja nauti elämästäsi.

    sinä lämpöhoitoa jäiselle sydämmellesi.
    Olet sairas pikku paska, et muuta...

    Äänestä

  • hanki, kirjoitti:

    sinä lämpöhoitoa jäiselle sydämmellesi.
    Olet sairas pikku paska, et muuta...

    älä välitä miehesi exästä..hänhän on se jätetty..katkera..yleensä ylensyönyt tankki....jollekka ei mikään ole hyvin,vaan kynnet pitäis laittaa exmiehen ja uusikon asioihin.

    Äänestä

  • ei existä muuta kuin haittaa kirjoitti:

    älä välitä miehesi exästä..hänhän on se jätetty..katkera..yleensä ylensyönyt tankki....jollekka ei mikään ole hyvin,vaan kynnet pitäis laittaa exmiehen ja uusikon asioihin.

    Täysin ulkopuolisista ihmisistä, joilla ei ole mitään oikeutta tulla sotkemaan toisten ero perheitä enää lisää. Nyyksähän siinä kovin katkera on koska rikkoo toisten perheet, kun itsellä ei ole asiat hyvin, niin ei muillakaan saa olla.

    Äänestä

  • ex miehen nyksistä haittaa kirjoitti:

    ei katkeran kirjoittamalta, vai nyksät katkeria?? lueppa toi tekstisi uudestaan jos se ihan niin kuin tarkoitit niin taitaa katkeruus olla siellä näpyttelemässä. Toivottavsti vaan olet kirjoittanut epäselvästi ja oikeesti et ole katkera.
    Hyvää ja onnellista elämää sinnekkin

    Äänestä

  • vaikutti kirjoitti:

    nyksät on katkeria.

    Äänestä

  • Totuus se vaan on kirjoitti:

    nyksät on katkeria.

    näitä viestejä lukiessa.Exät eivät ehkä osaa peittää katkeruuttaan kovin hyvin.Olen itsekin ex ja en tunne itseäni katkeraksi....mutta,mutta.

    Äänestä

  • vaikuttavat onnellisimmilta kirjoitti:

    näitä viestejä lukiessa.Exät eivät ehkä osaa peittää katkeruuttaan kovin hyvin.Olen itsekin ex ja en tunne itseäni katkeraksi....mutta,mutta.

    mikä mieltäsi katkeroittaa,hyvä exä.

    Äänestä

  • ex miehen nyksistä haittaa kirjoitti:

    Täysin ulkopuolisista ihmisistä, joilla ei ole mitään oikeutta tulla sotkemaan toisten ero perheitä enää lisää. Nyyksähän siinä kovin katkera on koska rikkoo toisten perheet, kun itsellä ei ole asiat hyvin, niin ei muillakaan saa olla.

    olet oppinut uuden sanan vaihteeksi...kehitystä!
    Mikä on ero-perhe? Kun puolisot eroavat heillä ei enään ole perhettä keskenään.

    Miksi nyksä olisi katkera?
    Hänellähän on kaikki, mikä sinulta puuttuu?
    Hänellä on mies, häntä rakastetaan, häntä palvotaan, häntä kunnioitetaan ja sukukin tykkää.
    Ja hänellä on lapsia, omat, entiset ja yhteiset, sulla vain omasi.

    Sulla ei ole asiat hyvin, se tulee ilmi kyllä kirjoituksistasi.
    Itse olet katkera ja kateellinen nyksille?

    Äänestä

  • Onnittelut, kirjoitti:

    exä on aina miehen sydämessä, halusitpa tai et.
    Sille et voi mitään. Siksi olet katkera, kun et saa ukkos mielestä exää ja heidän yhteisiä lapsiaan! Hih...

    Äänestä

  • Hanki elämä ihminen! kirjoitti:

    exä on aina miehen sydämessä, halusitpa tai et.
    Sille et voi mitään. Siksi olet katkera, kun et saa ukkos mielestä exää ja heidän yhteisiä lapsiaan! Hih...

    olet? hihittelystä päätellen 15v ja tekstistä päätellen myös ihan pentu.
    Ihmisen nyky minä koostuu kaikista kokemuksista myös ex suhteista, mitä pahaa siinä on? en tiedä yhtään nyksää joka yrittää tätä todellisuutta pakoon, en kyllä henkilökohtaisesti tunne sellaista exääkään jotka täällä kirjoittaa ja yrittää mielessään poistaa exän nyky elämän lyttäämällä kaikki uudet suhteet tavalla tai toisella se yhtä mahdoton kun menneisyyden pyyhkiminen usko pois.
    Siksi en käyttäisi aikaani pohtimaan että olenkohan nyt lasteni isän mielessä kun hän uusikkonsa kanssa, hyi olkoon, mulla ihan muita kiihokkeita omassa elämässä eikä tuo ajatus edes kiihota saatika kiinosta. jos saisin tietää että ex mieheni minua hääsrätessään ajattelisi tulisi miellummin mieleen yäk kun hihii.
    Mutta jos sinua ajatus kiihottaa niin olet tietty vapaa itsekseksi siittä nauttia mutta älä kiltti tuo sairaita fantasioitasi muiden tiedoksi.

    Äänestä

  • Hanki elämä ihminen! kirjoitti:

    exä on aina miehen sydämessä, halusitpa tai et.
    Sille et voi mitään. Siksi olet katkera, kun et saa ukkos mielestä exää ja heidän yhteisiä lapsiaan! Hih...

    yököttävän exänsä.Hän olikin kyllä mahdoton tonnikeiju ja eron jälkeen kiloja on tullut hänelle reilusti lisää.Olisi edes yrittänyt laihduttaa,mutta ei kun sapuskaa suuhunsa mättää minkä kerkiää.Siksi hän exänä pysyykin.

    Äänestä

  • ainaskin on unohtanut kirjoitti:

    mies on kyllästynyt vaimonsa jatkuvaan nalkutukseen ja joskus saattaa tämä nalkuttaja olla vielä hyvin syönyt lylleröinen,ei tämä siltikään tajua laihduttaa,vaan eron jälkeen mättää suklaata ym.herkkuja naamaansa enemmän kuin ennen.Älkää exät mässäilkö enempää kuin pystytte kuluttamaan.Näin teilläkin on mahdollisuus löytää uusi onni.Miehet luullakseni tykkäävät hetken lihavista naisista,mutta kyllä se hyvinhoidettu hoikka nainen vie sen miehen.Kokemusta on.

    Äänestä

  • ainaskin on unohtanut kirjoitti:

    yököttävän exänsä.Hän olikin kyllä mahdoton tonnikeiju ja eron jälkeen kiloja on tullut hänelle reilusti lisää.Olisi edes yrittänyt laihduttaa,mutta ei kun sapuskaa suuhunsa mättää minkä kerkiää.Siksi hän exänä pysyykin.

    moisenmiehen koukkuun, jokatykkäätuollaisista naisista? Mahdat olla sinäkin näky! Ei se mies naismakua muuta. Ei kahta kolmatta!

    Äänestä

  • ajatella että olet joutunut kirjoitti:

    moisenmiehen koukkuun, jokatykkäätuollaisista naisista? Mahdat olla sinäkin näky! Ei se mies naismakua muuta. Ei kahta kolmatta!

    muuttaa.
    Eihän kukaan ole niin pässi, että uudestaan ottaa samanlaisen mäskisäkin ja pirttihirmun.
    Jotain tolkkua kuitenkin.

    Äänestä

  • naismakuaan kirjoitti:

    muuttaa.
    Eihän kukaan ole niin pässi, että uudestaan ottaa samanlaisen mäskisäkin ja pirttihirmun.
    Jotain tolkkua kuitenkin.

    kauniista vaimosta, ettei toista kaunista ota, sillä muut vievät sen. Joten oletan ettei miehellä ole sinun kanssa sitä pelkoo, et muut sut vievät, jos olet sitä mitä syöt!

    Äänestä

  • Miehet oppivat jo yhdestä kirjoitti:

    kauniista vaimosta, ettei toista kaunista ota, sillä muut vievät sen. Joten oletan ettei miehellä ole sinun kanssa sitä pelkoo, et muut sut vievät, jos olet sitä mitä syöt!

    molempien puolilta ,
    mitä kenenkään ulkonäkö liittyy mihinkään, eiköhän se keskenäinen suhde ja kunnioitus ole se tärkeä.
    Ja aikalailla aliarvioi niin nyksä kun exäkin itseään siinä missä ex/nyks miestään jos todella pitää miestä niin pinnallisena.
    Tarkoitan jos niin vietävissä ja ainoastaan ulkonäöstä välittävä mies niin
    A- miksi exä aikoinaan mihinkään alkoi ja vielä lapsia hankki tällaisen miehen kanssa joka vietävissä kun pässi narussa ja vain ulkonäköön keskittynyt?
    B-mitä nyksä näkee miehessä joka muka jättänyt exänsä ulkonäön kenties lihomisen takia, kaikki kun vanhenemme ja muutumme?
    Voisiko exä vastata kohtaan A ja nyksä kohtaan B ihan omalta osalta haukkumatta toista osapuolta kiitos, yritän tässä meinaan oikesti ymmärtää tuollaisen ajatusmaailman.

    Äänestä

  • tämä on kirjoitti:

    olen ekakertaa tällä palstalla ja kuis ny avasin tään ketjun.
    Hämmästyin eikö täällä olevat naiset elä kuin miesten kautta tapellaan existä ja nyksistä ja (oikee sanahirviö), kuin lihavia tai kauniita ne on, mitään rakentavaa täältä ei varmaan löydy?jos taso on tämä.
    kiitos ja näkemiin.

    Äänestä

  • ihmettelen.... kirjoitti:

    et kaikki viestit on tällässii.

    Äänestä

olla se joka laittaa niitä kapuloita rattaisiin, sinun asenne jo näkyy kirjoituksessasi ja se maatalo on sulle hyvin tärkeä, ja miehesi lapset on vaan riesa sulle.
Olet menny yhteen miehen kanssa jolla on lapsia ja exvaimo ja lapsilla on oikeus isään.
Hoida sinä omat asiasi ja anna miehesi hoitaa lasten äidin kaa lapsia koskevat asiat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vain haittaa. kirjoitti:

Mitä tekisin nyt kun mieheni ei ole tavannut lapsiaan aikoihin ja ensi kuussa hänellä toden näköisesti olisi siihen mahdollisuus.Mieheni kuitenkin puntaroi asiaa mielessään,koska sanoo päässeensä jo aika hyvin lapsistaankin,eikä ehkä halua repiä auki vanhoja haavoja.Tiedän että suurin syy tähän on exvaimo,joka taas pääsisi urkkimaan minun ja exmiehensä asioita.Aikoinaan tuo jo teki kaikki kiusat mitä ihminen voi.Enpä tiedä,kannustaisinko miestäni tapaamaan lapsiaan,vai pyydänkö ettei aloita tapaamisia,koska tuo exvaimo alkaa jälleen näyttämään kuinka pirullinen hän on.Meillä on ollut suunnitelmissa ostaa maa-talo ja tuo hanke jää jos lasten tapaamisista tulee totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu